Keskustelua raskaammasta musiikista ›

The Moon on kivan vivahteikkaan progressiivinen biisi mutta juuri toi alun kansanmusamelodia ja kertosäe puhumattakaan lopun modulaatiosta on juuri sitä brändiä, nämä on jo kuultu moneen kertaan
 
Dark Watersissa oli myös hyviä häröjä juttuja kuten sitar mutta toi melodinen tilu/tuplabasari osasto on se mistä en oo tykännyt Amorphiksessa 15 vuoteen.
 
Molemmissa biiseissä rohkeasti örinää heti ekassa säkeistössä

Oonko ainoa kenen mielestä AM Universum on paras...?

pehko: Oonko ainoa kenen mielestä AM Universum on paras...?
 
Vaikeahan näitä eri aikakausia on verrata toisiinsa. Mun mielestä Thousand Lakes, Tuonela ja Silent Waters on aikakausiensa parhaat, kaikki eri tavoin hienoja, mutta vaikee verrata toisiinsa. Ehkä Thousand Lakes kuitenkin on se joka on tehnyt vahvimman vaikutuksen ja on tiukin kokonaisuus.

Halo julkaistiin tänään. Ekan kuuntelukerran perusteella selkeästi vaikeaselkoisempi kuin kaksi edellistä. Melko kitaravetoista, koskettimet ovat taaempana kuin aiemmin. Vaatinee muutamia kuunteluita että avautuu, mutta yleisvaikutelma oikein lupaava. Avausraita Northward oli todella kova!

Parit kuuntelut takana. Ensifiilis positiivinen. Edellisellä oli pari todella kovaa raitaa, mm. The Bee mutta kokonaisuus ei ihan levyllistä kestänyt.
Tämä tosiaan työpäivän ohessa tuli pyöräytettyä ja sellaista haukottelua ei heti ilmennyt. Katsotaan miten aukeaa useamman pyöräytyksen jälkeen.
Aloituskappaleeksi saatu taas kova veto!

Levy yllätti ainakin mut positiivisesti. En edes tiennyt että tämän julkaisuajankohta on jo nyt, täältä tuon eilen bongasin ja pariin kertaan kuuntelin eilen läpi. Sinänsä valitettavan tuttua ja turvallista ja ei niin kovin yllättävää perus-Amorphistahan tämä on, mutta oli levylle sentään muutamia kivoja kikkailujakin saatu mukaan. Ja Joutsenen murinat kyllä lähtee aika makeasti.

Amorphishan on vuosia julkaissut levyt silleen, että joka toinen on selkeesti parempi albumi. Ja tämä sama jatkuu edelleen. Ja se edellinen levy oli tosiaan se parempi. Mutta katotaan jos aukeis.
 
E. Täytyy sanoa, että levyn avaava Northwards on todella kova kappale. Siinä mielestäni yhdistyy monia amorphiksen(vaiko amorphisin, jota taivutusta bändistä kertovassa kirjassa käytetyttiin?) hyviä puolia, mutta joten olen havaitsevinani perinteisiä black metal-juttujakin. Siis tollasia sahauksia.

Northwards menossa tossa 3 minsan kohdalla ja mietin että vaihtuiko yhtäkkiä Opethin biisiin lennossa?

Kerran tuo uutuus on tullut kuunneltua, ihan ok kokonaisuutena mutta eipä tämä vielä ainakaan tunnu lunastavan noita kommentteja (joita esim. Facebookin Vinyylin Vinguttajat ryhmässä on) että olisi muka helvatan hyvä.
Odotin reippaasti enemmän tolta levyltä, en pettynyt mutta jotenkin valju fiilis. Ehkä vanhatkaan suosikit ei aina uutuuslevyillään pääse yllättämään (poislukien Maidenin Senjutsu joka oli ylivoimaisen timanttinen kokonaisuus).
Pitää kuitenkin antaa tälle lisää kuuntelua ja aikaa, kenties tästä kehittyy vielä parempi. Nyt jotenkin tuntuu että on jäämässä hieman edeltäjiensä varjoon.
Tuntuu kyllä että esim Queen Of Time lunasti melkein heti odotukset ja levyyn pääsi helpommin sisälle. Mutta annan vielä mahdollisuuden ja mieli voi vielä muuttua.
Ehkä niiden kannattas kohta miettiä tuottajan vaihtoa että myös miettiä että tekisivät vähän aggressiivisemman levyn, nyt tuntuu vähän samalla sapluunalla menevän nämä.
 
Circle-levyllä oli mielestäni oikein oivasti black metal-fiilistä niissä kitaroissa ja oli tuolloin ihan tunnistettava Tägtgrenin "soundi" eikä ihme kun Peter oli kuitenkin levyllä puikoissa.

En oo ihan hirveesti kuunnellut viimeisen 10 vuoden levyjä, mutta mielestäni Joutsenen aikana ei ole ollut aiemmin näin paljoa örinää?

Exhausted: En oo ihan hirveesti kuunnellut viimeisen 10 vuoden levyjä, mutta mielestäni Joutsenen aikana ei ole ollut aiemmin näin paljoa örinää?
 
En oo kyllä laskenu, mutta kyllä tuntuu aika tasaisesti olleen Joutsenen ajan levyillä örinää.

Samjos: En oo kyllä laskenu, mutta kyllä tuntuu aika tasaisesti olleen Joutsenen ajan levyillä örinää.
 
Tekisi mieli sanoa että koko ajan enenevissä määrin. Tänään töissä pyöräytin kertaalleen levyn läpi, ja pariin kertaan oikein ihmettelin, että aika vähälle jää välillä puhtaat laulut. Mutta ilahduttavasti korvaan otti myös se, että joissakin kohdissa tuli sellainen oikein mukava "paluu alkujuurille" -fiilis, kuten vaikka A New Landissa. Vähän räkäisemmillä soundeilla tämä voisi olla ihan Talesin aikaista tuotantoa. Potkii kyllä pirun hyvin.
 
Lisäksi Northwards kappaleena on varmaan paras avausraita aikoihin. Circlen avausraita Shades of Grey iski aikoinaan kovaa, mutta ei läheskään yhtä lujaa kuin tämä. Circle on muutenkin omissa listauksissa aika korkealla, tykkään tuon levyn raa-asta soundimaailmasta, ja Tägtgrenin läsnäolo teki hyvää bändin soitannolle tuolloin, bändi oli tehnyt jo liian monta samanlaista levyä putkeen.
 
Edellinen levy oli myös todella hyvä, tuoreimmasta en tohdi vielä sanoa että mihin kohtaan sen bändin mittakaavalla sijoittaisin, mutta ei tämä missään nimessä huono ole. Ainoastaan levyn lopettava biisi on turhaa läpsyttelyä. Ei oikein sovi levyyn tällainen näin slovari biisi, kun levy muuten on aika menevää.

Kyllä melkein kaipaisin Tägtgreniä seuraavalle levylle.

Mä kuuntelin levyn nyt ekan kerran läpi. Avausraita tosiaan yllättää positiivisesti, selkeästi plusmerkkistä. Mutta heti perään laitetaan levyn tylsin biisi, joka on eittämättä levyn kakkossinglenä radiohitiksi ajateltu "perustylsä, perusvarma", jonka musavideo on yhtä lattea ja harmaa kuin biisikin. Valitettavasti.
 
Kolmas raita oli se ensimmäinen sinkkulohkaisu The Moon ja se on ihan hyvää keskitasoa. Keskitempon Amo-poljentoa, niin hyvässä kuin pahassa. Peukku jää kellumaan siihen +-0 asteikolle. Levy onneksi palaa taas avausraidan laadukkaampaan biisimateriaaliin heti Windmane-raidalla. Ja A New Land sisältää mielenkiintoisia väliosuuksia sekin. Johonkin lead-kitaran ja nostatuksen jälkeiseen olisi jopa toiminut blastbeat, mutta sitä ilmeisesti Amorphis tai tuotanto ei halua käyttää. Ehkä se on liian raju rytmillinen ilmaisu ja saattaisi rikkoa b(r)ändiä tai kaavoja liikaa. Joka tapauksessa nämä kaksi raitaa selvästi peukku ylöspäin.
 
When The Gods Came tarjoilee taas sitä sataan kertaan kuultua Amorphisiä ja biisihän hautautuisi taustamusiikiksi ilman 3min kohdalla tulevaa väliosuutta ja kitarasooloa. Heti soolon jälkeen palataan kuitenkin mukamas raskaaseen keskitempopoljentoon jota on nyt kuultu mielestäni ihan riittävästi. Pakko kääntää peukku Caesarin tavoin alas.
 
Seven Roadsin intro pelottelee jo sillä, että jatkuuko tuo When the Gods Came -meininki, mutta onneksi pieni rytmillinen muutos siihen tavanomaiseen rikkoo tutuksi käynyttä kaavaa. Itämaisuutta kuten A New Landillakin. Joutsenen murahtelu on tässä jotenkin hyvin kotona. Ei levyn timanttisin raita, mutta selkeästi peukku ylöspäin.
 
War menee taas siihen huttuosastoon. Aivan liian pitkä raita pelkkää muniinpuhaltelua. Jotenkin biisin nimestä olisi voinut odottaa rankempaa kannanottoa. Nähtävästi väliosuudet ovat tässäkin biisissä parasta antia siinä missä säkeistö ja kertsi valuvat siihen kymmeniä kertoja bändin levyttäneisiin ja jo-kuultuihin. Peukku lievästi alaspäin.
 
Sitten levyn nimikkoraita Halo. Tässä kuulee ehkä eniten linkkejä siihen Holopaisen Esan Silver Lake "soolomateriaaliin". Käytännössä ihan poppia jota ryyditetään naislaululla. Biisi ei sinänsä ole huono, mutta vähän irtonainen osa albumia. Hämmentävää kun se on kuitenkin levyn nimibiisi. Tämäkin taatusti soi Radio Rockilla, koska tämähän on ihan puhdasta radiokelpoista siloiteltua populääriheviä. Todennäköisesti tästä leikataan se hempein väliosuus pois, jotta biisi saadaan puristettua alle 4min kikkareeksi. Olisipa tämä tehty oikeasti slowariksi... ilman tuota Snoopin midtempo rumpalointia. Kasarin Pekka olisi osannut soittaa tämän Elegyn tavoin romanttisesti rummuilla. Minne on slowarit kadonneet hevilevyiltä? Emmä tiedä, peukku semisti alaspäin. Olisin itse valinnut tosiaan erilaisen tuotannon tälle.
 
The Wolf on mukavan suoraviivainen ja kitarariffissä on ihan aavistus skandinaavista äärimetallia. Kertissä mennään kuitenkin rytmillisesti sieltä mistä aita on matalin. Vähän tasapaksua tuplabasaria ja Joutsenen puhtaita vokaaleja. Niistä on ns. MTV-hevi tehty. Annan silti peukun ylöspäin koska biisissä on dynamiikkaa ja ajatusta.
 
My Name Is Night päättää levyn ja olihan siellä se oikeakin slowari. En tykkää kertsistä mutta säkeistö ja kaikki muu toimii. Hyvä ja hieno tapa päättää muutoin melkon tuhti levy. Tuhti siis siksi, että se on soundillisesti aika monotoninen ja tasapaksu. Kyllä tällekin voi peukun antaa ylöspäin.
 
Bonus-raita The River Song on sekin tuttua ja turvallista Amorphisiä. Vähän tulee mieleen Joutsenen Amo-aikojen alku ja Eclipse-levy jossa yksi levyn kovimmista biiseistä "Stone Woman" oli laitettu bonusraidaksi. Ei tämä River Song levyn paras raita ole, mutta mun mielestä erinomainen ja raskas. Tässä on jotain Tales-henkistä yhdistettynä uudempaan Amoon. Siksi ehdottomasti peukkua ylöspäin tälle.
 
- - - - -
 
Keskiarvoksi levy taitaa kääntyä plussalle. Sanotaanko että 8/10. Ei lainkaan hullumpi tekele ja Joutsen tosiaan taitaa käyttää aavistuksen enemmän murinaa ja örinää. On toki puhtaitakin mutta selkeästi vahvempaa ilmaisua haettu tuolla vokaalityöskentelyllä.
 
Samoin todella upea nähdä Esan kunnostautuvan lead-kitaristina, mukana muutama todella hieno kitarasoolo. Silläkin osastolla bändi mennyt siis eteenpäin. Yeah!
 
Sanden rooli on selkeä, eli toimia introissa, väliosuuksissa ja leadeissa sahalaita ja muine toimivine kiipparisoundeineen, mutta yllättävän vähän sellaista selkeää roolia muuten biiseissä. Kaksi kitaraa dominoivat selkeästi bändin yleissoundia. Ei olisi mitenkään huono juttu käyttää sitä Hammond+säristin+Leslie yhdistelmää osana tukevoittamassa kitaratyöskentelyä. Miten olisi jos Koippis ja Esa hyödyntäisivät kahden kitaran harmonioita ja kiipparit hoitaisikin sen "rytmikitaran tontin"? En voi välttyä tätä ajatukselta joitain levyn biisejä kuunnellessa.
 
Rumputyöskentely on ihan ok. Ei mitään yllätyksellistä. Ei mitään ilotulitusta. Snoopin tuplabasarit polkee midtempossa ja fillit toistavat toinen toistaan biisistä toiseen. En tiedä onko syy tuottajassa vai soittajassa, mutta sille puolelle kaipaisi jotain pientä kehitystä. Eihän tuossa nyt mitään suoranaista vikaa ole koska homma toimii, mutta jotain sellaista pientä mikä poikkeaisi siitä, mitä on nyt saatu kuunnella Eclipseltä vuodesta 2006 lähtien.
 
Oppua mä en valitettavasti kauheasti kuullut. En tällä ekalla kerralla kiinnittänyt huomiota bassolinjoihin. En tiedä onko se hyvä vai huono asia. Kuuntelen myöhemmin levyn toistamiseen ja koitan kiinnittää siihen enemmän huomiota. Aika usein näissä hommissa basso kuitenkin toistaa unisonossa samaa mitä komppikitara. Onneksi poikkeuksiakin on, kuten vaikkapa Markus Grosskopf ja Helloween.
 
Sellasta.

Uutta levyä en ole kuullu, mutta mitä Infernosta lueskelin, on aika jännä miten helvetisti valtaa antavat tuottajalle. Jäi sellanen kuva käteen et äijät oli vaan soittamassa ja Bogren päättikin sitten kaiken muun.

Seven Roads ja Halo miellyttivät omaa korvaa eniten. Muut valuivat vaan ohi jättämättä mielikuvaa usean kuuntelun jälkeenkin. 3/5.

pehko: Uutta levyä en ole kuullu, mutta mitä Infernosta lueskelin, on aika jännä miten helvetisti valtaa antavat tuottajalle. Jäi sellanen kuva käteen et äijät oli vaan soittamassa ja Bogren päättikin sitten kaiken muun.
 
Joo, samaa mietin tossa eilen kun lueskelin Infernon jutun. Kovin paljon luottoa jakavat tuottajalle, tuo kuvio ei välttämättä ole hyvä juttu.

Parin lisäkuuntelun perusteella tuntuu että hieman parantunut ja kenties kokonaiskuvakin alkaa pikkuhiljaa muodostua.
Kitarat ovat hienosti esissä ja ne parit maukkaat soolot ovat kyllä hienoja tunnelmavetoja Esalta.

Samjos: En oo kyllä laskenu, mutta kyllä tuntuu aika tasaisesti olleen Joutsenen ajan levyillä örinää.
 
Ainakin Skyforgerilla on selvästi vähiten. Kolmella ekalla Joutsenen levyllä on muutenkin enemmän vielä sellasta "rouheaa puhdasta" mitä ei oo enää hirveesti kuultu sen jälkeen. Kolmella vikalla on toisaalta tullut vähän eri sävyistä mörinää/kärinää mukaan, mikä on positiivista.
 
Pitää tosiaan kerrata vielä noi kaks edellistä levyä mutta mun mielestä uusi juttu on, että nyt moni biisi alkaa suoraan örinällä, jopa sinkkubiisit, jos miettii jotain House of Sleeppiä tai Silver Bridea verrokkina.