Kitarat: kitarakamat ›

Moi.
 
hallu: Mutta olenko oikeassa olettaessani, että efektilenkki laitetaan vahvistimessa siihen kohtaan missä särönmuodostus päättyy ja puhdas ja särötön vahvistus alkaa?
 
Mun mielestä ei oletus osu ainakaan täysin oikeaan.
 
Niin instrumenttivahvarin sisäisen etuasteen kuin efektilenkinkin toteutustapoja on lukematon määrä, osa yhdistelmistä toimii sekalaisten efektilaitteiden kanssa hyvin, osa sinnepäin, osa ei lainkaan.
 

 
hallu: ...efektilenkin lisääminenhän on sidoksissa vahvistimen arkkitehtuuriin...
 
Kyllä, ja vielä enemmän siihen mitä laitteiden käyttökelpoisuudelta ja soundimaailmalta haetaan.
 

 
hallu: ...ja sellaisissa vahvistimissa jossa säröä syntyy vielä päätteessäkin voi efektilenkki olla jos ei kokonaan turha, niin ainakin sen hyöty on silloin kyseenalainen.
 
Puuttumatta siihen tosiasiaan että varsinkin putkipäätteissä -vaikka mukamas "puhdas" pääte olisikin- särön määrä on muissa kuin HiFi-laitteissa useampia prosentteja jo pelkän päätemuuntajan takia, vaikkei varsinaisesti särösoundiksi moni mielläkään, asia ei ole noin yksioikoinen.
 
Särön kannalta merkitystä on enemmän särön generointi- ja/tai generoitumistavalla, kuten myös sillä kuinka efektilaitteissa (myös särösellaisissa) vaihe muuttuu taajuuskaistalla.
Vaikka yksinään vahvari tai efektipurkki toimisi hienosti, yhdistelmän taajuusjakauma voi olla aivan mitä sattuu, vaikka taajuusjakaumaankin kiinteästi sidoksissa oleva impedanssisovitus olisikin hyvä tai edes tontilla.
 

 
Vahvistinasteiden kantilta asia muuttuu vieläkin monimutkaisemmaksi.
 
Efektilenkki voidaan toteuttaa lukemattomilla tavoilla, joista valtaosalle perinnehenkisemmistä tutuin ei edes ole alunperin efektilenkiksi tarkoitettu.
 
Syystä tai toisesta Briteissä oltiin 60-luvulla Jenkkejä kiinnostuneempia kokonaisvahvistintehon nostamisesta modulaarisesti, joten varsin varhaisessa vaiheessa vahvistimiin ilmaantui Preamp-Out/Poweramp-in tai Slave- jakki/jakit.
Noiden avulla yhden instrumenttivahvistimen etuvahvistimella voitiin ajaa useamman instrumenttivahvistimen päätettä tai slave-päätevahvistinta.
 
Kuten nimityksetkin kertovat, tuo master/slave vahvistinketjutuksen ulkopuolella kapeasta (/olemattomasta) käyttökelpoisuudestaan tunnettu kytkentätapa joka löytyy vielä tänä päivänäkin yllättävän monesta vahvarista, on suunniteltu siten että kuorma ja impedanssisovitus on suuntaan ja toiseen aina varsin tarkkaan määritelty, koska niin etuaste- kuin pääteastetopologiatkin noudattavat pitkälti samoja periaatekytkentöjä.
Jos väliin laitetaankin jotain muuta, tilanne ei olekaan enää tarkkaan määritelty ti ennustettavissa.
 
Jos etu- ja pääteasteen väliin lykkää summassa jonkin pedaalin/pedaaleja, voi olla melko varma että lopputulos on villeistä ja arvaamattomista impedanssi- ja signaalitasosovituksista johtuen aivan jotain muuta kuin mitä on aiottu.
Etenkin jos efekteissä on äänenväriä- tai muita vaihetta muuttavia kytkentöjä.
 
Jo varsin varhaisessa vaiheessa "efektilenkkeihin" alkoi ilmaantua buffer-vahvistinasteita joilla impedanssi- ja signaalitasosovitukset saatiin edes tontille, kuten myös efektilaitteita jotka oli kytkennältään vartavasten suunniteltu käytettäväksi instrumenttivahvistimen etu- ja pääteasteen välissä olevan "insert-pisteen" kanssa.
 
Koska insert-pistettä haluttiin efektilenkkinä käyttää vaikkei se siihen olisikaan suunniteltu tai sopiva, ilmestyi myös rinnakkaislenkkejä tuon sarjalenkin lisäksi, kuten myös tuon aasinsillan mukaisia vaihtoehtoisia kytkentäpisteitä.
 
Aivan kuten eri valmistus- ja kustannusrakennefilosofian PA-tiskeissäkin, insert-piste voidaan toteuttaa joko hyvin tai halvalla, käyttötarkoitukseen sopivaan kohtaan signaalitietä tai sitten ei ;).
Efektilaitteiden kannalta tuo "perinteinen" etu- ja pääteasteen välissä oleva piste ei ole lainkaan sieltä parhaasta päästä, monasti parempi paikka olisi joko ensimmäisen bufferiasteen jälkeen, esivahvistusasteiden välissä, ennen äänenvärin säätöä, jne.
 

 
hallu: Käsittääkseni efektilenkki tekee vain vahvistimen alkuosasta säröpurkin.
 
Ei tee, efektilenkki vain antaa (ainakin teoriassa ;)) mahdollisuuden kytkeä laitteita signaaliketjuun etuasten ja pääteasteen välissä.
Sillä missä särö -tahaton tai tahallinen- generoituu tai generoidaan, tai toisaalta äänenvärin säätö suoritetaan, ei ole merkitystä.
 
Johtuen vaikkapa Marshall vahvareiden tehokasta (sarja)efektilenkkikäyttöä ajatellen usein haastavista etuastetopologioista, ei ole lainkaan harvinaista että etuaste ohitetaan kokonaan ja signaali syötetään pääteasteeseen suoraan multiefektistä, pedaalilaudasta tai erillisestä etuasteesta.
Tuo lähestymistapa on aiheuttanut, aiheuttaa, ja tulee jatkossakin aiheuttamaan hämmennystä livesoundien kopioijissa kun ei hoksata että vahvarin sisäänmenoihin ei olekaan kytketty mitään.
Toki enemmän jos reikään on syystä tai toisesta valeeksi tökätty piuha.
 

 
hallu: Kaikkihan riippuu siitä, että mitä asioita vahvistimestaan haluaa.
 
Naulan kantaan.
Monelta tuo tuntuu kokeilunhuumassa unohtuvan, mahdollisuudet kun etenkin tätänykyä ovat liki rajattomat.
Mutta haasteet -tiedon puute, haluttomuus sitä hankkia ja perinteisen sarjaefektilenkin ominaisuudet- ovat pysyneet samana alkuajoista lähtien.
Ja pysyvät samoina niin kauan kun ei haluta ottaa asioista selvää.
Tässäkin tapauksessa syiden selvittäminen miksi joku tietty yhdistelmä ei toimikaan odotetusti, on usein hedelmällisempää kuin se miksi joku toinen yhdistelmä toimii.
Tai ainakin "toimii" ;).
 

 
hallu: Efektilenkki ei aina ole vahvistimessa autuaaksi tekevä ja joskus ne ovat saattaneet olla käyttäjälleen jopa pettymys.
 
Oman ~3 vuosikymmenen harrastekokemuksen perusteella ovat etenkin etu- ja pääteasteen välisenä bufferoimattomana efektilenkkinä pääsääntöisesti karvaskin pettymys, varsinkin jos tiedostamatta tai tiedostetustikin kopsataan signaalitietä jossa käytetyssä efektilenkillisessä vahvistimessa onkin rinnakkais- ja/tai bufferoitu efektilenkki.
 
T:Samuli