Yleistä keskustelua musiikista ›

Levyarvostelut ovat hyviä siinä mielessä että tietää vähän minkälaisesta materiaalista on kyse. Mutta väkisinhän arvostelijoiden oma maku vähän vaikuttaa arvosteluun, joten omiin korviin kannattaa luottaa ennemmin. Ja eri arvostelijat luultavasti arvostelevat levyjä eri perustein.
Mutta mietinpä tässä vain että vaikuttavatko levyarvostelut alitajuisesti ihmisiin miten, tyyliin esim. jos on ensin lukenut arvostelun, etsiikö mieli tiedostamatta (tai tietoisesti) niitä juttuja mitä arvostelussa mainitaan.
Ja kun tällaisia tuli pohdittua, mietinkin että millainen olisi maailma, jossa olisi tehty jokseenkin samat levyt, mutta jossa ei jostain syystä olisi ikinä tehty yhtäkään levyarvostelua.

Levyarvostelut ovat hyviä siinä mielessä että tietää vähän minkälaisesta materiaalista on kyse. Mutta väkisinhän arvostelijoiden oma maku vähän vaikuttaa arvosteluun, joten omiin korviin kannattaa luottaa ennemmin. Ja eri arvostelijat luultavasti arvostelevat levyjä eri perustein.
Mutta mietinpä tässä vain että vaikuttavatko levyarvostelut alitajuisesti ihmisiin miten, tyyliin esim. jos on ensin lukenut arvostelun, etsiikö mieli tiedostamatta (tai tietoisesti) niitä juttuja mitä arvostelussa mainitaan.
Ja kun tällaisia tuli pohdittua, mietinkin että millainen olisi maailma, jossa olisi tehty jokseenkin samat levyt, mutta jossa ei jostain syystä olisi ikinä tehty yhtäkään levyarvostelua.
 
Mä oon ainakin huomannu, että arvostelijoiden hehkuttamiin levyihin pettyy lähes aina. Esimerkkinä esim. the Strokes. Hirvee hypetys bändistä, mut musa ei oo tosiaankaan mitään erikoista. Itse asiassa aika paskaa mun mielestä. Kaikki biisit samanlaisia.

Minun maailmaani se tuskin olisi kauheasti hetkauttanut, koska tajusin äkkiä ainoiden levyarvestelujen joita olen lukenut olleen tänne näille palstoille postattuja. Nekin tyyliin heh heh, kattokaa ny kuin hassusti son kirjoittanut tämän...

Levyistä ei saisi minkäänlaista viitettä tai mielikuvaa etukäteen tai kuuntelematta. Hyviäkin puolia asiasta voisi löytää (objektiivisempi/neutraalimpi suhtautuminen musiikkiin), mutta olisi hankala yrittää löytää itseä miellyttäviä levyjä valtaisan tarjonnan seasta ilman minkäänlaista ennakkoviitettä niiden sisällöstä.
 
Levyarvostelut näin yleisesti ottaen voidaan jakaa kahteen ryhmään: hyvät ja huonot. Hyvissä onnistutaan kertomaan jotain levyn luonteesta, sisällöstä, väriskaalasta, tunnelmasta, sanomasta, musiikillisesta suunnasta jne. kun taas huonoissa arvostelija keskittyy kertomaan kuinka hyvä/huono/turha/keskinkertainen/vaikeaselkoinen se hänen itsensä mielestä on.

Minulla on onneksi se ominaisuus, että minut pystytään aivopesemään tykkäämään jostakin. Eli kun luen arvosteluja niin pidän lähes aina niistä mistä ne arvostelijatkin.
 
tai sitten ne levyt on yksinkertasesti niin hyviä??? tuskin

Minkälainen maailma olisi ilman levyarvosteluita?
 
Loistava paikka. No ei nyt sentään, mutta levyarvostelut ovat suoraan sanottuna aivan perseestä.

"Levyarvostelut" sana pitäisi muuttaa. "Levyn kuvaus" on paljon parempi. Makuasioistahan on aina kyse, joten parempi jos vain kerrottaisiin, minkänlaista musaa levyllä on eikä sitä, että onko se arvostelijan mielestä hyvää.

"Levyarvostelut" sana pitäisi muuttaa. "Levyn kuvaus" on paljon parempi. Makuasioistahan on aina kyse, joten parempi jos vain kerrottaisiin, minkänlaista musaa levyllä on eikä sitä, että onko se arvostelijan mielestä hyvää.
 
Amen.

"Levyarvostelut" sana pitäisi muuttaa. "Levyn kuvaus" on paljon parempi. Makuasioistahan on aina kyse, joten parempi jos vain kerrottaisiin, minkänlaista musaa levyllä on eikä sitä, että onko se arvostelijan mielestä hyvää.
 
Tekisikö tuo asiaa yhtään selkeämmäksi? Jos on seurannut samaa lehteä pidemmän aikaa, oppii yleensä tunnistamaan eri arvostelijoiden kiinnostuksen kohteet ja sen, miten heidän arvionsa vertautuvat omiin musiikkimieltymyksiin. Jos arvostelija X on kehunut usein sellaisia levyjä joista olen itsekin pitänyt ja haukkunut sellaisia joista en ole pitänyt - ja vielä sellaisilta kanteilta jotka tuntuvat omalta kannalta järkeviltä - niin voi hyvin arvella, että arvostelija X:n kehuma uusi levy on ainakin kiinnostava tapaus. Ja jos arvostelija Y vaikuttaa pösilöltä joka kehuu mielestäni surkeaa roskaa ja haukkuu kaikki hyvät levyt, kannattaa satsata niihin levyihin joita Y haukkuu 8-)
 
Nimim. Entinen levyarvostelija, nykyinen entinen levyarvostelija

Maailma ei muuttuisi mihinkään suuntaan, koska en lue levyarvosteluja.
 
Tack detsamma! Tosin, jo hankittujen ja kuunneltujen levyjen arvosteluja tulee joskus luettua mielenkiinnolla jälkikäteen.
 
Tähän mennessä, kriitikoiden hyvinkin vaihtelevista mielipiteistä huolimatta, kaikkia levyhankintoja tulee kuunneltua tuon tuostakin. No, tosin jo pitkäänkin hyllyssä homehtunut Rushin "Vapor Trails" saattaa ehtiä maatumaan ennenkuin iskee himo kuunnella ao. levy toistamiseen.

Kyllä levyarvosteluille on mielestäni sijansa. Tosin ihan kuten kaikessa muussakin journalismissa, vaaditaan ammattitaitoa, että arvostelusta olisi jotain hyötyä.
 
Ensinnäkin minusta on hauskaa luppoaikana lueskella muiden esittämiä kommentteja jo kuulemistani levyistä. Hyvästä levyarvostelusta voi löytää jo moneen kertaan kuuntelemaansa uuden näkö(vai kuulo-?)kulman.
Toiseksi hyvien levyarvioiden perusteella kyllä löytää uusia, hienoja juttuja. Esim. aivan hiljan NYT-liitteen arvio sysäsi ostamaan Niemisen & Litmasen levyn, ja tippaakaan en ole katunut. Omat riskinsähän tällaisessa ostelussa tietty on.

Mä oon ainakin huomannu, että arvostelijoiden hehkuttamiin levyihin pettyy lähes aina. Esimerkkinä esim. the Strokes. Hirvee hypetys bändistä, mut musa ei oo tosiaankaan mitään erikoista. Itse asiassa aika paskaa mun mielestä. Kaikki biisit samanlaisia.
 
Ai jaa. Mä ostin Strokesin ekan levyn levyarvostelujen hehkutuksen perusteella kuulematta ja olin ja olen edelleen ihan tohkeissani. Klassikko!
 
"Levyarvostelut" sana pitäisi muuttaa. "Levyn kuvaus" on paljon parempi. Makuasioistahan on aina kyse, joten parempi jos vain kerrottaisiin, minkänlaista musaa levyllä on eikä sitä, että onko se arvostelijan mielestä hyvää.
 
Siinä tapauksessa levy-yhtiön mainokset riittäisivät? Haluaako joku oikeasti lukea lehdestä jotain sellaista kuin "Tämä on pääosin 4/4-tahtilajissa kulkevaa, keskiraskasta rockia. Sanoitukset kertovat sukupuoliyhteyteen pääsemisestä. Kitaristeja on kaksi. Kappaleita on kolmetoista.
 
Nimim. Entinen levyarvostelija, nykyinen entinen levyarvostelija
 
Terve JPM!

Haluaako joku oikeasti lukea lehdestä jotain sellaista kuin "Tämä on pääosin 4/4-tahtilajissa kulkevaa, keskiraskasta rockia. Sanoitukset kertovat sukupuoliyhteyteen pääsemisestä. Kitaristeja on kaksi. Kappaleita on kolmetoista.
 
Tuossa on kyllä pointtia.
 
Ylipäätään mä tarvitsen useinkin tuntumaa siitä, onko joku levy onnistunut tai ei. Vaikka jossain klassikkolevyissä jonkunlaisia yleisesti hyväksyttyjä totuuksia ehkä olisikin, joutuu kriitikko aika usein tekemään oman arvionsa levyn ansioista. Tämähän on oikeastaan sitä lisäarvoa, jota arvostelija tuo tekstiin.
 
Oikeastaan mä luen arvosteluja nimenomaan siksi, että haluan niitä kannanottoja siitä mikä on hyvää ja tärkeää ja mikä ei. Toki pitää ottaa huomioon se, millä perusteilla joku arvioitaan tekee. Mutta kovin subjektiivinen asia on sekin, miksi mä itse olen hakemassa jotain. Pitää osata katsoa asioita oikeasta vinkkelistä.
 
Tuleehan tietysti vastaan niitäkin arvioita, joita pidän epäoikeudenmukaisina. Esimerkki All Music Guidesta, jota yleensä pidän suht neutraalina arvioissaan; he arvostelivat Bad Religionin levyn "Process of Belief" kolmen tähden arvoiseksi, huonommaksi kuin sitä edeltäneen "New American". Kun taas mun - ja monen muunkin - mielestä kyseessä oli huikea virkistyminen, ja todella reipas levy. Mutta näähän on näitä...

Tuleehan tietysti vastaan niitäkin arvioita, joita pidän epäoikeudenmukaisina. Esimerkki All Music Guidesta, jota yleensä pidän suht neutraalina arvioissaan; he arvostelivat Bad Religionin levyn "Process of Belief" kolmen tähden arvoiseksi, huonommaksi kuin sitä edeltäneen "New American". Kun taas mun - ja monen muunkin - mielestä kyseessä oli huikea virkistyminen, ja todella reipas levy. Mutta näähän on näitä...
 
Eikös AMG:n voi kirjoittaa periaatteessa kuka tahansa?

Itseä ottaa aivan jumalattomasti päähän se kun lukee jonku hyvän arvostelun ja huomaa ettei siinä ole mainittu mitä genreä ko. orkesteri edustaa. Kiva sitten sokkona mennä ostamaan esim. joku Eagles Of Death Metallin levy siinä toivossa että se on deathmetallia vain koska hyvässä arvostelussa ei ole mainittu mitä genreä se edustaa. Soundi lehden demo-arvosteluissa tuota näkee valitettavan usein tapahtuvan.

Enpä juuri lue arvosteluja nykyään, kun tuntuu että uusien hyvien bändien tarjonta on muutenkin niin kova koko ajan, ja vähän väliä saa innostua jostakin. Tämä on kliseisen kitararokin ystävälle hyvää aikaa.
 
Joskus niitä on toki tullut luettua paljonkin, ja silloin tärkeimpänä kriteerinä mulle on ollut arvostelijan persoona, eli se, kuka arvostelee.
 
Nimimerkki jPekan arvostelut kohdistuvat yleensä kunnianhimoisiin levyihin, joita en välttämättä ostaisi mutta joista saa taatusti uutta inspiraatiota musiikin tekemiseen. Sellaisista levyistä, jotka ostaisin, jPekan arvioimat ovat yleensä mulle muutenkin tuttuja. Nimimerkki feg:n arvostelut allekirjoitan yleensä noin 85-90-prosenttisesti, ja niiden perusteella saatan hyvinkin ostaa levyn.
 
Sitten on paljon sellaisia arvostelijoita, joiden kehu on varma tae, etten levystä voi pitää. Niinkin päin tämä toimii, ja se on ihan ok.
 
Sama pätee muuallakin. Fräntin elokuva-arvostelutkin toimivat niin, että olen hänen kanssaan samaa mieltä ainoastaan, jos hänen mielipiteensä on selvästi jostain ulkomaalaisesta auktoriteetista omittu (kuten tunnetumpien elokuvien kohdalla useimmiten on). Jos mielipide on hänen omansa, se on varmasti päinvastainen kuin minun.
 
Billsner:
Kiva sitten sokkona mennä ostamaan esim. joku Eagles Of Death Metallin levy siinä toivossa että se on deathmetallia vain koska hyvässä arvostelussa ei ole mainittu mitä genreä se edustaa.
 
Eikös musiikki ole musiikkia, siitä riippumatta mitä se edustaa? Tässä mun mielestäni tulee hyvin esiin arvostelujen sudenkuoppa - jos niissä arvotetaan äänite sen mukaan, miten hyvin se edustaa omaa genreään, eikä sillä, miten syvän uran se viiltää musiikinhistorian peruskallioon, ollaan mielestäni vikatiellä.
 
Mielestäni Anthraxin kaksi ensimmäistä levyä ovat merkittävä musiikinhistorian etappi (palttiarallaa yhtä merkittävä kuin Ramonesin It's Alive, Shostakovitshin Leningrad-sinfonia, Charlie Parkerin Ornithology...), ko musiikin lajityypistä en voisi välittää vähempää.
:-)

Kiva sitten sokkona mennä ostamaan esim. joku Eagles Of Death Metallin levy siinä toivossa että se on deathmetallia vain koska hyvässä arvostelussa ei ole mainittu mitä genreä se edustaa. Soundi lehden demo-arvosteluissa tuota näkee valitettavan usein tapahtuvan.
 
Höpsis, siellähän on aivan selkeä jaottelu: metalli ja ei-metalli.
 
":)"

Höpsis, siellähän on aivan selkeä jaottelu: metalli ja ei-metalli.
 
Niin. "Hyvä arvostelu, tilataampa demo. Onkohan tämä nu-, death-, black-, power-, doom- vai muutenvaan-metallia?"

Niin. "Hyvä arvostelu, tilataampa demo. Onkohan tämä nu-, death-, black-, power-, doom- vai muutenvaan-metallia?"
 
Pyh! Määrittele grindcore, powercore, emocore, jazzcore ja freecore.
:-)
 
Kuten kaikkien klassikkobiisien isä ja äiti Willie Dixon vanhana miehenä ensimmäisellä soololevyllään sanoi: "They called it Boogie-Woogie, they called it Rock'n'Roll, what happened to my Blues?"