Aihe: Metallica
1 2 3 4 579 80 81 82 83146 147 148 149 150
LyraB
04.01.2022 21:20:02 (muokattu 04.01.2022 21:21:45)
Joo kyllä se taitaa tosiaan perustua johonkin yksittäiseen keikkaan tai vetoon tuo mainitsemani Hetfieldin 1999-2000 "heikko" laulusuorittaminen. Hyvää vetoahan tuolla löytyi YouTube täynnä tuolta eralta. Muisti tehnyt tepposet.
 
Mutta tosiaan edelleen jätän tuon aiemman heiton "1999 Woodstock on ammattimaisin Metallica", ja tällä kertaa vokaalien kera. Ja siis itseasiassa se, että ko. keikan livetallennehan on epävirallinen ja bändin suodattimen ohi mennyt. Eli sitä ei juurikaan ole jälkikäsitelty (tai näin nyt olettaisin) vaan se on puskettu lähes sellaisenaan.
 
Koska siis olisihan S&M:n perusteella helppo sanoa eraa ko. tallenteen perusteella erittäin ns. ammattimaiseksi, mutta koska siellä on kuitenkin editointikynää käytetty eri tavalla, en pidä sitä aikakauden peilinä. Vähän sama kun kertoisi Through The Never -elokuvan vastaavan bändin livekuntoa vuodelta 2012(3?). Edittiä ja jälkituotantoa, en muista että Kalasatamassa olisi soinut läheskään noin hienosti.
 
Btw, Through The Neverin livelevyä tulee luukuteltua kyllä säännöllisesti autossa. Törkeän hyvin tuotettu Metallica-live ja soundit potkii komeasti. On bassoa, räjähdystä, kitaravallia ja pommia. Tomitkin soi. Ei oikein juuri mitään huonoa sanottavaa tästä lopputuloksesta.
 
Itse elokuva on paska. Vaikkakin leffateatterissa soi musa hienosti. Taidepaska oli vain niin turhaa kuin voi mikään oikeastaan olla.
 
Edit. lauserakenne
ttpp44
04.01.2022 22:04:31 (muokattu 04.01.2022 22:04:43)
volvo240:
Usealla lead-kitaristillahan on tapana soittaa osa soolosta levyversiota mukaillen ja sitten osa soolosta +/- improillen. Onhan se varmaan vaihtelua soittajalle ja kuulijoillekin, mutta eihän se esim. Hammetilla läheskään aina kauhean tyylikkäästi mene ja ollaankin usein tulkinnanvaraisessa tilanteessa onko kyse virheistä vai peustellusta improvisaatiosta.

 
Väittäisin, että monella (esim. juuri Kirkillä) homma menee niin, että tarkoitus on vetää oikea versio, mutta jossain vaiheessa huomataan, että tämähän alkaa levitä käsiin ja sitten koitetaan antaa vaikutelma, että tarkoituksella lähdettiin tässä vaan vähän improvisoimaan ja tulkitsemaan.
volvo240
04.01.2022 23:58:01 (muokattu 05.01.2022 12:20:02)
ttpp44: Väittäisin, että monella (esim. juuri Kirkillä) homma menee niin, että tarkoitus on vetää oikea versio, mutta jossain vaiheessa huomataan, että tämähän alkaa levitä käsiin ja sitten koitetaan antaa vaikutelma, että tarkoituksella lähdettiin tässä vaan vähän improvisoimaan ja tulkitsemaan.
 
Varmasti usein noinkin, mutta uskallan väittää ettei kuitenkaan ihan aina. Tulee mieleen lähimenneisyyydestä esim. joku shortest straw -live jonka levyversion soolo on mun mielestä jopa lähes nerokkaan kekseliäs&leikkisä kaikilta osin, mutta livenä ihan pelkkää räpellys-haahuilua ilman edes kunnon yritystä päästä lähellekään.
LyraB
09.01.2022 13:45:48
Nostalgiaa.
2013 vuoden Ronnie Rising medley.
https://youtu.be/sK9_kkc6dyo
 
Tämä on ilahduttava "viime aikojen" Metallica - tuotanto. Hyvät soundit, bändille ominaista soitantaa kuultavissa, vokaalit soi komeasti. Ja muutenkin tosi eheä paketti. Ilmestyessään tämä tavallaan latasi odotuksia tulevalle albumille. Valitettavasti samanlaista punkahtavuutta ei Hardwiredille tullut, mutta jotain tuollaista menevämpää rullaavaa kyllä tuli.
 
Tätä tulee kuunneltua kenties eniten koko viime vuosikymmenen metallica-tuotannosta. Mitä ei toki paljoa edes tarjolla ole. Tai onhan sitä nyt jonkun verran. Lasken mukaan Beyond Magneticin ja sitten Hardwired bonusbiiseineen toki. Lulua en yleensä ota mukaan, sehän on Lou Reedin albumi.
 
Näitä tribuutteja kuulisi mielellään enemmänkin. Iron Maiden tribu oli kans ihan ok, vaikkei toki yhtä tykki kuin tämä Ronnie.
Arkka
09.01.2022 13:54:32 (muokattu 09.01.2022 13:55:01)
 
 
LyraB: Nostalgiaa.
2013 vuoden Ronnie Rising medley.
https://youtu.be/sK9_kkc6dyo

 
Tää on kyllä aivan loistava, vaikka ei itsellä nostalgiaosastoon vielä menekään. Vaan voiko huonoa coveria tehdäkään kun nappaa Rainbown parhaat biisit/riffit.
Henri Henri Olavi
09.01.2022 14:20:59
Hyvät coverit, joskin heti kyllä vituttaa noin huono laulu. Pilaa meiningin :(
I don't giva a fuck if you're straight, you're still gay.
LyraB
09.01.2022 18:23:01
Arkka: vaikka ei itsellä nostalgiaosastoon vielä menekään.
 
Ymmärrän, sillä kyllähän vuosi 2013 tuntuu sillee "uuelta Metallicalta". Niiku tätä oikeasti tuoretta kun on jo Robiki ollu 10v bändissä ja mitä kaikkea.
 
Mutta siis tuostakin jo 9v aikaa jos pelkkiä vuosilukuja mittaa. Ja sit toinen hauska ajatus, kun Classic Albums -dokkari tehtiin Black albumista v. 2000 (1?), oli tuossa välissä kulunut sama 9v ko. albumin julkaisusta. Silti tuo väli ihan puhtaasti meni ja menisi edelleen nostalgiointina.
 
Että siis siinä he muistelevat sitä heidän vanhaa klassikkoalbumiaan hehheh.
 
St.Angerhan on muinainen. Pian 20v vanha lätty. Mutta mitä, justhan he juhlisti Puppetsin 20v juhlavuotta mm. Viron keikalla. Ja sillon St.Anger oli 3v.
 
Nää on näitä.
Regalis Apertura
10.01.2022 10:13:30
Joo mitä noihin muisteluihin tulee niin mun puolesta muistelkoot vaikka joka päivä;)... Eihän se ole keneltäkään pois. Toisaalta tuo "Classic Albums"-sarja on ihan ok noin uutta kuulijasukupolvea ajatellen mutta näin pitkän linjan fanina aika turhakin tekele (no toisinaan joku uusikin detalji jonkun levyn äänityksistä, säveltämisessä ymv. voi yllättääkin mutta harvemmin silti).
bedlam
10.01.2022 11:19:56
 
 
Regalis Apertura: Toisaalta tuo "Classic Albums"-sarja on ihan ok noin uutta kuulijasukupolvea ajatellen mutta näin pitkän linjan fanina aika turhakin tekele (no toisinaan joku uusikin detalji jonkun levyn äänityksistä, säveltämisessä ymv. voi yllättääkin mutta harvemmin silti).
 
Minä olen kyllä tykännyt kovastikin tuosta Classic albums -sarjasta (esim. Sabbathin jakso tullut katsottua monesti). Mutta tuo Metallican jakso oli vähän pettymys, kun sehän suurimmalta osin koostui A Year and a Half -dokkarin matskusta.
Levynkannet, logot, keikkajulisteet, nettisivut yms. http://www.petrilampela.com
LyraB
10.01.2022 19:30:15 (muokattu 10.01.2022 19:40:12)
bedlam: Minä olen kyllä tykännyt kovastikin tuosta Classic albums -sarjasta (esim. Sabbathin jakso tullut katsottua monesti). Mutta tuo Metallican jakso oli vähän pettymys, kun sehän suurimmalta osin koostui A Year and a Half -dokkarin matskusta.
 
Parasta antia Classics dokkarista löytyy DVD:n bonuspuolelta.
Myös Jason pääsee ääneen:
 
https://www.youtube.com/watch?v=6LrCEAyfjj8
 
Edit. Toinen katsomisen arvoinen bonuksilta. James, Bob ja Lars reagoi Jamesin demosooloon Sandmanissa. Alkaa n. 12:00:
 
https://youtu.be/sxxZ2zJVsRU?t=720
Ojankaivaja
29.01.2022 12:04:33 (muokattu 29.01.2022 12:05:26)
Paljon uutta kontenttia tullut bändin kanavalle:
 
Pitkä Ross Halfin haastattelu: https://www.youtube.com/watch?v=tQge_yw64wc
 
Neliosainen haastattelu Jasonin kanssa:
 
Part 1: https://www.youtube.com/watch?v=M1upi2vHB1I
Part 2: https://www.youtube.com/watch?v=SM83NnNYQGI
Part 3: https://www.youtube.com/watch?v=g4pR_2kMJbU
Part 4: https://www.youtube.com/watch?v=Lh0Br9nfAXo
 
ja viimeisenä Trapped Under Ice 40v konsertista: https://www.youtube.com/watch?v=TR4VIbM_gmg
Dredder
09.02.2022 00:39:42
Kirkalta tulossa neljän biisin instrumentaali EP 23. huhtikuuta.
https://www.metallica.com/store/kir … mett-portals-ep-cd/KHPORTALSCD.html
Megalomania
09.02.2022 08:38:23
Dredder: Kirkalta tulossa neljän biisin instrumentaali EP 23. huhtikuuta.
https://www.metallica.com/store/kir … mett-portals-ep-cd/KHPORTALSCD.html

 
Oho, siellähän on Bob Rock mukana. Hieno juttu! Häntä olenkin kaivannut. Olisipa hän mukana myös tulevaisuudessa Metallicankin levyillä.
"Koska musiikin voidaan havaita koostuvan melodiasta ja rytmistä, on kiinnitettävä huomiota siihen vaikutukseen, mikä niillä on kasvatukseen." - Aristoteles
aivokuolio
09.02.2022 09:16:56
Dredder: Kirkalta tulossa neljän biisin instrumentaali EP 23. huhtikuuta.
https://www.metallica.com/store/kir … mett-portals-ep-cd/KHPORTALSCD.html

 
Jossain kaukana Jason Newsted pyörittelee päätään.
Regalis Apertura
09.02.2022 09:39:53
Dredder: Kirkalta tulossa neljän biisin instrumentaali EP 23. huhtikuuta.
https://www.metallica.com/store/kir … mett-portals-ep-cd/KHPORTALSCD.html

 
Mitäs mitäs nyt? Eikös ne "sivuprojektit" olleetkaan enää kiellettyjä Metallicassa? James ja Lars antoivat periksi tällä kertaa?
phiit
09.02.2022 09:42:02
Regalis Apertura: Mitäs mitäs nyt? Eikös ne "sivuprojektit" olleetkaan enää kiellettyjä Metallicassa? James ja Lars antoivat periksi tällä kertaa?
 
Onhan tuossa nyt yli 20v aikaa ollu miettiä asiaa
Megalomania
09.02.2022 14:25:30
Regalis Apertura: Mitäs mitäs nyt? Eikös ne "sivuprojektit" olleetkaan enää kiellettyjä Metallicassa? James ja Lars antoivat periksi tällä kertaa?
 
Kirkalla ja Robertilla on myös se Wedding Band. Siinäkin ovat Lars ja James antaneet periksi.
"Koska musiikin voidaan havaita koostuvan melodiasta ja rytmistä, on kiinnitettävä huomiota siihen vaikutukseen, mikä niillä on kasvatukseen." - Aristoteles
Jester44
09.02.2022 19:23:27
Megalomania: Oho, siellähän on Bob Rock mukana. Hieno juttu! Häntä olenkin kaivannut. Olisipa hän mukana myös tulevaisuudessa Metallicankin levyillä.
 
Jotenkin tuntuu että Bob Rock oli jo oikeastaan Metallican jäsen kaiken materiaalin jälkeen mitä he tekivät yhdessä. Ei ehkä olisi pitänyt päästää Rockia menemään, jos se nyt ei välttämättä halunnut eroon koko hommasta.
Kenkuru
10.02.2022 02:00:30 (muokattu 10.02.2022 02:02:19)
Regalis Apertura: Mitäs mitäs nyt? Eikös ne "sivuprojektit" olleetkaan enää kiellettyjä Metallicassa? James ja Lars antoivat periksi tällä kertaa?
 
Eiköhän Metallican laulut ala kohta olla laulettu, niin siellä on ajateltu, että mene Kirk, lennä omalla rollaattorilla.
Perästä on kuulunut Lerssin huuto "Mutta muista Kirkkiseni, vain neljä biisiä ja et sitten laula!!"
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)