Aihe: Minkä kirjan luit viimeksi?
1 2 3 4 5159 160 161 162 163177 178 179 180 181
Scrobble
21.10.2021 12:36:15 (muokattu 21.10.2021 12:36:24)
Ray Bradburyn Fahrenheit 451 on myös alan klassikko ja oma suosikkini noista kaikkein tunnetuimmista dystopiakirjoista.
Jäärä
21.10.2021 14:46:50
Jules Vernen "Salaisuuksien saari".
 
Olen jo kauan metsästänyt 70-luvulla telkkarissa esitettyä tähän kirjaan perustuvaa minisarjaa dvd:nä. Ei ole onnistanut. Päätin sitten vitutuksissani lukea tämän. Juoni on toki hyvä mutta luulen, ettei tällä kirjalla saisi tänä päivänä minkäänlaista kustannussopimusta.
Suomen Hiihtoliiton luvalla. Kaikki tekstissä mainitut henkilöt ovat fiktiivisiä ja kaikki yhtäläisyydet eläviin tai kuolleisiin henkilöihin ovat puhtaasti sattumanvaraisia. Laaditun tekstin valmistuksessa ei ole vahingoitettu eläimiä.
NHR
21.10.2021 15:24:09
 
 
Jäärä: Jules Vernen "Salaisuuksien saari".
 
Olen jo kauan metsästänyt 70-luvulla telkkarissa esitettyä tähän kirjaan perustuvaa minisarjaa dvd:nä. Ei ole onnistanut. Päätin sitten vitutuksissani lukea tämän. Juoni on toki hyvä mutta luulen, ettei tällä kirjalla saisi tänä päivänä minkäänlaista kustannussopimusta.

 
Taidanpa muuten muistaa tuon sarjan, oli ainakin silloin pikkupoikana hiton jännä! Pelkäänpä kuitenkin, että nyt aikuisena nähtynä saattaisi olla suurikin pettymyy...
"That's what." - She
LordWinter
21.10.2021 15:36:11 (muokattu 21.10.2021 15:36:41)
90-luvun Salaperäinen saari tv-sarja oli yksi lemppareita.
 
Tarkoittaneekohan Jäärä tuota, itse vähän aikaan rippasin tuon vanhalta poltetulta dvd:ltä koneelle
 
https://en.wikipedia.org/wiki/La_is … a_misteriosa_y_el_capit%C3%A1n_Nemo
Olen ammatiltani graafikko ja 3D-mallintaja. Olen ohjelmoinut oman piirto-ohjelmani, koska muissa piirto-ohjelmissa oli liian kankea käyttöliittymä omiin tarkoituksiini. Eli kun avaudut minulle niin on vähän kuin ameeba alkaisi puhumaan jumalolennolle.
lifer
21.10.2021 20:22:37
 
 
Kalle Päätalo - Oman katon alle
vanha_pieru
21.10.2021 22:08:19 (muokattu 21.10.2021 22:09:53)
LordWinter: 90-luvun Salaperäinen saari tv-sarja oli yksi lemppareita.
 
Tarkoittaneekohan Jäärä tuota, itse vähän aikaan rippasin tuon vanhalta poltetulta dvd:ltä koneelle
 
https://en.wikipedia.org/wiki/La_is … a_misteriosa_y_el_capit%C3%A1n_Nemo

 
Luultavasti tarkoittaa. Itse muistan, että tuo sarja, nimeltään lähteestä riippuen joko Kapteeni Nemo (http://www.kysy.fi/kysymys/nain-mel … ana-iskenyt-jokin-nostalgiakarpanen) tai Mysteerien saari (https://www.leffatykki.com/sarja/mysteerien-saari/kommentit), oli sen ikäiselle, alle 7-vuotiaalle, hurjan jännä. Toinen superhyvä TV-sarja, joka tuli suunnilleen samaan aikaan, oli Taisteluplaneetta Galactica.
Kutkuttaavsti lähes sietämättömän pelottava oli sitten jo TV-sarja Safiiri ja teräs. Muistelen, että isän mielestä sitä ei olisi minun pitänyt katsoakaan, mutta äiti viisaudessaan ja kaukokatseisuudessaan salli. Niinpä kävi, että edelleen, vuosikymmeniä myöhemmin, olen erittäin kiinnostunut mm. elokuvista.
Edit: Unohdin LordWinteriltä kysyä, että kumpi toimii paremmin, tuo 70-luvun alkuperäinen vai 90-luvun uusi sarja?
barclay
22.10.2021 00:59:00
 
 
Kauko Röyhkä: Vaeltava vitsaus: muistelmat 2
 
Huippukamaa.
Kostiainen. Karumpi saundi, parempi mieli: P. M. Kostiainen Project
Jäärä
22.10.2021 09:20:53
LordWinter: 90-luvun Salaperäinen saari tv-sarja oli yksi lemppareita.
 
Tarkoittaneekohan Jäärä tuota, itse vähän aikaan rippasin tuon vanhalta poltetulta dvd:ltä koneelle
 
https://en.wikipedia.org/wiki/La_is … a_misteriosa_y_el_capit%C3%A1n_Nemo

 
Justiinsa tämä! Ei sattuisi sitä olemaan vielä jemmassa?
Suomen Hiihtoliiton luvalla. Kaikki tekstissä mainitut henkilöt ovat fiktiivisiä ja kaikki yhtäläisyydet eläviin tai kuolleisiin henkilöihin ovat puhtaasti sattumanvaraisia. Laaditun tekstin valmistuksessa ei ole vahingoitettu eläimiä.
LordWinter
22.10.2021 11:02:40
Jäärä: Justiinsa tämä! Ei sattuisi sitä olemaan vielä jemmassa?
 
Google drivessä on tuo vielä joten jos löytyy osoitetta niin sieltä saa käyä hakemassa.
Olen ammatiltani graafikko ja 3D-mallintaja. Olen ohjelmoinut oman piirto-ohjelmani, koska muissa piirto-ohjelmissa oli liian kankea käyttöliittymä omiin tarkoituksiini. Eli kun avaudut minulle niin on vähän kuin ameeba alkaisi puhumaan jumalolennolle.
Jäärä
22.10.2021 11:20:59
Kiitoksia erittäin paljon! Olin tosiaan vuosikausia etsinyt tätä.
Suomen Hiihtoliiton luvalla. Kaikki tekstissä mainitut henkilöt ovat fiktiivisiä ja kaikki yhtäläisyydet eläviin tai kuolleisiin henkilöihin ovat puhtaasti sattumanvaraisia. Laaditun tekstin valmistuksessa ei ole vahingoitettu eläimiä.
LordWinter
22.10.2021 15:13:41
Jäärä: Kiitoksia erittäin paljon! Olin tosiaan vuosikausia etsinyt tätä.
 
Eipä kestä. Jollain tavalla mukava kun voi vielä tänä päivänä olla avuksi näin eikä ihan kaikkea löydy googlaamalla.
 
vanha_pieru: Edit: Unohdin LordWinteriltä kysyä, että kumpi toimii paremmin, tuo 70-luvun alkuperäinen vai 90-luvun uusi sarja?
 
En ole tuota vanhaa sarjaa itse asiassa katsonut. Veli on noihin enemmän perehtynyt ja hän pyysi joskus ottamaan koneelle talteen tuon.
Olen ammatiltani graafikko ja 3D-mallintaja. Olen ohjelmoinut oman piirto-ohjelmani, koska muissa piirto-ohjelmissa oli liian kankea käyttöliittymä omiin tarkoituksiini. Eli kun avaudut minulle niin on vähän kuin ameeba alkaisi puhumaan jumalolennolle.
LordWinter
26.10.2021 23:19:37
Lukaisin ensimmäisen Sherlock Holmes -tarinan Punaisten kirjainten arvoitus. Ylitti odotukset, vähän pelkäsin että olisi ollut vaikeampi luettava mutta olikin alusta loppuun tasaisen hyvää settiä.
 
En ollut koskaan lukenut tai nähnyt mitään Sherlock Holmes -adaptaatiota (lukuun ottamatta Dai Gyakuten Saiban -peliä) enkä tiennyt sarjasta enkä edes koko päähahmosta mitään muuta kuin vaatetuksen ja piipun. Äsken lukaisin johdantoa seuraavaan kirjaan ja heti alussa suomentaja spoilasi koko sarjan loppuratkaisun, haista Jaakko Anhava vittu.
Olen ammatiltani graafikko ja 3D-mallintaja. Olen ohjelmoinut oman piirto-ohjelmani, koska muissa piirto-ohjelmissa oli liian kankea käyttöliittymä omiin tarkoituksiini. Eli kun avaudut minulle niin on vähän kuin ameeba alkaisi puhumaan jumalolennolle.
LaMotta
08.11.2021 12:09:33
 
 
Gunther Rall- lentopäiväkirjani, muistelmat 1938 - 2004.
 
Tämä ei ole sotaromaani. Vaan kertomus nuoren pojan kasvamisesta Luftwaffenin 25v kaiken kokeneeksi 275 ilmataisteluvoiton sotaveteraaniksi. Kirjassa ei ole pitkiä ja tarkkoja lentotaistelukuvauksia eikä mässäämistä sodan kauheuksilla. Kirjan loppuosa käsittelee sodan jälkeistä Saksan ilmavoimien muodostamista sekä Rallin nousemista ilmavoimien komentajaksi.
 
Pisteitä en osaa antaa, kun ei ole vertailupohjaa vastaavista kirjoista. Luultavasti luen lähiaikoina myös Erich Hartmannin muistelmat. Hänen tilillään on eniten ilmataisteluvoittoja kautta aikain, 352.
(Lausutaan elämään kyllästyneellä äänellä): "Jos ei kiinnosta niin ei tiällä mikkää pakko oo olla. Työ tiijättä missä on ovet."
GoGo-FIN
10.11.2021 18:34:49
Tuli vähän aikaa sitten luettua Sormusten herra. Viimeksi vajaa parikymmentä vuotta sitten lukenut tuon. Enpä tiedä, olipa kyllä tahmea luettava. Paljon keskitytään siihen loren luomiseen ja sitten jotkin tapahtumat kirjassa käsiteltiin todella nopeasti. Eeeeh.... Adlibriksesta useampi junji ito manga tullut tilattua/luettua ja postissa tulossa Todd Macfarlanen Spiderman collection. Tuohon Junji Itoon tuli hurahdettua täysin, seitsemän kirjaa jo omistuksessa.
A.J.M.A
11.11.2021 10:28:16
 
 
Ari Herstand: Second Edition, How to Make It in the New Music Business 2020. David Hepworth: 1971-Neve a Dull Moment
NHR
15.11.2021 11:59:16
 
 
NHR: En ole lukenut mitään varmaan kuukausiin. Brandon elämäkerta tuossa tosin olisi, että jospa siihen jaksaisi jossain vaiheessa sukeltaa...
 
Eipä kovinkaan syvä sukellus ollut sitten sekään, reilut 50 ensimmäistä sivua (niistäkin varmaan lähemmäs puolet valokuvia) jaksoin lukea, vaan sitten sekin jäi. Jokin tuossa tökki rajusti vastaan, en tiedä oliko Brandon persoona, kirjoitustyyli, vai mikä lie. Eihän kaikkia kirjoja liene kirjoitettukaan aivan kaikille lukijoille...
 
Honey Aaltosen kirjoittaman Cisse-elämäkerran jaksoin sen sijaan lukea (ehkä hieman masentavahkoon) loppuun asti. Ehkä päähenkilön muusikkous auttoi, joskaan siihen ei niinkään tässä keskitytty, vaan enemmänkin siihen starailupuoleen. Itsekin pidin Cisseä(kin) aiemmin vain sellaisena stadindiivana (jota hän ehkä jossain määrin olikin), vaan minulle täysin uutena puolena piirtyi hänen mukavan miehen maineensa, mikä varmaankin myös piti paikkansa. Muuten tuttu "rääsyistä rikkauksiin ja takaisin" -tarina, oikein rupesi välillä ärsyttämään Cissen pohjaton hyväuskoisuus ja juoppous, Virran Olan kohtaloon tuntui löytyvän useitakin yhtymäkohtia, vaikken hänen elämäkeraansa ole tainnut koskaan lukeakaan. Olihan tämäkin "ihan jees", joskaan ei kovinkaan loistava teos.
"That's what." - She
Alfons Åberg
17.11.2021 22:04:58 (muokattu 17.11.2021 22:06:00)
Alpo Rusi ja Olli Rehn: Kylmä tasavalta
 
Vuonna 2002 alkaneen ja kesällä 2003 syyttämättäjättämispäätökseen huipentuneen vakoilujupakan seikkaperäinen kuvaus syytetyn Rusin ja ystävänsä Rehnin kertomana. Tapaus oli tuoreeltaan laajasti uutisoitu kotimaisissa medioissa.
 
Kirja paitsi kuvaa tapahtumia vuosina 2002-2003 kutakuinkin reaaliajassa, myös taustoittaa Maailman Parhaan Vuosikymmenen pimeimpiä puolia, eli suomettumista, sekä kyseenalaistaa Suomen aseman oikeusvaltiona. Oman osansa kirjassa saa Supo, jonka toiminta tapauksen osalta on ollut joko ammattitaidotonta poliisityötä, poliittisin perustein ohjattua peliä tai yhdistelmä molempia yhdistettynä arvovallan säilyttämiseen, huolimatta näytön puutteesta johtuvasta tutkinnan kasaan kuivamisesta.
 
Tapaushan on merkillinen luku kotimaisessa lähihistoriassa, suttuisen henkilökortin perusteella yhdistellään asioita, jätetään olennaisia asioita huomiotta, vuodetaan alustava tutkinta medioille räikeästi esitutkintalakia rikkoen ja pidetään loppuun asti kiinni omasta oikeassa olemisesta.
 
Jollain tapaa näen tietynlaisen yhteyden tämän päivän sosiaalisessa mediassa tapahtuvaan maalitukseen (joka myös jollain tasolla rikkoo oikeusvaltion periaatteita). Yhtälailla siinä luodaan vahva syyllisyysolettama ja annetaan kohteen kuin itsestään muutua epähenkilöksi.
 
Kirjaa vaivaa hienoinen paatoksellisuus, ilmestymisajankohtahan ajoittuu saman vuoden syksyyn, kun tapaus oli vielä ajankohtainen. Oikeusvaltion periaate tuntuu olevan tekijöilleen sydämen asia, mutta se tulisi vähemmälläkin toistamisella selväksi.
 
PS: Supo-kuulusteluista on olemassa YLE:n tallenne, varsin kylmäävää menoa. Etenkin ylietsivä Juhani Hakalan asennoituminen vahvaan syyllisyysolettamaan
 
https://areena.yle.fi/1-50114453
tämä ei olekaan paska housuille
lifer
18.11.2021 20:53:55
 
 
Anthony de Mello - Havahtuminen
 
Elämänfilosofista tekstiä, joka joskus osuu ja joskus ei. Niin se menee.
lifer
24.11.2021 08:59:26
 
 
Keikkabussin parhaat musavitsit - Samuli Väänänen
 
Hyvää luettavaa ja voin kuvitella ne hetket kun noita on veistelty. Kokonaisuuden päättää tietenkin "ei siis hai" ja sen 16 muunnelmaa.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)