Rock, pop, alternative ›

No joo mä olisin vain halunnut nimmarin levynkanteen joltain julkkikselta.

Vaan kun siinä on se, että ne on täällä nimimerkillä osittain varmaan just sen takia ettei niitten _tarttis_ jakaa nimmareita yms. suurelle yleisölle.

Mä aikanaan kyselin tämän palstan hemmoilta (enkä tarkoita nyt jäsentä "hemmo") kovastikin kaikenlaisten KW-yksityiskohtien perään. Häiriköin niin Jukka Jylliä, Robert Palomäkeä kuin Kivi Larmolaakin. Myöhemmin kirjailija Antti Viljami Puustinen kulki osittain samoja jalanjälkiä ja onnistui tässä huomattavasti minua laaja-alaisemmin. Minä kun lähinnä kyselin Peten kitarakamoista...
 
Tuossa kyselemisessä on aina vähintään kaksi puolta. Tavallaan varmasti hienoa myös Jyllille ja kumppaneille, että heidän työnsä ja taiteensa huomataan ja se herättää tunteita, kysymyksiä ja fanitusta. Toisaalta taas, asioiden pitää mennä eteenpäin eikä heistä kukaan halua olla pelkästään "se Kingston Wallin basisti" tai "Kingston Wallin miksaaja". Osa asioista varmaan halutaan aktiivisesti unohtaa, osa unohtuu ihan itsestään ajan kuluessa, mutta aina joku taho repii takaisin siihen "yhteen rooliin". Sama tapahtuu monille näyttelijöille, jotka jäävät jonkun yksittäisen roolisuorituksen vangiksi. Vai osaako joku ajatella Macaulay Culkinia muuta kuin Home Alone -leffojen Kevin McAllisterina? Matt LeBlancia muuna kuin Joey Tribbianina? Jason Alexanderia muuna kuin George Costanzana tai Michael Richardsia Cosmo Kramerina?
 
Jylli ja Kuoppishan olisi kannattanut yhyttää KW-kiertueella Von Hertzenin veljesten kanssa kun soittivat keikkoja festareilla yms. Tuollaisessa yhteydessä se nimmarin pyytäminen on ymmärrettävääkin. Onneksi Suomessa kuitenkin nimekkäätkin artistit ja muut julkkikset saavat kulkea verrattaen rauhassa melkeinpä missä tahansa. Ei pyöri paparazzit kintereillä 24/7, fanit ei roiku lahkeissa/helmoissa ja halua lääppiä sua matkallasi lähikauppaan ostamaan porkkanaa ja keppanaa. Koronan aikana vielä vähemmän.
 
Mutta mä voin kirjoittaa nimmarin kyllä jonkun levyn kanteen :D Olen sentään paiskannut kättä Kuoppiksen kanssa ja jutellut hänen kanssaan Kumu-rumpujen ständillä. Ja Palomäen Roopelta tilannut musakaupan setänä jotain mikkirojua. Samoin kitarakamaa Holopaisen Esalta silloin kun Amorphisilla oli hiljaisempaa ja hän oli Musamaailmassa töissä. Esalla on nimittäin Peten vanha styrkkari. Tavallaan siis sukua julkkiksille, lollero.
 
Mähän teetin silloin aikanaan Finlandia Instrumentsilla tuollaisen custom LP:n johon inspiraation antoi nimenomaan Kingston Wall ja mm. soittimeni värimaailma napattiin Peten luottopelistä Gibson LP Deluxesta.
 
Niin... ja on tässä tulevaisuuttakin ajatellen pari mielenkiintoista juttua, mutta niistä tuonnempana lisää. Hyvää kannattaa odottaa ;)

Mä katoin juuri Sad Song videon ja siinä on hienoa että rumpusetin taakse yhtäkkiä kohoaa backdrop missä bändi matkustaa taikamatolla.

Poistettu aiheeseen liittymätöntä metakeskustelua.

-— Moderaattori —-

Tuli mieleen... onko missään kuvia Petestä sen Hampurista ostetun mustan Les Paulin kanssa?
 
Puustisen kirjassa taisi olla yksi kuva, mutta siitä ei erota kitarasta muuta kuin pienen sivuprofiilin.
 
Tässä vielä kuva kirjassa olevasta pienestä kuvasta...
https://www.dropbox.com/s/bjl0r1wm8 … 10404_040057-01%20%281%29.jpeg?dl=0
 
Näyttäisi olevan perspuolelta reunalistoitettu, joten suurella todennäköisyydellä musta LP Custom.

Itse itseäni täydentäen totean, että kuvan ja 1988 Natsan livevideon perusteella kyseessä on musta Gibson Les Paul Custom. Videolta ei kuitenkaan erota, onko kitarassa kultakuoriset mikit vai ei. Vaikuttaisi mustilta keloilta, mutta täyttä varmuutta ei siis ole.
 
Mahdollisesti kitarasta on modattu alkuperäisten mikkien kuoret veks, tämä kun oli melko yleistä. Sillä varmistettiin oliko kitaraan eksynyt harvinaisemmat zebra-värityksellä olevat kelat tai jopa ns. double cream.
 
Toinen mahdollisuus on, että siihen oli vaihdettu toiset mikit. Joko Peten toimesta tai ennenkö soitin päätyi Peten haltuun. Kitarahan löytyi Puustisen kirjassa mainitulla "kitaranhakureissulla" Peten ja Ståhlin autoillessa Keski-Euroopassa. Jostain Hampurin soitinliikkeestä, jossa oli vuosikertasoittimia ja käytettyjä kamppeita alakerrassa.
 
Walli myi mustan LP Custominsa pois joulukuussa 1989 tai niihin aikoihin... samalla kun King's Sexin seinältä löytyi tuo '72 LP Deluxe, josta sittemmin muotoutui "the kitara".
 
Seuraava kysymys kaiketi onkin, että kuka tuon mustan LP Customin osti? Ja missä se on nyt?

brachycera: Hei sattuiskohan kellään tietäjällä olemaan infoa noista Kuoppiksen setupeista? Soittiko kaikki Kingstonin levyt noilla Kumun kamoilla? Entäs symbaalit? Zildjaneja tais paukutella jollain keikkavideolla mitä tsiigailin. Jos jollain ois tarkempia speksejä niin ois siistii! Kiitos jos etukäteen!
 
Samilla oli Pearlin MLX-sarjan kannut tuolloin. Ne valkoset Pearlit on ihan viimeisiä MLX-sarjan kannuja, jossa oli toi helmiäispeite. Sen jälkeen tuli mastersit ym.
Koot oli 10x10", 14x14" ja 20" basari. Snaret vaihteli aina välillä.
 
Pelteinä oli 20" K Heavy ride (IAK-sarjaa), 17-18" A-custom crashi ja 19" K Dark crash. Haitsut oli 14" new beatit. Noissa livevideoissa sillä on tosin joku 18" tai 19" A-sarjan crash.
 
Pearlin hardwaret ja speduna vanha Camco!
 
Toivottavasti näistä oli tarpeeksi apua :)

najidliz: Samilla oli Pearlin MLX-sarjan kannut tuolloin. Ne valkoset Pearlit on ihan viimeisiä MLX-sarjan kannuja, jossa oli toi helmiäispeite. Sen jälkeen tuli mastersit ym.
Koot oli 10x10", 14x14" ja 20" basari. Snaret vaihteli aina välillä.
 
Pelteinä oli 20" K Heavy ride (IAK-sarjaa), 17-18" A-custom crashi ja 19" K Dark crash. Haitsut oli 14" new beatit. Noissa livevideoissa sillä on tosin joku 18" tai 19" A-sarjan crash.
 
Pearlin hardwaret ja speduna vanha Camco!
 
Toivottavasti näistä oli tarpeeksi apua :)
 
Nättii! Iso kiitos! Varsinkin toi ridesoundi on niin jäätävän hyvä omaan korvaan et pitääki lähtee metsästää tollasta.

Joku on tehnyt gradun analysoiden Kingston Wallin II-albumia.
 
https://www.utupub.fi/handle/10024/148960
 
Tuolta saa klikattua koko pdf:n auki

Kolmoslevyn äänitykset on mietityttäneet tässä, levyn tekoon liittyy monta mielenkiintoista seikkaa
 
Kertasin kirjassa mainitut asiat:
- Bändi ei ollut nähnyt toisiaan neljään kuukauteen äänitysten alussa
- Biisejä ei ollut tarkoituskaan treenata ennen äänityksiä
- Mitään äänityssuunnitelmaa ei ollut
- Walli halusi äänittää soittimet erikseen (toisin kuin aiemmilla levyillä, jotka oli tehty livenä)
- Another Piece of Cake oli ensimmäinen äänitetty biisi (joka oli useimmista poiketen jo aiemmin demotettu)
- Toisena biisinä tehtiin Welcome to the Mirrorland, missä vaiheessa Walli vasta keksi että nyt tarvitaan "koskettimia" ja pyysi Kimmo Kajaston tulemaan paikalle
- Kimmo Kajasto oli studiossa viisi päivää
- Kajaston saavuttua studioon muut saivat tietää, että Walli halusi äänittää biisit samassa järjestyksessä kuin ne tulisivat levylle.
- Walli halusi saada Kajaston konepohjista "puolentoistatunnin yhtenäisen äänimaton jonka sisälle trio soitti 10 biisiä"
- Lopulta kuitenkin vain kuusi ensimmäistä biisiä väliosineen äänitettiin kronologisesti
- Time äänitettiin muista biiseistä poiketen livenä. (Mielestäni siinä ei myöskään ole mitään overdubeja)
- Kimmo Kajasto palasi studioon The Real Thingin äänityksiä varten.
- The Real Thingin alkuun äänitettiin Gilmour-henkinen soolo, joka lopulta jätettiin pois.
- Ensimmäisen masterointipäivän jälkeen Walli koki että levy oli liian pitkä. Toisena päivänä Henrik Otto Donner editoi pois kohtia, joissa hänen mielestään veivattiin tyhjää.
 
Nämä faktat huomioonottaen on merkillistä miten on ollut mahdollista saada aikaan sellainen levy kuin se on. 10 biisin ajan levy etenee saumattomasti raidasta toiseen lainaten toistensa teemoja, ja bändi soittaa suurilta osin konerytmien tahdissa, kun taas osa biiseistä ei sisällä bändisoittoa ollenkaan, vaan pelkkää ambienttia ja laulua.
 
Biisit on olleet rytmiryhmälle täysin uusia. Ilmeisesti Another Piece of Cake, Time, The Real Thing ja ehkä myös Stuld Håjt on olleet olemassa jo ennen studiosessioita? Toki soittajien tasot oli jamien ja keikkojen myötä sellaisella rutiinilla, että uuden biisin pystyi ottamaan haltuun nopeasti ja soittamaan uskottavasti levylle.
 
Levyn synaosissa on minusta myös merkityksellistä se, että The Real Thingin alkua lukuunottamatta yhtäkään säveltä ei ole soitettu käsin, vaan kaikki on sekvensserillä ohjelmoitua kuviota. Lisäksi Stuldt Håjt on oma lukunsa, kun biisi perustuu teknorytmiin ja (ilmeisesti sekvensserillä ohjatun gaten avulla) konerytmitettyyn kitaraan, mutta toisaalta vaihtuu saumattomasti bändisoittoon lopussa. En tiedä oliko tällaista sekvensserin ja bändisoiton yhdistelyä tehty kovin usein aiemmin minkään bändin tuotannossa, mutta on hämmentävää että sellainen on keksitty studiosessioiden aikana ja saatu silti toimimaan näin luontevasti. (EDIT: Toki Freakout-klubeilla tällaisia kokeiluja oli tehty.)
 
Ja toki kaikki tämä on tehty täysin analogiäänitystekniikalla, kahdella synkronoidulla 16-raitaisella Fostex-nauhurilla. Helppohan tietokoneella on muutella biisirakenteita, siirrellä biisejä alkamaan toistensa perässä puhumattakaan synan, efektien ja bändisoiton synkkaamisesta, mutta tämäkin kaikki on saatu toimimaan sujuvasti.
 
Levyllä on myös monien progekonseptilevyjen tapaan toistuvia musiikillisia teemoja. Another Piece of Caken alkukitarointi toistuu Stuldt Håjtin lopussa (ja varmaan myös Get Rid of Your Fearsin alussa). Party Goes Onin introkitara toistuu Timen soolon ihan lopussa. Lisäksi The Real Thingin lopussa lainataan II-levyn And It's All Happening -teemaa. Tämän lisäksi Welcome to the Mirrorland ja The Key: Will sekä When Something Old Dies ja Alt-Land-Is ovat periaatteessa kahdelle raidalle jaettuja biisejä (samoin kuin jossain määrin To Take You To Sweet Harmony ja Get Rid of Your Fears).
 
Tarkoituksella en mainitse sanoituksia millään tavalla tässä postauksessa, koska niitä on mielestäni analysoitu riittävästi, ja ne leimaavat levyä turhan paljon.

Tytärtä joskus opastin, että sellaisten retkujen kanssa ei sitten hengailla, jotka kuuntelee Kingston Wall- musiikkia!

brachycera: Nättii! Iso kiitos! Varsinkin toi ridesoundi on niin jäätävän hyvä omaan korvaan et pitääki lähtee metsästää tollasta.
 
Joo se on kyllä sellainen soundi, jota itsekin ihailen. Löysin samantyyppisen riden tukholmasta pari vuotta sitten, ja Kuoppishan veti sillä KWVHB-kevätrundin kokonaisuudessaan, kun sen oma ja alkuperäinen vastaava hajos 2018 joulukuussa.
 
Hauska fakta sinänsä, että Sami soitti I- ja II-levyt yhdellä sellaisella ridella, jonka jälkeen se hajos ja Sami osti uuden, jonka kuulee Trilogylla. Samilla siis kaksi samanlaista Heavy ridea, jotka nyttemmin jo säröllä... Kauan ne kuitenkin kesti!
Nykyään (KWVHB-kesärundi ja VHB-keikat) sillä on tollasena "takomisridena" 21" A rock ride.

jukkajylli: Tytärtä joskus opastin, että sellaisten retkujen kanssa ei sitten hengailla, jotka kuuntelee Kingston Wall- musiikkia!
 
Täytyy se joku roti olla. Vaikka ei ne kuitenkaan usko!

najidliz: Joo se on kyllä sellainen soundi, jota itsekin ihailen. Löysin samantyyppisen riden tukholmasta pari vuotta sitten, ja Kuoppishan veti sillä KWVHB-kevätrundin kokonaisuudessaan, kun sen oma ja alkuperäinen vastaava hajos 2018 joulukuussa.
 
Hauska fakta sinänsä, että Sami soitti I- ja II-levyt yhdellä sellaisella ridella, jonka jälkeen se hajos ja Sami osti uuden, jonka kuulee Trilogylla. Samilla siis kaksi samanlaista Heavy ridea, jotka nyttemmin jo säröllä... Kauan ne kuitenkin kesti!
Nykyään (KWVHB-kesärundi ja VHB-keikat) sillä on tollasena "takomisridena" 21" A rock ride.
 
Okei siistii! Sivuaa vähän nyt ehkä aihetta, mut eihän noita IAK-tyyppisii K Heavy-lättyjä ihan liikaa taida olla liikenteessä enää. Tollasta Could It Be So- tyylistä enempi pingiin kallellaan olevaa soundia ois kyllä nastaa päästä paukuttamaan. Vaik eiköhän siinäkin enempi oo niistä taidoista kyse, eikä peltihifistelystä jos nyt ihan rehellisiä ollaan :-D

brachycera: Okei siistii! Sivuaa vähän nyt ehkä aihetta, mut eihän noita IAK-tyyppisii K Heavy-lättyjä ihan liikaa taida olla liikenteessä enää. Tollasta Could It Be So- tyylistä enempi pingiin kallellaan olevaa soundia ois kyllä nastaa päästä paukuttamaan. Vaik eiköhän siinäkin enempi oo niistä taidoista kyse, eikä peltihifistelystä jos nyt ihan rehellisiä ollaan :-D
 
Voi hyvinkin olla... Noh, hyvä pelti kuitenkin, ja tosi olennainen osa KW-soundia, kun hyvin sieltä kitaramassojen alta kuuluu, niin levyillä kuin keikoillakin aikanaan.

Huvikseni rupesin kitaralla perehtymään selkeämmän oloisiin kappaleisiin ja debyytin kaksi ensimmäistä tuntuu olevan ihan ymmärrettävää kamaa suhteessa omiin hoksottimiin. Ei ole koskaan tullut edes yritettyä näiden veivaamista yksin saati bändin kanssa. Samojen elementtien edes etäinen mukaan saaminen omaan musaan olisi kiva lisä ja tietty biisien jammailupotentiaali on vähintään kohtuullinen.
 
Onko muilla millaisia kokemuksia näiden itse soittamisesta? Ja siis puhun lähinnä perusasioiden hahmottamisesta ja omalla tyylillä täydentämisestä suoranaisen ja tarkan apinoinnin sijaan.

Ilman noita konepelleilyitä kolmonen olisi voinut olla ihan kuunneltava levy.

Omaan makuun se kakkonen toimii. Jotenkin niin tasainen äänimatto.
Usein kun vituttaa tai muutoin on mennyt usko kaikkeen, niin tää levy palauttaa fiiliksen kohdilleen. Ei voi ku ihmetellä.