LordWinter 03.06.2021 23:53:25 | |
---|
Mitä mietteitä? Ensi viikon perjantaina kisat käyntiin ottelulla Turkki-Italia ja heti lauantaina kisojen merkittävimpiä hetkiä kun Suomi astuu lavalle arvokisadebyytissään Tanskaa vastaan. Itseäni ilahduttaa että kahden väliturnauksen jälkeen Hollanti on taas mukana ja innolla odotan myös sitä kun Rolle pääsee jälleen asettelemaan palloa pilkulle. |
LordWinter: kun Rolle pääsee jälleen asettelemaan palloa pilkulle. Tähteyden suomia etuja. Rolle ei kyllä koskaan ole ollut varmimpia pilkunvetäjiä, ei nyt ehkä epävarmimpiakaan, mutta muistelen useampaakin hutia esim. Mestareiden liigan tärkeissä vaiheissa. Ja Hollannin olemassaolo oli melkein kerennyt unohtumaan. Hienoa, että palaavat taas mukaan. Itse olen äärimmäisen ilahtunut siitä, että Italia on MM-fiaskon jälkeen mukana ja karsintojen perusteella vieläpä melkoisessa iskussa (pelkkiä voittoja, 37 tehtyä maalia, neljä päästettyä). Suomen ja heidän lisäksi kestosuosikkeihini kuuluu Ranska, ja vuoden 2016 finaalipettymyksen jälkeen voisi kuvitella nälkää riittävän edelleen. Ennuste: Suomi on turnauksen musta hevonen ja vie mestaruuden yhdellä kaikkien aikojen jalkapallosensaatiolla. Vettä! |
mike tapping 04.06.2021 12:57:29 | |
---|
Italia voi olla hyvinkin pitkällä, joskiaa kaikki eivät välttämättä diggaa pelityylistä. Belgialla lienee suurimmat ennakkosuosikin paineet fifa-rankingin myötä. Saksaa ei voi koskaan sivuuttaa, mutta nyt taitaa kone hieman yskiä. Tietty jos Werneri alkaa lopulta osumaan maalipuiden väliin niin sitten mutta toisaalta jos homma sakkaa niin se on silloin varmaan kenkää Löwille? Kroatia on pelannut hyviä turnauksia viime vuosina ja odotan heiltä taas viihdyttävää peliä. Huuhkajien bandwagonissa tietenkin lähdetään ja toivon jatkopaikkaa lohkosta, mutta tuskinpa kävelen järveen vaikka homma loppuisi kolmeen tappioon. |
Funkånaut 04.06.2021 13:40:16 | |
---|
mike tapping: Italia voi olla hyvinkin pitkällä, joskiaa kaikki eivät välttämättä diggaa pelityylistä. Belgialla lienee suurimmat ennakkosuosikin paineet fifa-rankingin myötä. Saksaa ei voi koskaan sivuuttaa, mutta nyt taitaa kone hieman yskiä. Tietty jos Werneri alkaa lopulta osumaan maalipuiden väliin niin sitten mutta toisaalta jos homma sakkaa niin se on silloin varmaan kenkää Löwille? Kroatia on pelannut hyviä turnauksia viime vuosina ja odotan heiltä taas viihdyttävää peliä. Löwille ei tartte antaa kenkää, kun Saksalla on jo uusi päävalmentaja kisojen jälkeiselle ajalle. Kroatiaa tsemppaan, mutta taisi kultaisen sukupolven viimeinen hetki voittaa olla kesällä 2018. Liike on vain hidastunut sukupolven vanhenemisen myötä. Belgia, Englanti sekä Italia vaikuttavat melko vahvoilta. Ja tietty Ranska, kun keskikentällä häärää ehkä tämän hetken paras pelaaja N'Golo Kante. Saksalla vieläkin sukupolvenvaihdoskipuja; pakisto ei ole vieläkään vakiintunut, ja se tuo ongelmia kun yhdessä pelaamisesta ei kokemusta hurjasti ole. Hyökkäyksellä on kyllä potentiaalia, mutta miten puolustus kestää? Eipä usein Saksalla tilanne ole noin päin ollut, heh. Suomen toivon menevän pitkälle; mahdollisuus on, kun Venäjä ja Tanska eivät mahdottomia paperilla ole. Vaikka molemmat saavat kyllä kovan edun kotona pelaamisesta. "Lauserakenteesi on syvältä ja heppisi pieni." |
Vessajono 04.06.2021 13:49:33 | |
---|
I survived 19.2.2021 |
mike tapping 04.06.2021 17:53:35 | |
---|
Funkånaut: Löwille ei tartte antaa kenkää, kun Saksalla on jo uusi päävalmentaja kisojen jälkeiselle ajalle. Hoho! Tämä on tietotaso, jolta huutelen tähän aiheeseen. :D Samaa mieltä tuosta Kroatian ikääntymisestä, mutta luotan silti koska nälkää pitäisi yhä löytyä sillä hyvistä turnauksista huolimatta pokaalit on kiertäneet. Tuskinpa ne tälläkään kertaa mestaruutta vievät, mutta uskon että menevät vähintään välieriin. |
Funkånaut 04.06.2021 18:39:19 | |
---|
"Lauserakenteesi on syvältä ja heppisi pieni." |
Henri Henri Olavi 04.06.2021 18:40:18 | |
---|
Je suis 190221 |
HaloOfFlies 04.06.2021 23:44:48 (muokattu 04.06.2021 23:55:50) | |
---|
Tulevissa EM-kisoissa otetaan käyttöön sääntömuutos, jonka mukaan maalitilanteessa vahingossa käteen osuneesta pallosta ei enää vihelletä rikettä. Eli vähän sama kuin jääkiekossa luistimesta kimmonneet maalit hyväksytään. niin nyt jalkapallossa sellaiset maalit hyväksytään jossa pallo on osunut vahingossa käteen. Lisäksi toimitsijoiden piirittämisestä tulee keltainen kortti. https://www.tsn.ca/amended-handball … t-euro-2020-uefa-confirms-1.1649736Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb. |
Vaihtovirta 05.06.2021 22:30:00 | |
---|
Eihän maailmankaikkeuden historiassa sitten alkuräjähdyksen ole ollut yhtä tärkeää tapahtumaa tämä. Itketty on kun joukkue julkistettiin ja itketty on kun Väisänen loukkaantu. Oikeusmurhat -95 (kun Litti jäi kolmanneks Ballon d`Or äänestyksessä) ja -97 (voi vittu!) hakataan danski-stadionin ikinurmeen! Oi Suomi Vittu On! Vaikka olen koko ikäni (since a kid) ollut ylhäällä jo kukonlaulun aikaan (early morning cock) , on nyt parannettava vielä siitäkin!! |
Alfons Åberg 07.06.2021 09:11:31 | |
---|
Kyllä tätä on odotettu pitkään. Rive johdattaa Huuhkajat Euroopan mestaruuteen, otetaan sellainen asennne. Jälkiruuaksi pari Rennietä ja iso tuoppi Samarinia |
DM 07.06.2021 18:30:43 | |
---|
Onko kisastudio chatissa viime World Cupin tapaan? If you find yourself lost in the woods, fuck it, build a house. "Well, I was lost, but now I live here!" -Mitch Hedberg |
Henri Henri Olavi 07.06.2021 18:39:00 | |
---|
Milloinkas se Suomen eka peli onkaan? Je suis 190221 |
Vaihtovirta 07.06.2021 18:42:09 | |
---|
Henri Henri Olavi: Milloinkas se Suomen eka peli onkaan? Lauantaina. Ei virhettä. Vaikka olen koko ikäni (since a kid) ollut ylhäällä jo kukonlaulun aikaan (early morning cock) , on nyt parannettava vielä siitäkin!! |
pekkap82 07.06.2021 18:44:16 | |
---|
HaloOfFlies: Lisäksi toimitsijoiden piirittämisestä tulee keltainen kortti. https://www.tsn.ca/amended-handball … t-euro-2020-uefa-confirms-1.1649736 Tällaisesta on ollut ainakin Mestarien liigan yhteydessä puhetta aiemminkin, mutta en ole nähnyt koskaan käytännössä toteutettavan. Kyllähän se varmasti vähentäisi näitä, kun kisojen ensimmäisestä piirityksestä puoli joukkuetta saisi keltaisen. |
Henri Henri Olavi 07.06.2021 19:03:21 | |
---|
Vaihtovirta: Lauantaina. Ei virhettä. Kiitos. YLE:hän sen toivottavasti näyttää. Je suis 190221 |
Funkånaut 07.06.2021 20:47:25 | |
---|
Henri Henri Olavi: Kiitos. YLE:hän sen toivottavasti näyttää. Ylehän sen näyttää, ja peli alkaa kello 19.00. "Lauserakenteesi on syvältä ja heppisi pieni." |
Henri Henri Olavi 07.06.2021 20:49:51 | |
---|
Se on sitten prönts kotona, puutarhassa tai baarissa. Je suis 190221 |
megatherium 08.06.2021 09:46:49 (muokattu 08.06.2021 09:48:45) | |
---|
Tanska ja Venäjä antavat kotonaan kovan vastuksen eikä suomella liene mitään mahdollisuuksia. Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
Parasite 08.06.2021 09:51:46 | |
---|
megatherium: Tanska ja Venäjä antavat kotonaan kovan vastuksen eikä suomella liene mitään mahdollisuuksia. Mukavaa kuinka pohjatonta positiivisuutesi taas onkaan "Aitoa mukavuudenhalua on se että rakentaa sänkyynsä vessanpöntön" -Informaatiokameli |