Yleistä keskustelua musiikista ›

Repesin jälleen kuunneltuani Sibeliusta. Tällä kertaa kyseessä oli hänen merkittävimpiin teoksiinsa kuuluva pitkäpiimäinen sinfoninen runonsa Tapiola itsensä Herbert von Karajanin johtamana ja minua alkoi naurattamaan sen musiikin staattisuus ja minimalismia lähentelevä tautologia, toisteisuus, enkä pystynyt kyllästyttyäni teoksen steriiliin ilmaisuun jatkamaan enää kuuntelua vaan jätin sen kesken.
Kysyn yhä uudelleen. Miksi näin huonoa ja tylsää musiikkia soitetaan jatkuvasti maailman konserttisaleissa? Kyllä suomesta löytyy paljon parempaakin musiikkia kuin Sibelius mutta kun on päässyt säveltäjänä osaksi kaanonia ja ydinrepertoaaria niin sellaista musiikkia on vaikea pitkän esitystradition vuoksi totaalisesti syrjäyttää, unohtaa tai hylätäkään vaikka se olisi kuinka huonoa ja ikävystyttävää tahansa kuten on Sibeliuksen laita. Mutta kuka sellaista vakavissaan kuuntelee? Kysyn vaan. Amerikassa intellektuellitkaan eivät kuulemma suhtaudu vakavasti kyseiseen säveltäjään ja hänen musiikkiinsa.

megatherium: Repesin jälleen kuunneltuani Sibeliusta. ... Miksi näin huonoa ja tylsää musiikkia soitetaan jatkuvasti maailman konserttisaleissa? ... Mutta kuka sellaista vakavissaan kuuntelee? Kysyn vaan. Amerikassa intellektuellitkaan eivät kuulemma suhtaudu vakavasti kyseiseen säveltäjään ja hänen musiikkiinsa.
 
Tämä asia kovasti sinua askaruttaa. Mutta kysymyshän on täysin suhteellinen. Olisiko asia helpompi hyväksyä ja ymmärtää jos ajattelee (sillä oletuksella että analyysissäsi Sibeliuksen sävellyksistä on perää) niin, että tuskin tällä palstalla kovinkaan monen mielimusiikkia soitetaan radiossa, ja stadionit täyteen keräävien yhtyeiden musiikki on taiteelliselta tasoltaan ja syvyydeltään usein, noh, vaatimatonta. Miljoona kärpästä ja silleen. Intellektuelleille kärpäsillehän taas ei perus paska maistu.

Peepö: Tämä asia kovasti sinua askaruttaa. Mutta kysymyshän on täysin suhteellinen. Olisiko asia helpompi hyväksyä ja ymmärtää jos ajattelee (sillä oletuksella että analyysissäsi Sibeliuksen sävellyksistä on perää) niin, että tuskin tällä palstalla kovinkaan monen mielimusiikkia soitetaan radiossa, ja stadionit täyteen keräävien yhtyeiden musiikki on taiteelliselta tasoltaan ja syvyydeltään usein, noh, vaatimatonta. Miljoona kärpästä ja silleen. Intellektuelleille kärpäsillehän taas ei perus paska maistu.
 
Kyllä analyysissäni on vinhasti perää. Tässä eräs hyvä esimerkki. Sibeliuksen 5. Es-duuri sinfonian Andante mosso, quasi allegretto osan pizzicatojousten ja staccatohuilujen esittämä haydnmaisen yksinkertainen, kansanomainen ja lapsekas, lastenlaulun kaltainen diatonisen päivänpaisteisen auvoisa pieni valoisa teema viisine muunnelmineen, joka on todella kaukana kypsästä ja intohimoisen kromaattisesta postromanttisesta ilmaisukarakterista heti kerralla kompleksisempien ja jatkuvampien, pitkälinjaisten, vuolaasti ja laveasti cantilena laulavien kiertyilevien melodioiden laajakaarisesta ja hehkuvasta legatolinjasta, joka erottaa suuren sinfonikon lapsellisesta näpertelijästä ja ammattilaisen amatööristä ja kuitenkin teos on populaareimpia mitä suomen sinfoniakirjallisuus tuntee. Hoilasin kyseistä teemaa ja repesin. Mutta kuten sanoit miljoona kärpästä ja silleen.
 
Sibeliuksen anakronistista frigidiä klassismia edustavista sinfonioista puuttuu emotionaalinen syvyys ja voima sekä askeettisina ja kirjoitustavaltaan ja tekstuuriltaan lähes kamarimusiikillisista Sibeliuksen sinfonioista puuttuu myös orkestraalinen voima ja harmoninen ja melodinen mielikuvitus joka johtuu siitä että Sibeliuksen sinfoniat ovat harmonisesti yksinkertaisia diatonisessa päivänpaisteisuudessaan ja niistä puuttuu melodinen keksintä hänen ollessa kykenemätön luomaan heti kerralla kompleksisempia ja jatkuvampia laajakaarisia ja pitkälinjaisia kauniita ja pakahduttavia romanttisia lauluteemoja kuten Melartin, Tuukkanen etc. sinfonioissaan.
 
Lisäksi sibben ratkaisut eivät aina ole muutoinkaan erityisen professionalistisia, motivoituja ja loogisia vaskien kuin tyhjyydestä kasvavine ja tahattoman koomisine törähdyksineen, matalimpien soittimien epämääräisine murinoineen ja lyhyiden yhä toistuvien aiheiden katkelmineen.
 
Ei minun mielimusiikillani oikeastaan ole niin väliä mutta kun ne ovat kansakunnan sävelaarteita jotka on törkeällä ja anteeksiantamattomalla tavalla unohdettu jonnekin arkistojen kätköihin tai ei muuten juurikaan esitetä vaikka syytä olisikin sillä kyseessä on laadukas musiikki sinfonioineen ja muine orkesteriteoksineen.
 
Otetaan esimerkiksi Lauri Saikkola. Saikkolalla on valtava tuotanto johon kuuluu mm. 10 sinfoniaa, 12 sinfoniettaa, 3 oopperaa ja paljon muuta orkesteri-ja soitinmusiikkia ja on suoranainen rikos että se on unohdettu niin totaalisesti arkistojen uumeniin.
 
Vuosina 1944-1946 Saikkola sävelsi muodoltaan 1-osaista esityskestoltaan 30 minuuttista 2. sinfoniaansa lisänimeltään Tragica joka on omistettu kaatuneiden aseveljien muistolle. Teos on La Campale nimistä esikoissinfoniaansa rikkaammin orkestroitu pateettisine ja lyyrisine molliteemoineen. valitettavasti tätä vaikuttavaa sinfoniaa ei ole juuri esitetty ainakaan täällä Helsingissä jollei sitten jossakin kamariorkesteri Avantin konsertissa.
 
Olen vakuuttunut sitä että tämänkaltainen postromanttinen musiikki olisi myös yleisön makuun mutta ohjemiston kapeuden vuoksi niitä ei juuri koskaan soiteta missään vaikka ilman muuta Sibeliuksen anakronistista ja frigidiä klassismia edustavat sinfoniat ovat vähäverisempää musiikkia kuin esim. mainitun Saikkolan sinfoniat jotka voittavat edellisen paitsi mittasuhteiltaan, esim. 6. sinfonia on kestoltaan 36 min., niin myös emotionaaliselta sisällöltään ollessaan varhaisemmissa sinfonioissa tyyliltään kansallisromantiikkaa joka ajoittain pyrkii uusklassismin suuntaan ja musiikintutkijat ja Saikkola itse katsoivat niiden olevan säveltäjänsä keskeisintä tuotantoa. Kuuntelin itse vaikuttuneena ja lumoutuneena Saikkolan surua ilmentävää ja sodan järjettömyydestä kertovaa sinfonista kuvaa Karjala palaa kahteen kertaan Yle radio 1:stä Avanti sodassa konsertissa. Sekin on jäänyt mieleen kun joku tamppasi mattoja yläpihalla konsertin aikana Haagan Kauppalantiellä.
 
M. Turtolan mukaan Saikkolan tuotanto on murheellinen esimerkki siitä että menestys kotimaisissa tai edes ulkomaisissa sävellyskilpailuissa ei takaa pysymistä ohjelmistoissa. Radio ooppera Taivaaseenmenijä voitti 3. palkinnon prix italia kilpailussa 1950. Spotifysta kuunneltavissa oleva tyyliltään uusklassinen Musiikkia jousille, "Musica per Archi" teosta esitettiin myös menestyksellä ulkomailla 1950 luvulla muttei sentään liene yhtä merkittävä teos kuin Saikkolan monet sinfoniat, sinfonietat orkesteriteokset ja oopperat. Saikkolan musiikillinen tyyli on kuitenkin perinteisempää, yleisöystävällisempää ja helpommin lähestyttävää ja sulavaa kuin esim. Tauno Marttisen vapaasti käytetty dodekafonia ja hänen musiikkiaan on sentään siitä huolimatta levytetty edellä mainittua enemmän. Voisi sanoa että tasan eivät käy onnen lahjat.

Hörähdin hieman Sibeliuksen ankealle 4. ns. Pettuleipä sinfonialle joksi Elmer Diktonius on sitä luonnehtinut kohdassa, jossa alun jälkeen
Fis-e heiluriliike jatkuu, kun sello esittelee pääteeman, joka paljastaa sävellajin a-molliksi. Sello liikkuu pienseptimisoinnun a-c-e-g sävelillä.

megatherium: Hörähdin hieman Sibeliuksen ankealle 4. ns. Pettuleipä sinfonialle joksi Elmer Diktonius on sitä luonnehtinut kohdassa, jossa alun jälkeen
Fis-e heiluriliike jatkuu, kun sello esittelee pääteeman, joka paljastaa sävellajin a-molliksi. Sello liikkuu pienseptimisoinnun a-c-e-g sävelillä.
 
No ehkä sitten pitää olla klassisen musiikin päivittäinen suurkuluttaja absoluuttisine sävelkorvineen, jotta spontaaneja repeämisiä aiheutuisi Sibeliuksen musiikista.

Prophet: No ehkä sitten pitää olla klassisen musiikin päivittäinen suurkuluttaja absoluuttisine sävelkorvineen, jotta spontaaneja repeämisiä aiheutuisi Sibeliuksen musiikista.
 
Itse olen sitä mieltä että niin heikkoa musiikkia ei tarvitsisi levyttää ja kuunnella lainkaan joka ei heijastele syvempiä tuntoja.
 
Totta onkin että ainutkaan Sibeliuksen sinfonia ei täytä laatukriteereitä emotionaalisen köyhyytensä ja teemojensa triviaalisuutensa vuoksi. Eikä minusta Sibelius edes osannut säveltää musiikkia joka tyydyttäisi ja miellyttäisi vaativaakin makua edellä mainituista syistä koska hänen askeettinen ja frigidi sävelkielensä varsin ekonomisissa ja kompakteissa sinfonioissa ei kosketa sisintä kun taas esim. Melartinin, Saikkolan, Tuukkasen, Aaltosen ja Leiviskän koskettaa mutta sitä huolimatta heidän musiikkinsa on jäänyt vähemmälle huomiolle joka on minusta anteeksiantamatonta ja halveksittavaa että arvokas kulttuuriperintö saatetaan unohtaa niin totaalisesti kuten on tapahtunut.

MAN ja Elina Salo laulavat "Armia ja Dannya".
 
https://www.youtube.com/watch?v=oP1VY2k1WUs

Sanat ja klavinettisovitus.
 
Juha Vainio - Pikku kemisti
 
https://www.youtube.com/watch?v=q-x-PprpKPY

Repesin kuunneltuani Sibeliuksen Valse Tristeä sen hapuilevasta ja ontuvasta kitschinkaltaisesta melodiikastaan johtuen kuten myös hörähdin kömpelösti orkestroidulle ja melodiikaltaan hapuilevalle ja tunnekylmälle Sibeliuksen viulukonsertollekin vaikka niiden kuunteleminen juuri tästä johtuen muistuttaa kidutusta.

megatherium: Repesin kuunneltuani Sibeliuksen Valse Tristeä sen hapuilevasta ja ontuvasta kitschinkaltaisesta melodiikastaan johtuen kuten myös hörähdin kömpelösti orkestroidulle ja melodiikaltaan hapuilevalle ja tunnekylmälle Sibeliuksen viulukonsertollekin vaikka niiden kuunteleminen juuri tästä johtuen muistuttaa kidutusta.
 
Olipas rumasti sanottu Sibeliuksen yhdestä parhaimmasta biisistä.

Prophet: Olipas rumasti sanottu Sibeliuksen yhdestä parhaimmasta biisistä.
 
Anteeksi ei ollut tarkoitus loukata mutta reaktioni oli aivan spontaani enkä minä mahtanut sille mitään.

megatherium: Anteeksi ei ollut tarkoitus loukata mutta reaktioni oli aivan spontaani enkä minä mahtanut sille mitään.
 
Anteeksi täytyy kysyä tai sitten olen kai unohtanut, mutta Miksi sinä Kuuntelet sitä Sibleiusta koko ajan Jos Et Pidä Siitä?
 
Hitto jos ite kuuntelisin koko ajan Sabatonia tai Sunrise Avenueta niin jumalauta että pistäs vituttaen kyllä.

Peepö: Anteeksi täytyy kysyä tai sitten olen kai unohtanut, mutta Miksi sinä Kuuntelet sitä Sibleiusta koko ajan Jos Et Pidä Siitä?
 
Hitto jos ite kuuntelisin koko ajan Sabatonia tai Sunrise Avenueta niin jumalauta että pistäs vituttaen kyllä.
 
En todellakaan kuuntele koko ajan Sibeliusta mutta tarvitseehan minun arvioida uudelleen ja tarkistaa vähän väliä näkemyksiäni Sibeliuksen suhteen ja antaa hänelle mahdollisuus etten ihan puhu palturia hänen musiikistaan enkä juuri koskaan kuuntele myöskään kokonaan hänen teoksiaan niiden unettavuudesta johtuen vaan lyhyempinä katkelmina ja jaksoina. Onkin aivan totta etten pidä Sibeliuksesta ja olen perin juurin tympääntynyt etenkin hänen tylsiin sinfonioihinsa.
 
Viimeksi kuuntelin Saikkolan vähemmän merkittävää ja kepeää teosta Musica per Archi Spotifysta kun mitään laajamuotoisempia ja suurempiakaan teoksia ei häneltä ikävä kyllä ole levytetty vaan hän kuuluu ns. suuriin vaiettuihin. Sen sijaan aikoinaan Yle radio 1:stä Avanti sodassa konsertissa kuulemani Saikkolan surua ilmentävä ja sodan järjettömyydestä kertova sinfoninen kuva Karjala palaa tuntui munaskuita myöten. Sitä ennen kuuntelin Melartinin 2. sinfonian.

megatherium: En todellakaan kuuntele koko ajan Sibeliusta mutta tarvitseehan minun arvioida uudelleen ja tarkistaa vähän väliä näkemyksiäni Sibeliuksen suhteen ja antaa hänelle mahdollisuus etten ihan puhu palturia hänen musiikistaan enkä juuri koskaan kuuntele myöskään kokonaan hänen teoksiaan niiden unettavuudesta johtuen vaan lyhyempinä katkelmina ja jaksoina. Onkin aivan totta etten pidä Sibeliuksesta ja olen perin juurin tympääntynyt etenkin hänen tylsiin sinfonioihinsa.
 
Kuitenkin salaa tykkäät Sibeliuksesta.

Tuomoo: Kuitenkin salaa tykkäät Sibeliuksesta.
 
Repesin. Miksi kritisoisin Sibeliusta näin äänekkäästi ja kärkevästi jos todella pitäisin hänen musiikistaan ja sinfonioistaan joihin olen kyllästynyt ja tympääntynyt perin juurin? Olen joskus kauan sitten minäkin tosiaan pitänyt Sibeliuksen musiikista ja joistakin hänen sinfonioistaan vielä siihen aikaan kun hänen pintapuolinen ja tremoloa viljelevä sibeliaaninen jousikudoksensa ja sooshinsa mm. 5. sinfoniassa hämäsi minua luikertelemalla suosiooni eikä minulle vielä tuohon aikaan ollut kehittynyt riittävästi arvostelukykyä nähdä Sibeliuksen musiikin heikkouksia saati tiennyt mistään paremmasta suomalaisesta ja ennen kaikkea emootioiltaan väkevämmästä musiikista mitään jota ei ollut levytetty tai minä en osannut sitä etsiä mutta jota sitten löytyikin kosolti ja se sai huomaamaan Sibeliuksen musiikin falskeuden ja pinnallisuuden puutteellisessa emotionaalisessa syvyydessä ja voimassaan. Oikeastaan tuo herääminen tapahtui jo tutustuessani Deliuksen postromanttiseen musiikkiin jolloin aloin vieroksumaan Sibeliusta anakronistista klassismia edustavassa askeettisessa, staattisessa ja frigidissä tyylissään joka oli minulle sen jälkeen inhotus.

Henri Henri Olavi: Pakko sun on Sibbeä rakastaa jollain tasolla. Muuten et jaksaisi näin paljon pitää ääntä hänen huonoudestaan. Rakastat vihata Jannea.
 
Ehkä tuo viimeinen on oikea ilmaisu. Kuten juuri edellisessä viestissä totesin olen joskus pitänytkin Sibeliuksen musiikista tai "harhoissani" ainakin uskotellut ja kuvitellut sen olevan hyvää musiikkia kun kokemusta aidosta suomalaisesta tai mistään muustakaan postromanttisesta sinfoniamusiikista minulla ei vielä ollut mutta Sibeliuksen musiikin emotionaaliseen köyhyyteen ja sen anakronistiseen frigidiin klassismiin herättyäni kääntänyt sitten jyrkästi kurssin kohti väljempiä vesiä Melartinin sydäntä lämmittävän postromanttisen ja emotionaalisesti vaikuttavamman ilmaisun huomaan. En nyt tiedä onko se Sibeliuksen musiikki niin huonoakaan mutta sen vikana on se ettei se kosketa sisimpiä tuntoja.
 
Sekin on kyllä aikamoinen tarina miten yleensä tulin hankkineeksi Melartinin sinfonioiden lyhennettyjen versioiden levytykset jota aluksi pitkään emmin epäillessäni niiden olevan jonkinlaisia kansanlaulun mukaelmia tai sovituksia ala käkisalmen lauluja mutta positiiviseksi yllätyksekseni oivalsinkin niiden olevan kansainvälisen tason täysverisiä sinfonioita. Tietenkin minua alkoi kiehtoa myös modernimpi suomalainen musiikki kuten esim Joonas Kokkonen ja Usko Meriläinen joiden musiikillinen laadukkuus teki minuun vaikutuksen.
 
Ja mitä näihin viulukonserttoihin tulee Tuukkasen konserttoa en pidä maanläheisyydessään yhtä merkittävänä kuin Melartinin taivaita tavoittelevaa konserttoa jonka laadukkuutta verottaa vain sen kieltämättä melko heikko ja sovinnainen finaali jonka aiheisto viittaa minusta venäjän suuntaan mutta muuten nostaisin sen ehdottomasti Sibeliuksen kotikutoisen ja kömpelöllä tavalla orkestroidun ja melodiikaltaan triviaalin konserton päättymättömän korpivaelluksen yläpuolelle. Ainoastaan Sibeliuksen konserton mukaansatempaava finaali päihittänee Melartinin konserton vastaavan osan mutta muuten se on eittämättä heikompaa tekoa banaaliudessaan ja hiomattomuudessaan. Onhan Melartinin konserttoa esitetty konserteissa muulloinkin josta tuubissakin on video jonkun hollantilaisen viulistin tulkitsemana hitaamman puoleisessa tempossa jossakin kirkossa.

megatherium: Onkin aivan totta etten pidä Sibeliuksesta ja olen perin juurin tympääntynyt etenkin hänen tylsiin sinfonioihinsa.
 
Kuitenkin salaa pidät yksittäisistä, lyhyemmistä mestariteoksista eli esim. Finlandia, Karelia-sarja, Tuonelan joutsen, Ateenalaisten laulu, Jääkärimarssi, Kuusi, Lastu lainehilla, Barcarola, Berceus, Romanssi, jne.
 
https://www.youtube.com/watch?v=W2CtuOLxYK0

Sibelius, tuo klasarin Kassu Halonen.
 
e: Ainiin mega, mites tuo uusi aluevaltaaja Sipe Santapukki? Oletko kuullut hänen sinfoniaansa nimeltään Ukkonen?

Vanhat klassikot.
 
Ranisen Arskan Mozart 40.
 
https://www.youtube.com/watch?v=o3ilr-dVJ9g
 
Fredin Rakkauden sinfonia.
 
https://www.youtube.com/watch?v=BQP2VyLtadg
 
Seitojen Farmareissa vaan.
 
https://www.youtube.com/watch?v=g9HIRsRUj9U