Aihe: MISTÄ LÄHTIEN KAIKKI ROCK ON OLLUT AOR?
1 2 3
volvo240
03.05.2021 12:09:01
Joskus muinoin oli olemassa genre nimeltään AOR (adult oriented rock). 80-luvulla sitä edusti bändit tyyliin: TOTO, Dire Straits, Kansas jne. Eli yleisesti kaikki mukava, rauhallinen ja kaikin puolin kapinavapaa easylistening -musa.
 
Nythän on ollut jo pitkään niin, että rockia kuuntelee lähinnä vain aikuiset, eli kaikki rockiksi laskettava on tavallaan AOR.
 
Kun täällä on ketju jossa puhutaan rockin kuolemasta, niin (paremman tekemisen puutteessa) esitänkin kysymyksen: MISTÄ LÄHTIEN KAIKKI ROCK ON OLLUT AOR?
Henri Henri Olavi
03.05.2021 12:24:12 (muokattu 03.05.2021 12:25:56)
Miten määritellään aikuinen? Kaikki yli 18-vuotiaat? Omakotitalon, vaimon, lapset ja koiran hommanneet yli 18-vuotiaat? Yli 20-vuotiaat, koska saavat Alkosta viinaa?
Je suis 190221
Michi
03.05.2021 12:26:51
Eikös se AOR ollut alunperin Album-oriented Rock (tai ihan aluksi kai Album-oriented Radio) kai? Että ikäänkuin tätä taustaa vasten, ei ihan kaikki rock ole AOR. Tai emminä tiedä, tuli vaan Mieleen.
-Rise From Ruins-
Henri Henri Olavi
03.05.2021 12:30:37
Michi: Eikös se AOR ollut alunperin Album-oriented Rock (tai ihan aluksi kai Album-oriented Radio) kai?
 
Näinhän se alunperin oli.
Je suis 190221
Gary Enfield
03.05.2021 12:31:50
Fleetwood Mac on muistaakseni eka josta kuulin termiä käytettävän. Ameriikan jargonia, vaan en ole kuullut aikoihin tätäkään käytettävän. Siinä mielessä se koskee vain tiettyjä bändejä tuolta tietyltä ajalta.
volvo240
03.05.2021 12:35:07
Samaa AOR- lyhennettä käytetään molemmissa yhteyksissä -Album OR ja Adult OR.
Henri Henri Olavi
03.05.2021 12:46:02 (muokattu 03.05.2021 12:46:30)
volvo240: Samaa AOR- lyhennettä käytetään molemmissa yhteyksissä -Album OR ja Adult OR.
 
Kyllä vain, mutta aivan ensiksi AOR oli vain album-oriented radio. Myöhemmin tuli sitten tuo adult kuvioihin.
Je suis 190221
Henri Henri Olavi
03.05.2021 12:54:21
Palatakseni alkup. aiheeseen, niin kuulin viime viikolla kun sellaiset about 12-vuotiaat jannut kuunteli Pää Kii -yhtyettä. Eli kyllä vielä nuorisokin kuuntelee rokkia.
Je suis 190221
volvo240
03.05.2021 13:25:31
Henri Henri Olavi: Kyllä vain, mutta aivan ensiksi AOR oli vain album-oriented radio. Myöhemmin tuli sitten tuo adult kuvioihin.
 
Varmaan näin, mutta kysymyksenihän ei ollut alunperin että mitä eri merkityksiä AOR lyhenteellä on ja fakatahan on että sitä käytetään adult oriented rock -yhteydessäkin.
Henri Henri Olavi
03.05.2021 13:26:39
volvo240: Varmaan näin, mutta kysymyksenihän ei ollut alunperin että mitä eri merkityksiä AOR lyhenteellä on ja fakatahan on että sitä käytetään adult oriented rock -yhteydessäkin.
 
Vastasin myös alkup. kysymykseesi. Vastaukseni oli ei. Ks. yllä.
Je suis 190221
volvo240
03.05.2021 13:33:49
Henri Henri Olavi: Vastasin myös alkup. kysymykseesi. Vastaukseni oli ei. Ks. yllä.
 
Eli koska olet kuullut joidenkin 12 vuotiaiden kuuntelevan Pää kii -yhtyettä, voi todeta yleisesti että nuoriso kuuntelee rockia...?
Henri Henri Olavi
03.05.2021 13:40:15 (muokattu 03.05.2021 13:41:41)
volvo240: Eli koska olet kuullut joidenkin 12 vuotiaiden kuuntelevan Pää kii -yhtyettä, voi todeta yleisesti että nuoriso kuuntelee rockia...?
 
Se oli esimerkki. Niitä on paljon muitakin. Mutta itse teit vain oletuksen, että lähinnä vain aikuiset kuuntelevat rokkia. Tämä ei pidä paikkaansa, etkä sitä edes yrittänyt todistaa. Edes esimerkillä. Yhdelläkään. Tässä lienee sinulla (ja minulla) vahvistusharha. Tottahan on, että rok on aikuisten musaa tänä päivänä, mutta kyllä kersatkin sitä vielä kuuntelevat. Toivottavasti eivät kauaa, rock on kuitenkin niin taantumuksellista.
Je suis 190221
volvo240
03.05.2021 14:06:49
Henri Henri Olavi: Se oli esimerkki. Niitä on paljon muitakin. Mutta itse teit vain oletuksen, että lähinnä vain aikuiset kuuntelevat rokkia. Tämä ei pidä paikkaansa, etkä sitä edes yrittänyt todistaa. Edes esimerkillä. Yhdelläkään. Tässä lienee sinulla (ja minulla) vahvistusharha. Tottahan on, että rok on aikuisten musaa tänä päivänä, mutta kyllä kersatkin sitä vielä kuuntelevat. Toivottavasti eivät kauaa, rock on kuitenkin niin taantumuksellista.
 
No kurkkaapa vaikka tuolta tilastoja.
 
https://www.stat.fi/til/vpa/2017/04 … _2017_04_2019-05-22_kat_003_fi.html
Henri Henri Olavi
03.05.2021 14:23:02 (muokattu 03.05.2021 14:23:13)
volvo240: No kurkkaapa vaikka tuolta tilastoja.
 
https://www.stat.fi/til/vpa/2017/04 … _2017_04_2019-05-22_kat_003_fi.html

 
Eli tämä vahvistaa ainakin sen, etteivät pelkästään aikuiset kuuntele rockia.
Je suis 190221
volvo240
03.05.2021 14:34:57
Henri Henri Olavi: Eli tämä vahvistaa ainakin sen, etteivät pelkästään aikuiset kuuntele rockia.
 
No enhän ole väittänytkään että VAIN JA AINOASTAAN aikuiset kuuntelee rockia.
Mutta jos luet linkin kokonaan niin siitä käy kiistattomasti selväksi, että rock on koko ajan vain selkeämmin aikuisten musaa.
Henri Henri Olavi
03.05.2021 14:39:50
volvo240: No enhän ole väittänytkään että VAIN JA AINOASTAAN aikuiset kuuntelee rockia.
Mutta jos luet linkin kokonaan niin siitä käy kiistattomasti selväksi, että rock on koko ajan vain selkeämmin aikuisten musaa.

 
Niinhän sen pitää ollakin, koska aikuiset sitä tekee. Rock oli uusi ja kapinallinen juttu yli 50 vuotta sitten. Olisihan se perkeleen onnetonta, jos mikään ei olisi muuttunut.
 
Nythän on ollut jo pitkään niin, että rockia kuuntelee lähinnä vain aikuiset, eli kaikki rockiksi laskettava on tavallaan AOR.
 
Jos joukossa on joku muukin kuuntelija kuin aikuinen, ei kaikki rockiksi laskettava ole tavallaan AOR.
Je suis 190221
volvo240
03.05.2021 14:53:06
Jos joukossa on joku muukin kuuntelija kuin aikuinen, ei kaikki rockiksi laskettava ole tavallaan AOR.
 
Eli sun logiikalla on virheellistä puhua vaikkapa aikuisviihteestä, kun sitä katselee myös alle 18 vuotiaat....?
Henri Henri Olavi
03.05.2021 14:53:49 (muokattu 03.05.2021 14:55:01)
volvo240: Eli sun logiikalla on virheellistä puhua vaikkapa aikuisviihteestä, kun sitä katselee myös alle 18 vuotiaat....?
 
Ei. Teet vääriä olettamuksia tyhjästä. Keskity lukemaasi, kyllä se siitä. Sä puhut kaikesta rockista AOR:na, et vain AOR:sta. Jos puhuisit vain siitä, edellinen päättelysi saattaisi ontua hetken matkaa.
Je suis 190221
Henri Henri Olavi
03.05.2021 14:57:08
En jaksa tästä enempää kisailla. Rockia kuuntelee muutkin kun aikuiset, vaikka vähemmän, eli kaikki rock ei ole vain aikuisten musaa.
Je suis 190221
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)