Klassinen ›

Henri Henri Olavi: Erik Satie on muodon mestari.
 
Onhan hänellä Kolme päärynänmuotoista kappaletta 4-kätisesti pianolle, jotka hän kirjoitti vastineeksi saamalleen kritiikille jossa hänen kappaleitaan haukuttiin muodottomiksi mutta eivät ne korjaa hänen muodontajun puutettaan.
 
"Vuodelta 1903 on peräisin Satien 4-kätinen pianoteos Kolme päärynän muotoista kappaletta. Nimi oli piikki niitä perinteikkäitä tahoja kohtaan, jotka olivat julistaneet hänen musiikkinsa muodottomaksi. Kappaleita on seitsemän, eikä kolme".
 
Pinnalta tarkastellen siloteltu ja kuin täydelliseksi jalokiveksi hiottu Mozartin musiikki on emotionaalisesti paljon syvällisempää kuin kykenet tiedostamaankaan viettelevän ulkokuoren alle kätkeytyvässä salaperäisessä ja mystisessä maailmassa jossa duuri ja molli sekoittuvat ja siksi se vaikuttaa sinusta Satien musiikkia heikommalta kun et omaa kompetenssia kaivaa pintatasoa ja ulkokuorta syvemmälle musiikin syvempiin emotionaalisiin kerroksiin jotka vasta paljastavat Mozartin taiteen syvimmän ja todellisen, salatun olemuksen josta vain harvat ovat tietoisia.

Se joka pitää Satien kappaleita muodottomina ei vaan kykene hahmottamaan hienostuneempia muotoja.

Kefiiri: Se joka pitää Satien kappaleita muodottomina ei vaan kykene hahmottamaan hienostuneempia muotoja.
 
Satien niukkailmeisestä ja kovin simppelistä pianomusiikista puuttuu se valtava sisäinen polte ja hengenpalo joka mm. kypsälle Mozartille on tunnusomaista.

Mega ei ole kyllin vihkiytynyt, koska on pysytellyt helpoissa ja heppoisissa säveltäjissä. Enkä ihmettele. Kaikilla ei ole kapasiteettia ottaa haltuun muuta.

Henri Henri Olavi: Mega ei ole kyllin vihkiytynyt, koska on pysytellyt helpoissa ja heppoisissa säveltäjissä. Enkä ihmettele. Kaikilla ei ole kapasiteettia ottaa haltuun muuta.
 
Satie se vasta heppoinen säveltäjä onkin. Mozartin musiikin mittaamattoman ja lähes saavuttamattoman syvyysperspektiivin pohjaan asti luotaaminen on kaikkein haastavinta mitä minkään säveltaiteen reseptio tuntee ja edellyttää Satien salonkimaisen, pienimuotoisen ja lähes minimalistisen pianomusiikin kuuluessa helppotajuisempaan kategoriaan johon ei sisälly sitä pohjatonta emotionaalista syvyyttä Mozartin tavoin vaikka Mozartin musiikkia on helppo kuunnella siinä mielessä että siinä on harvoin riitasointuja. Satien Gymnopedies on kyllä oudolla tavalla vangitsevaa musiikkia luoden eteemme alakuloisen maailman mutta samalla myös jotenkin ahdistavaa musiikkia ollessaan kaukana siitä Mozartin musiikille ominaisesta kaiken sovittavasta ja katharsiksen tuottavasta valon ja rakkauden atmosfääristä. Wagner sanoi kerran: Mitä ihmeellisin nerokkuus on kohottanut Mozartin kaikkien aikojen ja kaikkien taiteitten mestarien yläpuolelle. Kai Maasalo on luonnehtinut Mozartin musiikkia täydelliseksi harmonian ja kauneuden ilmentymäksi.
 
Onko eräs lempisäveltäjäni Delius tai varsinkin Schönberg muka helppo säveltäjä? Juuri parhaillaan olen syventynyt kuuntelemaan lumoutuneena Schönbergin ekspressionistisen kauden melodraamaa Pierrot Lunaire. Onko sinulla kapasiteettia ottaa Schönberg haltuun? On hän nyt paljon vaikeatajuisempi kuin Erik Satie naivistisine sävellyksineen.

En nyt suoranaisesti inhoa satien musiikkia kuten kerroinkin hänen oudolla tavalla vangitsevasta musiikistaan mutta näkemyksieni tarkistaminen edellyttää perinpohjaisempaa tutustumista kritisoinnin kohteena oleviin säveltäjiin eikä Satien musiikki joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta tunnu minusta houkuttelevalta naivistisesta luonteestaan johtuen.

Mozart saa äärettömyyden koskettamaan sydäntä avartaen ja laajentaen sitä kuin tahtoisi riistää sielun pois valon ja rakkauden hengen ottaessa sydämen kokonaan valtoihinsa jäämättä ulkokuoreen. Mozart on tosiasiassa ehkä kaikkein vaikeatajuisinta musiikkia (ja haastavaa soitettavaa tulkitsijoilleen teknisestä helppoudestaan huolimatta ehkä pianokonserttojen soolo osuuksien musertavia teknisiä haasteita lukuun ottamatta) johon verrattuna komplisoitu konstruktiivinen nykymusiikkikin on lastenleikkiä koska Mozartin mittaamaton emotionaalinen syvyys tekee sen reseption haastavaksi emotionaaliselta sisällöltään tyhjempään modernismiin verrattuna vaikka esmes vielä postserialistimen karakteritekninen Usko Meriläinenkin on säveltänyt kiehtovaa musiikkia.

megatherium: Tämä on juuri Max Regerin musiikille ominaista.
 
Hyvin sanottu. Reger on jotenkin kylmäävä esimerkki siitä, että vaikka käsityötaito on säveltäjälle tosi tärkeää, niin ei se kyllä yksin riitä jos ei minkäänlaista divine sparkia löydy. Saavutus sinänsä että romanttiseen tyyliin voi säveltää noin epäkiinnostavasti ja jotenkin puisevan akateemisesti. En ole kyllä kuullut Regerin tuotannosta kuin pienen murto-osan, mutta se mitä olen kuullut ei kyllä varsinaisesti houkuta kuuntelemaan lisää. Miehellä on lisäksi ihan valtava tuotanto, mistä päätellen säveltäminen oli hänelle ainakin teknisesti helppoa. Ja onhan siellä toki onnistumisiakin joukossa, joku Marian kehtolaulu on oikein kaunis. Väkisin vaan tulee säveltäjän kohdalla mieleen se saksankielinen, ei erityisen mairitteleva termi vielschreiber. Hirveesti julkastua matskua, mutta minkälaisella prosentilla on syntynyt sitten oikeasti hyvää ja merkittävää...

Olettepas te jyrkkiä Regerin suhteen. Olen lukenut Juhani Peltosen novellikokoelmaa "Islanninhevosia, rakkaani", ja hokasin että esimerkiksi tämä sopii hienosti kuunneltavaksi lukemisen välissä:
 
https://www.youtube.com/watch?v=I-Z40SJg4GA
 
Ei pääse näköalaton ankeus tarpeettomasti haihtumaan :) Taitavaa ja toimivaa.

Kefiiri: Olettepas te jyrkkiä Regerin suhteen. Olen lukenut Juhani Peltosen novellikokoelmaa "Islanninhevosia, rakkaani", ja hokasin että esimerkiksi tämä sopii hienosti kuunneltavaksi lukemisen välissä:
 
https://www.youtube.com/watch?v=I-Z40SJg4GA
 
Ei pääse näköalaton ankeus tarpeettomasti haihtumaan :) Taitavaa ja toimivaa.
 
Ai kauhee. Näköalaton ankeus kuvaa hyvin tuota musiikkia. Mä en vaan saa tollasesta kakofonisesta tajunnanvirrasta mitään irti. Kromatiikkaa kromatiikan takia. Luotaantyöntävää aivomusiikkia. Varmasti taitavasti teknisesti rakennettua ja omalla tavallaan kunnianhimoista, mutta ei puhuttele millään tasolla.

Itse tykkäsin tuosta biisistä kovasti, mutta äänitetystä urkusoundista en koskaan pidä. Livenä pauhu kyllä maistuu.

Kiinnostava teos livenä nähtynä. Hanikoiden kanssa saa olla tarkkana. Contra Bombardeako on aivan lopussa?
 
Franz Liszt "St Francis of Paola Walking on the Waves"
 
https://www.youtube.com/watch?v=1KPPnXPUHvg