Studiotyöskentely ›

RichTexan:
Jos Wikipediaan on uskominen Rush:n Moving Pictures on äänitetty Le Studio:n uusilla digivempaimilla vuonna -80/-81. Meinasin erehtyä ostamaan tuon (kin) vinyylinä ennen kuin luin tarkemmin. Miksaus on tehty 16 bit/44 kHz, joten masteri ei ole yhtään CD-tasoa parempi. Vinyyliin ei jäisi kuin levyn kääntämisen ilo ja hienot kannet. Levykauppa X myy vuoden 2016 painosta liki 40 eur hintaan, mutta ei sitä viitsi maksaa jos sama laatu tulee diginä.
 
Olisikin asiat näin yksinkertaisia...

RichTexan: Jos Wikipediaan on uskominen Rush:n Moving Pictures on äänitetty Le Studio:n uusilla digivempaimilla vuonna -80/-81.
 
Kylläpä se on äänitetty Studer A-80 24-raitanauhurilla ja SSL 4000E-mikserillä, vasta loppumiksaus on tehty Sonyn 16-bittiselle digitaalinauhurille.
http://recordinghacks.com/2009/10/28/paul-northfield/

Danko: Kylläpä se on äänitetty Studer A-80 24-raitanauhurilla ja SSL 4000E-mikserillä, vasta loppumiksaus on tehty Sonyn 16-bittiselle digitaalinauhurille.
http://recordinghacks.com/2009/10/28/paul-northfield/
 
Kiitos linkistä! Mielenkiintoinen!
 
Ehkäpä MP:tä seuranneen Signals:n uskaltaa jo hankkia.
 
Edit: Kuuntelin äsken MP:tä edeltäneen Permanent Waves:in. Ei siis parin vuoden takainen masterointi, vaan 80-luvun prässi. Olihan dynamiikkaa ja kirkkautta! Jos joku sattuu vihaamaan Geddy Leen lauluääntä, niin tuolla äänirasia/neula -yhdistelmällä vihaisi vielä enemmän!
 
t. Kusti

jannu: Olisikin asiat näin yksinkertaisia...
 
Jäin miettimään tätä kommenttia, ja totta. Jäähän tuosta kuitenkin yksi digital-analog muunnos toistovaiheesta pois.

Mutta jotain erittäin positiivistakin!:
 
Hassisen Kone: Rumat Sävelet (-81). On ollut tuokin vinyyli koko ajan hyllyssä ja en vaan ole uskaltanut kuunnella ennen kuin jostain Discogsin kautta huomasin että levyn A-puoli ja B-puolen eka biisi onkin äänitetty Studio 55:ssa Turussa.
 
Ottakaa vaikka näytteeksi Uhrisavua. Todella hyvän kuuloista! Sain juuri Rush: Signals (-82), ja tässä kaksikossa suomalainen kestää kyllä vertailun. Varsinkin Kinnusen bassosoundi on aivan rautaa.
 
Studio 55 lopetti kait jo 80-luvun puolivälissä. Tunteeko joku tarkemmin ko. studiota, äänittäjiä?

Vinyyliä kuunnellessa on soittimella, rasialla, neulalla ja riaa korjaimella erittäin iso merkitys. Jos soittimena on jokin usb liittimellä varustettu muovirimpula ei kannata juuri kommentoida vinyylin äänenlaadusta mitään.

studio: Vinyyliä kuunnellessa on soittimella, rasialla, neulalla ja riaa korjaimella erittäin iso merkitys.
 
Puhumattakaan levyn kunnosta ja käsittelystä. Jokainen kuuntelukerta heikentää äänenlaatua, eritoten jos levyä ei puhdista pölystä ennen kuuntelua, neula on vanha tai levyä on poimittu kotelostaan niin että sormista jää rasvaa urille.

Ykköslevari: https://www.elpj.com/

Paikalle pamahti valtava parvi RIAA-asiantuntijoita, mutta tuo Rumat Sävelet on kuultavissa ihan kaikilla formaateilla.

RichTexan: Studio 55 lopetti kait jo 80-luvun puolivälissä. Tunteeko joku tarkemmin ko. studiota, äänittäjiä?
 
sieltä saman Discogsin kautta olisi löytynyt A Finnish studio in Turku, it existed from 1979 to 1986.
 
Engineers / producers were Johnny Gustafsson, followed later by Erik Gylphe and Veijo "Vekke" Hill, otherwise known as Veijo Mäki. ja nuo kappaleet on miksattu Helsingissä Takomolla.

RichTexan: Paikalle pamahti valtava parvi RIAA-asiantuntijoita, mutta tuo Rumat Sävelet on kuultavissa ihan kaikilla formaateilla.
 
Juu niin on. Omistan ne kaikki.

studio: Vinyyliä kuunnellessa on soittimella, rasialla, neulalla ja riaa korjaimella erittäin iso merkitys. Jos soittimena on jokin usb liittimellä varustettu muovirimpula ei kannata juuri kommentoida vinyylin äänenlaadusta mitään.
 
Luulenpa, että moni diginatiivi ei edes osaa kuvitella, kuinka iso noiden merkitys on. Tämän päivän vinyyleistä ei ole kokemusta, mutta perinteisesti ihan masteroinnin ja levypajan tuomat erot olivat myös tosi isot. Ennen digitekniikan mahdollistamaa hillitöntä loudness-sotaa vinyylit olivat myös paljon vähemmän kompressoituja, ja voivat siksi kuulostaa monesta tosi "hiljaisilta". Niistä miksatut digituotokset ovat hyvin vaihtelevan kuuloisia myös.

Menee vähän of the topic, mutta tässä on oma vinyyliketjuni:
 
Pro-ject Essential III turntable päivitetty Ortofon Bronze äänirasialla. Tukevalla hyllyllä ja soittimen alla vielä 15 kg massaa kiven muodossa, koska Genelec G3 on samalla hyllyllä tärisemässä.
 
Vain 0.2m välikaapeli
https://www.project-audio.com/en/product/connect-it-model-series-c/
 
Lehmann Audio Black Cube Statement RIAA/etuvahvistin
 
1.2m välikaapeli
https://www.project-audio.com/en/product/connect-it-e/
 
Genelec F2 analoginen RCA input. Genelec F2 toimii samalla etuvahvistimena Genelec G3 sivukaiuttimille.
 
Tiedän mitä tuossa seuraavaksi kannattaisi päivittää, mutta keskityn nyt tovin levyjen keräilyyn. Levein hymy on tullut toistaiseksi ZZ Top Tres Hombres, vinyyliversiossa ei ole sitä "muodikasta" virvelikaikua mikä on CD-versioon aikanaan lisätty.

ZZ Topin alkupään tuotanto on julkaistu alkuperäismiksauksina CD:llä ja myös Spotifyssä jo vuosia sitten kymmenen levyn pakettina "The Complete Studio Albums 1970-1990".

Jälleen positiivinen kotimainen työnäyte.
 
Kauko Röyhkä & Narttu: Pikku Enkeli (-86)
Studio: Millbrook
Äänittäjä: Juha Heininen
 
Varsinkin bassokitara äänitetty erinomaisesti, kuuluu jopa kaappisoundi. Veikkaan Ampeg 8x10"? Lähteenä tietenkin loistavat sormet, eli Jari Paulamäki. Tämän vinyylin myötä kiinnostuin tarkemmin kuuntelemaan myös Jarmo Heikkisen kitarointia ja soundia. Aivan loistavaa sekin! Ja Heikki Tikalta ei ole koskaan huonoja rumpusoundeja kuultu.

sormunen: Kuuntelin taas tänään Harsoisen teräksen ja mua vituttaa niin ettei veri kierrä se, että ton levyn biisit ovat Ismo Alangon parasta kamaa, soittajat ylimystöä, idea ihan mielettömän kunnianhimoinen ja sitten Epe on tuikannut koko vitun proggiksen jonnekin Sundqvistin MSL:ään ilman ulkopuolista tuottajaa. Siellä se Sundqvist on ajellut traktorilla venatessaan äänitysten loppua jätettyään mikityksen hoitamatta ja kun taas "dokumentti" on ilmestynyt, niin bändi jatkoi keikkailua niinkuin ennenkin eikä siitä levystä sen enempää. Paitsi, että se jäi Ismon nuoruuden parhaan vaiheen dokumentiksi.
 
Miettikääpä jo tuo kokoonpano, jossa oli monenlaista osaamista ja biisit kuosissa, olisi päässyt vaikkapa Finnvoxiin Risto Hemmin äänitettäväksi ja Otto Donnerin tuottamaksi. Tai Dan Tigerstedtin äänittämäksi ja Pave Maijasen tuottamaksi. Tai ristiin, jo Otto olisi ollut liian vanha. Perkele, silloin osaavilla muusikoilla olisi ollut partneri, jonka kanssa puhua!
 
Stadissa Atte hoiti kyllä asiat eri tavoin, se on sanottava. Atte edes yritti kaikkien levymerkkiensä kautta ja saikin ihan mielettömästi aikaiseksi. Pientenkin bändien tuotantoon panostettiin ainakin juuri sen singlen verran. Bändien kiireelle Attekaan ei toki voinut mitään tai ainakin se olisi edellyttänyt sitä, että Atte olisi oppinut sanomaan "ei".
 
Pakko takertua tähän, vaikka en tiedä miten paljon sormusen kirjoituksessa on ironiaa mukana.
 
-Jos "Täältä tullaan Venäjä" ja "Rumat Sävelet" oli onnistuttu äänittämään MSL:llä niin, että ne edelleen kuulostaa hyvältä niin miksei "Harsoinen teräs" sitten onnistunut. (Rumilla Sävelillä Studio 55:ssä äänitetyt kappaleet on miksattu Takomossa uudestaan) Ai niin, ei ollut Pantse tuottamassa, koska
-Bändi halusi tuottaa itse
-Skarpit Joensuulaispojat kera laajennetun kokoonpanon olivatkin tätä levyä tehdessä nautintoainefiiliksissä, jolloin nauhalle päätyi välillä mitä sattuu, joka aamulla kuunnellessa enää naurattanutkaan.
-Harri Kinnunen vaati rumpuihin helvetisti botnea, ehkä enemmän kuin oli järkevää, koska oli vielä vinyyliaika. Levystä oli muutenkin tulossa hyvin tummasävyinen.
-Hotellihuoneessa lekottelu tuntui miksausvaiheessa kiinnostavan enemmän kuin levynteko, joten miksauksia kuunneltiin puhelimen välityksellä yksittäisenä ääritapauksena.
-Sundqvist vei materiaalin masterointiin/kaiverrukseen ja Epen luvalla leikkautti loivasti alapäätä pois ja lisäsi yläpäätä, että levystä tuli kaiverruskelpoinen.
 
Epen ja Aten metodit poikkesivat tunnetusti toisistaan. Epe oli kitsas studioajasta, mutta antoi rahaa vastaavasti markkinointiin. Eput osasi toki aina ylittää annetut studioajat ja deadlinet moneen kertaan, mutta onneksi levytkin olivat sitten hittejä ja maksoivat itsensä takaisin. Olisihan punk/hardcorebänditkin halunneet Pokolla enemmän studioaikaa, mutta Epe laski madonluvut, että teidän levyä myydään tän ja tän verran, että jos äänitys ei onnistu päivässä niin sitä ei tehdä ollenkaan.
 
Atte puolestaan oli studioajasta höveli, jota esim. Wigwam käytti surutta, mutta markkinointiin ei sitten laitettukaan juuri mitään rahaa.
 
- Mites "High Tension Wire"? Sehän on Risto Hemmin Finnvoxissa äänittämä.

juici: Pakko takertua tähän, vaikka en tiedä miten paljon sormusen kirjoituksessa on ironiaa mukana.
 
Värikynää on aina oltava messissä, mutta kyllä tässä on ihan harmitus päällimmäisenä. Säkin tuolla tapahtumankuvailullasi alleviivaat ansiokkaasti mun pointtia, joka oli, että levy tehtiin anteeksiantamattoman huolimattomasti. Eihän Epe musiikista tajunnut mitään ja se on juurisyy tähänkin katastrofiin. Viimeistään masterointivaiheessa, kun äänittäjä tulee kyselemään levy-yhtiön toimitusjohtajalta lupia, olisi (taiteellisesti) osaava johtoporras stopannut koko projektin ja teetättänyt sen uudestaan. Mutta silloin ei ajateltu niin, mikä oli mun tarinoiden kantava ajatus, ja siitä kärsitään yhä.
 
Osaava johtoporras olisi demojen yms kaavailuiden perusteella sanonut saman tien "ei" bändin omille "tuotannoille" ja soittanut vaikka Jimi Sumenille tai ehkä mieluummin vielä Otto Donnerille. Tämä, koska takana oli jo Pantsen tuottama loistolevy ja nyt lähdettiin selkeästi uusille vesille.
 
En mäkään osannut silloin mitään. En mä olisi tajunnut pistää bändille vastaan, että nyt täytyy aikaa käyttää kunnolla. Mistä mä sen olisin tajunnut? Ei sellaista kulttuuria ollut. Mullekin riitti, että ekaa kertaa studioon menevä bändi sai viisi (5) päivää aikaa miksauksineen. Tai että äänekäs mutta kokenut, monimutkaista musaa soittanut bändi sai kolme (3) päivää samaan tarkoitukseen äänittäjällä, jolla ei ollut minkäänlaista kokemusta vastaavan musan äänittämisestä. Eivätkä bänditkään sitä tajunneet, vaan kiirus oli kova.
 
Toisaalta silloin tehtiin tosi paljon matskua, minkä hyvällä masteroinnilla saisi soimaan, koska silloin bändit olivat bändisoitollisesti kuosissa ja kiire ei aina ole huono juttu, vaan saattaa pakottaa myös raikkauteen. Ei tää täyteenahdettu nykysoundikaan korvia hivele, että en tiedä, onko asiat sen ihmeemmin parantuneet.
 
PS EDIT: Jatketaan vähän editoinnin kautta.
 
Kasarilegendoihinhan kuuluu myös se, kuinka Epe ei joko kuunnellut tai sitten ei kiinnostunut kuulemastaan tapauksessa Dingo.
 
Mä olen ollut jo kymmeniä vuosia sitä mieltä, että se oli Dingon onni. Jos Dingo olisi päätynyt Sundqvistin äänitettäväksi tiukalla budjetilla, emme tietäisi Dingosta tänään mitään. Sen verran tärkeä juttu ja iso riski oli lähteä rakentamaan Dingon demoista Pave Maijasen luotsauksessa kaupallisesti ja myös taiteellisesti ylivertaista artefaktia. Jokseenkin soittotaidottomasta bändistä muokata tuotannollisesti huikea, mutta samaan aikaan aidolta soundaava bändi, on se vaatinut huimaa esituotantoa ja ylipäätänsä panostusta.
 
Toinen esimerkki liittyy Harsoiseen teräkseen. Vuosikymmeniä on Ismo Alankoa ja Joakim Thåströmiä vertailtu eikä siinä mitään. Molemmat ovat intensiivisiä lavapersoonia. Ja onhan urissa havaittavissa yhtymäkohtiakin, jos niitä etsii. Yksi on just Harsoisen teräksen ajalta, jolloin Ebba Grön(kin) laajensi palettiaan ulos punkista ja muotoutui ns. iso-Ebba. Bändi teki levyn "Ebba Grön" siten, että perustrioa vahvistettiin koskettimilla ja torvisektiolla. Samalla isolla kokoonpanolla bändi teki rundin ja sen jälkeen hajosi. No, Ebban levyä oli bändin itsensä lisäksi tuottamassa kaksikin sen aikaista huippukundia. Ja se kuuluu. Levyä on hankala hankkia, mutta jos löytyy, niin kandee kuunnella.
 
Onhan myös noita tarinoita suomalaisten bändien levytyssessioista ruotsalaisissa studioissa paljonkin. Melkein kaikissa kuulemissani on yhteistä se, että siinä vaiheessa, kun suomalaiset ovat mielestään soittaneet kaiken sisään ja ovat lähdössä baariin, on ruotsalaisten mielestä sound check tehty. Riippumatta vuosikymmenestä tai -tuhannesta.

sormunen:
Onhan myös noita tarinoita suomalaisten bändien levytyssessioista ruotsalaisissa studioissa paljonkin. Melkein kaikissa kuulemissani on yhteistä se, että siinä vaiheessa, kun suomalaiset ovat mielestään soittaneet kaiken sisään ja ovat lähdössä baariin, on ruotsalaisten mielestä sound check tehty. Riippumatta vuosikymmenestä tai -tuhannesta.

Erään suomalaisen tuottajan kanssa kerran tarinoitiin studion taukohuoneessa ja hän sanoi jotain, joka paransi mun ymmärrystä. Suomessa oli (on?) mentaliteetti että juttuja ei oikeastaan edes saa tehdä hyvin. Levyjen pitää kuulostaa vähän huonoilta. Kai se oli jotain "aitouden" hakemista tms. Tämä sai itseni ymmärtämään kotimaista kasariestetiikkaa ihan eri tavalla. Ei mitään "amerikanpaskaa". Ruotsissa kokemukset olivat silloin jotain ihan muuta.

Muistan myös hyvin kuinka esim. Pavea ei oikein arvostettu, vaikka kyseessä oli monellakin mittapuulla kova ammattilainen ja ihan ykköluokan tuottaja.

Notefix: Suomessa oli (on?) mentaliteetti että juttuja ei oikeastaan edes saa tehdä hyvin. Levyjen pitää kuulostaa vähän huonoilta. Kai se oli jotain "aitouden" hakemista tms.
 
Tuossa varmaan vaikutti, että silloin moni nousussa (tai jo isossa maineessa) oleva suomalaisartisti oli saanut musiikillisen herätyksensä ensimmäisten brittiläisten punk-levyjen (tai jo sitä edeltäneen pub rockin) myötä. Niiden rosoisuus ja rupuisuus oli sekin aika lailla tietoista antiteesiä 1970-luvun puolivälin progen ja popin äärimmäisen viimeistellylle ja sliipatulle tyylikkyydelle. (Toki levytysbudjettien pienuus ja joskus hatarahko soittotaitokin vaikutti.)
 
Sitä sitten haluttiin tehdä samanlainen vaikutelma, ja ymmärrän sen hyvin. Kyllä on edelleenkin joskus makeaa kuulla musaa, josta vuosikymmenien ja lukemattomien kuuntelukertojen jälkeenkin tulee fiilis, että mahtaakohan tämä juttu pysyä kasassa biisin loppuun asti...
 
Ja toisena päivänä sitten voi diggailla kybällä täydellisyyteen asti viimeisteltyjä levytyksiä.