| Aihe: Palastrato, josta et luovu | 1 |
|---|
|
Kerro tarinasi palastratosta, jonka olet itse kasannut tai löytänyt torilta. Mikä siitä tekee niin hyvän ja erityisen yksilön, ettet laita kiertoon sitä? |  elon arska
12.03.2021 23:48:55 (muokattu 12.03.2021 23:50:02) | |
|
On niin hyvä, ettei vaan voi luopua.
Uutena ostin ja tänä päivänä siitä ei ota selvää huumekoirakaan että mikä osa on alkuperäinen.
My friend asked me if I wanted a frozen banana. I said 'No, but I want a regular banana later, so... yes!' -Mitch Hedberg | |
Hommasin Fender american specialin jossain 2015 vuonna ja hyvä kitara on/oli. Sitten iski Hendrix kuume ja hommasin Fenderin Hendrix sigu straton reverse lapaisella kaulalla, mutta myöhemmin sain idean kokeilla tuota Hendrix kaulaa tuossa americanassa ja sehän toimi tosi hyvin!
Tuon jälkeen sitten tuli tuumattua, että ehkä en tartte tuota toista stratoa joten se sai lähteä. Hendrix kaula sekä american special runko jäivät. Sittemmin piti vielä mikit vaihtaa enempi "Hendrixmäisiin" ja tilasin Fenkun 69 custom mikit jotka menivät texas speciaalien tilalle. Kokonaisuus oli valmis!
Tänä vuonna sain päähäni, että enpä taida enää digata tuosta Hendrix kaulasta niin paljoa joten hommasin torilta Squierin 70's lapaisen vaahterakaulan (aika samanlailla rakennettu kuin Henkka kaula, mutta lapa oikeinpäin) ja nyt voin sanoa, että stratoni on minulle täydellinen. Squier logo lavassa ei haittaa yhtään, mutta olisin tietty hankkinut Fenderin kaulan jos olisin rikas. Tämä Squierin kaula ei häviä kyllä yhtään mexico Hendrix kaulan rakenteelle.
Että näin Fenderin stratosta tuli palastrato :)
Vähemmän on enemmän ja enemmän on vähemmän. | |
Oma strato, missä on alkuperäistä enää runko (Fender japsi-strato). Ostin kitaran uutena about 1996. Sittemmin siinä on vaihtuneet kaikki muut osat, paitsi runko. Kaula on nyt kolmas, talla vissiin neljäs, mikit ovat vaihtuneet kerran. Tunne ja käyttöarvo ovat kovemmat kuin kitaran myyntiarvo tulee koskaan olemaan, eli on ns. varma pitopeli. Eli Japsi-straton runko, texmex- mikit blend-kytkennällä, helmiäispleksi ja muistat potikannupit ja mikin kuoret. talla joku axtechiltä tilattu halpis, mihin vaihdettu messinki blokki. Ei ehkä se ihan kaikkein paras strato, mutta vastaa mun mielikuvaa hyvästä strato saundista.
"Jonninjoutavvaa! Ei oo vielä yhtään kunnon peliä tullu!" | |
Muusikoiden torilta ostettu telestrato.
Telen raudat, mikä on ihan loistava juttu.
Straton ergonomia, mikä on myös ihan loistava juttu.
Kaula on harvinaisen "jämäkkä", mikä antaa oman mausteensa. | |
Okei, pitkä tarina, joka alkaa ihan kaupan normi-Squier Stratosta, jonka ostin uutena Musiikki-Fazerin Pro Centeristä noin vuonna 1989.
Aika pian raaputin siviilipalveluspaikkani verstaalla lankusta metallinsinisen maalin pois, tilalle tuli tummanruskea petsi ja asekaupasta ostettu tukkiöljy. Kului jokunen vuosi, ja päätin että josko tuon sittenkin maalaisi, nyt kuparinväriseksi. Huudatin faijan omakotitalon nikkaritilan palohälytintä kuumailmapuhaltimella, jotta sain öljyn pois. Spraypurkkimaalia sitten oman kämpän keittiön pöydällä.
Tässä vaiheessa olin jo ehtinyt kolvata mikkikytkennäksi Dan Armstrongin "Super Strat" -kytkennän, jossa oli kolme minikytkintä joilla mikit sai keskenään sarjaan tai rinnakkain. Minikytkimiä oli neljäskin, sillä tallamikrofoni oli vaihtenut käytettynä ostettuun P. J. Marx -merkkiseen yksikelaisen kokoiseen humbuckeriin, jolle tein sillekin oman sarjan/rinnan-kytkennän. Kaksi muuta orkkismikkiä olivat vaihtuneet niin ikään käytettyinä ostettuihin Lace Sensoreihin, jotka sittemmin osoittautuivat jonkun edellisen omistajan modifioimiksi.
Hetken aikaa Strato oli itse asiassa tosi nätti. Paukkupurkki-kuparimaalaus onnistui oikein hyvin. Mutta tätä vaihetta ei kestänyt kauan. Kyseinen kitara oli ainoani, joten sen kuului tehdä kaikki mitä sähkökitaralta tarvitsin, muun muassa taipua monenlaisiin virityksiin. Orkkistallan tilalle ilmestyi musta Hipshot Trilogy -viritys, jossa joka kielelle on aseteltavissa kolme eri virettä, joiden välillä voi vaihtaa vipujen avulla. Ostin joltakin käytetyn Shadow-merkkisen guitar to midi -systeemin, ja kolosin pleksiä saadakseni heksamikin mahtumaan tallan viereen. Trilogyn takia heksamikkiin kiinteästi kytketty liitinrasia ei mahtunut kiinnittymään hihnatappiin, vaan ruuvasin sen kitaran kanteen. plugiliitäntäpellin viereen. Ai niin, ja pleksi vaihtui kullanväriseksi anodisoituun alumiini"pleksiin". Tässä vaiheessa vehkeen nähnyt jäsen Kivi risti hökötyksen "hullun tiedemiehen kitaraksi".
Itse ajattelin vehjettä "jatkuvan muutoksen kitarana". Luovuin nimittäin sittemmin sekä Trilogysta että Shadow-midityksestä, jotka molemmat jatkoivat matkaansa seuraaville omistajille. Alkuperäinen talla palasi, mutta peltisten tallapalojen tilalle massiivisemmat "modernit" metallisuunnikkaat. Sitten tulin heräteostaneeksi D.R. Partsin kevyemmän, luultavasti jostakin saarnin tai lepän sukuisesta puusta tehdyn tarvikelankun painavan alkuperäisen laminaattilankun tilalle. Metalli"pleksi" vaihtui helmiäiskuvioiseen muoviin. Sitten ruusupuuotelautainen orkkiskaula vaihtui nimettömään vaahteraotelautaiseen ja virityskoneisto lukittaviin virittimiin. Jossakin vaiheessa myös kolosin pleksinalaista osaa lankusta vähän ontommaksi.
Seuraavassa vaiheessa vaahterakaula jäi odottamaan aikoja tulevia, kun itse tekemäni baritonikitaralankku osoittautui vähän epäonnistuneeksi, ja liitin Warmothin Tele-baritonikaulan Stratoon. DR Partsin lankussa oli onneksi valmiiksi tele-kaulalle sopiva kaulatasku pleksin alla. Tämän version kanssa ehdin jopa tehdä jokusen keikan: baritonikitara toimii oikein hyvin kirjallisilla keikoilla, joissa luin tekstejäni ja tein taustalle äänimaisemaa kitaralla ja (viive)pedaaleilla.
Fender-tyylisten kitaroiden mukava modulaarisuus sai sitten aikaiseksi seuraavan isomman osienkierrätysrupeaman viime vuoden lopulla. Baritonikaula päätyi tele-tyyppiseen lankkuun, ja ajattelin että stratosta jälleen normistraton. Sävytin pelkällä pohjalakalla kaikki nämä vuodet olleen DR Parts -lankun tummanvihreäksi ja sain aikaiseksi monella lakkakerroksella oikein hyvän pinnan, josta puuttui enää loppukiillotus. Jemmassa oli myös odottamassa uusi Hipshotin vibratalla. Tässä vaiheessa iski jonkinlainen turhautuminen.
Ensin turhauduin hankalasti kolvattavaan "Super Strat" -systeemiin ja sekalaiseen mikkikokoelmaani, ja tilasin Hollannista valmiiksi asennetun ja kolvatun stratopleksin, jossa on kolme lipstick-tyylistä mikkiä. Muutaman viikon harkinnan jälkeen päätin haluta itselleni... hardtail-straton slidesoittoa varten. DR Parts -lankku jäi siis varastoon ja tuli tilattua Englannista uusi lankku ja hardtail-talla. Koska kehno lakkaus- ja kiillotustaitoni tympi sekin, lankku oli valmiiksi pinnoitettu. Tykkään syykuvioista, mutta koska muistelin sitä miten hyvältä kuparinvärinen lankku oli muinoin näyttänyt, valitsin sittenkin "shoreline gold" -värityksen. Uusi lankku ja uusi pleksi saivat seurakseen "vanhan" vaahterakaulan ja lukkovirittimet.
No niin, nyt "jatkuva muutos" -strato on tuossa seinätelineessä käden ulottuvilla perin erinäköisenä kuin edeltävien 25 vuoden kuluessa. Mutta on siinä sentään alkuperäisiä osiakin yhä tallella!
Pleksin ruuvit ja plugiliitäntä-metallikuppi.
"Te ette pitäisi Nietzschestä, sir. Hänen filosofiansa on pohjimmiltaan epätervettä." | |
https://muusikoiden.net/dyn/users/160756.jpg
Itsellähän se on tämä sama, kasasin osista muistaakseni 2004 tai niillä nurkilla. Puut AM DLX - mallia, samoin kaula, väriksi piti saada candy tangerine ja kaulaksi joku moderni profiili. Virittimet mallia lukko, talla mallia modern, eli periaatteessa Am Dlx mutta silti osista. Mikkikonfiguraatiot ovat vaihtuneet alun Steve Lukather EMG:istä muutaman mutkan kautta Fenkun CS- versioihin kaula- ja keskiposiitiossa ja tallassa Lil '59. Sähköjä modattu jonkun verran (mm treble bleed) ja muuta ja nyt on kyllä siinä kunnossa että en osaa toivoa parempaa. Hintaahan tuolle tuli yhteensä aika paljon mutta ainakin olen saanut just sitä mitä halusin. Jotenkin tuollaista palakötöstystä uskaltaa myös modauttaa helpommin kuin ns aitoa.
"Jos tämä jatkuu pahasti, joudutaan menemään instanssiin." - Lasse Mårtensson |  Lego
20.03.2021 21:12:14 | |
|
Tommonen pastillinvihreä palavehje ilmaantui nurkkiin vuosia sitten. Näin heti potentiaalin kun se torille ilmestyi, spekseinä EMG:n sinkkumikit, wanha ESP:n runko ja warmothin linnunsilmävaahtera-kaula rupuotelaudalla. Nauhat vaihdatin välittömästi jumboihin ja tallakin sai Gotoh-leiman, aikaisempi oli liian leveällä kielivälillä. Muuten pysynyt aika hienosti vakiokuosissaan ja tästä nyt ei kannata luopua senkin takia että tappiollahan nämä pitäisi myydä. Käyttöarvoa tästä en itselleni pysty millään mittarilla mittaamaan.
https://muusikoiden.net/dyn/users/169679.jpg | |
jPekka: Okei, pitkä tarina, joka alkaa ihan kaupan normi-Squier Stratosta, jonka ostin uutena Musiikki-Fazerin Pro Centeristä noin vuonna 1989.
Aika pian raaputin siviilipalveluspaikkani verstaalla lankusta metallinsinisen maalin pois, tilalle tuli tummanruskea petsi ja asekaupasta ostettu tukkiöljy. Kului jokunen vuosi, ja päätin että josko tuon sittenkin maalaisi, nyt kuparinväriseksi. Huudatin faijan omakotitalon nikkaritilan palohälytintä kuumailmapuhaltimella, jotta sain öljyn pois. Spraypurkkimaalia sitten oman kämpän keittiön pöydällä.
Tässä vaiheessa olin jo ehtinyt kolvata mikkikytkennäksi Dan Armstrongin "Super Strat" -kytkennän, jossa oli kolme minikytkintä joilla mikit sai keskenään sarjaan tai rinnakkain. Minikytkimiä oli neljäskin, sillä tallamikrofoni oli vaihtenut käytettynä ostettuun P. J. Marx -merkkiseen yksikelaisen kokoiseen humbuckeriin, jolle tein sillekin oman sarjan/rinnan-kytkennän. Kaksi muuta orkkismikkiä olivat vaihtuneet niin ikään käytettyinä ostettuihin Lace Sensoreihin, jotka sittemmin osoittautuivat jonkun edellisen omistajan modifioimiksi.
Hetken aikaa Strato oli itse asiassa tosi nätti. Paukkupurkki-kuparimaalaus onnistui oikein hyvin. Mutta tätä vaihetta ei kestänyt kauan. Kyseinen kitara oli ainoani, joten sen kuului tehdä kaikki mitä sähkökitaralta tarvitsin, muun muassa taipua monenlaisiin virityksiin. Orkkistallan tilalle ilmestyi musta Hipshot Trilogy -viritys, jossa joka kielelle on aseteltavissa kolme eri virettä, joiden välillä voi vaihtaa vipujen avulla. Ostin joltakin käytetyn Shadow-merkkisen guitar to midi -systeemin, ja kolosin pleksiä saadakseni heksamikin mahtumaan tallan viereen. Trilogyn takia heksamikkiin kiinteästi kytketty liitinrasia ei mahtunut kiinnittymään hihnatappiin, vaan ruuvasin sen kitaran kanteen. plugiliitäntäpellin viereen. Ai niin, ja pleksi vaihtui kullanväriseksi anodisoituun alumiini"pleksiin". Tässä vaiheessa vehkeen nähnyt jäsen Kivi risti hökötyksen "hullun tiedemiehen kitaraksi".
Itse ajattelin vehjettä "jatkuvan muutoksen kitarana". Luovuin nimittäin sittemmin sekä Trilogysta että Shadow-midityksestä, jotka molemmat jatkoivat matkaansa seuraaville omistajille. Alkuperäinen talla palasi, mutta peltisten tallapalojen tilalle massiivisemmat "modernit" metallisuunnikkaat. Sitten tulin heräteostaneeksi D.R. Partsin kevyemmän, luultavasti jostakin saarnin tai lepän sukuisesta puusta tehdyn tarvikelankun painavan alkuperäisen laminaattilankun tilalle. Metalli"pleksi" vaihtui helmiäiskuvioiseen muoviin. Sitten ruusupuuotelautainen orkkiskaula vaihtui nimettömään vaahteraotelautaiseen ja virityskoneisto lukittaviin virittimiin. Jossakin vaiheessa myös kolosin pleksinalaista osaa lankusta vähän ontommaksi.
Seuraavassa vaiheessa vaahterakaula jäi odottamaan aikoja tulevia, kun itse tekemäni baritonikitaralankku osoittautui vähän epäonnistuneeksi, ja liitin Warmothin Tele-baritonikaulan Stratoon. DR Partsin lankussa oli onneksi valmiiksi tele-kaulalle sopiva kaulatasku pleksin alla. Tämän version kanssa ehdin jopa tehdä jokusen keikan: baritonikitara toimii oikein hyvin kirjallisilla keikoilla, joissa luin tekstejäni ja tein taustalle äänimaisemaa kitaralla ja (viive)pedaaleilla.
Fender-tyylisten kitaroiden mukava modulaarisuus sai sitten aikaiseksi seuraavan isomman osienkierrätysrupeaman viime vuoden lopulla. Baritonikaula päätyi tele-tyyppiseen lankkuun, ja ajattelin että stratosta jälleen normistraton. Sävytin pelkällä pohjalakalla kaikki nämä vuodet olleen DR Parts -lankun tummanvihreäksi ja sain aikaiseksi monella lakkakerroksella oikein hyvän pinnan, josta puuttui enää loppukiillotus. Jemmassa oli myös odottamassa uusi Hipshotin vibratalla. Tässä vaiheessa iski jonkinlainen turhautuminen.
Ensin turhauduin hankalasti kolvattavaan "Super Strat" -systeemiin ja sekalaiseen mikkikokoelmaani, ja tilasin Hollannista valmiiksi asennetun ja kolvatun stratopleksin, jossa on kolme lipstick-tyylistä mikkiä. Muutaman viikon harkinnan jälkeen päätin haluta itselleni... hardtail-straton slidesoittoa varten. DR Parts -lankku jäi siis varastoon ja tuli tilattua Englannista uusi lankku ja hardtail-talla. Koska kehno lakkaus- ja kiillotustaitoni tympi sekin, lankku oli valmiiksi pinnoitettu. Tykkään syykuvioista, mutta koska muistelin sitä miten hyvältä kuparinvärinen lankku oli muinoin näyttänyt, valitsin sittenkin "shoreline gold" -värityksen. Uusi lankku ja uusi pleksi saivat seurakseen "vanhan" vaahterakaulan ja lukkovirittimet.
No niin, nyt "jatkuva muutos" -strato on tuossa seinätelineessä käden ulottuvilla perin erinäköisenä kuin edeltävien 25 vuoden kuluessa. Mutta on siinä sentään alkuperäisiä osiakin yhä tallella!
Pleksin ruuvit ja plugiliitäntä-metallikuppi.
Tästä olisi kiva kuvia nähdä, eri vaiheista ja nykytilasta! | |
gemisti: Tästä olisi kiva kuvia nähdä, eri vaiheista ja nykytilasta!
Ah, laittelen sitten kun olen taas kotona ja kuva-arkiston äärellä.
"Te ette pitäisi Nietzschestä, sir. Hänen filosofiansa on pohjimmiltaan epätervettä." | |
gemisti: Tästä olisi kiva kuvia nähdä, eri vaiheista ja nykytilasta!
Pengoin kuva-arkistoa ja huomasin että muutamakin kyseisen kitaran vaihe on jäänyt dokumentoimatta. Nämä löytyivät:
http://www.yrttimaa.net/kuvat/studio/Stratonelama.png
Vasemmasta laidasta puuttuvat siis alkuperäiskuosi (metallinsininen vakio-Squier) ja tummaksi petsattu ja öljytty (jota ajattelin "Bonnie Raitt -stratona"). Neljännen kuvan jälkeen pitäisi olla vaahteraotelautainen vaihe. Kuvassa viisi nuottiteline peittää, mutta otelautaa on kyllä muutama nauha normia enemmän eli baritonikaula. Kuva kuusi on sitten nykytilanne.
Kuutoskuvassa erottuu myos nyttemmin suosimani detalji kaikissa kitaroissa ja bassoissa joihin sen voi tehdä: kaksi hihnatappia lankunperällä. Kas, sillä virityksellä kitara pysyy paljon tukevammin aloillaan, jos sen asettaa nojalleen seinää/vahvistinta/nojatuolia vasten.
Ja, kuten todettu, ainoat kaikissa kuvissa yhteiset osat ovat pleksin ruuvit ja jakkilevy.
"Te ette pitäisi Nietzschestä, sir. Hänen filosofiansa on pohjimmiltaan epätervettä." | |
Hieno tarina on kyllä soittimella! | |
Omissa kuvissa on "superstrato".
Kasattu kasarin lopussa.
Tietääkseni body ja kaula on Tom Anderssonilta. Silloin se vielä teki "osia".
Schallerin floikka. Koko kaula koverrettu.
Bodyn aurinko ja säteet myös kaiverrettu. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | 1 |
|---|
|
|
