Kitarat: kitarakamat ›

En vaihda kamoja vaihtamisen takia. Unelmakamoja ei ole, mutta ne on tähtäimessä. Tämän hetkiset kamat ovat kuin puisevat perheenjäsenet tai sukulaiset... ei ihan vallan kamalasti jaksa rakkautta osoittaa, ja kun toimitus on suoritettu niin nopeasti vain pois piiloon. Mutta toisaalta, kun puhun unelmakitarasta ym, niin tulee (aidosti ja oikeasti) huono omatunto nykyistä ykköskitaraani kohtaan. Tulee olo että tämä kokee riittämättömyyttä ja syrjintää :) sanon siis että nykyinen yllättävän hyvä mutta paska stratokopio on vallan mainio kitara! vajaa kymmenisen vuotta tätä kitaraa olen soittanut about joka päivä... sitä ennenkin oli vain stratokopioita... joskus oli about tonnin usa fenderi, mutta ei se ollut omaan käteen yhtä sopiva kuin nykyinen "paska" kitara.
Tiedän silti mitä haluan ja sitä päin menossa.

Täydellisyys on todella vaikea laji. Aikoinaan omistamani VHT Pittbull Classic 100 2x12 -kombo oli saundeiltaan minulle täydellinen, mutta siinä oli 40 hyvää syytä olla olematta täydellinen. Kun siirryin mallintavaan (Helix ja sen johdannaiset), luulin selättäneeni kaiken GAS:n vahvistimia ja muljuttimia kohtaan. Näin olikin, kunnes kokeilin Proffan RT-21 -komboa 2020 Tonefestillä. Siinä oli jotain hienoa, ja olenhan minä siis tuon itsekin joskus omistanut. En kuitenkaan moista osta, ennen kuin tilillä on aika paljon turhaa painetta, koska sitä en kuitenkaan jaksaisi mihinkään rehata.
 
Kitaroissa täydellisyys on paljon vaikeampi saavuttaa kuin styrkkareissa. Ei ole kitaraa, jolla voi soitttaa kaikkea humpasta heviin, vaikka näitä mainoksia paljon näkee torilla. Tällä hetkellä ylivoimaisesti paras koskaan omistamani kompromissi kitaroiden saralla on GAS guitarworks:n Keeper (HH) puolitettavilla humppareilla. Mörkömusiikin soittamisen sujuvuudesta en tuolla kitaralla osaa sanoa, koska mörkömusiikista en mitään ymmärrä. Kaikkea muuta pystyy veivaan uskottavasti. Kuitenkin kun otan straton kouraan, läimäsen kaulamikin päälle ja laitan TS-johdannaisen mallinnuksen Marsu-mallinnuksen eteen, olen taas kotona.

Sanoisin että kyllä.
 
1. Löytyy 3kpl Jacksonin RR malleja joista 1 tehty japanissa ja 2 indoissa. Todella loistavia pelejä kaikki.
2. Sitten löytyy Kemper. Siinäpä se.

Ei kai mikään ole koskaan täydellistä, mutta nykykalustolla GAS on ollut jo yllättävän pitkään poissa.
 
Kemperiin siirtymisen jälkeen tuli tunne, että en tarvitse vahvistin rintamalle muuta. Vaikka makuuhuonekitaristina tulee veivattua peräkkäin osastoa Knopfler, Pantera, Purple, Pink Floyd tai vaikka Daft Punk niin jokaiseen löytyy maukas saundi joka saa soittajan hyvälle mielelle ja tuntuu, että kuulostaa hyvältä. Ja parasta, että seuraava biisi kerkiää ehkä juuri alkamaan, kun on jo oikeat soundit tulilla. Ei tarvitse säätää, pitää hillitöntä pedaalilautaa yms.
 
Jos pitäisi olla vaan yksi kitara niin sitten ottaisin ehkä AZ:n. Mutta koska yksi ei kata kaikkea ja vaihtelun vuoksi pitää olla muitakin soundeja niin mun osalta jakauma on Ibanez Superstrato/Gibson LP/Explorer linjoilla. Niistä tulee valittua tunnelman mukaan sopiva. Kaikki suht erilaisia toisistaan ja jokaisella omat vahvuutensa.
 
Tulevaisuudessa ehkä joku PRS kiinnostaisi, ne on vaan niin helvetin kalliita. Jotain stratoja ja telejäkin on ollut mutta ei ne lopulta tuntunut omilta. Iban AZ:n HSS versiona voisi ehkä hommata, jos 2021 tuo mukanaan jotain päräyttäviä värejä.

Vehkeissä ei kyllä vikaa ole!
 
Kun tuon axen sain, en pysty kuvittelemaan että ainakaan soundit paremmaksi muuttuu. Liikaa siinä on kaikkea. Eniten tulee tuota ihan ensimmäistä presettiä käytettyä.
 
Kitarat on niin hyviä kuin mitä rahalla saa. Niitä on liikaa. Unelma olisi jos pärjäisi yhdellä, saattaisi se oma soittotyyli tulla paremmin esille.
 
Pitäisi päästä eroon tästä torin kyttäämisestä.
 
Addikti täyttää ostoksilla sisäistä tyhjyyttään.

Laulava Kylätohtori: Täydellisyys nyt on muutenkin hirveän tylsää vähän kaikessa.
 
"Voiko täydellisyytä olla olemassa missään muodossa, tottahan toki muun muassa Olkiluodossa...."
Tästä voi sarkastisesti jokainen vetää omat nykypäivän johtopäätökset. Ei nimittäin taida olla sieläkään enää...

Omassa setupissa vain soittaja on täydellinen.
 
ps. AZ on kyl tosi hyvän oloinen ja nykyään ainoa, ois vaan ehkä pitänyt ottaa HH.

Itsekkin alan olemaan hyvin tyytyväinen nykysiin kamoihin, ihan vähän nurkkien viilailua vielä edessä :D Livesettinä toimii Ibanez FTM33 ja Solar V1.7 kitaroina ja Axe Fx2 vahvistamassa, Ibanezile pyörä pyörimässä Evertunen asennukselle koska Evertune ja keikkakitara. Toisen bändin hommiin ostin just Kiiraksen seiskan ja kotona on kitaroita vaikka kaikille bändin jäsenille. Axe Fx vaihtumassa FM3:een pelkästään siksi, että se on pienempi. Reenikseltä löytyy sitte Mesan Single Recto, Zillan 212 kaappi ja isohko pedaalilauta, niillä on kiva luukuttaa treenikselle mut keikalle roudaamista en halua edes ajatella :D Marshall johdannaista hevijyrävahvaria ois kiva päästä joskus koittamaan ja ehkä jotain Mesan Markkia mut ei oo kyllä missään nimessä ostoslistalla.

Mä olen tykästynyt Strandbergin kitaroihin ja niitä voi kuvailla täydellisiksi omaan makuuni. Todella mukavia pidellä ja helpposoittoisia keppejä. Kaikki normaalit kitarat ovat tämän jälkeen tuntuneet kömpelöiltä omaan käteen.
 
Vahvistin osastolla Kemper + Kabinet yhdistelmä on lähellä täydellisyyttä. Vahvistin vaihtoehtoja on loputtomasti ja valittavissa on, haluaako soittaa mikitetyllä saundilla vai amp in the room saundilla käyttäen Kemperin Imprint mallinnoksia. Valittavissa on kaikki yleisimmät elementit ja ne toimii todella hyvin. Sitten, kun samasta laitteesta löytyy vielä laadukkaat efektit, niin vaikea sitä on keksiä, mitä kitarakamoilta jäisi vielä kaipaamaan.

no nyt taas on:ibanez pr1440-85(jossa ei vielä ole edgeä) ja marshall dsl5c,hyvä paketti kotona rämpyttelijälle mutta sen verran on kamarunq miestä vienyt vuosien varrella että saapas näkee pystynkö pysymään noissa,toivottavasti ja sisustuselementtinä on suzuki flying v 70 luvun lopusta(soiva kitara,säästelen sitä muuten vaan päivittäin soittamiselta),multimuljutin tarpeeseen on boss me-50

Usein on kyllä niin, että se oma visio joka on päässä, ei toteudu sellaisenaan. Mulla oli ollut Les Paul-tyyppinen Ibanez, mutta aloin soittaa kantria, niin halusin Telecasterin. Kun olin tottunut siihen että on kummallekin mikille oma volume, niin päädyin sittten tähän Custom '72 American Vintage malliin. Kantrihanke jäi, mutta melko summamutikassa ostettu soitin osoittautui muuten loistavaksi.
 
- hyvin kevyttä saarnia
- reuna on pyöristetty enemmän kuin perustelecastereissa
- vahva, omintakeinen, käyttökelpoinen sointi
- paksuhko kaula - ibanezissa tuli käsi aina kipeäksi
- 7,25 otelauta radius, pienet nauhat, komppisoittajalle parhautta
- vakaa ja jämäkkä, ei tarvi säätää koskaan mitään
 
Kaulahumbuckerin ja talla-singlecoilin yhdistelmä avaa aivan uudenlaisen maailman tonaalisiin kokeiluihin. plus tietenkin on sitten perinteinen -tallamikki ja kaulahumbucker erikseenkin.
 
Hyvä kitara, sopii omiin mittasuhteisiin ja soittotyyliin. Sopivasti säätimiä. Voi olla että bassokuristin pitäisi vielä olla ja mikkien keskiasennon toggler, mutta ehkä parempi ettei ole.

Täydellistä ei ole, on vaan laitteita jotka toimivat hyvin tiettyihin juttuihin. Oli ne sitten kitaroita, pedaaleja, vahvareita tai mitä vaan. Maailmassa on paljon hyviä vempaimia ja niistä voi sitten valita omiin tarpeisiin sopivat.
 
Mulla on soittotaitooni nähden kohtuuttoman hyvät kamat. On putiikkikitaraa ja -vahvaria, Line6 Helix...silti GAS ei aina hellitä. Olin about 10v ostamatta muuta kuin kieliä ja sitten soitinlaitekärpänen puri taas.

Samoilla linjoilla.
 
Itse haen inspiraatiota soittamiselle eri välineistä ja vermeistä. Ei mikään tietty huippupedaali tai soitin sitä välttämättä tee. Totuutta ei ole, mutta sitä voi aina etsiä..

Minulla ei ole täydellistä kitaraa eikä täydellistä vahvistinta.

Ei minullakaan, enkä osaa edes kuvitella semmoisia. Mieleisimmät soittopelini ovat hyvinkin epätäydellisiä.

Kamat on ok, soittotaitoa ottaisin mieluusti lisää, sitä ei ole koskaan tarpeeksi ja valitettavasti sitä ei saa kaupasta. Pitäs varmaan treenata tai jotain...

Ei todellakaan ole täydellistä kitaraa ja täydellistä vahvaria, tai niitä "loppuelämän" kamoja joihin väittäisin tyytyväni hamaan loppuun, mutta tällä hetkellä olen niihin oikein tyytyväinen.
 
Tämän hetkisessä elämäntilanteessa pitää ottaa huomioon reaaliteetit, rahan ja ajan rajallisuus. Nykyhetken tuloilla tuskin on varaa täydelliseen kitaraan tai vahvariin, ja vaikka olisikin, ei olisi aikaa niiden etsimiseen.
 
Kun aikaa lohkeaa musahommille, treenikämpälle ja keikkailuille, kamojen pitää olla sellaiset että niistä lähtee hyvä soundi mukavalla tatsilla, sillä pienellä ajalla säätämiselle mikä treenien alussa on; mutta ne myös pitää uskaltaa ottaa takakontteihin, peräkärryihin, kaljakuppiloihin, klubien takahuoneisiin ja kaikkiin niihin kusiluoliin minkälaisia te kaikki tiedätte pienten bändien keikkapaikkojen Suomessa olevan, ilman että niiden puolesta liikaa pelkää.
 
Oma vahvari on tarpeeksi halpa mutta hyväsaundinen tähän hommaan. Ja kitarat tarpeeksi piestyjä, mutta omaan käteen hioutuneita.
 
Kun opiskeluvaihe taas loppuu ja tulot taas kasvaa, melko varmasti jossain vaiheessa ilmestyy uutta kitaraa ja vahvaria, mutta varsinkin oma '91 studio lespa on niin hyvä ja omaan käteen hitsautunut kitara, että ei siitä rahassa saisi vastaavaa korvausta että kannattaisi myydä, sikäli "loppuelämän" kama vaikkei täydellinen.

Ei täydellistä olekaan. Aina löytyy jotain parannettavaa ja tarpeet vaihtelevat tosi paljon. Nyt reissussa mukana on halpis, jonka tärkeimmät hyveet ovat pieni koko, keveys ja halpa hinta, niin kitara kulkee näppärästi mukana ja on helposti korvattavissa, jos joku sen pöllii. Mulla on monia oikein hyviä, enkä niistä parempia oikein helpolla löydä. Jos vastaan tulee jotain mielenkiinntoista, niin kaupat voi tulla, mutta melkolailla kaikki tarvittavat kitarat omistan jo.

Ei ole vielä tullut vastaan täydellistä kitaraa. Kuitenkin lähimmäksi "täydellistä" yksittäistä kitaran osaa pääsee Music Man Axis kitaran kaulaprofiili.