Rock, pop, alternative ›

Boyakasha: AXL/DC on/oli kyllä kovempi kuin uusi AC/DC. Harmi etteivät päässeet koskaan studioon asti.
 
Se olisi ollut monella tapaa odottamisen arvoista.
 
Riippumatta siitä, että haistan provosointia Veli Nallen kirjoituksessa.

Oikein hyvä levy, joka pesee vauhdissaan, pirteydessään ja raikkaudessaan kaksi edellistä levyä.
 
Löytyy riittävän monta erinomaista kappaletta eli Realize, Shot In The Dark, Kick You When You're Down, Witch's Spell ja Demon Fire. Tällaista määrää ei löydy yhteensä Black Iceltä ja Rock Or Bustilta.
 
Klassikko? Ei. Totaalisia hittibiisejä? Ei. Mutta kyllä tämä ehdottomasti on positiivinen yllätys ja voisi olla aivan kelvollinen uran päätöslevy.

Kyllä se ihan menevä paketti on. Tasalaatuinen, ei mikään "kaks hittiä ja kymmenen filleriä". Witch's Spell ja Wild Reputation kuulosti hyvältä. Kitaristin näkökulmasta.
Kaikua ehkä vähän liikaa kauttaaltaan.

krautio: Oikein hyvä levy, joka pesee vauhdissaan, pirteydessään ja raikkaudessaan kaksi edellistä levyä.
 
Löytyy riittävän monta erinomaista kappaletta eli Realize, Shot In The Dark, Kick You When You're Down, Witch's Spell ja Demon Fire. Tällaista määrää ei löydy yhteensä Black Iceltä ja Rock Or Bustilta.
 
Klassikko? Ei. Totaalisia hittibiisejä? Ei. Mutta kyllä tämä ehdottomasti on positiivinen yllätys ja voisi olla aivan kelvollinen uran päätöslevy.
 
Mutta Black Icehan on/oli todellinen hittipotpuri ja klassikkolevy. 14 biisiä joista yli 10 oli erinomaisia ja loputkin perus rivibiisejä. Monipuolinen levykäinen. Mene mulla kevyesti sinne Top5 AC/DC levyjen joukkoon.
Sitä edeltävät Stiff Upper Lip ja Ballbreaker olivat melkoista puolitehoista pappaboogieta, tylsää siis. Samoin Rock Or Bustikin kolmea ekaa biisiä lukuunottamatta. Kyllä tämä Power Up voittaa kokonaisuutena kaiken The Razors Edgen jälkeen julkaistun, paitsi juurikin Black Icen.

Pitäisi varmaan perustaa oma keskutelusäie näille, jotka dissavat bändiä. Kehuisivat sitä Axl-känisijää omissa pikkuympyröissään ja saisivat nolata itsensä ihan ilman myötähäpeäntunnetta niiltä, jotka aidosti välittävät AC/DC:sta.

hollmi-5: Pitäisi varmaan perustaa oma keskutelusäie näille, jotka dissavat bändiä. Kehuisivat sitä Axl-känisijää omissa pikkuympyröissään ja saisivat nolata itsensä ihan ilman myötähäpeäntunnetta niiltä, jotka aidosti välittävät AC/DC:sta.
 
Miten se määritellään, kuka aidosti välittää AcDC:stä? Mulla on esim. melko tarkkaan bändin tuotanto hallussa, siis aika tuttua läpikotaisin, enkä jotenkin ajattelisi että se on jotenkin vähemmän aitoa välittämistä jos ei niin kovin lämpene uutukaiselle?
 
Aitoa välittämistä voi joskus olla myös se, että näkee jossain rokassa muitakin puolia kuin sen yhden "yleisesti hyväksyttävän".
 
Powerage on paras levy
 
91 Livellä Slade soittaa timanttisesti, levyä ei olisi Ruddin aikana tehty tuollaiseksi, nyt se on hieno levy hienon tuotannon joukossa
 
Kitarat oli epävireessä ennen Highway to Helliä, ja kunnolla vireessä vasta Back in Blackillä
 
Flick of the switch on mainettaan parempi, raaka levy, mutta Wrught vähiten omaan korvaani sopiva rumapli, joka tosin alkoi kuulua vasta myöhemmillä lätyillä kunnolla, kun virvelisoundikin meni lentokentän kokoiseksi
 
High gain-aika ei oikein ollut jees, paitsi livellä
 
Cold hearted man pitäisi olla ehdottomasti Poweragella Riff Raffin sijaan
 
Ballbreakerilla ja Stiff upper lipillä bä'ndi on mielestäni parhaassa soittokuosissaan
 
Huomionarvoista on, että Thunderstruckia ja FTATRää lukuunottamatta bändin keikkasetissä ei ole ollut mitään biisejä Bacl in blackin jälkeiseltä ajalta, poislukien aina kyseessä olevan levyn biisit, jonka tiimoilta rundataan. Sellasia ne legendabändit on, ja tuolta on vaikeaa jättää mitään pois.
 
Jännää, että Let there be rock-levyn biisaejä on ollut eniten bändin setissä, vaikka ei niin montaa kerralla. Kyseisen levyn kitarat ovat muuten kammottavassa vireessä. Biisit ja meno on timanttia.
 
En usko, että Phil Rudd soittaa alkuperäisen High Voltage-biisin rummut.
 
Välitän Ac Dc:stä, oikeasti, diggaan sitä ja pidän oikeutenani kertoa muunkinlaisia mielipteitä, kuin uutta elvyä ylisträviä sellaisia.

sirdickyj:
Powerage on paras levy
 
On.
 
91 Livellä Slade soittaa timanttisesti, levyä ei olisi Ruddin aikana tehty tuollaiseksi, nyt se on hieno levy hienon tuotannon joukossa
 
Joo, mutta Slade ei ole enää vuoden -91 kunnossa. Rudd on.
 
Kitarat oli epävireessä ennen Highway to Helliä, ja kunnolla vireessä vasta Back in Blackillä
 
Ei haitannut minua. Toimii musana.
 
Flick of the switch on mainettaan parempi, raaka levy, mutta Wrught vähiten omaan korvaani sopiva rumapli, joka tosin alkoi kuulua vasta myöhemmillä lätyillä kunnolla, kun virvelisoundikin meni lentokentän kokoiseksi
 
Levyllä on Rudd.
 
Ballbreakerilla ja Stiff upper lipillä bä'ndi on mielestäni parhaassa soittokuosissaan
 
En ole kuunnellut noita levyjä vuosiin. Liian vähän kuunneltavia biisejä.
 
Jännää, että Let there be rock-levyn biisaejä on ollut eniten bändin setissä, vaikka ei niin montaa kerralla. Kyseisen levyn kitarat ovat muuten kammottavassa vireessä. Biisit ja meno on timanttia.
 
Niin. Biisit ovat timanttia.
 
En usko, että Phil Rudd soittaa alkuperäisen High Voltage-biisin rummut.
 
Kuka soittaa? Minä tunnistan rumpalin Ruddiksi soiton perusteella. Ja häntä olen kuunnellut paljon.
 
Välitän Ac Dc:stä, oikeasti, diggaan sitä ja pidän oikeutenani kertoa muunkinlaisia mielipteitä, kuin uutta elvyä ylisträviä sellaisia.
 
Jotenkin tulee olo, että olet valinnut puolesi ennen levyn ilmestymistä.

sirdickyj: Miten se määritellään, kuka aidosti välittää AcDC:stä? Mulla on esim. melko tarkkaan bändin tuotanto hallussa, siis aika truttua läpikotaisin, enkä jotenkin ajattelisi että se on jotenkin vähemmän aitoa välittämistä jos ei niin kovin lämpene uutukaiselle?
 
Aitoa välittämistä voi joskus olla myös se, että näkee jossain rokassa muitakin puolia kuin sen yhden "yleisesti hyväksyttävän".
 
Powerage on paras levy
 
Huomionarvoista on, että Thunderstruckia ja FTATRää lukuunottamatta bändin keikkasetissä ei ole ollut mitään biisejä Bacl in blackin jälkeiseltä ajalta, poislukien aina kyseessä olevan levyn biisit, jonka tiimoilta rundataan. Sellasia ne legendabändit on, ja tuolta on vaikeaa jättää mitään pois.
 
Jännää, että Let there be rock-levyn biisaejä on ollut eniten bändin setissä, vaikka ei niin montaa kerralla. Kyseisen levyn kitarat ovat muuten kammottavassa vireessä. Biisit ja meno on timanttia.
 
Välitän Ac Dc:stä, oikeasti, diggaan sitä ja pidän oikeutenani kertoa muunkinlaisia mielipteitä, kuin uutta elvyä ylisträviä sellaisia.
 
Näihin kaikkiin voin vain yhtyä täydestä sydämestäni. Powerage ja Let There Be Rock ovat niin uljaita ROCK-levyjä, että itku tulee silmään ja Bon Scottia ikävä. Overdosessa AC/DC jyrää raskaimmillaan ja metallinen riffi on bändin kovin ikinä. Se on jumaliste heviä!

hollmi-5: On.
 

 
Joo, mutta Slade ei ole enää vuoden -91 kunnossa. Rudd on.
 
Mutta Sladen soitosta pitämättömyys kuitenkin perustuu johonkin, ja hänhän oli mukana vain Razors Edgellä, tuolla livellä ja Big Guns-biisillä. Sekä RE rundilla.
 
Levyllä on Rudd.
 
Taitaa olla osassa raitoja, joo. Kuten sanoin, Wrightista en pitänyt niin kovin, mutta havaitsin sen vasta myöhemmillä äänitteillä.
 
Joita taisi olla vain Blow up.....ja Who made who
 
Olin muuten väärässä, Blow upin biisejä soitettiin myöhemminkin kuin vain k.o.levyn rundilla.
 

 
En ole kuunnellut noita levyjä vuosiin. Liian vähän kuunneltavia biisejä.
 
Mä oon. Koska välitän AcDcstä ja pidän noiden levyjen meiningistä.
 

 

 

 
Kuka soittaa?
 
Joku muu. Siellä tais olla monenlaista hahmoa noilla Vanda/Young tuotoksilla alkupäässä.
 
En ole kuullut Ruddin soittavan sitä komppia samalla imulla myöhemmin.
 

 
Jotenkin tulee olo, että olet valinnut puolesi ennen levyn ilmestymistä.
 
Nope. Päinvastoin.

Slade soitti hyvin Manfred Manns Earth Bandissa ja Firmissä. Myös silloin 90-luvulla, mutta ei enää vuosiin ole pystynyt samaan.
 
Simon Wright oli ihan ihme valinta orkkaan. Yritti apinoida Ruddia, mutta ei yhtään päässyt levelille.

sirdickyj:
 
En usko, että Phil Rudd soittaa alkuperäisen High Voltage-biisin rummut.
 

 
Tony Currenti on rummuissa High Voltage levyllä.

zekeode: Tony Currenti on rummuissa High Voltage levyllä.
 
Niin. Siinä Autralian painoksessa. Siinä mikä julkaistiin muualla soittaa Rudd. Ja paljon paremmin.

Oman elämänsä kovimmat rokkitähdet sirdickyj ja Boyakasha vauhdissa :-D Hankin omani vinyylinä tänään ja täytyy sanoa ,että Rudd kun on messissä niin bändi ei vain rockaa vaan myös rollaa kuin juna. Sen minkä oma korva huomaa on ,että Malcolmin sovituskorva nimenomaan kitaroiden kohdalla puuttuu. Stevie soittaa enemmän samoin kuin Angus. Se Malcolmin ja Anguksen "tupu-hupu-ja-lupu"-soitto ei enää niin kuulu. Mutta riffit toimii ja Rudd/Williams komppiryhmän soitto on vain kerrassaan hienoa kuultavaa.

Kymmenen uutisten loppukevennyksessä rakovalkealla toteutettu AC/DC-logo. Suomen Lappi maailmankartalle.

hollmi-5: Niin. Siinä Autralian painoksessa. Siinä mikä julkaistiin muualla soittaa Rudd. Ja paljon paremmin.
 
Kyllä Currenti on merkitty rumpaliksi High Voltage -biisiin myös kansainvälisessä painoksessa.
 
https://en.wikipedia.org/wiki/High_Voltage_(1976_album)

AC/DC löysi juttunsa ja tanakan saundinsa vasta Highway To Hell-levyllä.
 
Powerage on äärimmäisen tylsä levytys. Vain kaksi aikaa kestänyttä ja hyvää biisiä: Riff Raff ja Sin City. Sin Citykin heräsi biisinä kunnolla henkiin vasta '91 livenä Johnsonin vetämänä. Poweragen levyversio on laiska ja puolihuolimattomasti huitaistu.
 
Let There Be Rock. Autotallisaundi on levyllä hyvä, mutta biisimateriaali on äärimmäisen heikkoa. Overdose ja Whole Lotta Rosie, siinäpä ne. Kunnon materiaalista on ollut niin kova pula että jokaista biisiä on tarpeettomasti pitkitetty että on saatu lp:n mitat täyteen. Turhaa biisin venytystä, häiriöääniä aluissa ja lopuissa, sun muuta täytettä löytyy. Etenkin tuo vituttaa Overdosen alussa. Niin ja Crapso.. eikun siis Crabsody In Blue on lopulta korvattu aiemman levytyksen biisillä. Levyn nimikappale on Dirty Deed Done Dirt Cheapin lisäksi niitä yliarvostetuimpia AC/DC:n biisejä. Turha.

 
Vanhemmat levyt, niiden eri versiot ja b-puolet. T.N.T., Live Wire, Ride On sekä '74 Jailbeakilta löytyvät biisit, ne toimivat, mutta muuten biisit ovat huonoja. Lähinnä lapsellisia lauluja Highschool-elämästä ja kiveksistä. Kaikki rasittavan äänen omaavan aikamiehen kiljumana. Ei vaan jaksa ei.
 
Niin ja se eka demo ei ole paras, eikä sen laulanut Dave Evans.
 
Saundi ja biisintekotaito löydettiin 1979, mutta homma alkoi vasta täydellä teholla rullaamaan 1980 Back In Blackilla Brian Johnsonin vetämänä. Bon Scott keulillaan bändi ei olisi ikipäivinä päässyt siihen asemaan mikä sillä on nyt.

Boyakasha: AXL/DC on/oli kyllä kovempi kuin uusi AC/DC. Harmi etteivät päässeet koskaan studioon asti.
 
En jaksa uskoa että Cliff olisi innostunut levynteosta Axlin ja Sladen kanssa. Eläkkeelle jäämisen syykin oli aika pitkälti muutokset henkilöstössä. Rudd taas ei tuohon aikaan vielä ollut käytettävissä. Axl pelasti kiertueen loppuosan ja toi livetouhuun ihan raikasta energiaa, biisitkin toimivat äänellisesti. Mutta olisko se sama sitten studiossa tuottanut kumminkaan sen ihmeellisempiä tuloksia, ilman Ruddia ja Williamsia..? Brian on AC/DC:n laulaja, ja kuulostaa minusta hiton hyvältä tällä levyllä. Miten lienee hänen kohdallaan sitten taas livejuttujen klaaraaminen, jäänee nähtäväksi jos ja kun joskus pääsevät taas rundille.
 
Kyllä tää levy jotenkin väkisin kaivautuu ihon alle tässä kuuntelukertojen kertyessä. Rennon letkeä meininki ja biiseissä on paljon hyviä juttuja. Kuten tuossa PW jo mainitsi, niin minustakin levyltä kuulee vähän sen että vaikka Malcolmin riffejä on käytetty niin hän ei ole ollut mukana sanomassa mitä niillä pitäisi tehdä. Tiedä sitten kuinka valmiita biisejä Angus on sieltä arkistosta kaivanut vai onko kyse ollut todellakin vain yksittäisistä riffeistä ja ideoista, mutta kyllä Malcolmin merkitys bändille niin säveltäjänä kuin sovittajanakin on helppo ymmärtää. Ei ihan ole kitaroiden yhteispelissä sellaista entisaikojen magiikkaa, vaikka kumpikin oman tonttinsa tietenkin klaaraa hienosti ja Angushan tykittää muutaman sellaisen soolon joita ei ole ihan pariin levyyn kuultu.

sirdickyj:
 
Huomionarvoista on, että Thunderstruckia ja FTATRää lukuunottamatta bändin keikkasetissä ei ole ollut mitään biisejä Bacl in blackin jälkeiseltä ajalta, poislukien aina kyseessä olevan levyn biisit, jonka tiimoilta rundataan. Sellasia ne legendabändit on, ja tuolta on vaikeaa jättää mitään pois.
 
Who made who, Heatseeker, That's the way I want my rock n roll, Money talks, Hard as a rock ja Stiff upper Lip ovat ainakin olleet keikkasetissä myös niitä seuraavilla kiertueilla.

barclay: Who made who, Heatseeker, That's the way I want my rock n roll, Money talks, Hard as a rock ja Stiff upper Lip ovat ainakin olleet keikkasetissä myös niitä seuraavilla kiertueilla.
 
Setlist.fm:n mukaan Moneytalks soitettu viimeisen kerran 1991 eli Razor's Edgen kiertueella. En siksi kirjoita, että pääsisin kuittailemaan virheestä, vaan että luulin ja toivoin bändin soittaneen tätä biisiä myöhemminkin. Harmi, että Razorilta on jäänyt henkiin vain se yksi biisi. Joku Are You Readykin ois mennyt oikein hyvin 2000-luvulla.