Rock, pop, alternative ›

PsychedelicWarlord: Mikä on se soitannollinen vaikutus? Ei hyvää päivää..kuuntele jos on korvat Pitääkö tämäkin mallintaa: Ihan käytännön ja korvin havaittava asia on tappingin tuominen kitarointiin. Ja on niitä muitakin.
 
Niin, tapping on tekniikka. Ja kampi myös on soiton apuväline. Eihän kukaan ajattele että nuo asiat eivät olisi tulleet musaan EhDeen ansiosta. Siitä huolimatta kukaan ei kuulosta likimainkaan Eddieltä, hänen vikutukaensa kitaransoittoon on ollut hiukan toisenlainen kuin muiden n.s.käänteentekevien.

PsychedelicWarlord: Mikä on se soitannollinen vaikutus? Ei hyvää päivää..kuuntele jos on korvat Pitääkö tämäkin mallintaa: Ihan käytännön ja korvin havaittava asia on tappingin tuominen kitarointiin. Ja on niitä muitakin.
 
Kyllähän tappingia on käyttänyt soitossaan jo ennen EVH:takin ainakin Steve Hackett.

Kousi: Kyllähän tappingia on käyttänyt soitossaan jo ennen EVH:takin ainakin Steve Hackett.
 
Ja Jazz-kitaristit käyttivät tuota ennen Hackettiakin.
 
EVH:ssa menetimme suuren kitarasankarin, sanan varsinaisessa merkityksessä. Arvostan miehen tyylitajun ja tekniikan erittäin korkealle, kuin myös biisinkirjoitustaidon. Lyömätön kombo. RIP.

Volcom: Ja Jazz-kitaristit käyttivät tuota ennen Hackettiakin.
 
Muistelinkin että tästä on ollut mainintaa jossain aiemminkin, mutta en itse ole perehtynyt jazz -kitaristeihin tai sen kummemmin jazz -musiikkiinkaan erityisemmin. Onko jotain esimerkkiä antaa noista?

Kousi: Muistelinkin että tästä on ollut mainintaa jossain aiemminkin, mutta en itse ole perehtynyt jazz -kitaristeihin tai sen kummemmin jazz -musiikkiinkaan erityisemmin. Onko jotain esimerkkiä antaa noista?
 
https://www.youtube.com/watch?v=u7M8L1rAUsI
 
Samoin Canned Heatin Harvey Mandel pitää mainita tapping-tekniikan yhteydessä. Mutta totuus on kuitenkin se, että EVH toi tekniikan "meidän sukupolven" tietouteen ja sitä alettiin hyödyntämään laajemmin metallimusiikissa. Hän siis muokkasi samalla tavalla soittotapaa kuin vaikkapa Hendrix aikanaan. Kyse ei ole siitä kuka keksi mitäkin, vaan siitä millainen vaikutus henkilöllä oli aikalaisiinsa ja jälkipolviin.

McNulty: https://www.youtube.com/watch?v=u7M8L1rAUsI
 
Samoin Canned Heatin Harvey Mandel pitää mainita tapping-tekniikan yhteydessä. Mutta totuus on kuitenkin se, että EVH toi tekniikan "meidän sukupolven" tietouteen ja sitä alettiin hyödyntämään laajemmin metallimusiikissa. Hän siis muokkasi samalla tavalla soittotapaa kuin vaikkapa Hendrix aikanaan. Kyse ei ole siitä kuka keksi mitäkin, vaan siitä millainen vaikutus henkilöllä oli aikalaisiinsa ja jälkipolviin.
 
Niinpä, ja Henkan vaikutus oli sitten tuosta eroten sellainen, että hänen soittonsa oli enemmän sellaista josta pystyi ottamaan itselleen aakkosia omaan soittoon, EVHn soitto oli kuitenkin sitten uniikimpaa (vaikka toki Henkka oli uniikki omana aikanaan ja sittemminkin sellaisena pysynyt) ja enemmän kokonaksvaltaista. Henkalta on helpompi kuulostaa kuin Van Halenilta. Moni versioi Little Wingiä, ja poimii Henkan upeet jutut sieltä, mutta Halenia ei versioi oikein kukaan. Siihen on syynsä.
 
Ei ollut mitään kokonaista kitaristien sukipolvea, joka kuulosti Eddieltä tai soitti hänen juttujaan. Oli kokonainen kitaristien sukipolvi joka YRITTI kuulostaa Eddieltä ja omaksui hånen soittotapansa ja pyrki hänen soundiinaa samankaltaisella välineistöllä.

Volcom: Ja Jazz-kitaristit käyttivät tuota ennen Hackettiakin.
 
Mutta eivät samalla tavalla kuin Hackett. Hackett sai tappingin kuulostamaan tappingilta ja EVH viimeisteli homman ja toi sen suuren yleisön tietoisuuteen.

PsychedelicWarlord: Mikä on se soitannollinen vaikutus? Ei hyvää päivää..kuuntele jos on korvat Pitääkö tämäkin mallintaa: Ihan käytännön ja korvin havaittava asia on tappingin tuominen kitarointiin. Ja on niitä muitakin.
 
Kyllä mä ymmärrän mitä sirdicky ajaa takaa. EVH on soittajana ja soitannollisesti jotain niin uniikkia, ettei sitä voi tosiaan oikein "analysoida", ainakaan mitenkään musiikin teorian pohjalta. Voi käyttää melkeinpä vain vertauskuvannollisia ilmaisuja. Eddien soitto oli varsinkin DLR:n aikaan semmoista viidakkoa ja tasapainoilua epäonnistumisen rajamaastossa, että joku Clapton tai jopa SRV ovat kiltisti läksynsä tekeviä koulupoikia siihen verrattuna. Niinhän hän itsekin sanoi, että hänen soittonsa on kuin hyppäisi portaat alas ilman varmuutta onnistumisesta, mutta aina jotenkin onnistuen kuitenkin laskeutumaan jaloilleen. Toinen käyttämänsä vertaus oli hypätä uima-altaaseen tarkistamatta onko siellä vettä. Käsittämättömintä siinä mun mielestä on se, miten se pystyi toisintamaan ne kummalliset riffinsä ja fraseerauksensa. Esim. 1984 on jotain ihan mielisairasta mitä tulee rytmityksiin ja missä kohdin se soitti niitä nuottejansa jo ihan riffin sisällä. Nekin vielä hienovaraisin variaatioin volapotikkaa ja näppejä käyttäen. Joku Top Jimmy, Drop Dead Legs tai House of Pain vaikka esimerkkinä - huh huh.

Terry Pantheras: Kyllä mä ymmärrän mitä sirdicky ajaa takaa. EVH on soittajana ja soitannollisesti jotain niin uniikkia, ettei sitä voi tosiaan oikein "analysoida", ainakaan mitenkään musiikin teorian pohjalta. Voi käyttää melkeinpä vain vertauskuvannollisia ilmaisuja. Eddien soitto oli varsinkin DLR:n aikaan semmoista viidakkoa ja tasapainoilua epäonnistumisen rajamaastossa, että joku Clapton tai jopa SRV ovat kiltisti läksynsä tekeviä koulupoikia siihen verrattuna. Niinhän hän itsekin sanoi, että hänen soittonsa on kuin hyppäisi portaat alas ilman varmuutta onnistumisesta, mutta aina jotenkin onnistuen kuitenkin laskeutumaan jaloilleen. Toinen käyttämänsä vertaus oli hypätä uima-altaaseen tarkistamatta onko siellä vettä. Käsittämättömintä siinä mun mielestä on se, miten se pystyi toisintamaan ne kummalliset riffinsä ja fraseerauksensa. Esim. 1984 on jotain ihan mielisairasta mitä tulee rytmityksiin ja missä kohdin se soitti niitä nuottejansa jo ihan riffin sisällä. Nekin vielä hienovaraisin variaatioin volapotikkaa ja näppejä käyttäen. Joku Top Jimmy, Drop Dead Legs tai House of Pain vaikka esimerkkinä - huh huh.
 
Näin.
 
Eddien vaikutus oli minusta pähkinänkuoressa;
 
a) se, että kokonainen sukupolvi kitaristeja YRITTI soittaa kuten hän, ja hänen soittotapansa omaksuikin moni, ja jopa jalosti sitä, kenenkään silti kuulostamatta Eddieltä. Vito Bratta...nooh...
 
b) kitaran kehittäminen soittimena, kampi, sen käyttö, tapping-tekniikka jne.
 
Nämä edellämainitut eivät silti ole se Eddien suuruus, vaan toivon häntä kunnioitettavan ihan yleismuusikkona, rytmin soittajana ja toki ilmiömäisenä soolokitaruistina.

sirdickyj: Näin.
 
Eddien vaikutus oli minusta pähkinänkuoressa;
 
a) se, että kokonainen sukupolvi kitaristeja YRITTI soittaa kuten hän, ja hänen soittotapansa omaksuikin moni, ja jopa jalosti sitä, kenenkään silti kuulostamatta Eddieltä. Vito Bratta...nooh...
 
b) kitaran kehittäminen soittimena, kampi, sen käyttö, tapping-tekniikka jne.
 
Nämä edellämainitut eivät silti ole se Eddien suuruus, vaan toivon häntä kunnioitettavan ihan yleismuusikkona, rytmin soittajana ja toki ilmiömäisenä soolokitaruistina.
 
Lienen kummajainen, mutta itse diggailen EVHn soitossa eniten sitä mielikuvitusta ja monimuotoisuutta nimenomaan siinä ns taustojen soitossa, riffittelyssä. Mitä jotain noita olen lapuista käynyt läpi (omat korvat ei riitä niitä plokkaamaan) on ne täynnänsä kaikenlaista nerokasta.

Lunnu: Lienen kummajainen, mutta itse diggailen EVHn soitossa eniten sitä mielikuvitusta ja monimuotoisuutta nimenomaan siinä ns taustojen soitossa, riffittelyssä. Mitä jotain noita olen lapuista käynyt läpi (omat korvat ei riitä niitä plokkaamaan) on ne täynnänsä kaikenlaista nerokasta.
 
Sitähän se. Suurin osa kitaristeista komppaa semmosella kaiken täyttävällä tiilimuurityylillä sen kummemmin varioimatta ja suhteellisen vähällä dynamiikalla. Eddiellä on riffeissä ilmaa välissä ja sen takia sille riittää pitkälti vaan se yksi komppiraita kuulostamatta tylsältä ja ohuelta.

Terry Pantheras: Sitähän se. Suurin osa kitaristeista komppaa semmosella kaiken täyttävällä tiilimuurityylillä sen kummemmin varioimatta ja suhteellisen vähällä dynamiikalla. Eddiellä on riffeissä ilmaa välissä ja sen takia sille riittää pitkälti vaan se yksi komppiraita kuulostamatta tylsältä ja ohuelta.
 
Tässä on toki huomattavana apuna saumaton yhteispeli Alexin kanssa. Kumpikin täydentää toisiaan.

Kyynisesti voisi sanoa sen, että kaikista Eddien tekniikkojen taustalta löytyy joku joka kyseistä tekniikkaa on käyttänyt, mutta Eddie loi noista sellaisen yhdistelmän mikä toimii nykykitaristejen tekniikkojen pohjana. Kysyn sen, että kuka ennen Eddietä soitti noin villillä teknisellä tyylillä rokkia?
 
Van Halen mainitaan aina 80-luvun bändinä, mutta bändi soitti tyylillään jo sieltä seitsemänkymmentä luvun puolesta välistä. 70-luvun lopussa musiikki oli aika tylsää. Punk ei vielä ollut tullut. Disko hallitsi radioaaltoja. Vanhat rock bändit tekivät suhteellisen huonoja levyjä tuona aikana. Sitten Van Halen pamahti esiin ja antoi rockmusiikille potkun persuksille.
 
Mitä tekniikoita ei ole mainittu mitä Eddie käytti? Volume svellit kuten Cathedralissa. Tap harmonics, pinch harmonics, artificial harmonics, tremolo picking....
 
Muutenkin Van Halen oli teräksinen bändi aloittaessaan. Alex Van Halen on aliarvostettu rumpali mielestäni. Michael Anthony oli loistava basisti. Sitten oli ne lauluharmoniat millä tuettiin Rothia eli Eddie ja Michael tukivat taustalla. Tärkein asia oli se, että he toimivat bändinä aina laulu ensiksi periaatteella. Soittotekniset asiat tulivat sen jälkeen.

Swayne: Kysyn sen, että kuka ennen Eddietä soitti noin villillä teknisellä tyylillä rokkia?
 
En usko että oikein kukaan pääsee yhtä villiin ilmaisuun, mutta kyllähän 70-luvulla nähtiin toinen toistaan hienompia kitarasuorituksia. Olivat vaan enempi vanhan koulukunnan "herrasmieskitaristeja", ainakin lava-aktin ja yleisen habituksen osalta.
 
Esim. Ritchie Blackmore ja Brian May molemmat esittivät melkoista ilotulitusta ja kitarasoiton riemujuhlaa, silloin kun heiltä sitä odotettiin.
 
Listaan voisi toki lisätä Jimmy Pagen, Alex Lifesonin, David Gilmourin ja monia muita, mutta tosiaan edustavat tyylillisesti enempi sitä 60-luvun koulukuntaa. EVH oli huomattavasti modernimpi soittotavassaan ja -tyylissään. Myös lavalla.
 
PS. Ehkä Glenn Tipton, K.K. Downing ja Judas Priest pitää mainita myös. 70-luvun lopussa Judas Priest taisi olla ehkä lähimpänä Van Halenin "hevimpää" ilmaisua.

McNulty: En usko että oikein kukaan pääsee yhtä villiin ilmaisuun, mutta kyllähän 70-luvulla nähtiin toinen toistaan hienompia kitarasuorituksia. Olivat vaan enempi vanhan koulukunnan "herrasmieskitaristeja", ainakin lava-aktin ja yleisen habituksen osalta.
 
Esim. Ritchie Blackmore ja Brian May molemmat esittivät melkoista ilotulitusta ja kitarasoiton riemujuhlaa, silloin kun heiltä sitä odotettiin.
 
Listaan voisi toki lisätä Jimmy Pagen, Alex Lifesonin, David Gilmourin ja monia muita, mutta tosiaan edustavat tyylillisesti enempi sitä 60-luvun koulukuntaa. EVH oli huomattavasti modernimpi soittotavassaan ja -tyylissään. Myös lavalla.
 
PS. Ehkä Glenn Tipton, K.K. Downing ja Judas Priest pitää mainita myös. 70-luvun lopussa Judas Priest taisi olla ehkä lähimpänä Van Halenin "hevimpää" ilmaisua.
 
Kaikki mainitsemasi ovat hienoja kitaristeja. Jokainen toi jotain uutta soittamiseen, joten eivät pelkästään vanhan koulukunnan kitaristeja olleet. Listaan voisi lisätä vaikka kuinka monta muuta nimeä, niin hieno oli 70-luku kitaramusiikin kannalta. Taitaa meillä olla samat levykokoelmat.

Swayne: Kaikki mainitsemasi ovat hienoja kitaristeja. Jokainen toi jotain uutta soittamiseen, joten eivät pelkästään vanhan koulukunnan kitaristeja olleet. Listaan voisi lisätä vaikka kuinka monta muuta nimeä, niin hieno oli 70-luku kitaramusiikin kannalta. Taitaa meillä olla samat levykokoelmat.
 
Itse ihailen eniten Ritchie Blackmorea, joka pääsee melkoiseen tilutukseen esim. Deep Purplen Highway Starin sooloissa, mutta ei nopeudessaan pärjää lähellekään Van Halenin tilutukseen verrattuna.

Hannubal: Itse ihailen eniten Ritchie Blackmorea, joka pääsee melkoiseen tilutukseen esim. Deep Purplen Highway Starin sooloissa, mutta ei nopeudessaan pärjää lähellekään Van Halenin tilutukseen verrattuna.
 
Mitään ottamatta pois Blackmorelta, joka on/oli (parhaassa iässään) todella virtuoosimainen kitaristi niin komppaajana kuin sooloilijana, niin kyllähän tuossa on kiteytetty asian ydin. Puhtaasti teknisen suorituksen näkökulmasta EVH vei homman aivan uudelle tasolle. Highway Starin soolotkin ovat normisoittajalle huomattavasti helpompia oppia vetämään nuotilleen kuin melkein mikä tahansa EVH:n nopea luritus. Nimimerkillä omakohtaista kokemusta löytyy, molemmista.
Musiikkioppilaitosmääritelmin, Blackmoren soolot olisivat tekniseltä vaikeudeltaan pahimmillaan ehkä 3/3-tasoa (joka tapauksessa peruskurssitasoa), mutta EVH:n kommervenkit menisivät heittämällä isoon ykköseen. (Siis minun nuoruuteni kurssitermeillä, noihin tainnut tulla jonkinlainen tutkintouudistus sittemmin.)

Soft Machine/Allan Holdsworth 1975:
 
https://youtu.be/juKDVOdlqy4
 
Ja eihän se Highway Star, kun se aina otetaan joksikin "tilun" määreeksi, ole mikään
kovin haastava, tämä ehkä enemmänkin ja tämän tyyppinen suorittaminen jos Blackmoresta puhutaan: https://youtu.be/rwdADCbItnE
 
Tempest/Ollie Halsall 1974
 
https://youtu.be/dl97U6G2XTk
 
Patto/ Ollie Halsall 1972:
 
https://youtu.be/MRaOSvAK9M4
 
Harvey Mandel 1973 taasen omalta osaltaan osallistuu täppäilyyn tämän levyn useammallakin biisillä: https://youtu.be/8KSb8MnanIE

Lunnu: Lienen kummajainen, mutta itse diggailen EVHn soitossa eniten sitä mielikuvitusta ja monimuotoisuutta nimenomaan siinä ns taustojen soitossa, riffittelyssä. Mitä jotain noita olen lapuista käynyt läpi (omat korvat ei riitä niitä plokkaamaan) on ne täynnänsä kaikenlaista nerokasta.
 
Täällä sama. Se on se Van Halenin "syvä pää".