Informaatiokameli 06.03.2020 18:06:04 | |
---|
Krice: Final Fantasy 7 Remake demon youtube-reaktiot on aika hassuja. Peli tuntuu olevan suht koht tärkeä joillekin, mutta sellaista se välillä on. Itsekin pelasin tuota silloin kun se alunperin ilmestyi, mutta siitä tulee ihan erilaiset nostalgiset muistot, koska se oli synkintä aikaa elämässäni. Muistan vieläkin miten surkeassa kunnossa olin henkisesti kun aloitin opiskelut 1998 eli vuosi tuon pelin julkaisun jälkeen. Oli kyllä todella hyvän tuntuinen demon perusteella. Ite olen melkoinen fanipoika ja ajatuksena FF7 Remake kuulostaa turhalta ja todella vahvasti perseelleen menevältä projektilta. Vaan näyttää siltä, että hyvällä maulla on uudistettu vanhaa klassikkoa ja demon jälkeen en malta odottaa pelin ilmestymistä. Toivottavasti ei tunnu pitkitetyltä uuden materiaalin kanssa koska tässähän käydään läpi vain Midgar-osio ja pitäs olla kosolti pelattavaa siinäkin. Taistelusysteemi vaikutti erinomaiselta. Everybody loves somebody but nobody loves rumpali. |
hahuusko 06.03.2020 22:24:41 | |
---|
Ed_Guy: Sleeping dogsissa on vielä puuhaa, mut kunhan toi lisäreineen on läpi niin sama varmaan siirtyä yakuza sarjaan. Osaako kukaan sanoa että mistä kannattaa aloittaa kun noitahan on melko paljon. Vai onko ihan sama? Ei ole ihan sama, osat 0-6 ovat samaa tarinaa. Yakuza 0:sta kannattaa siis lähteä liikkeelle, sitten Kiwami (uusi versio ihan ekasta Yakuza-pelistä), Kiwami 2, 3, 4, 5 ja lopuksi 6. Seiskassa vaihtuukin päähenkilö. Itse aloitin nollasta ja kolmonen olisi seuraavana vuorossa. Hieno pelisarja. |
jusbb 09.03.2020 14:12:32 | |
---|
Kaksi viikkoa uuteen Half-Lifeen. Kahdentoista vuoden odottamisen jälkeen on ihan surrealistinen ajatus että kohta mennään taas. Odotan vaatimattomasti pelin olevan jumaltuote. |
Decadetroll 09.03.2020 15:13:32 | |
---|
jusbb: Kaksi viikkoa uuteen Half-Lifeen. Kahdentoista vuoden odottamisen jälkeen on ihan surrealistinen ajatus että kohta mennään taas. Odotan vaatimattomasti pelin olevan jumaltuote. Harmi, että se on vr-kakkea. Tokkopa! Tai no tokkopa n0kkoset tokkivat nokkopa niimpäkö ökköset pökköset pölöpölplöttö hirnau iihahaa! -NHR |
jusbb 09.03.2020 16:14:06 | |
---|
Decadetroll: Harmi, että se on vr-kakkea. Ai, kuinkas se nyt harmi on ja mitenkä se on kakkea? Tuohon pelisarjaan jos mihin sopii täysimittainen AAA-VR-peli, Half-Life kun on aina ollut rohkeaa uudistamista videopelien suhteen. |
Zed 09.03.2020 18:16:56 (muokattu 09.03.2020 18:17:27) | |
---|
Warcraft: Orcs and Humansia pelailin nelikasikutosella. Enpä muistanutkaan miten kömpelö pelin käyttöliittymä on. Yksikköjä ei voi valita hiirellä rajaten kuten jo toisessa osassa, eikä myöskään oletuskäskyjä ole hiiren oikeassa napissa: peonit täytyy käskeä kultakaivoksiin ja metsiin erillisen kuvakkeen kautta, ja sama pätee hyökkäämiseen taisteluyksiköillä. Huomaamatta siinä puolitoista tuntia meni silti. 33 miestä o istu sonnalla mutta! ,+ -haitaripartio |
Ed_Guy 10.03.2020 12:58:11 | |
---|
Tää on kyl kivaa kun päättää pelata kaikki ostetut pelit läpi. Nyt menossa sleeping dogsin eka lisäri. Sitten vuorossa prey, vampyr, dragon age inquisition, kingdom come deliverance, nioh. Puuhaa riittää. Osa on kyllä aikaisemmin jäänyt kesken niin saapi nähdä miten nyt käy. Hate all you want you ugly old mule you're never gonna be 20 percent cooler. |
"Jos olet suuren hotellin aulassa ja kuulet 'Tonava Kaunoisen' soivan, häivy vähän helvetin äkkiä. Älä mieti. Juokse." |
Decadetroll 11.03.2020 11:42:06 | |
---|
jusbb: Ai, kuinkas se nyt harmi on ja mitenkä se on kakkea? Tuohon pelisarjaan jos mihin sopii täysimittainen AAA-VR-peli, Half-Life kun on aina ollut rohkeaa uudistamista videopelien suhteen. En omista vr-settiä, eli jää väliin koko peli. Joskus moisen setin omistin ja mielestäni vr-pelit olivat kakkea. Mielipidekysymys siis :) Toki mahdollista, että tuo olisi hyväkin, mutta enpä pääse pelaamaan sattuneesta syystä. Tokkopa! Tai no tokkopa n0kkoset tokkivat nokkopa niimpäkö ökköset pökköset pölöpölplöttö hirnau iihahaa! -NHR |
Henri Henri Olavi 11.03.2020 12:33:10 (muokattu 11.03.2020 12:33:39) | |
---|
Decadetroll: Joskus moisen setin omistin ja mielestäni vr-pelit olivat kakkea. Mielipidekysymys siis :) Meille ostettiin juuri konserttitalolle kasa Oculus Quest -silmälappusvideoita. Hirveästi on mennyt tekniikka niissä eteenpäin, verrattuna edellisiin malleihin (ei Oculus) joita joskus yli viisi vuotta sitten tyyppasin. Kiimassa kontrapunktiseen satsiin. |
Kivijalka 11.03.2020 15:26:14 | |
---|
"Every person with screen time knows some form of martial art, and most of them can solo like Van Halen. This is the way the world should be!" |
Milkop 11.03.2020 17:40:04 | |
---|
GDC ja E3 peruttu koronan takia. Saapa nähdä miten tulee vaikuttamaan tuleviin julkaisuihin. Ehkei mitenkään. Sama kai se on jotain streamia katsella. "Jos olet suuren hotellin aulassa ja kuulet 'Tonava Kaunoisen' soivan, häivy vähän helvetin äkkiä. Älä mieti. Juokse." |
Milkop 20.03.2020 13:58:00 | |
---|
Ikuisen Doomin ostin. Reilu tunti asennukseen, sitten lähtee. "Jos olet suuren hotellin aulassa ja kuulet 'Tonava Kaunoisen' soivan, häivy vähän helvetin äkkiä. Älä mieti. Juokse." |
Kampela77 21.03.2020 19:37:25 | |
---|
Milkop: Ikuisen Doomin ostin. Reilu tunti asennukseen, sitten lähtee. Lähdin nightmarella, mutta ekan kentän viimeisessä taistelussa laskin ultra violenceen, kun oli liian takkuista menoa. Pitää ainakin eka kerta olla kohtalaisessa balanssissa haasteen ja sen kanssa että peli myös etenee. Interviewer: "So Frank, you have long hair. Does that make you a woman?"
Frank Zappa: "You have a wooden leg. Does that make you a table?" |
tomaattiorava 21.03.2020 22:23:25 | |
---|
Poikien kanssa UV:llä jokunen tunti veisteltiin, tuntui aika sopivalta. Eli kerran saa tunaroida. Kiiru kyllä tulee mutta kun tanssi lähtee kulkemaan niin on kyllä. Rip & Tear! |
Milkop 21.03.2020 23:05:14 | |
---|
Avarauusnäppäintä kun pitäisi painaa niin peli tilttaa työpöydälle. Pöh. En nyt yhtään tykkää tästä. "Jos olet suuren hotellin aulassa ja kuulet 'Tonava Kaunoisen' soivan, häivy vähän helvetin äkkiä. Älä mieti. Juokse." |
Juicy 22.03.2020 02:51:37 | |
---|
Pitääpä odotella vielä että saavat korjailtua ennen kuin pistän itsekin ostoslistalle uuden Doomin. Mutta enemmän melkeinpä kuumottaa RE3 remake, senhän pitäis tulla 3. huhtikuuta eli melko pian. "Alkoholismihan on trendinä käsittääkseni vanhanaikaista, sen vuoksi ihmiset on keksineet uusia vaikeuksia, kuten masentuminen ja veganismi." -Krice |
TheMurno 22.03.2020 14:04:54 (muokattu 22.03.2020 14:15:55) | |
---|
Juicy: Pitääpä odotella vielä että saavat korjailtua ennen kuin pistän itsekin ostoslistalle uuden Doomin. Mutta enemmän melkeinpä kuumottaa RE3 remake, senhän pitäis tulla 3. huhtikuuta eli melko pian. Mitäs mitäs? Itsellä Doomia ~8 tuntia takana enkä ole mitään ongelmia kohdannut (paitsi vaikeustaso ja sormet meinaa mennä solmuun kaikkien vempainten kanssa). Mutta RE3 demoa tuli kokeiltua ja vaikuttaa hyvältä sekin, mutta se olikin arvattavissa. E: PC:llä tottakai. |
Juicy 22.03.2020 19:27:01 | |
---|
TheMurno: Mitäs mitäs? Itsellä Doomia ~8 tuntia takana enkä ole mitään ongelmia kohdannut (paitsi vaikeustaso ja sormet meinaa mennä solmuun kaikkien vempainten kanssa). Mutta RE3 demoa tuli kokeiltua ja vaikuttaa hyvältä sekin, mutta se olikin arvattavissa. E: PC:llä tottakai. Tuolla netissä joillain ollu ongelmia sen DRM:n kanssa, Bethesda tosin vissiin jo omalla päivityksellään senkin rikkonut mutta noista Milkopin ongelmista päättelin että kannattaa vielä odotella julkaisun jälkeistä ensimmäistä kunnon laastarointia. "Alkoholismihan on trendinä käsittääkseni vanhanaikaista, sen vuoksi ihmiset on keksineet uusia vaikeuksia, kuten masentuminen ja veganismi." -Krice |
Henri Henri Olavi 24.03.2020 18:09:58 | |
---|
Nyt kun tuota löysää aikaa tuli yllättäen enemmän arkipäiviin, sain viimeinkin hommattua Phoenix Point:in. Ei vakuuta. Ei sitten yhtään. Onpas harmi. Odotin paljon. Kiimassa kontrapunktiseen satsiin. |