| Aihe: Suomen paras sävellys | 1 |
|---|
|
Mitäs megatherium tuumaa tästä ammattimuusikoiden listauksesta?
http://www.aamulehti.fi/kulttuuri/a … yksen-katso-top10-listaus-24185690/ | |
jorre: Mitäs megatherium tuumaa tästä ammattimuusikoiden listauksesta?
http://www.aamulehti.fi/kulttuuri/a … yksen-katso-top10-listaus-24185690/
Ohhoh, yllättävä lista! Herääkin kysymys: mitä on kysytty? Ilmeisesti ainakin sinfoniat omana kysymyksenään. Vaikea uskoa, että yksikään Sibeliuksen sinfonia ei olisi mennyt Sallisen opperan edelle jne. |  megatherium
10.01.2017 16:25:51 (muokattu 12.01.2017 20:22:14) | |
|
jorre: Mitäs megatherium tuumaa tästä ammattimuusikoiden listauksesta?
http://www.aamulehti.fi/kulttuuri/a … yksen-katso-top10-listaus-24185690/
uskoisin, että kysymys on tai voi olla nuorista ja kokemattomista orkesterimuusikoista, joille suppean ja sibelius-painotteisen ohjelmiston vuoksi ei ole voinut (vielä) muodostua laajempaa ja kattavampaa näkemystä suomalaisen klassisen musiikin kaanonista ja repertoaarista taikka suuret sinfoniat, kuten melartinin 3., eivät ole vielä avautuneet heille syvimpiään myöten koska lista vaikuttaa niin pinnalliselta, yksipuoliselta ja ankealta siben ylitarjonnassaan, se kun ei muutoinkaan minua fasinoi.
Lisäksi tuo aika hyvin kuvastaa sitä paradoksia, ettei yhtä stemmaa soittaville soittajille itselleen voi ehkä muodostua sisältäkään käsin orkesterissa sitä kokonaiskuvaa teoksesta joka yleisölle konsertissa välittyy ja joka on musiikista potentiaalisesti välittyvän syvällisen ja kokonaisvaltaisen psykofyysisen tilan ja emotionaalisen kokemuksen kannalta välttämätön kun jo itse tekniseen ja oikea-aikaiseen soittosuoritukseen keskittyminen vie soittajilta kaiken huomion teoksen kokonaismuotoon ja nuottien taakse kätkeytyvään metafyysiseen ytimeen ja maailman olemukseen keskittymisen sijasta.
Kärkikastiin valitut teoksetkin ovat sieltä helppotajuisimmasta ja varhaista ja varsinkin orkesterijohdannossaan melko epäsibeliaanistakin kullervosinfoniaa lukuunottamatta mittasuhteiltaan ekonomisimmasta päästä. Valse triste jopa hieman salonkityylinen ja pienimuotoinen musiikillisesti vaatimaton karakterikappale. Pylkkäsen mare oopperan fantastinen tanssi sen sijaan kasvaa vaikuttavaan ja intohimoisten, iskevien ja tulisten tanssirytmien kiidättämään sinfoniseen suuruuteen.
Itse kysymyskin on jo varsin mahdoton, sillä on joltisenkin mahdotonta oppia tuntemaan kaikkia suomalaisia merkittäviäkään sävelteoksia, siten että näistä voisi muodostaa pitävän mielipiteen saati että ne voisi asettaa johonkin luotettavin objektiivisin kriteerein laadittuun paremmuusjärjestykseen, kun läheskään kaikkia teoksia ei ole edes levytetty tai niitä esitetään sangen harvoin jos koskaan ja niiden paremmuutta on millään objektiivisillakaan mittareilla hyvin vaativaa ellei hankalaa ratkaista.
Taide on olemassa oman itsensä vuoksi metafyysisen olemisen puhtaana tuloksena jolle artefaktien välinen keskinäinen vertailu on vieras käsite.
Lista lieneekin laadittu muusikoita itseään miellyttävistä teoksista, jotka työn puolesta ovat heille tuttuja, ei absoluuttisesti kaikista olemassaolevista ja unohdetuista teoksista.
Ja totuuden nimessä on kuitenkin sanottava, että Finlandian kaltaiset isänmaalliset ohjelmalliset tilapäisteokset omaavat lähinnä vain lämmittelyteoksen statuksen edustamatta musiikillisilta ansioiltaan kaikkein painokkainta antia repertoaarissa, joka kuuluu konsertin sinfoniset mittasuhteet omaavalle rakenteeltaan laajamuotoiselle päänumerolle, sinfonialle tms. Joskus finlandiaa kuuluu esitettövän myös konsertin päätösnumerona tilanteesta riippuen.
Laadin tässä vain eräänä mahdollisena esimerkkinä ex tempore monipuolisemman, värikkäämmän ja kunnianhimoisemman listan, joka edustaa koko suomea ja suomalaisen säveltaiteen historiaa, ei vain sibbeä:
Melartin: traumgesicht
Melartin: 3. Sinfonia
Melartin: 6. Sinfonia
Melartin: 5. Sinfonia
Melartin: 4. Sinfonia
Melartin: 2. Sinfonia
Merikanto: sinfoninen fantasia
Tuukkanen: meri sinfonia
Tuukkanen: karhunpyynti
Pylkkänen: mare, varjot ja sudenmorsian
Launikselta: beduiiniooppera, jehudiath, aavikon lukki
Melartin: viulukonsertto
Linko: pianokonsertot, konsertto D-duuri
Melartin: prinsessa ruusunen sarja
Raitio: fantasia estatica
Raitio: antigone
Raitio: kuutamo jupiterissa
Ranta: kirsikkapuunkukka, tanssipantomiimi
Ranta: endymion, nymfi soittaa
Sonninen: pessi ja illusia
Sonninen: seitsemän veljestä sarja
Klami: revontulet
Tuukkanen: luonnekuvia
Phnordgren: taivaan valot
Tuukkanen: pienoissarja näytelmästä pilvi.
Karjalainen: pasuunakonsertto
Kauniiksi lopuksi on todettava, että erkki melartin on suvereenisti suurin, kaunein ja voimallisin sinfoniain kuningas suomessa tähän asti. Mutta kauas eivät jää hänestä jälkeen tuukkanen, saikkola, madetoja, fougstedt, ranta, H L, aaltonen, linnala jne.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
Onpas pari hassua valintaa Sibeliukselta. Valse triste toki on semmoinen hittikappale, mutta sävellyksenä ei juuri anna paljon hienoja jippoja. Finlandia nyt pääsi sen takia, kun on noh.. Finlandia. Toki hymniosa on kauneimpia osia, mitä itse kuullut. Kullervo on tykitystä koko teos, mutta siitä huomaa nuoremman säveltäjän rönsyilevän sävelkynän. Tuonelan joutsen kuuluu Lemminkäis -sarjaan, mutta ei kait se niin vakavaa ole, jos saa irrottaa osan suuremmasta teoksesta.
Valse Tristen olisi voinut korvata Melartinin sinfonialla, kun ei koko herraa näkynyt listalla. Tiedä johtuuko vaan ettei ole saanut nimeään historian saatossa esille tarpeeksi. Kullervon korvaisin Sibeliuksen myöhemmällä sinfonialla. Viides tai seitsemäs sinfonia. Myös neljäs sinfonia voisi olla hyvä vaihtoehto omaperäisellä maailmallaan.
Jaah, tämmöistä liiba laabailua. Listat on listoja.
Koska sormeni ovat lyhyet, olen keksinyt omia twistejä omalle motoriikalleni. - mace2691 | megatherium
12.01.2017 17:01:45 (muokattu 13.01.2017 23:25:45) | |
|
santakasa: Onpas pari hassua valintaa Sibeliukselta. Valse triste toki on semmoinen hittikappale, mutta sävellyksenä ei juuri anna paljon hienoja jippoja. Finlandia nyt pääsi sen takia, kun on noh.. Finlandia. Toki hymniosa on kauneimpia osia, mitä itse kuullut. Kullervo on tykitystä koko teos, mutta siitä huomaa nuoremman säveltäjän rönsyilevän sävelkynän. Tuonelan joutsen kuuluu Lemminkäis -sarjaan, mutta ei kait se niin vakavaa ole, jos saa irrottaa osan suuremmasta teoksesta.
Valse Tristen olisi voinut korvata Melartinin sinfonialla, kun ei koko herraa näkynyt listalla. Tiedä johtuuko vaan ettei ole saanut nimeään historian saatossa esille tarpeeksi. Kullervon korvaisin Sibeliuksen myöhemmällä sinfonialla. Viides tai seitsemäs sinfonia. Myös neljäs sinfonia voisi olla hyvä vaihtoehto omaperäisellä maailmallaan.
Jaah, tämmöistä liiba laabailua. Listat on listoja.
Kyselyssä varsinaiset sinfoniat käsiteltiinkin omana ryhmänään ja itse kyllä valitsisin hyvin melartin pitoisen edustuksen siihenkin.
Joitakin fougstedtin, tuukkasen, saikkolan, madetojan, leiviskän, aaltosen, rannan, englundin, kokkosen, meriläisen, linnalan ym. Sinfonioita valitsisin myös listaan sibben sijasta, jonka sinfoniat eivät oikein enää nappaa ekspressiivisten ominaisuuksien, melodisen kauneuden ja rytmisen draivin puutteessa.
Valitut teokset saattavat kieliä myös ulkoisesta paineesta joka yleisön taholta soittajiin kohdistuu ja siksi lista vaikuttaakin niin konservatiiviselta ja tavanomaiselta yhden säveltäjän monopolilta jonka oletetaan lähtökohtaisesti miellyttävän yleisöä.
Olisi uskonut että joitakin selkeästi modernimpiakin teoksia, kuten omassa listassa esitän, olisi tullut valittua, niin vaikuttavan, tuntemattomuudesta yleisön tietoisuuteen kohonneen uuden tulemisen tehneen väinö raitionkin aikanaan suorastaan revolutionäärinen säveltaide on renessanssin kokenut, että se on lunastanut paikkansa repertoaarista ja on soittajille suomalaisen musiikin perusteoksia, vaikka onkin jättänyt ansaitsematta varjoonsa muutamia tonaalisen musiikin tunnetuimpia säveltäjiämme ja ihailemansa säveltäjäkollegan maisteri sulho rannan polystylistisen tuotannon, niin ultramodernistina kuin rannan varhaisteoksia aikanaan pidettiinkin konstruktiivisessa vapaassa atonaalisuudessaan.
Ranta kysyikin erään tunnetumman säveltäjän tavoin: olenko ajanut takaa turhaa kolmea jänistä saamatta kii ainuttakaan. Kansanomaista lempeää diatonisuutta edustavaa kainuun kuvia sarjaa joskus ehkä esitetään hersyvine ja rytmisesti vitaalisine poronkellopolskineen tai uusklassista piccola sinfoniaa ja ehkä endymion ohjelmallisesta sinfoniasta suurelle orkesterille.
On tosiaan mahdoton tehtävä pistää teoksia ja säveltäjiä objektiivisesti tiedoittuun ehdottomaan paremmuusjärjestykseen ellei ratkaisuun vaikuta subjektiiviset mieltymykset. Itsekin jouduin valitsemaan lähinnä vain sellaisia teoksia jotka entuudestaan ovat tuttuja. Orkesterisoittajien lista on juuri niin konservatiivinen kuin arvata saattaa mutta ei lähelläkään totuutta, väittäisin. Kumma ettei järnefeltin kehtolaulukaan hittikappaleena ole listalla.
Eihän melko pinnallisessa kullervo-sinfoniassakaan ole oikeastaan muita musiikillisesti mieleenpainuvia jaksoja, kun sen joskus kauan sitten nuorempana levyltä kuulin, joka on pölyttymässä toisessa levyhyllyssä, kuin se kohta jossa kuoro alkaa laulamaan: kullervo kalervon poika... Soolo-osuudetkin ovat hieman väkinäisiä, karkean hiomattomia, kömpelösti muotoiltuja ja joskus jopa tahattoman koomisia, sikäli kun muistiin on luottamista mutta eihän sibestä koskaan myöskään mitään suurta oopperasäveltäjääkään tullut.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
megatherium: uskoisin, että kysymys on tai voi olla nuorista ja kokemattomista orkesterimuusikoista, joille suppean ja sibelius-painotteisen ohjelmiston vuoksi ei ole voinut (vielä) muodostua laajempaa ja kattavampaa näkemystä....
Lisäksi tuo aika hyvin kuvastaa sitä paradoksia, ettei yhtä stemmaa soittaville soittajille itselleen voi ehkä muodostua sisältäkään käsin orkesterissa sitä kokonaiskuvaa teoksesta joka yleisölle konsertissa välittyy....
Tuosta ei voi muuta sanoa kuin että jos tosissasi olet tuota mieltä, osoittaa kirjoituksesi aivan järkyttävää ylimielisyyttä ja tietämättömyyttä. Tai sitten vain itselle epämieluisien tosiasioiden kieltämistä.
Fakta on että jotakuinkin kaikki niistä "yhtä stemmaa soittavista" ammattimuusikoista ovat käyneet läpi sen verran laajan, kattavan ja syvälle menevän koulutusputken, että heidän ymmärryksensä musiikista on ihan eri tasolla kuin sinun - ja kyllä, tähän sisältyvät myös ne "nuoret ja kokemattomat orkesterimuusikot".
Äänestystuloksesta tietysti voi olla mitä mieltä tahtoo, mutta aika heikko yritys selittää sitä pois ammattimuusikoiden kokemattomuudella ja ymmärtämättömyydellä.
Laudoista takki päälle vaan, sitten sä kelpaat manalaan. | megatherium
06.02.2017 18:30:12 (muokattu 06.02.2017 20:40:40) | |
|
LesPaul70: Tuosta ei voi muuta sanoa kuin että jos tosissasi olet tuota mieltä, osoittaa kirjoituksesi aivan järkyttävää ylimielisyyttä ja tietämättömyyttä. Tai sitten vain itselle epämieluisien tosiasioiden kieltämistä.
Fakta on että jotakuinkin kaikki niistä "yhtä stemmaa soittavista" ammattimuusikoista ovat käyneet läpi sen verran laajan, kattavan ja syvälle menevän koulutusputken, että heidän ymmärryksensä musiikista on ihan eri tasolla kuin sinun - ja kyllä, tähän sisältyvät myös ne "nuoret ja kokemattomat orkesterimuusikot".
Äänestystuloksesta tietysti voi olla mitä mieltä tahtoo, mutta aika heikko yritys selittää sitä pois ammattimuusikoiden kokemattomuudella ja ymmärtämättömyydellä.
Kyseenalaistamatta miltään osin todellisten ammattimuusikoiden korkeaa osaamista tai ymmärtämystä musiikista, sitä käsittämättömämmältä tuo lista vaatimattomuudessaan ja helppoheikkimäisyydessään sitä taustaa vasten näyttää; uskomattoman amatöörimäiseltä ollakseen todella "laajan, kattavan ja syvälle menevän koulutuksen" omaavien rautaisten ja rutinoituneiden ammattilaisten laatima, jotka eivät oletettavasti ole vain ammattiinsa perin juurin tympääntyneitä ja korkeatasoisesta säveltaiteesta tietämättömiä leipätyöläisiä, vaan joilla oletettavasti on myös objektiivinen, syvällinen ja visionäärinen käsitys musiikin olemuksesta ja säveltaiteen historian ja nykypäivän saavutuksista yhden populaarin säveltäjänimen monopoliasemaan rajoittumatta, joka syö myös ammattilaisten uskottavuutta.
Listaa katsomalla ei kyllä paljon siltä vaikuta. Kevyttä ja kansantajuista populaaria koko perheen ohjelmistoa kunnianhimoisempien ja vaativampien teosten sijasta. Sen perusteella amattimuusikoilla vaikuttaisi olevan samat mieltymykset kuin klassista musiikkia pintapuolisesti tuntevalla yleisöllä.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | megatherium
15.11.2019 10:16:46 (muokattu 15.11.2019 11:08:44) | |
|
Pätevää listaa on tosiaan hankala tehdä kun niin monet suomalaissäveltäjien sinfoniat ovat jääneet tuntemattomiksi esitysten ja levytysten puutteessa ja ehkä olen rankannut tuon väinö raitionkin teokset liian korkealle omassa listauksessani postromanttisten ja uusklassisten sinfonioiden ja sävelrunojen kustannuksella. luultavasti tuukkasella, aaltosellaja fougstedtilla ym. on vaikuttavampiakin sinfonioita kuin mitkään raition orkesteriteoksista. ja mm. kuulan stabat mater. ooperatkin ovat oma lukunsa. ensin olisi tutustuttava kaikkiin olemassaoleviin teoksiin ennen kuin listausta voi suorittaa. sitä ei voi tehdä pelkän teoksen nimen perusteella. mutta olen vakuuttunut siitä ettei sibelius sijoitu kärkikastiin niin monella teoksellaan kuten ammattilaisten listauksesta käy ilmi. Minuun hänen frigidi klassisminsa ei tee mitään vaikutusta. sen vuoksi katson että sibelius on suuresti yliarvostettu säveltäjä kun taas melartin on vastaavasti aliarvostettu.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | megatherium
27.09.2020 09:47:15 (muokattu 02.10.2020 10:06:48) | |
|
Kirjoittamani lista perustuu siis kaikkeen tunnettuun ja levytettyyn musiikkiin josta voi jonkin mielipiteen muodostaa. Sen sijaan arkistojen kätköön unohdetusta musiikista sitä ei voi tehdä ja niin se jää valitettavasti tarkastelun ulkopuolelle. Ainut mitä voi niistä sanoa perustuu musiikkitieteilijöiden kuten prof. Salmenhaaran tekemiin analyyseihin musiikkikirjoissa.
Listaamani teokset kyllä koskettavat ja liikuttavat ihmisten sisintä vaikka eivät ehkä olekaan suurten kansanjoukkojen ja massojen kertakäyttömusiikkia. Listani on ehkä minunkin makuuni hieman vanhentunut ja olisi ehkä paikallaan päivittää sitä hieman mutta pääpiirteittäin se kertoo edelleen vahvasti musiikkimaustani.
Eivät kaikki suuret säveltäjänerot välttämättä ole maailmankuuluja tai kovin tunnettuja muutenkaan. Melartin on tästä hyvä esimerkki mutta hän voittaa usein sinfonioidensa suurella ilmaisuvoimalla, ekspressiivisellä melodisella kauneudella ja hengenpalolla Sibeliuksen frigidin ja staattisen myöhäissinfonioiden klassismin joka ei synnytä kuulijassaan suuria tunteita. Olen joskus kuunnellut Melartinia kuin hurmiossa kohti korkeuksia kohottautuen ja äänekkäästi huohottaen.
Sinfonian kultakausi artikkelin mukaan Sibelius ei edustamallaan klassismilla kuuluisi kansallisromantiikan ytimeen jonne kuuluvat Melartinin ja Madetojan sinfoniat mutta kyllähän Sibeliuksen varhaistuotanto on kiistatta tyyliltään kansallisromanttista eikä se kosketa mielestäni syvimpiä tuntojakaan.
Se vaihe on mennyt minulla ohi kun Finlandia kosketti minua kyyneliin asti mutta se tunne oli silti vain varsin sentimentaalista laatua eikä ylevästi ja jalosti kohottavaa ja pakaduttavaa tai lumoavaa kuten vaikka Merlinillä ja Tuukkasen pojalla joissakin biiseissä. Finlandia ei populariteetistaan ja paatoksestaan huolimatta missään tapauksessa kuulu niihin kaikkein syvällisimpiin luomuksiin joita säveltäjät ovat kansallisromanttisena kautena suomessa säveltäneet sentimentaalisesta virityksestään huolimatta. Teos on muodoltaankin hieman hajanainen.
En usko että kappaleessa on kuitenkaan seksuaalista viritystä tai ainakaan minä en sellaista Mozartin 40. sinfoniaa lukuunottamatta ole koskaan kokenut. Melartinin sinfoniat eivät välttämättä kertakuulemalta kosketakaan kuulijaa koska se on varsin kevyttä Finlandiaa syvällisempää musiikkia merkittävästi lyhennettyinäkin versioina ja edellyttää kuulijaltaan klassisen musiikin kuuntelun pitkäkestoista harjaantuneisuutta tietysti riippuen mitä sinfoniaa yrittää kuunnella. Minä itse kuten olen jo kertonutkin että kuuntelin niitä joskus isoilla kajareilla kovalla volyymillä niin että musiikin tunnevoima sai minut kohottautumaan ylös kohti korkeuksia ja jopa kiihtyneenä ja pakahtuneena huohottamaan äänekkäästi ilman loppuessa keuhkoista vaikkei tämänkaltainen kuuntelumetodi musiikillisesta laadukkuudesta mitään todistakaan. Olen myös kännykällä kuuntelemalla saavuttanut lähes samankaltaisia tuloksia.
Ammattimaiset orkesterimuusikotkin ovat ihme kyllä äänestäneet Finlandian merkittävimmäksi suomalaiseksi sävelteokseksi vaikka se ns. poppia onkin eikä vakavasti otettavaa ja painavaa sinfonista musiikkia mutta uskoisin sen reseption olevan sidoksissa enemmän ulkomusiikillisiin tendensseihin kun mitä sen kokemus puhtaasti musiikillisena itseisarvona edellyttäisi.
Minusta Finlandia on vain vähän liian kevyt, toisteinen, ja harmoniselta ja muoto-rakenteeltaan simppeli ja jaksottainen kappale lähes tunnin mittaisiin ja arkkitehtoniselta muotorakenteeltaan monumentaalisiin sinfonioihin verrattuna joita kuunnellessa olen tottunut pakahtumaan. Kuuntelin tuon Finlandian äsken Kamun johtamana, eikä mitään vaikutuksia. Heti sen jälkeen kuunneltu Melartinin kakkonenkin räjäytti pankin ja olin musiikin emotionaalisesta voimasta äimän käkenä. Yritän vielä uudelleen Finlandiaa kun sehän ei ole pituudella pilattu.
En yksinkertaisesti mahda sille mitään ettei Finlandia synnytä minussa puhtaan mielteen alueelle heijastuneita väkeviä tunteita kuten esim. joku Melartinin aliarvostettu sinfonia, johon säveltäjä tuntuu valaneen objektivoitua tunnetta, maalaten objektiivisen sieluntilan silmiemme eteen, enemmässä määrin kuin Sibelius tilapäisluonteiseen isänmaalliseen sävelrunoonsa, saaden minut lähes ekstaattiseen tilaan (Melartin), kun sen sijaan Finlandia ei sellaisenaan edusta edes säveltäjänsä painavinta ja merkittävintä antia säveltaiteella joskaan hänen sinfoniansakaan eivät saa minua haltioitumaan tai lumoutumaan, jota olen suuresti ihmetellyt ja kummeksunut niiden emotionaalista tyhjyyttä. Ehkä niiden vaikutustapa on toisenlainen jota en ole vielä tiedoinnut. Taiteessa kuten musiikissakin olennaisinta on kuitenkin kuulijan sisäinen kokemus sillä mihin ylisummaan tarvitsisimme musiikkia jollei se tyydyttäisi emotionaalisten kokemusten tarvetta. Jokainen luo tietysti itse omat paremmuusjärjestyksensä ja ammattimaisten orkesterimuusikoiden luoma paremmuusjärjestys on tyystin toisenlainen kuin minun.
Mitä Tuukkasen meri sinfoniaan tulee niin verkkokauppa Amazonin sivuilla on sama virhe ja ongelma kuin Tubessa ja Spotifyssakin. Soitettavissa teosnäytteissä on sen laajan 16 ja puoli minuuttisen avausosan tilalla 3 ja puoli minuuttinen lyhyt intermezzo osa joka kuuluu olla vasta teoksen toisena osana, seikka josta olen jauhanut jo enemmän kuin tarpeeksi. Säveltäjäesittelyssäkin on virhe kun siinä todetaan Tuukkasen olevan jälkisibeliaaninen säveltäjä vaikka hän oli jälkimadetojalainen postromantikko. Kyllä tämä Sibeliuksen Tapiola sitten tuntuu laimealta musiikilta Tuukkasen väkevämmän Meri sinfonian kuuntelun jälkeen.
"Kalervo Tuukkanen (1909-1979) belonged to a group of Finnish post-Sibelian symphonists whose music seems to have fallen into obscurity. (Yes, Merikanto, Melartin, Madetoja and others are well-represented on disc, but what about Linnala, Ringbom, Saikkola, Ranta or Furuhjelm, for instance?) His music is generally late- or neo-romantic, conservative and well-crafted; a slightly derogatory characterization would be to call it a toothless version of Sibelius, and though the characterization is not wholly inaccurate Tuukkanen's music is actually rather engaging and well worth getting to know (there are also plenty of elements that reminds one of Carl Nielsen more than Sibelius, and Tuukkanen is clearly inspired by impressionism). There is a certain innocent charm and sweetness about it, but the music is not insubstantial and does manage to plumb some depths.
Kalervo tuukkanen kuului suomalaisiin jälki sibeliaanisiin sinfonikoihin joiden musiikki on jäänyt hämärän peittoon ( tai unohduksiin). Kyllä Merikanto, Melartin, Madetoja ja muut ovat hyvin edustettuina levyllä mutta miten on Linnalan, Ringbomin, Saikkolan, Rannan tai Furuhjelmin laita, esimerkiksi. Tuukkasen musiikki on yleensä myöhäis-tai uusromanttista, konservatiivista ja ammattitaitoista; hieman halventavasti luonnehdittuna sitä voitaisiin kutsua Sibeliuksen hampaattomaksi versioksi ja vaikka luonnehdinta ei ole täysin väärä Tuukkasen musiikki on todella melko viehättävää ja ansaitsee tulla tunnetuksi. Siinä on myös monia elementtejä jotka muistuttavat enemmän Carl Nielseniä kuin Sibeliusta ja Tuukkanen on selvästi inspiroitunut impressionismista. Siinä on tiettyä viatonta charmia ja herttaisuutta mutta musiikki ei ole kuitenkaan heppoista ja siitä löytyy myös syvyyttä.
The third symphony (The Sea) is scored for tenor, soprano, chorus and orchestra to a text by the composer himself (which is as conservative as the music). It is certainly not going to change music history, but it is an eminently well-constructed and appealing work scored with finesse in a manner that exhibits the Gallic influences. The third and fourth movements are particularly appealing with their wistful, Nordic-sounding vocalise parts, dreamlike atmosphere and pastel colors. The second violin concerto is earthier, but the Gallic influences are still very much present; the music is melodic, the rhythms dance-like and catchy and the whole thing very compelling. It is played with obvious sympathy by Jaakko Kuusisto, and the Jyväskylä SO under Ari Rasilainen provides beautifully shaded, supple accompaniments. The orchestra and chorus are good in the symphony as well and the vocal soloists generally convincing. So again, while this is not music to change one's life it is eminently appealing and well worth trying for those of use who have a taste for post-romantic, conservative twentieth century music."
Meri sinfonia on soitinnettu tenorille, sopraanolle, kuorolle ja orkesterille säveltäjän omaan tekstiin joka on yhtä konservatiivista kuin itse musiikki. Teos ei todellakaan tule muuttamaan musiikinhistoriaa mutta se on ilmeisen hyvin rakennettu ja viehättävä teos joka on taidokkaasti orkestroitu tyyliin joka osoittaa gallialaista vaikutusta. 3. ja 4. osa ovat erityisen viehättäviä kaihoisine pohjoismaalaisittain soivine vokaliisi osineen, unenomaisessa atmosfäärissään ja pastelli väreissään. Toinen viulukonsertto on maanläheisempi, mutta gallialaiset vaikutteet ovat yhä hyvin vahvasti läsnä; musiikki on melodista, rytmit tanssillisia ja iskeviä ja koko konsertto mukaansatempaava.
Tekstissä väitetään perättömästi että Tuukkasen musiikki on hieman halventavasti luonnehdittuna hampaaton versio Sibeliuksen musiikista mutta minusta asetelma on pikemminkin päinvastainen, Sibeliuksen musiikki on hampaatonta Tuukkaseen verrattuna.
Siksi toisekseen mielestäni Meri sinfonian kiehtovimpiin osiin 3. ja 4. osan lisäksi kuluu sen 16 ja puoli minuuttinen lähes impressionistisen pehmeä avausosa aaltomaisessa melodiikassaan jota ei Tubessa tai Spotifyssa ole laisinkaan vaan jostain syystä lyhyt ja nopea Intermezzo osa soi siellä kahteen kertaan vaikka sen kuuluisi olla vasta teoksen toinen osa.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | 1 |
|---|
|
|
