Klassinen ›

Mitä mieltä olette Salmenhaaran tuotannosta ja eritoten pianosonaatista n:o 2, joka melodiikaltaan, etenkin viimeinen osa, on häpeilemättömästi mukailtu Schubertin pianomusiikista, teoksesta, jota en tarkemmin ole pannut merkille? Tämäkö on sitä kaunista nykymusiikkia?

Jos se on Schubertilta häpeilemättömästi mukailtu, niin kaipa se sitten on kaunista.

Jos se on Schubertilta häpeilemättömästi mukailtu, niin kaipa se sitten on kaunista.
 
:D :D :D Loistava veto! ;)
 
Mitä tulee Salmenhaaran musiikkiin, itse en voi kovin paljon sanoa sitä tuntevani. Sen verran mitä olen hänen tuotantoonsa tutustunut, se ei ole ihmeemmin sytyttänyt. Varsinkin Salmenhaaran orkestrointi tuntuu välillä varsin kuivakkaalta ja mielikuvituksettomalta.

Jos se on Schubertilta häpeilemättömästi mukailtu, niin kaipa se sitten on kaunista.
 
Siinäpä se juuri onkin. se on pinnallisesti kaunista, mutta ainoastaan hyvin sentimentaalisella tavalla, joka ei kosketa syvempiä tuntoja. Se on pelkkää jäljittelyä, jonka maku suussa kappaletta kerran kuntelin, Luultavasti jotakin impromptua mukaileva.

itse olen kuunnellut vain salmenhaaran soolopianotuotantoa ja täytyy sanoa että se on sytyttänyt!!!

Mitä mieltä olette Salmenhaaran tuotannosta ja eritoten pianosonaatista n:o 2, joka melodiikaltaan, etenkin viimeinen osa, on häpeilemättömästi mukailtu Schubertin pianomusiikista, teoksesta, jota en tarkemmin ole pannut merkille? Tämäkö on sitä kaunista nykymusiikkia?
 
Hmm... Mitähän Salmenhaara tuohon itse sanoisi..? Enpä kyseistä pianosonaattia tunne, mutta sen sijaan aikanaan tutustuin hänen sellosonaattiinsa nro 2, ja se tuntui olevan enemmänkin Philip Glassia (varsin kehnosti) mukailtu lukemattomine toistuvine kolmisointukuvioineen ja minimalistisine elementteineen. En juurikaan tykännyt. Ainoa miellyttävä piirre siinä olivat nämä kolmisoinnut, jotka jossakin vaiheessa olivat eräiden "tiedostavien" modernistien ankarastikin kieltämiä. En muista oliko Erkki-setä itsekin peräti tuossa joukossa aiemmin vai ei.

Siinäpä se juuri onkin. se on pinnallisesti kaunista, mutta ainoastaan hyvin sentimentaalisella tavalla, joka ei kosketa syvempiä tuntoja. Se on pelkkää jäljittelyä, jonka maku suussa kappaletta kerran kuntelin, Luultavasti jotakin impromptua mukaileva.
 
Jospa se oli parodia jostakin Schubertin biisistä..? ;)

...jotka jossakin vaiheessa olivat eräiden "tiedostavien" modernistien ankarastikin kieltämiä. En muista oliko Erkki-setä itsekin peräti tuossa joukossa aiemmin vai ei.
 
Salmenhaarahan on säveltäjänä varsin mielenkiintoinen tapaus, koska hän tuli esiin 60-luvun äärimodernistien kärkimiehenä. Alun erittäin avantgardistisesta tyylistään hän kääntyi jopa loppuvaiheissaan täysin "raivotonaaliseksi".

Jospa se oli parodia jostakin Schubertin biisistä..? ;)
 
hyvin paljon mahdollista, sillä niin identtiseltä ja joitenkin tutun oloiselta se kuulosti, kun sitä kuuntelin, että assosioin sen välittömästi Schubertiin. Toki Schubertilla on useita pianokappaleita, joita en ole koskaan kuullutkaan, mm. joitakin yksityiseen käyttöön levytettyjä soolokappaleita, D 916B ja C, mutta tämä oli siihen tutuimpaan repertoaariin rinnastuva.

mklami: Salmenhaarahan on säveltäjänä varsin mielenkiintoinen tapaus, koska hän tuli esiin 60-luvun äärimodernistien kärkimiehenä. Alun erittäin avantgardistisesta tyylistään hän kääntyi jopa loppuvaiheissaan täysin "raivotonaaliseksi".
 
Niinhän kävi jossain määrin myös sulho rannalle ja aarre merikannollekin. rannan modernein vapaata konstruktiivista atonaalisuutta edustava tyyliltään ekspressionistinen tuotanto, esmes varhaiset kamarimusiikkiteokset, ovat mystisesti joutuneet unohduksiin, vaikka eräät kriitikot pitivät häntä merikantoa ja raitiotakin modernimpana ja avantgardistisempana säveltäjänä ja englundkin taittoi peistä rannan puolesta kritisoiden sibben myöhäissinfonioiden konservatiivista ilmettä.

Miltei ainoa sulho rannalta levytetty vakavampi vokaalisävellys on severi nuormaan sanoihin alunperin lauluäänelle, viululle ja kamariorkesterille opiskeluaikana sävelletty eksotismia edustava sävelkieleltään modaalinen rarahu, jonka veikko tyrväinen esittää lähinnä italialaisille ooppera aarioille, mutta myös suomalaiselle laulumusiikille omistetulla levyllään pianosäestyksellä. Rarahu on myös tanskalaisen levy-yhtiön danacordin katalogilla. Katri valan tekstiin sävelletystä vähemmän tuoreesta rarahu 2. ei ole levytyksiä.

Yleisö oli varsin hämmentynyt rannan sävellyskonserttien huomiota herättäneistä ultramoderneista teoksista, eivätkä ne ilmeisesti saaneet pysyvää sijaa ohjelmistossakaan, vaikka esmes konsevatorion johtaja ja rehtori, professori erkki melartin antoi vilpittömän tunnustuksensa niiden säveltäjälle, jota hän oli tukenut myös taloudellisesti, kertoessaan kuunnelleensa konsertissa esitettyjä teoksia, mm. Lauluja fujista oceaniaan ja pianokvartettoa(jossa ranta raition mukaan sivaltelee taltan sijaan moukarilla) sekä sonaattia viululle ja pianolle, radiosta lumoutuneena ja professori toivo haapanen kirjoitti ylistävän arvostelun ja analyysin hämmennystä herättäneestä pianotriosta, vaikka madetoja oli ollut penseämpi kutsuessaan rannan atonaalisia teoksia psalmodeeraamiseksi ja huhuiluksi, mutta madetoja edustikin patavanhoillisten leiriä kriitikoiden keskuudessa.

Kuoronjohtaja klemetti piti kuitenkin musiikin radikaaliudesta huolimatta rannan ensimmäistä sävellyskonserttia tyylillisesti ehyempänä suurempaa suosiota saavuttaneeseen toiseen sävellyskonserttiin verrattuna, jossa esittäytyi yleisöystävällisempiä teoksia, kuten mm. Jazz-vaikutteinen foxtrott-sarja. Melkoinen tunnustus klemetiltä.

Rannan laajamuotoisista absoluuttista musiikkia edustavista orkesteriteoksista on ylen kanavilla esitetty vain kamariorkesterille sävellettyä lähinnä vapaatonaalista uusklassista piccola sinfoniaa, jota on hieman harhaanjohtavasti kutsuttu D-duuri sinfoniaksikin. Viimeisen finale ritmico osan tonaalinen keskus on D. Myös hyvin kiehtovaa ja aitoa orientaalista tunnelmaa huokuvaa japanilaista tanssipantomiimia on jonkin verran esitetty.

Rannan aikuiskauden uusklassismi ottaa uudelleen käyttöön perinteiset muodot, sonaattimuodon ja fuugan ja myöhäisissä teoksissa ilmenee sävellajisuuttakin.