Kitarat: kitarakamat ›

hallu: Mulla on vähän sama juttu, että oma musa ja bändi oli kaikkein tärkeintä. Tosin "bändin" käsite on nykyisin laajentunut niin, että se on enemmän luova yhteisö jossa tehdään yhdessä musiikkia vähän väljemmillä ehdoilla eikä niin soitinsidonnaisesti. Mutta omaa musaa edelleen pyrin tekemään. Muiden biisien opettelu jonnena oli enemmän sitä että toisaalta joskus halusi osata "standardit" ja toisaalta kun en itse ole koskaan osannut tabulatuureja ja nuottejakin olen vasta opettelemassa, niin kaikki opeteltiin ja opettelen edelleen korvakuulolta, niin se on enemmän sitä että ymmärtää miten joku juttu on tehty. Mulla ei ole ikinä kärsivällisyys riittänyt sellaiseen tarkkaan imitointiin, vaan riittää että tajuan miten se sen tekee ja mahdollisesti pääsee vähän jyvälle siitä miten se on synytynyt, niin riittää että omalla soitolla pystyy luomaan uskottavan "vaikutelman" että näin se menee. Ja oikeastaan olen aina halunnutkin tuoda juttuihin itseäni ja vaikka opetellessa lähtökohta on pystyä tekemään se suunnilleen silleen kun alkuperäinen tekijä sen teki, niin heti sen jälkeen yritän keksiä miten sitä voisi "parannella" eli tehdä siitä itseni näköistä.
 
Mä ajattelen soittamista vähän niinkuin puhetaitona. Matkimalla opitaan "puhumaan" mutta sitten kun on opittu, niin pitää olla jotain sanottavaa ja uskallusta sanoa se. Soittotaitoon (eli siihen puhumiseen) suhtaudun vähän niin, että on monia tapoja käyttää kieltä, jotkut puhuu kadun kieltä tai slangia tai murretta ja jotkut puhuu tiukkaa kirjakieltä, mutta se miten kieltä käyttää ilmentää persoonaa ja sisältö sitä vastoin ratkaisee sen, että onko se sanottava kiinnostavaa.
 
Kitarapalstoilla mun mielestä helposti se itse soittotaidon hankkiminen saa suhteettomasti painoarvoa ja samalla helposti kapeutuu käsitys siitä, mitä se soittotaito oikeasti on. Käsitys että on oikein soittoa ja väärinsoittoa voi harhauttaa ajattelemaan, että vain tietynlainen "tekniikka" on sitä oikeaa "tekniikkaa" . Mutta minä olen aina tuntenut viehtymystä soittajiin, jotka ei kuulosta ihan tavanomaisilta silloinkaan kun soittavat jotakin tavanomaista kappaletta :-)
 
Mä taas aloitin soittoni ihan pelkästään niitä tabulatuureja tuijottamalla ja yrittämällä soittaa juuri niin kuin kappale oli ylöskirjoitettu. Nykyään mullakaan ei moiseen kärsivällisyys riitä ja korvakin on parantunut, että pystyn kuuntelemalla paremmin nappaamaan biisejä. Ihan sama meneekö täsmälleen samalla tavalla kunhan se kuulostaa hyvältä. Itse kun olen vielä makuuhuonekitaristi, niin ei ole väliä miten menee kunhan on hauskaa. Nykyään kyllä en jaksa soitella hirveästi enää muiden biisejä, vaan ennemmin teen jotain omaa. Omien biisien tekoon olen joitain askelia ottanut, mutta laiskana se menee enemmän omien ideoiden kehittelyyn tai loopperin kanssa leikkimiseen kuin, että mitään jäisi minnekään talteen. Mutta hauskaa on ja rentouttavaa myös tämän dystonian kannalta. Sori, että lässytän siitä vielä.

hallu: Loopperihan on sikäli etevä väline, että sillä voi tallentaa ideat samalla kun niitä keksii :-) . Tuo oli muuten tosi mielenkiintoinen huomio kun kerroit, että soittaminen vaikuttaa oireisiisi poistamalla ne. Samalla tekee mielen nöyräksi kun huomaa minkälaisten vastoinkäymisten keskellä ihmiset musiikkiaan luo.
 
Mä olen omassa soittamisessani mennyt tietyllä tavalla perse edellä puuhun, koska monet asiat mitä olisi pitänyt harjoitella heti alussa, olen alkanut harjoittelemaan vasta nyt...... niinkuin esimerkiksi ne nuotit :-). Tabeja en tosiaan ikinä oppinut käyttämään enkä sujuvasti lukemaan, mutta tiedostan niiden hyödyllisyyden. Kitaralle tabit on monessa mielessä paremmat kuin nuotit, koska niihin voi kirjoittaa myös sen miten se haluttu juttu soitetaan. Nuotteja aloin opiskelemaan pianon kanssa koska minusta tuntuu, että nuotit on vähän niinkuin pianon tabulatuurit :-D ja kitaralle nuotit ei ihan niin luonteva kirjoitusväline ole.... tai ei ainakaan tunnu siltä.
 
Juu, luupperi on hauska vehje varsinkin, jos siihen saa useampia kerroksia tallennettua. Mun kohdallahan musiikki on enemmänkin helpotus kuin vastoin käyminen tämän sairauden suhteen. Eikä se ole enää kovin hankala aivoleikkauksen jälkeen. Parantanut elämänlaatua merkittävästi. Itsekin soittelen myös sähköpianoa (jolla on myös vastaava vaikutus sairauteen kuin kitaralla) ja siihen tosiaan nuotit on looginen tapa esittää mitä soittaa. Pianolla/koskettimilla nuotit onkin kovin loogisessa järjestyksessä kitaraan verrattuna ylipäätään.

Oli puhetta aiemmissa viesteissä elämäntilanteista ja makuuhuonesoittajalla voi olla joskus sellainen tilanne että paras paikka soittaa on omassa rauhassa kotona jos esimerkiksi sosiaaliset tilanteet vaikuttavat ylipääsemättömiltä vaikka toisaalta niiden kanssa voisi olla hyvä että lähtisi ihmisten pariin soittamaan. Mutta yksilöllisiä juttuja nämä. Ja jollekin voi olla hyvää terapiaa että omassa rauhassa saa soitella ja uppoutua musiikin luomiseen kuten itselleni.
 
Omalla kohdallakin musiikin terapeuttinen ja parantava vaikutus on ollut kiistaton. Sairastuin vuonna 2011 pahaan psykoosiin ja siitä kesti toipua edes toimintakykyiseksi vuosia ja edelleen pitää hoitaa itseään että pysyy kasassa. Siihen soittaminen on ollut erinomainen juttu ja vaikutukset ovat olleet selkeitä. Muitakin parantavia tekijöitä on ollut mutta musiikki on yksi niistä tärkeimmistä. Huomattavasti tehokkaampia ovat muut keinot mt-ongelmien hoidossa kuin lääkehoito yksin mutta nämä ovat toinen asia kuin tämä keskustelun varsinainen aihe. Mutta sikäli tämä liittyy makuuhuonesoittaja-asiaan että elämäntilanteet voivat olla erilaisia.
 
Bluesista olen kuullut jossakin sanottavan että sitä pystyy soittamaan uskottavasti vain jos on kokenut elämässään kovia. Omasta bluesin uskottavuudesta en tiedä enkä ota kantaa mutta muuten kuin että jokin siinä on tullut lisää viimeisten vuosien aikana. Johtuuko se kovista kokemuksia vai ei on toinen juttu mutta tällainen huomio tähän.