Kitarat: kitarakamat ›

Metalkallo: Mut eikös se kajarin soundi tule juuri kuulokkeisiin, kun kuulokelähtö on käytössä? Se sama soundi joka kuuluu normaalisti huoneessa, mutta kuulokkeilla iskee suoraan korviin.
 
Mulla siis ulkoinen kuulokelähtöpurkki (kuva profiilissa) johon menee kajarista johto purkin 8ohm kohtaan. Se johto joka normaalisti menisi vahvarin esim. 8ohm kohtaan takana.
 
En ole mikään expertti näiden kuuloke juttujen kaa vielä kuitenkaan, et virheitä voi tulla :)
 
Ei tule, ellei ole jotain kaiutinsimulaatiota välissä. Vahvarin raaka soundi on ihan hirveää kuunneltavaa, kaiutin heivaa siitä ison osan yläpäätä pois. Mä veikkaan, että tuossa sun purkissa on joku simppeli analoginen kaiutinsimulaatio mukana yhdistettynä keinokuormaan.
 
Kuulokkeilla soitettaessa auttaa paljon, jos heittää jonkun huonekaiun mukaan. Se tuo sitä puuttuvaa tilan tuntua. Jos sulla on kaikupedaali, kannattaa kokeilla pistää se tuon kuulokelähtöpurkin perään.

hallu:
E: unohdin sanoa, että oman soittamisen nauhoittaminen on kotisoittajalle ihan kaikki kaikessa. Itse teen demoja, mutta myös nauhoitan satunnaista soitteluani mahdollisimman usein mulla on kokoajan "sanelukone" käyttövalmiina, että ei muuta kuin äänitys päälle kun siltä tuntuu.
 
Joo, ja sitten voi soitella myös duettoja itsensä kanssa.
 
Mutta oletteko huomanneet, että sanelukoneessa jos säilyttää paristoja pidemmän aikaa, niin ne tyhjenee, vaikkei koko aparaattia käyttäisikään? Olin tuossa kolme kuukautta käyttämättä sanelinta, ja paristot oli tyhjentyneet. Laitoin siihen uudet paristot ja tänään vähän äänittelin pitkästä aikaa. Mutta vahingosta viisastuneena otin paristot pois, kun lopetin jammailut.

Ahti Tuumiainen: Joo, ja sitten voi soitella myös duettoja itsensä kanssa.
 
Mutta oletteko huomanneet, että sanelukoneessa jos säilyttää paristoja pidemmän aikaa, niin ne tyhjenee, vaikkei koko aparaattia käyttäisikään? Olin tuossa kolme kuukautta käyttämättä sanelinta, ja paristot oli tyhjentyneet. Laitoin siihen uudet paristot ja tänään vähän äänittelin pitkästä aikaa. Mutta vahingosta viisastuneena otin paristot pois, kun lopetin jammailut.
 
Jepjep duetot on jees. Mikä sanelin sulla on? mulla on Olympus LS12 ja se ei ole muutamassa kuukaudessa tyhjentänyt pattereita käyttämättä.

hallu: Jepjep duetot on jees. Mikä sanelin sulla on? mulla on Olympus LS12 ja se ei ole muutamassa kuukaudessa tyhjentänyt pattereita käyttämättä.
 
Saman huomannut, Olympus, en nyt muista mallia.
 
E äh, piti kommentoida tuumiaista...

Yks sudenkuoppa on se että ite harvemmin soitan kokonaisia biisejä ja nauhotan oma soittoo. Senpä seurauksena nyt kun ajatuksissa kuvata muutamat vedot niin tarkasti taimiin soittaminen on yllättävän haastavaa vaikka miellänkin itteni täsmällisenä reisirummuttajana :D

Snapo: Yks sudenkuoppa on se että ite harvemmin soitan kokonaisia biisejä ja nauhotan oma soittoo. Senpä seurauksena nyt kun ajatuksissa kuvata muutamat vedot niin tarkasti taimiin soittaminen on yllättävän haastavaa vaikka miellänkin itteni täsmällisenä reisirummuttajana :D
 
Tuo on muuten ihan totta. Itse soittelen paljon himassa metronomin ja sekvensserisoftan kanssa, niin konetaimi kehittyy siinä (vaikka olenkin melkein aina taimiini tyytymätön), mutta se alkaa äkkiä tuntua pakkotahtiselta ja orjuuttavalta eikä hengitä silleen kun soittaa ihmisen kanssa. Ihmistaimi on asia jonka melkeen kyllä menettää yksikseen makkarissa soitettaessa. Toisten kanssa soittamisessa jotenkin homma hengittää enemmän taimin ja ihan kaiken osalta kuin itsensä kanssa duettoja vedellessä metronomin tahtiin :-D .

Paljon hyviä kommentteja asiasta on tullut ja laitan oman kokemukseni mukaan jossa voi osittain olla samoja asioita ja osittain ei.
 
Ennen vuotta 2010 jolloin aloimme soittamaan nykyisen bändini kanssa soitin pääasiassa yksin kotona ja joskus kävin soittamassa jonkun kanssa tai jameissa tai Muusikoiden.netin Miitissä viime vuosikymmenellä joka oli minulle iso tapaus kun pääsi soittamaan tribuutteihin. Yleensäkin siihen aikaan kun soittelin ilman bändiä himassa oli iso tapaus jos jossakin oli jamit tai muuten pääsi soittamaan muiden kanssa. Myös kaikkiin mahdollisiin pihajuhliin menin soittamaan minne kutsuttiin olin sitten yksin tai jonkun kanssa - useimmiten yksin. Treenasin siis pääosin kotona 1990-luvun puolenvälin jälkeen alkaneen todellisen soittotaipaleeni (tuota ennen pientä kokeilua kitaran aloittamisessa mutta vasta 1990-luvun puolenvälin jälkeen kiinnostuin soittimesta todella) alkuvaiheessa aina tuonne 2010-luvun alkuun saakka ja käytin taustaCD:tä paljon harjoittelussa. Ne harvat bändin kanssa tuona aikana soitetut olivat välillä hankalia koska kotona yksikseen soittaminen on erilaista bändisoittoon verrattuna ja meni yleensä niissä ensimmäinen biisi hakiessa tuntumaa ja vasta toisessa biisissä pääsin vauhtiin sikäli kun pääsin siihen aikaan. Useimmiten kuitenkin puutteellisella bändisoittotaidolla hädin tuskin pysyin rytmissä ja varsinaiset fraseerauskoukut jäivät tekemättä mitä vasta nyt teen kun kokemusta on bändisoitosta jo paljon.
 
2010-luvun alussa alkanut nykyisen bändini (olin joskus jossakin lyhytaikaisessa sitä ennen soittanut hieman ja erilaisissa väliaikaisissa kokoonpanoissa jameissa ja Muusikoiden.netin Miitissä esimerkiksi) käyntiin laittaminen muutti kaiken. Yhteissoitto ei alkanut ruusuisissa merkeissä koska rumpalimme vasta soitti ekoja lyöntejään rummuilla. Nuo rummut olivat hänen poikansa ja isä ei ollut niihin hädintuskin koskenut ennen ensimmäisiä treenejämme jolloin jonkun oli alettava rumpaliksi ja erinomaisesti homman rumpalimme on hoitanut kun soitto nyt kulkee ällistyttävän hyvin tuohon lähtötilanteeseen nähden. Bändisoitto oli minullakin hieman hakusessa johtuen epäsäännöllisestä aiemmasta bändisoittotaustasta. Onneksi meillä oli ja on edelleen erinomainen basisti joka piti alkuvaiheessakin homman kasassa kun rumpali opetteli vasta soittimensa alkeita ja itse opettelin bändisoiton alkeita kitaralla. Sitkeästi jatkoimme ja vuosien mittaan säännöllinen treenaaminen on hionut yhteissoiton saumattomaksi (ainakin siihen nähden mistä lähtökohdista aloitimme yhteissoiton) ja samalla oma kitaransoittoni on tuosta vuoden 2010 jälkeen kehittynyt enemmän mitä ennen sitä yhteensä. Eli mielestäni bändisoitto kehittää ja se jää makuuhuonesoitossa pois vaikka siinäkin kyllä kehittyy ja osaa juttuja mutta kun menee bändin kanssa soittamaan voi alku olla vaikeaa. Myös soittaminen on muutakin kuin se mekaaninen osuus eli sormien liikuttelua tahdissa. Bändisoitto on mm. muiden tekemisten seuraamista ja fraseerausta, oikean soundin hakua jne. Tuo kaikki jää makuuhuonesoittajalta pois. Soundeja voi toki kotisoitossa opiskella ja niin tein itsekin mutta kotona loistava soundi ei välttämättä toimi bändisoitossa. Fraseeraus bändisoitossa mielestäni eroaa yksikseen soittelusta koska yhtyesoundiin sopivat erilaiset jutut mitä yksinsoittoon.
 
Makuuhuonesoittajana kuitenkin voi olla mielestäni tyytyväinen ja itsekin olin siihen aikaan kun soittotilaisuuksia muiden kanssa oli rajallisesti ja halusin treenata siihen aikaan yksin. Eihän se ole keltään pois jos joku haluaa soittaa omaksi ilokseen makuuhuoneessaan. Toki soiton kuuleminen jää ihmisiltä pois mutta tarkoitin sitä että aina löytyy soittajia jotka haluavat soittaa muiden kanssa ja ei ole muilta pois jos joku haluaa tehdä sitä omaksi ilokseen omassa makuuhuoneessaan. Tuo bändisoitto ja sen tuoma kokemus jää pois makuuhuonesoittajalta mutta oman kokemukseni mukaan silti itsekseen soittamisesta voi nauttia aivan täysin - niin tein itsekin vaikka sisimmässäni halusin bändiin ja lopulta pääsinkin bändiin joka soittaa edelleen yhdessä mutta keikkoja ei ole ollut yhtään (johtuen lähinnä että muut kuin minä ei ole olleet keikoista kiinnostuneita eikä niitä siksi ole aktiivisesti etsitty). Liekö jonkin sortin maailmanennätys että bändi on ollut noin 10 vuotta kasassa ja yhtään keikkaa ei ole ollut. :) Sentään biisejä olemme saaneet tuossa ajassa nauhalle. :) Haluaisin edelleen soittaa bändissä jossa olisi keikoille mahdollista päästä ja sellainen voi olla tiedossa koska kaverini kanssa olemme tehneet biisejä ja puhuneet uuden kokoonpanon kasaamisesta ja kaverillani on nykyisen bändinsä kautta kontakteja keikkapaikkoihin joten ehkä vielä pääsen joskus lavalle vakituisen bändin kanssa kuin muissa yhteyksissä kuin jameissa tai pop- ja jazzleirien oppilaskonserteissa vaikka jälkimmäisissä ei mitään vikaa ole - päinvastoin. Mutta olisi kiva kyllä soittaa lavalla ihan oman bändin kanssa.
 
Mutta tuollainen entisen makuuhuonekitaristin ja nykyisen bändissä soittavan kokemus. Olen kyllä edelleenkin siinä määrin makuuhuonesoittaja että soittelen kotona makuuhuonesoittajien suosikkibiisejä Smoke on the Wateria ja Stairway to Heaveniä sekä Purple Hazea ja tilutan pitkiä versioita klassikoista. Jameissa aikoinaan käydessäni sovin kuulemaani puolileikilliseen kysymykseen: "Mistä jameissa erottaa ammattilaisen ja harrastajan?" (suunnilleen noin meni) Vastaus: "Siitä että ammatilainen ei jameissa tunge lavalle ja harrastaja pitää miltei väkisin raahta sieltä pois." En muista menikö tuo oikein mutta tuontyyppiseen muottiin sovin makuuhuonesoittajana joka pääsi epäsäännöllisesti soittamaan muiden kanssa ja vielä yleisön eteen. :)

Kotisoittelussa ei oikeastaan voi olla mitään muita sudenkuoppia, kuin se että jos ei siitä nauti, tai naapurit ja/tai hellasärö ei nauti. Sitten reeniksellä muiden soittajien kanssa voivat liiallinen kamojen räplääminen, yms. muodostua ongelmiksi.

VIPMetal: Makuuhuoneessa voi kuvata itseään videolle ja laittaa tuubiin ja ansaita elanto.
 
Tämä onkin jo toinen tarina, jos sellainen kiinnostaa.
 
Soittohommissa itsellä kehitys on jäänyt laiskuuttani ja muun touhun priorisoinnin vuoksi puolitiehen, kun ei ole sparraajia. Soittotunneilla olen yrittänyt käydä, mutta homman vieminen maaliin ja oman vajavaisuuden hyväksyminen on vaikeaa. Ei ole oikei sellaista kehityskaarta. Tuli aloitettua kitaran kanssa vasta vajaana kolmekymppisenä ja kymmenen vuoden jälkeen reiluna nelikymppisenä osaan vähän, mutta eihän tästä kummoista konvehtia tule. Ruuhkavuodet, saatana.
 
https://hs.mediadelivery.fi/img/192 … 9f2a96c3ed44c30a0187101bbe641ab.gif

Sjömanni: Tämä onkin jo toinen tarina, jos sellainen kiinnostaa.
 
Soittohommissa itsellä kehitys on jäänyt laiskuuttani ja muun touhun priorisoinnin vuoksi puolitiehen, kun ei ole sparraajia. Soittotunneilla olen yrittänyt käydä, mutta homman vieminen maaliin ja oman vajavaisuuden hyväksyminen on vaikeaa. Ei ole oikei sellaista kehityskaarta. Tuli aloitettua kitaran kanssa vasta vajaana kolmekymppisenä ja kymmenen vuoden jälkeen reiluna nelikymppisenä osaan vähän, mutta eihän tästä kummoista konvehtia tule. Ruuhkavuodet, saatana.
 
https://hs.mediadelivery.fi/img/192 … 9f2a96c3ed44c30a0187101bbe641ab.gif
 
On kyllä hienoa lukea, että on aloitettu kolmekymppisenä kitaransoitto. Ruuhkavuodetkin mainitsit, niitä on itelläki ollu nyt 13v ajan. Oma unelmani oli ku alottelin 13v kitaransoittoa (toki olin ala-asteen pianoa pimputellu) muusikon ura. Itellä oli tsäänssit Euroopan kiertueeseen parikymppisenä. Jätin kuitenkin sen väliin (osin vaimon painostuksesta, tai tulevan vaimon).
 
Sain pienen osani isoista keikoista ensimmäisen bändini kautta kuitenkin, Keuruun jäähalli ja Turkuhalli mm.
 
Kuitenkin sitä jäi miettimään näin jo iällä, että jos olis lähteny sinne kiertueelle, että olisko tänä päivänä ammattimuusikko. Olen suhteellisen onnellinen perheenisä nykyään ja mukavaa bänditoimintaa harrastuksena tekevä ihminen. Välillä mennään ammattistudioon yhä tekemään levyjä ja keikkojakin on.
 
Lähinnä tuo youtubemaininta siitä syystä, että nykyään jos haluaa huipulle, pitää osata tehdä videoita itse. Hölmönä opettelin vaan aikoinaan soittamaan. Ei sillä kuuhun mennä tänäpänä. =D

Turhautumisen kautta lopahtava kiinnostus vaanii ainakin meikäläistä. Makuuhuonekitarointini koostuu improvisoinnista backing trackien päälle, biisien opettelusta & tallennuksesta & Tuubiin pukkauksesta sekä omien biisien teosta (tai yrityksestä ainakin).
 
Improvisoinnissa turhautumista aiheuttaa ikuisesti samankuuloinen sooloilu taustanauhasta riippumatta. Myös samojen hyvien taustannauhojen käyttö lerppauttaa kovankin kaulan. Nyt yrityksessä moodien kautta onneen jos saisi erilaista soundia aikaiseksi.
 
Biisien opettelu on antoisaa puuhaa, kunhan opettelee omasta mielestään hyvää biisiä. Kun ne kaikkein parhaimmat on opeteltu, alkaa vaikerrusprosessi nimeltä mitäs seuraavaksi. Turhauttaa myös hyvän biisin opettelun kesken lopettava taitoihin nähden liian vaikea soolo. Myös erikoisvireissä vedetyt biisit turhauttavat erityisesti jos pitäisi vetää floikkavehkeellä - jää opettelematta viritysrumban vuoksi.

Omien biisien teko on ylivoimaisesti turhauttavin osuus. Hienosti lähtee alussa kulkemaan ja sitten töksähtää. DAW:ssa kun on veivannut samaa alkua 100 kertaa, alkaa sekin kuulostaa jo riittävän huonolta. Muutenkin minkä tahansa oman musajutun leipominen uuniin saakka tuntuu olevan ylivoimaista ja on pahin turhauttaja.
 
Mutta kokonaisuuteen nähden turhautumisen sudenkuoppa on aika mitätön. Biisien opettelu, tallennus, miksaus, masterointi, videointi, videoeditointi ja Tuubin pukkaus on mukavaa puuhaa ja palkitsee joskus isonkin duunin kun katsoo ekaa kertaa videotaan Tuubissa. Parasta tässä kaikessa on se, että kaikki tämä hyvä odottaa omassa makuuhuoneessa aina valmiina ja voi harrastaa juuri silloin kun haluaa ja toisaalta pitää kitarat telineessä jos ei soitto maistu.

iPadGuitarist: Turhautumisen kautta lopahtava kiinnostus vaanii ainakin meikäläistä. Makuuhuonekitarointini koostuu improvisoinnista backing trackien päälle, biisien opettelusta & tallennuksesta & Tuubiin pukkauksesta sekä omien biisien teosta (tai yrityksestä ainakin).
 
Improvisoinnissa turhautumista aiheuttaa ikuisesti samankuuloinen sooloilu taustanauhasta riippumatta. Myös samojen hyvien taustannauhojen käyttö lerppauttaa kovankin kaulan. Nyt yrityksessä moodien kautta onneen jos saisi erilaista soundia aikaiseksi.
 
Biisien opettelu on antoisaa puuhaa, kunhan opettelee omasta mielestään hyvää biisiä. Kun ne kaikkein parhaimmat on opeteltu, alkaa vaikerrusprosessi nimeltä mitäs seuraavaksi. Turhauttaa myös hyvän biisin opettelun kesken lopettava taitoihin nähden liian vaikea soolo. Myös erikoisvireissä vedetyt biisit turhauttavat erityisesti jos pitäisi vetää floikkavehkeellä - jää opettelematta viritysrumban vuoksi.

Omien biisien teko on ylivoimaisesti turhauttavin osuus. Hienosti lähtee alussa kulkemaan ja sitten töksähtää. DAW:ssa kun on veivannut samaa alkua 100 kertaa, alkaa sekin kuulostaa jo riittävän huonolta. Muutenkin minkä tahansa oman musajutun leipominen uuniin saakka tuntuu olevan ylivoimaista ja on pahin turhauttaja.
 
Mutta kokonaisuuteen nähden turhautumisen sudenkuoppa on aika mitätön. Biisien opettelu, tallennus, miksaus, masterointi, videointi, videoeditointi ja Tuubin pukkaus on mukavaa puuhaa ja palkitsee joskus isonkin duunin kun katsoo ekaa kertaa videotaan Tuubissa. Parasta tässä kaikessa on se, että kaikki tämä hyvä odottaa omassa makuuhuoneessa aina valmiina ja voi harrastaa juuri silloin kun haluaa ja toisaalta pitää kitarat telineessä jos ei soitto maistu.
 
Mies kyllä tietää tasan tarkkaan mistä puhuu, tää on ku omasta suusta! Sillä erotuksella että tällä hetkellä ei oo vielä turhautumista kun mulla on joku 30 biisiä tai biisin osaa listattuna mitä haluaisi opetella. Niissä tuleekin vierähtämään hetki. Oman soundin kehittäminen impropuolella on ehdottomasti haastavin osuus ja tässä onkin oltu jumissa jo pidemmän aikaa.

Kaksi edellistä kommenttia tätä kirjoittaessa (jos ehtii väliin sopivasti) kiteyttävät loistavasti makuuhuonesoittamisen hyvät ja huonot puolet. Allekirjoitan myös noita useimmat omalla kohdallani paitsi että tällä hetkellä YouTube-videoita en tee. Kokemusta siis on sekä makuuhuonekitaroinnista ja bändisoitosta joista jälkimmäistä nykyään enemmän teen.
 
Makuuhuonekitarointia voisi verrata hieman leikkisästi FIFA-futispelin puolella konetta vastaan pelaamiseen/kavereiden kanssa pelaamiseen vs. onlinepeleihin. Ensinmainitussa pelaa konetta vastaan jossa on hieman sama juttu kuin konetaustojen kanssa soittamisessa (sama konemainen biitti taustalla vaikka rytmit vaihtelevat) eli samantyyppisiä vastustajia vastaan ja botit pelaavat melko yllätyksettömästi jne. ja kavereita vastaan pelataan samalla porukalla mutta eräänlaisessa kuplassa.
 
Onlinepeleissä kohdataan eritasoisia, eri tavalla pelaavia vastuksia miljoonien pelaajien joukosta (tai ainakin satojen tuhansien) ja niissä on yllätyksellisyyttä ja testaa taitonsa ns. isossa maailmassa verrattuna pieneen piiriin tai konetta vastaan (jossa voi alitajuisesti pelata liian helpolla tasolla ja huijata itseään). Ei ehkä täysin yhteensopiva vertaus mutta hieman samaa. Parempia vertauksiakin löytyy mutta pointti oli että niin kotisoittelusta kuin peleistä offlinessa konetta tai kavereita vastaan voi nauttia ja se voi olla antoisaa mutta joku siinä jää useimmiten pois. Eri asia jos tuon asian poisjäänti ei haittaa ja harraste on antoisaa teki sitä sitten omassa kuplassaan tai ihan bändisoitossa tai laajassa onlinepelien maailmassa jossa toki taso on kirjava mutta taidot tulee testattua muuallakin kun yhdessä paikassa. Bändisoitossa taas soitetaan oikean rumpalin ja basistin ollessa taustalla ja oikeissa olosuhteissa verrattuna konetaustojen kanssa soittamiseen ja bändisoitossa on ennalta-arvaamattomuutta ja mikään biisin soittokerta tai treenikerta ei ole samanlainen - kuten onlinepeleissäkin siinä omassa lajissaan.

Mun mielestä kitaran(kin) soittaminen on pidemmän päälle ihan helvetin tylsää, ellei ne sointukulut, riffit, soolot yms. tavalla tai toisella ala rakentua biiseiksi/lauluiksi. Itse otan vain harvoin haltuun muiden tekemiä biisejä, paitsi tietysti bändi-yhteyksissä niitä mitä vedetään jos vedetään. Mutta itsekseen soitellessa sekin on aika tylsää. Mieluummin sitä kehittelee ja hioo jotain omaa jumitusbluesia/biisiaihiota, josta sitten voi jotain kehittyä. Mutta kitarismissa ei varmaan ole yhtä oikeaa tai väärää tapaa.

2randpo: Mun mielestä kitaran(kin) soittaminen on pidemmän päälle ihan helvetin tylsää, ellei ne sointukulut, riffit, soolot yms. tavalla tai toisella ala rakentua biiseiksi/lauluiksi. Itse otan vain harvoin haltuun muiden tekemiä biisejä, paitsi tietysti bändi-yhteyksissä niitä mitä vedetään jos vedetään. Mutta itsekseen soitellessa sekin on aika tylsää. Mieluummin sitä kehittelee ja hioo jotain omaa jumitusbluesia/biisiaihiota, josta sitten voi jotain kehittyä. Mutta kitarismissa ei varmaan ole yhtä oikeaa tai väärää tapaa.
 
Tuo on sinänsä ihan oikea tapa lähestyä kitaransoittoa, että jammailee ja kehittää omaa. Muiden biiseistä oppii toki uusia juttuja, mutta niihin biiseihin voi jäädä jumiin, jos niitä vain rämpyttelee. Riippuu myös tietenkin onko tarkoitus vain koti rämpyttely vai muusikoksi kehitys?

-----------

kaikkonen975: Hei, ymmärsin kyllä ettet vähätellyt. Harrastaa voi monella tapaa. Kun ikää alkaa jo olla niin huomaa miten positiivisiä vaikutuksia on jonkun instrumentin soittamamisella. On tutkimuksia siitä miten stimuloi aivoja. Olen huomannut ihan konkreetisesti, pari vuotta sitten talvella tapahtuneen liukastumisen seurauksena sormet ihan jumissa, jännetulehdus. Luulin että tässä se sitten oli. Hyvä lääkäri,kortisonia ja kipulääkettä ja sanoi että vielä sinä soittelet. Oli oikeassa.
 
Jokapäiväinen soittelu, aivoille positiivista ja pitää sormet vetreinenä.
 
Itse sairastuin dystoniaan noin viisi vuotta sitten, joka alkoi aiheuttaa pakkoliikkeitä ylävartalossa ja oireet pahenivat pikkuhiljaa. Pää veti voimakkaasti oikealle ja heilui, koska vastapuolen lihakset yrittivät kompensoida tilannetta ym. Kävin aivoleikkauksessa, jossa vedettiin piuhat aivoihin ja rintaan tahdistin, joka antaa virtaa aivoihin sekä laite, jolla voin säätää tehoja sekä oikealle, että vasemmalle puolelle.
 
Soittaessa pystyn kytkemään laitteen kokonaan pois päältä ja oireet katoavat täysin. Jotkut osat aivoista ilmeisesti aktivoituvat, kun soittelen. Pelkkä musiikin kuuntelu, vaikka miten tarkasti kuuntelisi mitä tapahtuu ei saa samaa aikaiseksi, vaan se vaatii nimenomaan itse soittamista. Sitten jos lopetan soittelun ja odotan hetkisen, niin pää alkaa vispaamaan, jos en kytke laitetta päälle. Lisäksi laitteen ollessa päällä sormeni toimivat hieman hitaammin. Eroa ei huomaa muuten kuin metronomin kanssa soittaessa, jolloin laitteen ollessa päällä saa metronomin tempoa laske hieman, jos treenaa jotain ihan äärirajoilla.

VIPMetal: Ite alan olla sitä vanhaa polvea, jolloin kaikkien piti tehdä omia biisejä, että oli varteenotettava bändi. Ja niitähän on sitten tehty. Kyllähän sitä on covereitaki hallussa ja on tullu vedettyä, mutta kyllä se vaatii ihan oman moodinsa, että jaksaa kaivaa nuottikirjan esiin. Enemmän niitä tuli silloin soiteltua, kun ei ollut bändiä ja focus oli kadoksissa. Parhaimmillaankin omat soitot on jonkin sortin jammailua nykyään. Joskus tulee biisi, kun iskee nakit sopiviin kohtiin ja alkaa melodiaa puskea päähän.
 
Soiton opiskelussa oli kyllä ensiarvoisen tärkeää opetella tabulatuureista systeemejä ja biisejä. Sitten kun opetteletko nuotti nuotilleen jonkun toisen soolon vai teetkö omaa musaa, niin se raja on aika häilyvä, että kumpi on viisaampaa.
 
Mulla on vähän sama juttu, että oma musa ja bändi oli kaikkein tärkeintä. Tosin "bändin" käsite on nykyisin laajentunut niin, että se on enemmän luova yhteisö jossa tehdään yhdessä musiikkia vähän väljemmillä ehdoilla eikä niin soitinsidonnaisesti. Mutta omaa musaa edelleen pyrin tekemään. Muiden biisien opettelu jonnena oli enemmän sitä että toisaalta joskus halusi osata "standardit" ja toisaalta kun en itse ole koskaan osannut tabulatuureja ja nuottejakin olen vasta opettelemassa, niin kaikki opeteltiin ja opettelen edelleen korvakuulolta, niin se on enemmän sitä että ymmärtää miten joku juttu on tehty. Mulla ei ole ikinä kärsivällisyys riittänyt sellaiseen tarkkaan imitointiin, vaan riittää että tajuan miten se sen tekee ja mahdollisesti pääsee vähän jyvälle siitä miten se on synytynyt, niin riittää että omalla soitolla pystyy luomaan uskottavan "vaikutelman" että näin se menee. Ja oikeastaan olen aina halunnutkin tuoda juttuihin itseäni ja vaikka opetellessa lähtökohta on pystyä tekemään se suunnilleen silleen kun alkuperäinen tekijä sen teki, niin heti sen jälkeen yritän keksiä miten sitä voisi "parannella" eli tehdä siitä itseni näköistä.
 
Mä ajattelen soittamista vähän niinkuin puhetaitona. Matkimalla opitaan "puhumaan" mutta sitten kun on opittu, niin pitää olla jotain sanottavaa ja uskallusta sanoa se. Soittotaitoon (eli siihen puhumiseen) suhtaudun vähän niin, että on monia tapoja käyttää kieltä, jotkut puhuu kadun kieltä tai slangia tai murretta ja jotkut puhuu tiukkaa kirjakieltä, mutta se miten kieltä käyttää ilmentää persoonaa ja sisältö sitä vastoin ratkaisee sen, että onko se sanottava kiinnostavaa.
 
Kitarapalstoilla mun mielestä helposti se itse soittotaidon hankkiminen saa suhteettomasti painoarvoa ja samalla helposti kapeutuu käsitys siitä, mitä se soittotaito oikeasti on. Käsitys että on oikein soittoa ja väärinsoittoa voi harhauttaa ajattelemaan, että vain tietynlainen "tekniikka" on sitä oikeaa "tekniikkaa" . Mutta minä olen aina tuntenut viehtymystä soittajiin, jotka ei kuulosta ihan tavanomaisilta silloinkaan kun soittavat jotakin tavanomaista kappaletta :-)

hallu: Mulla ei ole ikinä kärsivällisyys riittänyt sellaiseen tarkkaan imitointiin, vaan riittää että tajuan miten se sen tekee ja mahdollisesti pääsee vähän jyvälle siitä miten se on synytynyt, niin riittää että omalla soitolla pystyy luomaan uskottavan "vaikutelman" että näin se menee. Ja oikeastaan olen aina halunnutkin tuoda juttuihin itseäni ja vaikka opetellessa lähtökohta on pystyä tekemään se suunnilleen silleen kun alkuperäinen tekijä sen teki, niin heti sen jälkeen yritän keksiä miten sitä voisi "parannella" eli tehdä siitä itseni näköistä.
 
Joo, tribuutti-hommat on sit erikseen. Mutta siis yksi perinteinen cover-traditio perustuu nimenomaan siihen, että muistellaan miten joku biisi menee ja annetaan palaa. Joskus kasarilla kun mua yritettiin rekrytoida humppabändiin laivoille (en lähtenyt), kävi ilmi että ainakin tuohon aikaan soitettiin yleisön pyynnöstä ikihirveitä tuolta pohjalta. Eli koko bändistä kukaan ei muistanut tarkalleen biisin harmoniaa, laulumelodia toki meni yleensä riittävän lähelle orggista. Kukaan yleisöstä ei ollut kuulemma koskaan valittanut, että soititte väärin.