Kitarat: kitarakamat ›

No ei sitten, surkeahan tuo on...ja huono saundiltaan :(
 
KURISTAN!!

Ja loppujenlopuksihan boutique meinaa putiikkia..

Määrittelykysymyshän se onkin. Itse en ehkä pitäisi piirilevyjä ratkaisevana juttuna. Buddakin käyttää niitä nykyisin osassa mallistoa, vaikka nosti taannoin hintojakin raskaalla kädellä...
 
...ja nyt esim Superdrive p2p on järjettömän paljon parempi kuin uudet....kuulemma

Ja kun kattoo Buddankin koneita, niin esim:
 
http://www.acplink.com/chassis/display.aspx?curpage=54
 
Tuossa verbmaster, eikä sieltä mitään ihmeellisempää hintaansa nähden löydy.. Muutama tagboardiin juotettu vastus ja konkka..

tosi boutique vahvistin :))
 
www.vilo.net/white.htm

Otavan Uusi sivistyssanakirja:
"boutique (butí'k)(ransk.), kauppa, myymälä; kallis myymälä, jossa myydään muotiartikkeleita."
 
J. Korpelan pienehkö sivistyssanakirja:
"boutique (butík) (pieni, tasokas) muotituotteiden myymälä"
 
Näkisin, että kalkkuna on oikeilla jäljillä määritellessään boutiquen putiikiksi...
 
Jos vahvistin on kallis ja muodikas sekä pienen ja tasokkaan yrityksen valmistama, se on eittämättä putiikkivahvistin.

Ja boutique-pedaaleita sitten löytyy myös, jopa vahvistimia enemmän, Ruotsalainen BJF esimerkkinä.

Boutique on kitara- ja bassovahvistimissa sellainen pikkuhiljaa syntynyt epävirallinen termi, vastaava on esimerkiksi määritelmä: "high-end " tuolla hfi-laitteiden puolella. Ei siihen ole mitään ehdotonta määritelmää, mutta boutiquen-valmistuksen yhdistävänä piirteenä on tietty tinkimättömyys.
 
Oikeat tehtaat valmistavat tuotteet niin että ensin määritellään hintataso ja kohderyhmä, tutkitaan markkinat sekä kilpailutilanne ja sen jälkeen suunnitellaan tuote niin että se mahtuu markkinoinnin asettamiin raameihin.
 
Varsinaisessa boutique-valmistuksessa merkitsee ainoastaan laatu, joka on niin hyvää kun valmistaja osaa tehdä - tavoite ratkaisee, ja tavoite on soundi ja muut käyttöominaisuudet ei myynti - näin siis teoriassa.
 
Kompromissittomuus on avainsana ei menetelmät. Joku voi olla sitämieltä että piirilevyt eivät soundia tai kestävyyttä huononna ja joku taas ajattelee ettei piirilevyjä käyttämällä voi kunnon vahvistinta tehdä.
 
Se ettei piirilevyjä käytetä on itseasiassa välttämättömyydestä tehty hyve, koska hyvälaatuiset piirilevyt valmistettuna piensarjoissa ovat hyvin kalliita, niin kalliita ettei niiden kasausaikaa vähentävästä vaikutuksesta ole mitään hyötyä.
 
Tavallaan ensimmäinen tunnettu boutique-valmistaja oli Mesa Boogie, mutta ei ole sitä enää. Jotkut muutkin valmistajat ovat kasvaneet varsinaisiksi tehtaiksi ,jotka tuotteistavat vahvistimensa markkinointi ja tuotantotalous oppien mukaan ja niitä ei siis voi kutsua enää boutique-valmistajiksi, Orange ei ole koskaan ollutkaan sellainen vaan se on selvästi tehdas.
 
Laadusta ei siis ole kysymys vaan tuotanto filosofiasta.

Erittäin hyvä pointti Kossulta.
 
Itse näen kuitenkin kitaravermeiden kompromissittomuuden jokseenkin ironisena. Mitä tarkoitetaan sillä, että pyritään tuottamaan parasta mahdollista laatua ilman kompromisseja. Ymmärrän mitä se tarkoittaa hifi-puolella, sillä siellä on selvä tavoite - luonnollinen äänentoisto.
 
Sekä kitaravahvistimien ja -efektien historia on kuitenkin kompromissientäyteinen ja nykyinen saundi-ihanne on pitkälti tulosta aikoinaan juuri laadun ja kustannusten välillä tehdyistä kompromiseista. Ei Ibanezin tube screamereissa ole aikoinaan käytetty JRC4558 piiriä sen vuoksi, että takaisi parhaan saundin, vaan siksi, että se on halpa ja toimiva. Ja nykyään JRC4558 -piiri on boutique -kamaa.
 
Eli mitä oli tarkoitukseni sanoa, on että kun ennen kitaravermeitä kyhättiin periaatteella "mahdollisimman halvalla kelvollista" ja samalla luotiin kitaravermeille tunnusomainen saundi, niin nykyään saamaan saundiin pyritään pääsemään kustannuksista tinkimättä. Onko tässä paradoksi?

Onko tässä paradoksi?
 
Oletan tuon retoriseksi kysymykseksi, sen verran selkeähän tuo vastaus on. Ei tämän alan laitteille voi tehdä, juuri mainitsemasi syiden takia, mitään "TM testaa" -tyyppistä tarkkaa, teknistä arvostelua, kun lähtökohdat ovat jo noin kieroituneet. Se käytännössä haluttu ja himoittu soundispektri kun on aivan jotain muuta kuin täydellisyyttä tavoitteleva rohvessuuri voisi edes kuvitella.

Itse näen kuitenkin kitaravermeiden kompromissittomuuden jokseenkin ironisena. Mitä tarkoitetaan sillä, että pyritään tuottamaan parasta mahdollista laatua ilman kompromisseja. Ymmärrän mitä se tarkoittaa hifi-puolella, sillä siellä on selvä tavoite - luonnollinen äänentoisto.
 
Hyviä pointteja! Hyvää tai huonoa kitaravahvistinta ei ole muuta kuin kestävyyden yms laadun suhteen. Kestävyydessä nämä boutique vahvistimet onkin yleensä lyömättömiä, tosin ei aina. Esim. Matchlesseissa on kuulemma todella paljon vikoja, mutta soundi on sitten kohdallaan.
 
Eli mitä oli tarkoitukseni sanoa, on että kun ennen kitaravermeitä kyhättiin periaatteella "mahdollisimman halvalla kelvollista" ja samalla luotiin kitaravermeille tunnusomainen saundi, niin nykyään saamaan saundiin pyritään pääsemään kustannuksista tinkimättä. Onko tässä paradoksi?
 
Boutique firmat voi tosiaan jakaa kahteen eri luokkaan. Niihin jotka kopioivat vanhoja klassikoita tarkasti (Victoria jne) ja niihin jotka ovat innovatiivisia ja yrittävät kehittää persoonallisia ja jollain tavoin uudenlaisia vahvistimia (DR Z, Matchless/Bad Cat jne).
 
Kannattaa olla hyvin skeptinen tuhansien eurojen boutique vahvistinten mainoslauseiden suhteen. Olen nähnyt vahvistimia (oikeassa elämässä ja kuvissa) joiden väitetään olevan tehty parhaista saatavilla olevista osista ilman kompromissejä. Kuitenkin sisältä löytyy perus kamaa: alpha potikoita, Illinois elektrolyyttejä, orange Drops konkkia, hammond muuntajia, jensen kaiuttimia. Edellä mainitut osat eivät ole välttämättä huonolaatuisia mutta eivät kyllä missään nimessä kompromissittomia vaan juuri sitä perus kamaa mitä "kaikki" käyttää ja mikä on massatuotannon vuoksi edullista. Tarkoitan siis että voi olla niin että 1500e ja sen 4500e vahvistimen "laadun" ero on vain hinnassa.
 
Soundi on sitten asia erikseen...
 
mikko