Studiotyöskentely ›

Toihan nyt tietenkin riippuu ihan älyttömän paljon siitäkin, mitä soi taustalla. Tai siitä, mitä taustalla ei soi. Tärkeintä on, että laulaa erityisesti soinnun pohjasäveleen (jos se soi samaan aikaan referenssinä) nähden "puhtaat" intervallit eli kvartit, kvintin ja tietenkin oktaavit mahdollisimman tarkasti, koska näiden äänten suhteen epävireen erottaa helposti. Muissa sävelissä ja erityisesti tersseissä onkin sitten enemmän liikkumavaraa, varsinkin, jos mikään toinen soitin ei soita laulettavaa säveltä.
 
Laulajahan pyrkii luonnostaan laulamaan puhdasvireisen äänen olemassaoleviin referensseihin nähden ja tämä ääni poikkeaa jonkin verran tasavireisen järjestelmän äänestä, esimerkiksi duuriterssi tulee tästä syystä laulettua tyypillisesti hieman matalampana kuin tasavireisen järjestelmän ääni (jos taustalla siis soi vaikkapa soinnun pohjasävel ja sen kvintti elikkä siis ns. power chord). Ja tätä siis kuulija EI aisti epävireenä vaan nimenomaan vireisenä laulamisena. Tämä siis senkin takia, että voimasoinnussa yläsävelsarjassa soi juurikin äskenmainittu puhdasvireisen järjestelmän mukainen duuriterssi.
 
Toisaalta, jos jokin (tasavireinen) soitin soittaa tuon äänen yhtä aikaa, kuin sitä lauletaan, laulaja tyypillisesti luonnostaan laulaa saman (tasavirejärjestelmän mukaisen) äänen, koska muutenhan se kuulostaa epävireiseltä.
 
Pienikin epävire suhteessa samantapaiseen soundiin, joka soittaa laulettavan sävelen kanssa uniksessa aistitaan tosi helposti. Paha sanoa senttitasolla mitään, mutta ei tosiaankaan puhuta kymmenistä senteistä vaan maksimissaan muutamista.
 
Eli summa summarum, musiikissa kaikki on kiinni siitä, että kokonaisuus toimii ja oma suoritus tulee mukauttaa palvelemaan kokonaisuutta parhaalla mahdollisella tavalla. Jos musiikki ja erityisesti laulu kuulostaa kontekstissaan hyvältä ja oikealta, se on silloin laulettu oikein ja vireisesti, vaikka mittari sanoisi mitä. BOOM!