Aihe: Voivod
1 2 3 4 5 6
mpekkanen
25.10.2018 17:40:58
zeta:...Biocancer oli suhteellisen mielikuvituksetonta kohkaamista, vaikka bändi kyllä tuntui olevan itse kovinkin innoissaan omasta materiaalista, mikä ei tietenkään ole huono asia. Vähän moniulotteisuutta olisi kaivannut tauottomaan takomiseen, sillä nykyisellään biisejä oli melko vaikeaa erottaa toisistaan.
 
Katsoin molemmat bändit samassa paikassa ja lämppärin soundit eivät olleet lähellekkään Voivodin tasoa. Kitaroista ei tahtonut kuulua oikein mitään ja nekin vähät kitaratsoolot, joita oli, niin ne kuului vielä huonommin(ei saanut siis mitään selvää, ainoastaan näki että nyt toinen soittaa sooloa).
Katsojia ei keikkalavan edesä ollut kovinkaan paljoa, mutta kyllähän bändillä ihan meininkiä oli.
Muutaman kappaleen kuuntelin youtubesta ennakkoon ja ei oikein ollut meikäläisen musaa tämä bändi. Rumpali oli kyllä hyvä tälliseen musaan, mutta kappaleissa olisi saanut olla ehkä enemmän vaihtelua tai jotain...
 
Itseä ei olisi myöskään haitannut, vaikka Voivod olisi soittanut Phobos levyltäkin jotain, mutta ehkä joskus toisella kertaa...
On se kuitenkin aina parempi, että keikasta jää sellainen fiilis, että olisi halunnut jotain kuulla vielä lisää, kuin että olipa pitkä ja puuduttava keikka...
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3 4 5 6
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)