Kitarat: akustinen ›

Nailonkielista käytiin keskustelua pari vuotta sitten enemmänkin ja ikuisuusaihehan se onkin. Kirjoitin silloin näin, ja laitankin sen tähän taas jos vaikka joku saisi ideaa tai jotain:
 
------------------------
 
Kun itselle mieluinen nailonkielinen kitara on löytynyt alkaa erilaisten kielten kokeilu siihen kitaraan. Kielten tyyppi (nylon, titanium, carbon) vaikuttaa soundiin ja soitettavuutenkin valtavasti ja tension samoin. Lisäksi eri firmojen kielet soivat eri tavoin vaikka olisivat sinänsä samaa tyyppiä noin teknisesti. Se ei olekaan hetkessä kokeiltu ja tulee sitä paitsi kalliiksikin. Kukaan maailmassa ei voi etukäteen tietää mikä se 'oikea' setti on juuri siihen kitaraan ja juuri sinulle. Muuttujia on asiassa tavattomasti.

Jossain vaiheessa, ehkä vuosien kuluttua, mieleinen setti löytyy ja siinä pysytään. Jos kitara ei tällä setillä intonoi tai on muuten ikävä soitettava mennään osaavalle pajalle ja seppä rakentaa intonaation ja soitettavuuden kohdalleen. Se saattaa edellyttää sekä yläsatulan että tallaluun kompensointia kielikohtaisesti, seppä kyllä tietää jos on seppä. Tässä yhteydessä yläsatula laitetaan luusta ja talla myös. Kaikki tämä maksaa jotain ja maksat hymyillen. Sen jälkeen hymyiletkin jatkuvasti ja harmittelet ettet tehnyt tätä jo aiemmin. Hommaa ei kannata kuitenkaan tehdä jo valmiiksi huonoon kitaraan.

Itse olen havainnut että yksi hyvä tapa lähestyä asiaa on äänittää sitä kitaraa jos sillä on tarkoitus äänittää. Kitara soi ulospäin eri tavalla kuin mitä se soi soittajan omaan korvaan johtuen projektiosta. Mikrofonikin kuulee asiat eri tavalla kuin korvat. Lisäksi tässäkin suhteessa eri soittimet käyttäytyvät eri tavoin. Kielisetin hinta ei ratkaise asiaa, edullinen kieli saattaa olla joissain tapauksissa se toimivin ratkaisu, sitä paitsi niitä raaskii ostaa useammin ja täten vaihtaa useammin tuoreisiin, ei väheksyttävä seikka sekään. Hauskaa hämmennystä aiheuttaa sekin vielä että eri firmat tarkoitttavat ilmaisuilla low, medium ja high tension aivan eri asioita. Hyvä esimerkki on D'Addario vs. Galli. Jotkut firmat julkaisevat jännitykset kiloissa ja toiset panttaavat tietoja. Taas D'Addario vs. Galli käyvät esimerkistä. Senkin takia saattaa tulla hutiostoksia.

D'Addario EJ45 toimii omassa Estevessä hienosti mutta paljon fiksummassa Sakurai (model 5, 1975) -kitarassani ei lainkaan, ei siis millään tasolla. Mutta kun laitoinkin EJ45TT -version niin kas kummaa, ihmeitä tapahtui. Se on pienestä kii.
-------------------------------------
 
Noin siis silloin. Nykyään ajattelisin että aloittelijan kannattaa laittaa D'Addarion EJ-45C setti ja tunnustella jotta miltä tuntuu ja kuulostaa. Tuohon olen itsekin siirtynyt ja kokemus on että:
 
-se kuvattu G-kielen tunkkaisuus, mikä varsinkin D'Addariolle on tyypillistä vähenee merkittävästi kun setissä mukana oleva ruskea hiili-G-kieli asennetaan normaalin clear-nylon G-kielen asemesta, joka siis sekin mukana tulee. Tuossa tulee siis kaksi G-kieltä mukana mutta asennetaan se ruskea. Oma kokemukseni kattaa kolme erilaista kitaraa ja havainto on jokaisessa sama: laita ruskea. Tällöin G-kieli on paljon paremmassa balanssissa muiden kanssa ja soi vähemmän muovisesti. Intonaatio paranee tavattomasti.
-E ja H -kielet ovat normi nailonia ja soivat kuten EJ-45 setin kielet muutenkin eli oikein sävykkäästi ja kirkkaasti.
-punotut kielethän ovat hiilikuitua, jossa siis punos päällä. Ominaissoundi mielestäni vähän tarkempi ja napakampi kuin normi Ej-45 setissä. Nämä kielet mnyös asettuvat nopeasti ja soivat pitkään vireisesti.