Aihe: kitaristin rigi (mielikuvitusleikki)
1 2
hallu
26.02.2018 16:28:17 (muokattu 26.02.2018 16:30:34)
Tulipas mieleen kun täällä aina haaveillaan ja hehkutellaan ja puhutaan kamoista, niin semmoinen ajatusleikki. Idea lähti kun katselin tuota omaa setupiani, niin olen upottanut melkoisen määrän rahaa siihen (tai no melkoisen ja melkoisen, sehän on aina suhteellista ja tiedän että vaatimatonta tuo on moniin verrattuna), niin kertokaapa minkälaiset kitarakamat hommaisitte kymmenellä tuhannella eurolla? ei enempää eikä vähempää ja koko kymppitonni pitäisi käyttää. jokainen voi peilata sen omiin mieltymyksiinsä ja tarpeisiinsa.
 
Referenssinä kerron, että itse ostin sillä rahalla kolme sähkökitaraa, kolme vahvistinta ja kaksi kaappia (no jäi ehkä joitakin satasia vaille, mutta suunnilleen noilla mennään joten likiarvio).
 
E: lähinnä mulla on ollut monta kertaa mielessä, että mulla on mopo karannut pahasti useampaankin otteeseen käsistä ja siksi mietin, että kuinkahan mahtaa olla pääseekö keskiverto lottovoitolla edes alkuun kitarakamoissa, vai tuottaako tämmöinen harrastajankin budjetti jo vaikeuksia :-D
Elämä on reiässä rattoisaa......
tomaattiorava
26.02.2018 16:44:08 (muokattu 26.02.2018 16:44:53)
Jostain custom-pajalta kepukka 4-5 tonttua tai vaihtoehtoisesti samalla rahalla hieno strato + joku V-seiska, parilla tonnilla 2kpl jotain 1x12 putkicomboja stereo-setuppiin (kotiin) , niiden lisäksi ehkä joku hyvä nuppi kolmella tonnilla kaapin päälle (kämpille) ja lopuilla lisää purkkeja, ainakin octaveri ja joku valtaisa dilsa+verbi-modulointijärkäle.
VIPMetal
26.02.2018 16:46:44
 
 
Ei varmaan tuo kymppitonni riittäis näihin romuihin. Mutta aika lailla varmaan samat ostaisin takas. Tai no, voishan sitä toria seurata ihan uudella mielenkiinnolla jos ois toiminta-kymppitonni takataskussa. =)
Raskasta rokkia: Heroes Don't Ask Why
Jeszse
26.02.2018 16:52:34
Kymppitonni vahvistinkamoihin olis melko vitummoinen paukku, ku on tämmönen tilanne että irtopurkit ja niiden kanssa pelaaminen ja roudaaminen ei kiinnosta vittujakkaa, ja kitaratkin on viimesen päälle omaan käteen rakennettu.
Rahka pulla Sinkki kuume mittari
hallu
26.02.2018 17:06:11
VIPMetal: Ei varmaan tuo kymppitonni riittäis näihin romuihin. Mutta aika lailla varmaan samat ostaisin takas. Tai no, voishan sitä toria seurata ihan uudella mielenkiinnolla jos ois toiminta-kymppitonni takataskussa. =)
 
Ei varmaan monenkaan kamoihin, mutta voisihan tämä olla myöskin semmoinen priorisointiharjoitus eli mistä kamasta luopuisit, jos sulla saisi olla vain kymppitonnilla kamaa ? sun kohtdalla voi tietty olla, että saisiko edes tuota sun räkkiä kymppitonnilla?
Elämä on reiässä rattoisaa......
joku muu sikko
26.02.2018 17:29:23
Rigistä puhuttiin eikä kitaroista. Kyllä minulla taitaa mennä kymppi rikki uutena- hinnoilla jos laitan kaikki räkkivermeet samaan räkkiin. 6-7 ihan normi kokoonpanolla
Kyseisen herran rasvaiset postaukset puhuvat omaa kieltään avioliittoa (ja lapsien hankkimista) vastaan. - Dr. Funkenstein:
VIPMetal
26.02.2018 17:39:16
 
 
hallu: Ei varmaan monenkaan kamoihin, mutta voisihan tämä olla myöskin semmoinen priorisointiharjoitus eli mistä kamasta luopuisit, jos sulla saisi olla vain kymppitonnilla kamaa ? sun kohtdalla voi tietty olla, että saisiko edes tuota sun räkkiä kymppitonnilla?
 
No joo,
 
Lähdetäänpä avoimin mielin.
 
Music Man JPX6/BFR
5U Thon rack
Mesa Triaxis
Mesa 2:90
Axe-FX
Mesa 4x12
Engl Z-12
Crybaby wah
Korg tuner
 
Tolla menisin downshiftaten. =)
Raskasta rokkia: Heroes Don't Ask Why
hallu
26.02.2018 17:41:15
joku muu sikko: Rigistä puhuttiin eikä kitaroista. Kyllä minulla taitaa mennä kymppi rikki uutena- hinnoilla jos laitan kaikki räkkivermeet samaan räkkiin. 6-7 ihan normi kokoonpanolla
 
Eikö kitarat kuulu "laitteistoon" ? olen ehkä ymmärtänyt sanan rigi ihan väärin. Tarkoitin kylläkin kitaristin koko kamastoa, miksi sitä nyt sitten kutsutaankaan vaikka sitten "kitarakamoiksi" jos "rigi" johtaa harhaan.
Elämä on reiässä rattoisaa......
tomaattiorava
26.02.2018 17:43:25
Aika laiha lohtu kymppitonnin rigi ilman yhtäkää kepukkaa...
hallu
26.02.2018 17:47:07
VIPMetal: No joo,
 
Lähdetäänpä avoimin mielin.
 
Music Man JPX6/BFR
5U Thon rack
Mesa Triaxis
Mesa 2:90
Axe-FX
Mesa 4x12
Engl Z-12
Crybaby wah
Korg tuner
 
Tolla menisin downshiftaten. =)

 
No tuo kelpaisi kyllä mullekin :-). Ehkä ton AXE:n vaihtaisin vaikka varakitaraan jo viritysmittariksi ehkä polytune, mutta kyllä Korgin tunerikin kelpaisi. Ei jää kyllä kamoista kiinni teikäläisellä tuo homma.
Elämä on reiässä rattoisaa......
J.Nikkanen
26.02.2018 17:56:45 (muokattu 26.02.2018 18:01:50)
Huh huh...
 
-putkietuaste, reilu tonni, vaikkapa Engl tai Mesa
-trankkupääte, ei tonniakaan
-4U räkki, satanen tai kaksi
-pari kappaletta 2x12" kaappeja, luokkaa tonni max. Mutta mieluummin aktiivipömpelit että voisi erillisen päätteen jättää pois.
-efektilauta, about tonni
 
Vaan eipä tuosta tule kuin puolet kympistä, ja tuokin semmoinen setti että kiinostus ottaa mukaan keikalla luokkaa nolla. Ennemmin:
 
-1x12" kombo muutamalla tonnilla
-mätsäävä lisäkaappi, alle tonni
-potkulauta, tonni
-pari mikkiä, pari DI boksia, tonni?
 
Jaa, taas vaan viistonttua. Höh.
 
edit: Niin joo se kitara, joku palapeli, 500 max.
 
edit2: Ja kitaroita kaksi identtistä, ainakin kaulaltaan, raudoiltaan ja sähköiltään.
VIPMetal
26.02.2018 17:58:24
 
 
hallu: No tuo kelpaisi kyllä mullekin :-). Ehkä ton AXE:n vaihtaisin vaikka varakitaraan jo viritysmittariksi ehkä polytune, mutta kyllä Korgin tunerikin kelpaisi. Ei jää kyllä kamoista kiinni teikäläisellä tuo homma.
 
No joo, varakitaraks ottaisin tohon samaan rahaan jonku Iban RGR321EX Dimarzioilla. Ja tuota 2:90 päätettä nyt tässä metsästänki ja mahdollista downshiftausta livehommissa. Joo kyllä se miehestä on kiinni jääny jo jonkin aikaa. =D
Raskasta rokkia: Heroes Don't Ask Why
PJS
26.02.2018 18:08:56
 
 
Hmmm... Hommaisin osan, tai noin 2/3, niistä kamoista mitä mulla on nyt :D
"Constantly choosing the lesser of two evils is still choosing evil."
Stone
26.02.2018 18:12:18 (muokattu 26.02.2018 18:23:49)
 
 
Se voisi olla esim. tällainen setti, jos panostaisin kaiken yhteen tiettyyn soundiin:
 
Vahvistin (€8,398 EUR): https://reverb.com/p/fender-twin-1957
 
+
 
Kitara (€1,590 EUR): https://reverb.com/item/10460729-fe … -thin-skin-2008-butterscotch-blonde
 

 
Vielä jäi 12 € kitarapiuhan hankintaan...
Huh huh...onneksi tämä oli ajatusleikki, kun alkoi jo nyt tämä törsääminen omatuntoa kolkuttamaan ja sen takia joutuisin heti myymään kaiken hankkimani torilla pois :D
Ei koyhalla ole varaa tällaisiin "hullutuksiin" edes mielikuvituksen varjolla :D
"If you want heavy metal, listen to John Lee Hooker, listen to that motherfucker play. Thats heavy metal. Thats armour"! - Keith Richards
Gary the pine
26.02.2018 19:07:46
Aika lailla samat vermeet koittaisin haalia mitä nyt on, varsinkin kun sain tuplattua tuon JMP-1/JFX-1 osaston, niin ei ole hirveästi lisättävää.
 
Jonkun kaapin olen tuumannut että vois vähentää, mutta en tiiä, kivahan noita on olla, tyhjä seinä on tylsä :-)
Tulin, näin, paskoin housuun.
Snapo
26.02.2018 19:54:39 (muokattu 26.02.2018 22:30:14)
Pari kappaletta palastratoja, toinen simppeli naturaalina ja toinen eksoottisemmilla puilla. Ajatus rakennuspalikoista ja muokattavuudesta viehättää. Eiköhän niihin saisi menemään pari tonnia kipale. Vahvistimeksi kelpaa Kemper, Axe tai tällä budjetilla vaikka molemmat. Kotona soittovolyymit on sellaisia että oikealla vahvistimella ei tee mittään. Lopuilla sitten hyvät monitorit ja läjäpäin kitaramikkejä minkä kanssa hifistellä menemään.
"Mitään hyödyllistä tietoa musiikista tai soittimista täältä tuskin oppii, mutta kielioppi väännetään kuntoon vaikka väkisin."
VIPMetal
26.02.2018 20:16:37
 
 
Gary the pine: Aika lailla samat vermeet koittaisin haalia mitä nyt on, varsinkin kun sain tuplattua tuon JMP-1/JFX-1 osaston, niin ei ole hirveästi lisättävää.
 
Jonkun kaapin olen tuumannut että vois vähentää, mutta en tiiä, kivahan noita on olla, tyhjä seinä on tylsä :-)

 
No onhan siinä Wall-of-sound! =DD
 
Tuo JMP-1 on kyllä jääny kaiveleen ku tuli myytyä. Uutena olin ostanu, soundit oli toimivat. Varsinki nyt ois kiva kokeilla vähän parempi soundisilla putkilla.
Raskasta rokkia: Heroes Don't Ask Why
MustaKissa
26.02.2018 22:54:50
Kemper, Mesan 50/50 pääte, pari mesan 2x12" kaappia ja pari Englin 4x12 kaappia. Sitten LTD:n EC-1000, ESP Horizon FR-III (see-through kirsikan värisenä), Ibanez RGA 8, joku kelpo akustinen ja joku hyvä 5-kielinen basso. Ja vielä pari Shure 57:aa jos jää pari sataa. Noilla tulis varmaan se kymppitonni täyteen ja ainakin olisi valinnanvaraa soundien suhteen.
dropD
26.02.2018 22:57:29
 
 
Vastaavan mielikuvitusleikin olen pyöritellyt ja toteutusvaihe on jo menossa. En vaan yrittämälläkään saisi tuota kymppiä käytettyä. Optimisetti olisi jotakuinkin seuraavanlainen.
 
Hyvin volapotikkaa totteleva nuppi 1500
1x12 kaappi 500
2x10 kaappi 500
Palakitara omilla spekseillä 1000
Klipsiviritin, piuhat, simppeli delay, varaputkia, muutama työkalu ja joku salkku näille 500
Pieni reissucombo 1000
 
Karkeasti pyöristellen siinä olisi viiden tonnin setti, mihin mahtuu jo varsin hyvälaatuista kamaa. Jos keikkahommia tulee vielä eteen, niin varakitara edellisen speksejä mukaillen olisi paikallaan, 500 päälle.
Virhe! Tyhmä tai liian lyhyt kirjoitus
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)