Rummut: rumpukamat ›

Ilmeisesti itselläsi on erilaiset päämäärät elämässäsi (tai kuten sanoit, osaat jo kaiken tarvitsevasi), mutta äläpä kirjoittele vähättelevään sävyyn musakoulutuksesta, kiitos.
 
Tuo nyt menee jo hiukan marttyyrimaiseksi. Hienoa, jos puolustat musiikkikoulutusta henkeen ja vereen mutta ei sinun nyt siihen tarvitse synnyttää jos joku esittää eriävän mielipiteen. Eikä Alpha mielestäni sanonut missään vaiheessa osaavansa kaikkea.

Kiitoksia kaikista kommenteista ja on hyvä välillä purkaa rumpujensoiton arvoja. Kommenttini eivät ole kohdistuneet missään kohtaa eri musiikkityylejä vastaan, vaikka toki mielimusiikki ohjaa myös oman soiton sisältöä ja musiikin arvottamista. Ymmärrän hyvin sen, että joku ei halua soittaa musiikkia, josta ei pidä, mutta toisaalta "pakkoruokinta" avaa soitossa ja musiikkimaussa ihan uusia alueita.
 
Jos joku väittää olevansa jazzmies ja sietävänsä vain jazzmusiikkia, on hänen ennakkoluulonsa luultavimmin tietämättömyyttä. Sama koskee musiikkia, missä on täydellisen mahdotonta löytää musiikkityyliä, joka on keksitty vain sitä varten eli mikä on syntynyt tyhjästä eikä traditiosta. Mitä on autenttinen jazz: pääpiirteittäin sekoitus afrikkalaista rytmiikkaa ja länsimaisen sotilasmusiikin piirteitä; mitä on autenttinen proge: afroamerikkalaisen rytmimusiikin ja klassisten muotojen sekoitusta; mitä on autenttinen metal: alkujaan psykedelisen bluesin ja "gootti-ihanteiden" sekoittumista. Näyttää siltä, että kaikki musiikit ovat sidoksissa aikaan, paikkaan, uskontoon, ihanteisiin jne.
 
Sama koskee rumpujensoittoa, missä pelkkä ilmaisutahto ei välttömättä riitä kyllästämään ympäröivän musiikin tarpeita, joten on otettava lusikka kauniiseen käteen ja ruvettava töihin ja tutustumaan rumpujensoiton perinteeseen ja teknisiin asioihin. Eri asia on se, että haluaako tyydyttää erilaisia musiikillisia tarpeita - elikkä soittaa vain omaksi ilokseen. Monissa kulttuureissa omaksi iloksi soittaminen eli "harrastetavoitteinen" musisointi tapahtuu yhteisössä muut huomioiden musiikin esittämisen traditiossa.
 
Nykymusiikkimaailma on pirstaloitunut erilaisiin mikrotyyleihin ja verkottuneisiin musiikkiyhteisöihin, joten afrikkalaisyylistä "kylämeininkiä" valitettavasti meillä ei ole. Eri musiikkityyleihin erikoistuneet friikit muodostavat "kylän" verkostojen kautta, mutta valitettavasti ihmisten sosiaalinen osallistuminen musiikintekemiseen on harvinaista. Festarit ovat OK, koska samanhenkiset pääsevät diggailemaan yhteisiä intohimojaan.
 
Kuitenkin rumpujensoiton traditiota setillä yhdistävät seuraavat asiat ilmaisuvoiman varmistamiseksi tyylistä riippumatta: tekniikka, time, eri tyylit ja maku.
 
Terveisin
 
Mika Säily
Rummunsoiton opettaja
Pop & Jazz Konservatorio

Tuo nyt menee jo hiukan marttyyrimaiseksi. Hienoa, jos puolustat musiikkikoulutusta henkeen ja vereen mutta ei sinun nyt siihen tarvitse synnyttää jos joku esittää eriävän mielipiteen. Eikä Alpha mielestäni sanonut missään vaiheessa osaavansa kaikkea.
 
Pointti oli siinä että musakoulutuksella on paikkansa. Ei se rakennusinsinöörin suunnittelema siltakaan koskaan saa rakennuslupaa jos siltä insinööriltä puuttuu pätevyys, vaikka osaisikin suunnitella tosi tosi hyvän sillan itsensä ja kavereidensa mielestä. Tietty tässä menee vähän epäselväksi minkä tason opiskelusta kukakin puhuu..

Ihme piipitystä koko keskustelu. Lisää vaan huonoja hakijoita, mitä siitä tulisi jos kaikki olisivat loistavia? Loppuisi keikat aika äkkiä.
 
Tauno Räsänen on hieno mies, BTW

Juu itselläni on sama ongelma ku Veke69:llä. Nuorena ei ollut tilaisuutta eikä aina intoakaan pyrkiä soitto-opetukseen. Nyt kun on viimeinkin tullut vähän järkiinsä, niin on jo myöhäistä pyrkiä mihinkään koska vanhat rokinsoitossa saadut opit ovat jo "luutuneet" kalloon ja uusien tekniikoiden opiskelu on tavattoman vaikeaa ellei mahdotonta.

Nyt kun on viimeinkin tullut vähän järkiinsä, niin on jo myöhäistä pyrkiä mihinkään koska vanhat rokinsoitossa saadut opit ovat jo "luutuneet" kalloon ja uusien tekniikoiden opiskelu on tavattoman vaikeaa ellei mahdotonta.
 
Koskaan ei ole liian myöhäistä. Aloitin djemben ja ewe-rumpujen soiton iiiihan alusta tammikuussa ja puolessa vuodessa on tapahtunut jo paljonkin. Kyllä se luutuneisuus äkkiä lähtee, jos vain intoa riittää!

Tämä taitaa mennä aiheen vierestä turisemiseksi, mutta menköön. Jazzmiehen kirjoitus sai ajatukset vellomaan, ja nehän pitää saada heti päästä ulos.
 
Kun aloin soittaa kitaraa noin kuusi vuotta sitten, olin minäkin varsinainen progepuristi. Kaikki musiikki kyllä kelpasi, kunhan se vain oli Dream Theateria tahi jotain muuta vaikeatajuista. Popmusiikki vaikutti itse Saatanan keksinnöltä.
 
Pari vuotta sitten aloin soittaa rumpuja, ja jotain kummaa tapahtui: yhtäkkiä muitakin musiikkityylejä alkoi ujuttautua levyhyllyyni, ja Dream Theater sai siirtyä sivuun Utra Bran ja Dave Brubeckin tieltä. En tiedä, oliko kyse henkisestä kasvusta vaiko jostain muusta, mutta minulle rummut avasivat oven koko lailla toisenlaiseen musiikin maailmaan.
 
Joskus olen manaillut sitä, että aloin soittaa rumpuja vasta parikymppisenä, mutta näin jälkikäteen ajateltuna myöhäinen aloittaminen vaikuttaakin siltä paremmalta vaihtoehdolta. Aikuinen ihminen ajattelee eri tavalla kuin 13-vuotias, laaja-alaisemmin ja syvemmin. Olisin kaiketi itsekin kiivennyt petäjään harmonikka etunenässä, jos olisin aloittanut rummunsoiton varhaisemmassa iässä. Parin vuoden opiskelu yliopistossa on myös osaltaan kypsyttänyt ajatuksiani, ja olen vakaasti päättänyt tulla ammattimuusikoksi, vaati se sitten millaisia ponnistuksia hyvänsä.
 
Pyrin tämän vuoden keväällä mm. PJK:on, mutta en syystä tai toisesta -- joka on todennäköisesti puutteellinen soittotaito -- päässyt edes pääsykokeisiin asti. Eipä siinä mitään. Ensi vuosi menee itsenäisen harjoittelun merkeissä, ja yritän sitten jälleen keväällä uudestaan.
 
Kakkosnelosta ahkerasti veivaten,
Juho Karppinen

Aika rankkaa oli tekstisi jazzmies. Aloittelijoille kuuluu antaa mahdollisuus oppia ja opetella. Ymmärsin hyvin pääpointtisi, mutta tekstisi ei ollut aivan asiallista. Nimellä, kun vielä kirjoitit...
Jazzmies tavallaan olen itsekin ja rumpujen soitossa tärkeinä pidän noita perusasioita, joita mainitsit. Ne, kun eivät vaan ole aloittelijalle(en edusta itse aloittelijoita) itseisarvo. Ne kehittyvät soiton myötä ja jostain on aloitettava. Toivottavasti en joudu törmäämään sinuun opettajanani.

Aika rankkaa oli tekstisi jazzmies. Aloittelijoille kuuluu antaa mahdollisuus oppia ja opetella. Ymmärsin hyvin pääpointtisi, mutta tekstisi ei ollut aivan asiallista. Nimellä, kun vielä kirjoitit...
Jazzmies tavallaan olen itsekin ja rumpujen soitossa tärkeinä pidän noita perusasioita, joita mainitsit. Ne, kun eivät vaan ole aloittelijalle(en edusta itse aloittelijoita) itseisarvo. Ne kehittyvät soiton myötä ja jostain on aloitettava. Toivottavasti en joudu törmäämään sinuun opettajanani.
 
Kirjoitin nimelläni, koska mainitsin työnantajani nimen. Mielestäni tekstini ovat asiallisia ja niillä on paikkansa tämän kaltaisilla keskustelupalstoilla. Tarkoituksenani oli avata tämä keskustelu, koska mielikuvakseni proge-metal-intoilijahakijoista jäi keskustelun avauspuheenvuoro. Koska proge-metal-intoilijat eivät edusta nuorinta hakijaryhmää eivätkä he olleet vasta-alkajia, saattaa tämän kaltainen kärjistävä kirjoitus herättää heissä ajatuksia ja musiikin arvojen pohdintaa sekä ohjata heitä vihdoin harjoittelemaan perusasioita.
 
Se, että et toivo saavasti minua opettajaksesi tämän kirjoitussarjan perusteella, ei ole asiallista, koska et esittäydy omalla nimelläsi.

En usko, että siihen nimeä tarvitaan.

Hyvä suomalainen nuorempi rumpalisukupolvi, jotka haaveilette muusikon urasta: kuuntelin Pop & Jazz konservatorion perusopetuksen pääsykokeissa yhteesä 47 rumpalia kuluneella viikolla ja yleisarvosana on säälittävä, joten kannattaa lukea tämä!
 
Itseohjautuva ja netistä imuttava nuorisokulttuuri tempaisee mukaansa jo 13-vuotiaat, siis 7-luokkalaiset, jolloin he itse määrittelevät kaveripiirissä mikä on hyvää ja mikä ..skaa. He pyrkivät Pop & Jazziin ja sanovat pääsykokeissa että heitä ei kiinnosta soittaa poppia eikä jazzia, vaan "raskaampi, metal, proge-metal, trash ja siitä ylöspäin". Tulikohan pyrittyä oikeaan taloon. "Trash-konservatoriolle" paikka universiumissa? No way!
 
Lisenssi proge-metallin soittamiseen täytyy ansaita osaamalla soittaa timessa ja svengaten ACDC:n Higway to Hell kannesta kanteen. Se surkuhupaista kolaaminen, joita hakijat kutsuivat proge-metalliksi, oli pahimmillaan aivan hirvittävää rytmimusiikin aliarvioimista ja parhaimmillaan säälittävää ..rse edellä puuhun kiipeämistä. Kenenkään hakijan proge-metal ei ollut nähnytkään timea eikä hyvää makua. Proge-metallissa ja trashissa ei todellakaan ole vikaa, mutta huonossa proge-metallissa ja trashissa sitäkin enemmän.
 
Nuoret ja energiaa uhkuvat kaverit eivät ole hetkeäkään käyttäneet sen pohtimiseen, mitä kulloinkin kannattaisi harjoitella. Ei voi mitään, että perusjutut - kuten time, tyylit, tekniikka ja maku - ovat oltava kohdillaan soittipa mitä tahansa ja nuo perusjutut löytyvät äänilevyiltä. Jos teiniangsti on niin voimissaan ettei kestä kuunnella kokeneempien vinkkejä harjoittelunajankäytön suhteen, niin silloin ei ainakaan kannata häpäistä rumpujen soiton hienon perinteen kulmakiviä, timea, tyylejä, tekniikkaa ja makua, soittamalla 100 X omiin kykyihin nähden liian vaikeita mongeruksia ja julkeamalla kutsua niitä proge-metalliksi. Siinä tapauksessa kannattaa vakavissaan harkita vaikka kamerakerhoa.
 
Toinen juttu on puukorvaisuus. Usein rumpalit tietävät jo pääsykokeisiin tullessaan että säveltapailu on heidän heikkoutensa. Onhan se tosi vaikeata alkaa harjoitella säveltapailua ominpäin, mutta sitä en ymmärrä, miksi jengi ei tajua musisoida muilla soittimilla. Kitaraa, pianoa, bassoa, nokkahuilua, laulaa kotona, whatever kannattaa soittaa, jotta korva kehittyisi. Jos rumpali haluaa menestyä ammattimuusikkona tai nauttia täysipainoisesti musiikin tekemisen ilosta, ei 98 % tapauksista ilman solfataitoa ja sivuinsrumentteja pitkälle pötkitä. He, jotka osaavat rumpusetin brilliantisti, mutta eivät taida muita soittimia, ovat useimmiten klinikoillaan ilmaisseet "vammansa" ja tiedon/taidon puutteensa melodisharmoniseen ilmaisuun. Ei ole sattumaa, että Jukkis Uotila ja Jack DeJohnette soittavat hyvin rumpuja, koska he soittavat pianoa kuin peijoonit. Itse eilen rohkenin säestää bassolla II-asteen ammatillisen perustutkinnon rumpujen kokelaat ja voi että se kehittää oman pääinstrumentin soiton laatua, kun tietää mitä vaatia "hyvältä rumpalilta".
 
Työn iloa ja keskittymistä olennaiseen! Oma maku on hiirenskeida maailmankaikkeudessa.
 
Nostan hattua sinulle kun uskalsit nostaa kissan pöydälle tässä asiassa. Hyvä että rehellisiä musiikkipedagogeja löytyy.
 
On se kyllä kuitenkin aika kumma jos nykyäajan nuoret eivät enää ole niin musikaalisia kuin ennen. Taidan itse olla silti sitä ensimmäistä varhaispullamössönuorisoa vm. 1981
Itse en nuoruudessani muista mitään sellaista vaikutetta joka olisi ajanut pois musiikin perusasioista kuten timesta.
 
Soittelin jo 6-vuotiaana pahvilaatikoihin ja omasta mielestäni aivan timessa. Tempo pysyi jo silloin joten luulen että mulla on rytmi veressä. Sitten vasta kun löysin jazzmusan 1994 hurahdin siihen täydellisesti. Pop & Jazz Konservatorioon jouduin kuitenkin pyrkimään 2 kertaa... ensimmäisellä kerralla en osannut nuotti-rumpupyramidia ollenkaan. Mulla siis oli perusasiat kuten koko/puoli/neljäsosien hahmotus metsässä silti mulla pysyi time ja kompit toimi.
 
Parina ensimmäisenä opiskeluvuonna sitten soitettiin Ted Reedin Syncopationia ensimmäisiä perus nuotinluku harjoituksia yli 2 v. yhteen putkeen.
 
Kuitenkin vaikka monia nuoria on kiinnostunut metallimusiikista tulee muusikoksi kehittyminen vaiheet jokaiselle omalla henkilökohtaisella tavalla. Minulla se tuli levyjen kanssa soittamisen kautta jota teen edelleenkin. Minä en pidä sitä turhana kolaamisena vaan kehittävänä treeninä, koska musaahan se kaikki musiikki loppupeleissä on. Samoin rummuttaminen on osa musiikkia.
 
Akira Jimbo sanoi erittäin hienosti kuvaten oppimista "Best way to learn music is to listen in".

Nostan hattua sinulle kun uskalsit nostaa kissan pöydälle tässä asiassa. Hyvä että rehellisiä musiikkipedagogeja löytyy.
 
On se kyllä kuitenkin aika kumma jos nykyäajan nuoret eivät enää ole niin musikaalisia kuin ennen. Taidan itse olla silti sitä ensimmäistä varhaispullamössönuorisoa vm. 1981
Itse en nuoruudessani muista mitään sellaista vaikutetta joka olisi ajanut pois musiikin perusasioista kuten timesta.
 
Soittelin jo 6-vuotiaana pahvilaatikoihin ja omasta mielestäni aivan timessa. Tempo pysyi jo silloin joten luulen että mulla on rytmi veressä. Sitten vasta kun löysin jazzmusan 1994 hurahdin siihen täydellisesti. Pop & Jazz Konservatorioon jouduin kuitenkin pyrkimään 2 kertaa... ensimmäisellä kerralla en osannut nuotti-rumpupyramidia ollenkaan. Mulla siis oli perusasiat kuten koko/puoli/neljäsosien hahmotus metsässä silti mulla pysyi time ja kompit toimi.
 
Parina ensimmäisenä opiskeluvuonna sitten soitettiin Ted Reedin Syncopationia ensimmäisiä perus nuotinluku harjoituksia yli 2 v. yhteen putkeen.
 
Kuitenkin vaikka monia nuoria on kiinnostunut metallimusiikista tulee muusikoksi kehittyminen vaiheet jokaiselle omalla henkilökohtaisella tavalla. Minulla se tuli levyjen kanssa soittamisen kautta jota teen edelleenkin. Minä en pidä sitä turhana kolaamisena vaan kehittävänä treeninä, koska musaahan se kaikki musiikki loppupeleissä on. Samoin rummuttaminen on osa musiikkia.
 
Akira Jimbo sanoi erittäin hienosti kuvaten oppimista "Best way to learn music is to listen in".
 
Olen omassa rumpujen soitossa huomannut myös sen että sivuinstrumentin hallinta vaikuttaa rumpujen soittoon oleellisesti. Minulla on piano/koskettimet melkein yhtä hyvin hallussa. Sen avulla musiikin soittaminen on entistäkin helpompaa. Tekstini saattaa kuullostaa itsekehumiselta mutta sitä se ei ole. Olen huomannut että tuolla tanssimusiikki palstalla ollaan todella helposti leimattu itseään kunnioittavat muusikot omahyväisiksi ja itseriittoisiksi tyypeiksi. Soittajan itsevarmuus on vain sellainen piirre että se nähdään niin helposti muusikkopiireissä itseriittoiseksi ominaisuudeksi ja totta kai helpompihan täällä palstalla on *ittuilla siitä suoraan ei kasvotusten. Täällä en ole vielä kyseiseen kommunikaatiohäiriöön törmännyt... On varmaan rumpalit niin rehellistä porukkaa.

Olen omassa rumpujen soitossa huomannut myös sen että sivuinstrumentin hallinta vaikuttaa rumpujen soittoon oleellisesti
 
vähän villiä settiä aj:ltä muuten, mutta tässä on kyllä ihan asiaa. en nyt osaa sanoa kuinka oleellisesti, mut luulis, että näkee kokonaisuuden ja kuuntelee muita paremmin. ja esim. lattariperkkujen osaaminen tukee settityöskentelyä. homma toimii myös toisin päin. jos kokenut rumpali kolaa sivuinstrumentissa, niin vika löytynee tekniikasta. kun taas esim. puhaltaja kolaa timessä, kyse ei ole useinkaan siitä, ettei tekniikka riittäis. esim pillipiipareille ei vain tule time niin selkärangasta kuin vuosia klikin kanssa pelkkää timeä reenanneelle. rytmitajua voi reenata, ja mikäs muu siihen paremmin tehoais kuin klikki+neliraajajumppa setin äärellä. taitaa ainakin popjazz-opistoissa olla rummut pakollista kaikille tutkintoon x asti. joutuupa rumpalitkin opettelemaan pianoa.

Pari vuotta sitten aloin soittaa rumpuja, ja jotain kummaa tapahtui: yhtäkkiä muitakin musiikkityylejä alkoi ujuttautua levyhyllyyni, ja Dream Theater sai siirtyä sivuun Utra Bran ja Dave Brubeckin tieltä. En tiedä, oliko kyse henkisestä kasvusta vaiko jostain muusta, mutta minulle rummut avasivat oven koko lailla toisenlaiseen musiikin maailmaan.
 
Rumpalithan omaavat tunnetusti laajimman musiikkimaun, joten ehkä koit spirituaalisen heräämisen uuden harrastuksen alkaessa :D

No juu.
 
Toisaalta ymmärtää jazzmiehen turhautumisen, jos joutuu useampaakin tälläistä liian vaikeasti aloittelevaa rumpalia kuuntelemaan. Täytyy todeta ettei minulla riittäisi kärsivällisyys jos joutuisin kuuntelemaan jotain epärytmikästä paukutusta muutaman päivän, oli soittaja sitten 5-vuotias aloittelija tai 26-vuotias jo kokenut rumpali, vaikken voi siis itseänikään sijoittaa rumpujen soitossa kovin korkealle.
 
Mutta, sitten taas ymmärrän myös näiden aloittelevien heebojen kannan. Jos on koko lyhyen alkuelämäntaipaleensa kuunnellut joko vanhempien ikivihreitä tai jotain massamedian puukkaamaa fantsumusaa, ja sitten kuin taivaan lahjana kilahtaa King Crimson ja tahtoo olla Bill Bruford. Sillon kuuntelee vain sitä musiikkia. Eikä siis juuri soitakkaan muuta. Kukaan ei ole kertomassa, että pitäisi harjoitella tekniikkaa, timea ynm. tai että voisi välillä soittaa myös muunkin tyylistä musiikkia.
 
Muistan itse, kun Metallica oli ensimmäinen oikea kunnon musiikkia soittava bändi, josta todella pidin. Kaksi vuotta kuuntelin vain ja ainoastaan Metallicaa. Se taisi olla joskus 10-11-vuotiaana. Onnekseni ala-asteen opettajani oli myös koulun musiikinopettaja jolta sain Peter Fältskogin kirjan lainaksi, joka on muuten yksi parhoista opuksista aloittelevalla rumpalille. Sieltä tuli sitten soitettua peruskompeista jazziin ja bridgestä slowrockiin.
Eli siis jos aloittelevalla rumpalilla ei ole ketään neuvomassa opintojen alotusta, niin sillon hän tosiaan tekee itse omat päätökset. Sitä varten onkin hyvä, että he hakevat opistoihin.
Omasta mielestäni siinä vaiheessa kun oppilas on päässyt sisälle opistoon ja sanonut jotain tyyliin "mä en sit soita mitään jazzhumppaa vaan progee ála Neil Peart", niin opettaja voi heittää koko kommentin helvettiin ja pistää eteen vaikka Leevi Leppäsen kirjan. Tai ehkä paremminkin salamyhkäisesti siirtää opiskelijan "tarkoitusperäiseen" opiskeluun kertomalla kuinka Mike Portnoy saa kaikki fillinsä Ted Reedin kirjasta.
 
Jep, siinä minun näkökantani.

..Olen huomannut että tuolla tanssimusiikki palstalla ollaan todella helposti leimattu itseään kunnioittavat muusikot omahyväisiksi ja itseriittoisiksi tyypeiksi. Soittajan itsevarmuus on vain sellainen piirre että se nähdään niin helposti muusikkopiireissä itseriittoiseksi ominaisuudeksi ja totta kai helpompihan täällä palstalla on *ittuilla siitä suoraan ei kasvotusten. Täällä en ole vielä kyseiseen kommunikaatiohäiriöön törmännyt... On varmaan rumpalit niin rehellistä porukkaa.
 
Itsevarman soittajan ei silti tarvitse tuoda sitä omaa itsevarmuuttaan esille näin tehokkaasti netin keskustelupalstoilla, riittää että sen tekee lavalla.

Eli siis jos aloittelevalla rumpalilla ei ole ketään neuvomassa opintojen alotusta, niin sillon hän tosiaan tekee itse omat päätökset. Sitä varten onkin hyvä, että he hakevat opistoihin.
 
Olet Jaska oikeassa. Itseohjautuvuus ja kyky löytää olennaisuuksia loogisessa ja järkevässä järjestyksessä ovat välttämättömiä soittajan ominaisuuksia, siis tietyn laista lahjakkuutta sekin. Muistan opiskeluajoiltani Suomen johtavan tenorisaksofonisti JR:n harjoittelumetodit, missä hänen harjoittelunsa oli säännöllistä, kurinalaista ja itsekontrolloivaa - siis järkevää. Hänen tapauksessaan kehittyminen ei ollut pelkästään PJK:sta tai SiBasta kiinni, vaan lahjakkuudesta ohjata itseään. Toki ohjaus ulkoa käsin auttaa ja nopeuttaa, mutta heistä viime kädessä tulee "äijiä", joilla on itsekontrolli tekemisissään.

Olen itse soittanut settiä vasta neljä vuotta mutta juuri tuon edellisten kirjoittajien mainitseman asian olen todella huomannut. Eli mun(ja toki varmasti monen muunkin) mielestä se on äärimmäisen tärkeetä oppia mahdollisimman aikaisessa vaiheessa harjottelemaan oikeita asioita. Siitä ei oo paljoakaan hyötyä reenata 10h/päivä jotain aivan epäolennaista.
Välillä oon löytänyt itseni setin äärestä "soittamasta" jotain tajutonta paskaa. Sellaista kolaamista you know.
Nykyään jos huomaan tälläistä omassa harjoittelussa niin pidän tauon, juon jotain, ehkä vähän välipalaa ja sitten terveen järjen kanssa uudestaan setin luo ja todella ajattelen mitä reenaan ja mistä on todella hyötyä.
Näin saa tuloksia hyvinkin nopealla aikataululla. (Nyt alko kuulostaa ostos-tv:ltä :D)

Hyvä Jazzmies, kuinkahan moni pääsi tänä vuonna sisään PJK:hon rumpsuja paukuttelemaan? Jos oli pääsykokeissa 47 hakijaa, niin mikähän oli pääsyprosentti? Mitkä kriteerit vaikuttivat valintaan?