Elektroniikka ja soitinrakennus ›

Taannoin bittiavaruuteen kadonnut keskustelu kitaroitten ja bassojen ominaisuuksista tuli otettua osin talteen. Kasasin pikkupaketin historiaa hyödyntäen kommenttien lisäksi muutamaa lähdettä ja verkkoa.
 
***
 
Kaikukopattoman sähkökitaran ja basson historia on lyhyt, käytännössä vajaat sata vuotta. Soittimien taustat sen sijaan ponnistavat satojen vuosien takaa akustisista instrumenteista: kitara luutusta tai jopa harpusta ja basso gambasta. Monikielisiä nauhallisia bassoinstrumentteja on valmistettu jo ainakin 1600-luvulla.
 
- Varhainen sähköinen alku -
 
George Beauchamp ja Adolph Rickenbacker tekivät paistinpannun (frying pan) eli sähköisen lap steelin jo vuonna 1931. Les Paul ilmestyi lavalle 1941 pölkyllään (log). Tuote ei ollut kaupallinen mutta aikaansa edellä. 4 x 4 ratapölkyn ja Epiphonen kaulan ristisiitos sai vielä kylkiinsä muodot, jotta kalikka muistuttaisi kitaraa (Ned Steinberger uskalsi 40 vuotta myöhemmin jättää kyljet pois). Gibsonin edustajat nauroivat härvelille ja ajoivat ulos toimistostaan. Ei ole keksijän elämä helppoa.
 
Clarence Leo Fender (CLF) valmisti 1948 Fender Broadcasterin (tuleva Telecaster) ja 1951 Stratocasterin. Gibson hermostui tästä kovin ja kutsui Les Paulin takaisin suunnittelemaan jotain vastaavaa, josta syntyi sittemmin Gibson Les Paul kaikkine variaatioineen.
 
Fender on kitarana tyypillinen edullisen rakenteen edustaja: kaula ja talla pultataan (kiinnitetään puuruuveilla) koppaan ja osat sovitetaan toisiinsa kasausvaiheessa. Useampi irto-osa on huokea valmistaa, koska yhden viallisen osan voi yksinkertaisesti korvata toisella. Kaikki osat ovat ainakin periaatteessa vaihtokelpoisia keskenään. CLF ymmärsi talouden ehtoja hyvin ja toteutti kiinnostavan, edullisesti valmistettavan instrumentin, joka olisi ostettavissa ilman vuoden palkkaa lompakossa.
 
Elektroniikka piti alkuun sisällään vain yksikelaisia mikrofoneja ja hyvin yksinkertaiset ja huokeat säätimet. Kokonaisedullisesta paketista tuli kuitenkin toimiva, haluttu ja suosittu.
 
Les Paul halusi mahdollisimman pitkän sustainin, joten hän päätti liimata kaulan runkoon. Rakenne on edellistä työläämpi sekä valmistaa että korjata. Fenderin kilpailija halusi surinoita ja murinoita vähentääkseen liittää kaksi yksikelaista mikrofonia toisiinsa rinakkain. Kohinan (hum) leikkaaja (bucker) on epäherkempi häiriöille mutta myös vahvempi ja mittojensa takia tummempi ääneltään.
 
Rickenbacker pähkäili, että kaulan voisi tehdä yhtenäisenä läpi rungon (neck-through-body) ja sarjat/kyljet vain liimata siihen. Rakenne on pulttikaulaista ohuempi mutta entistä vaativampi valmistaa. Adolph R:n soittimissa on muutenkin yllättäviä ratkaisuja, kuten Rick-O-Sound (stereolähtö): mikrofonit voi halutessaan ohjata kahteen eri vahvistimeen tai vaikka efektiin. Kaulat ovat poikkeuksellisesti suoria, eli ne eivät kapene satulaa kohti.
 
Tähän väliin on sanottava, että vaikka sähkökitaraa pidetään vallankumouksellisena, sähköbasso oli sitä huomattavasti enemmän. Jazzkitaroita oli mikitetty jo pitempään mutta siirtyminen kontrabassosta sähköiseen lankkuun oli merkittävästi isompi hyppy. Kitaran mitat ovat muotoutuneet satojen vuosien aikana, nyt kontrabasso pieneni kaikkiin suuntiin yhtäkkiä, kerralla. Koko instrumentti määritettiin uusiksi melko lailla arpomalla ja kokeilemalla. Samoin äänestä tuli ensimmäistä kertaa kantava sähköisen vahvistuksen ansiosta.
 
- Pieniä historiallisia välihuomioita -
 
Gibson valmisti nauhallista nelikielistä mandobassoa 1910-luvulta alkaen parikymmentä vuotta. Audiovox valmisti nauhallista sähköbassoa vuodesta 1936. Ampeg aloitti 1940-luvulla kontrien mikrofonien valmistuksen (amplified peg). Gibsonin ES150 (Electric Spanish, valmistus alkoi 1936) lauloi Charlie Christianin sylissä jo 1930-luvulla, tosin kitaran koppa on ontto, toisin kuin pölkyssä (log).
 
- Kolmen kopla -
 
Mainittuja suuria edelläkävijöitä (Fender, Gibson, Rickenbacker) yhdistää siis se, ettei kukaan ollut ensimmäinen keksintömielessä juuri missään mutta heidän yhdistämänsä kokonaisuudet osuivat hyvään saumaan ja avasivat täysin uutta tietä. Koska big bandeistä siirryttiin kohti pienempiä yhtyeitä, pienemmällä porukalla piti pystyä viihdyttämään isoa joukkoa ihmisiä.
 
Fender puuhasi vapaa-ajallaan vahvistimien ja PA-laitteitten kanssa. 1930-luvun lopulla hän avasi puodin, jossa korjasi soittajien romuja ja myi kaikenlaista musiikkiin liittyvää. 1948 syntyi ensimmäinen lankkukitara ja 1951 sähköbasso. Nauhallisen basson yksi tarkoitus oli tarjota kitaristeille helppo väylä basistiksi ilman, että olisi tarvinnut tutustua kitaraan verrattuna valtavaan, nauhattomaan ja raskassoittoiseen kontraan.
 
Fenderin sähköbasson mensuuri (soivan kielen pituus) on 9 tuumaa kitaraa pitempi ja 8 tuumaa kontran skaalaa lyhyempi, 34". Tulos muodostui useitten kokeilujen perusteella. Leon kaupassa kävi ahkerasti soittajia, joten asiakaskunnasta löytyi riittävästi testaajia ja mielipiteitä, kunnes saundi ja tuntuma vastasi haluttua. Kay seurasi Fenderiä 1952, Gibson 1953 ja Rickenbacker 1957. Kun soittimet oli saatu kooltaan suunnilleen mallilleen, alkoi hienosäätö.
 
- Sekalaisia kehitelmiä -
 
Vaikka kitaroita valmistetaan määrällisesti bassoja enemmän, bassopuolen keksinnöt ovat kolanneet tietä myös kitaroitten kehitykselle. Ehkä bassot ovat ylipäätään vähemmän allergisia pienemmille tahi isommille kehitysaskelille.
 
1956 Danelectro tuo markkinoille baritonikitarat, masoniittikopat ja 24-nauhaiset kaulat.
 
1963 Burns kokeilee aktiivisella elektroniikalla.
1964 Bob Murrell kehittää instrumentin nimeltä Guitorgan, jossa on split fret -kaula ja kuusiääninen polyfonia.
1966 Vox V251 eli Guitar Organ. Kitarasyntetisaattorien epäluotettava esi-isä Guitorganin perässä.
1966 Rotosound aloittaa roundwound-kielien tuotannon. Fender valmistaa ensimmäisen pitkäskaalaisen viisikielisen (vire: EADGC). Ovation kehittää akustisen kitaran puolipyöreällä pohjalla lasikuidusta (Lyrachord). Ampeg aloittaa nauhattoman Ampeg AUB-1:n valmistuksen.
1967 Gene Parsons ja Clarence White kehittävät Stringbenderin (myös nimellä B-bender). Hagström H8:ssa on 2 x 4 kieltä.
1960-luvun lopussa Ovation kehittää pietsomikrofonin akustisille soittimilleen.
1969 Ron Hoag esittelee NAMM:ssa optisen mikrofonin (infrapuna).
 
1970 Akryylinen (perspex) Ampeg Dan Armstrong on kopaltaan läpinäkyvä.
1971 Alembic hioo aktiivista, matalaimpedanssista mikrofonielektroniikkaa ja rakentaa soittimen ulkopuolisen tehonsyötön sekä parametrisen eq:n. Rickenbackerin Rick-O-Sound: mikit voi jakaa kahteen kanavaan.
1974 alumiinikaulainen Travis Bean TB2000. Carl Thompson rakentaa pikkolobasson, jonka viritys on EADG mutta oktaavia ylempänä, kuin kitarassa.
1975 Carl Thompson valmistaa kuusikielinen kontrabassokitaran (viritys: BEADGC).
1976 Alembic valmistaa ensimmäisen viisikielisen basson, jossa on matala B (viritys: BEADG). Geoff Gould (Modulus Graphite) suunnittelee ensimmäiset hiilikuitukaulat (neck-through-body). Alembic puuhaa nauhattoman otelaudan ruostumattomasta teräksestä. Floyd Rose rakentaa lukittavan satulan. EBow julkistetaan. EMG perustetaan. Ampeg ja Hagström kehittävät yhdessä kitarasyntetisaattoria nimeltä Patch 2000.
1977 muotoilija Ned Steinberger suunnittelee Stuart Spectorille ergonomisen soittimen nimeltään Spector NS-1. Floyd Rose suunnittelee uudenlaisen vibratallan/tremolon. Roland valmistaa ensimmäisen kitarasyntetisaattorinsa, GR-500 (Greco Roland) ja bassosyntetisaattorin F (= Fuji) Roland.
1978 Steinberger valmistaa lavattoman basson puusta. Soitin on epäonnistunut mutta päällystäminen lasikuidulla muuttaa ääntä parempaan suuntaan. Kokeilujen jälkeen Steinberger julkistaa lavattoman täyshiilikuituisen basson, jonka virityskoneisto on tallan puoleisessa päässä. Mallit L-1 ja -2 ovat aktiivisilla EMG:illä ja H-1 ja -2 passiivisilla DiMarzioilla.
 
1980-luvun alussa Philip Kubicki rakentaa kontratyylisen jatkon otelaudasta lavan puolelle (Ex Factor). Steinberger kehittää TransTremin, jolla voi laskea ja nostaa virettä kielten välisen vireen pysyessä paikallaan.
1981 MIDI standardoidaan.
1984 otelaudan nauhoja myöten hiilikuituinen Bond Electraglide pitää sisällään täysin digitaalisen ohjauksen (mikrofonivalinnat, säädöt), vaikka äänen tuotto on perinteisen analoginen.
1985 Steve Chick hyödyntää MIDI-viiveen takia split fret kaulaa (vrt. Guitorgan 1964), jossa jokainen otelaudan nauha on katkottu kielten ympäriltä ja kytketty ohjaimeen. Kielen painallus otelautaan kertoo MIDI-järjestelmälle oikean äänen ilman viivettä. Ensimmäiset nopeasti reagoivat MIDI-bassot.
1988 Steve Klein rakentaa ergonomisen kitaran.
 
1990-luvulla kitaramikrofonien muotoisia, soittimiin integroituja versioita EBowsta ilmestyy, kuten Sustainiac.
1992 Alvarez Dana Scoop hurjalla soololovella, pulttikaula puuta tai hiilikuitua, tavattu myös telecaster-henkinen malli.
1996 Little Guitar Works esittelee Torzal Twist -kaulan, joka pituussuunnassa kiertyy 35 astetta.
 
2002 Line6 tuo kauppoihin mallintavat kitarat ja bassot nimellä Variax.
 
- Kaikenlaisia kokeiluja ja onnistumisiakin -
 
- syntetisaattorit/ohjaimet: SynthAxe (1986), Casio MIDI guitar 510 (1987), Industrial Radio, Misa Kitara ja Tri-Bass
- Vigier Nautilus, 19 esiasetusta ja paljon äänenvärin säätimiä
- Lightwave Systems, optiset mikrofonit
- Larry Robinson inlays, upotuksien mestari
- Dingwallin fanned-fret -kaulat, joissa nauhat on ladottu viuhkan muotoon
- Lace sensor -mikrofonit
- heksafoninen mikrofoni MIDI-ohjaukseen
- Auerswald, Lane Poor Minima, Gittler, Stash, Spalt - futuristista puuta, muovia ja metallia
- EBS "phantom power system" pystyy syöttämään vahvistimesta 9 VDC stereokaapelia pitkin soittimelle tai efekteille
- otelautaLEDit ja itsevalaisevat valovärit
- single coil (ja lisänä hurinat poistava dummy coil), humbucker, motherbucker/triple coil
 
Teksti ei ole erityisen kattava mutta kuvastaa, kuinka kaukaa osa uusina esiteltävistä keksinnöistä juonta juurensa. Vuosiluvuissa on hyvinkin heittoja lähteestä riippuen; jokainen keksijä tahtoo olla ensimmäinen laatuaan. Keksintöjä saa lisätä listaan halutessaan, myös sellaisia, jotka eivät ole toteutuneet kuin prototyypin asteella.

Moi.
 
Näin basismista kärsivänä yksilönä:
 
http://tutmarc.tripod.com/paultutmarc.html
 
On ainakin mun mielestä merkittävä osa etenkin sähköbasson teollisen valmistuksen alkutaipaletta.
Vaikka kovin kummoista kaupallista menestystä ei saavuttanut sen enempää seniori kuin juniorikaan.
 
Eikä Paul Bigsbyäkään tulisi unohtaa, vaikka instrumenttinsa yksittäiskappaleita olivatkin.
Nimeään kantavan vibratallansa kappalemäärät ovatkin sitten ihan toista luokkaa.
 
http://www.bigsby.com/vibe/about/history/
 
EDIT: Ja tekihän nuori William George Perks Jr. (Bill Wyman) -61 tiettävästi ensimmäisenä tempun terävän ja napsi brittibassostaan nauhat veks.
Aika moni on sittemmin lähtenyt samalle tielle...
 
EDIT 2: Aiempi nettitietoon uskomisen perusteella muodostettu kommentti Japsibassosta oli väärä.
 
T:Samuli

Lienen aiheessa jos huomautan, että sähkökitaran kehitykselle aika tärkeä osa on ollut mikkien kehitys.
Alkuun vaikka tuolta (jutun jälkeen löytyy linkki Part II/III osiin, ynnä muutakin mielenkiintoista):
 
https://www.premierguitar.com/artic … s/The_Pickup_Story_Part_I_the_1920s

Hatunnosto ituvirtaselle koosteen laatimisesta nyt kyllä! =)
Toivon mukaan sitten tulee säikeeseen _asiallisia_ lisäyksiä/tarkennuksia.
 
t. kettu

basisti1971: http://tutmarc.tripod.com/paultutmarc.html
 
http://www.bigsby.com/vibe/about/history/
 
Ja tekihän nuori William George Perks Jr. (Bill Wyman) -61 tiettävästi ensimmäisenä tempun terävän ja napsi japsibassostaan nauhat veks.
 
Kas, kun nämä samat tulivat tässä aamun tunteina myös mieleen. Tutmarc on jäänyt jostain syystä pois, kun editoin tekstiä. Erittäin tuntematon ja merkittävä tekijä. Täydellinen tuo teksti ei todellakaan ole. Pidin myös kovasti eri nimimerkkien ottamista kulmista aiheeseen, kuten:
 
- No minusta ja minulle suurin hyöty uuden kokeiluista on se että klassikkosoittimet ovat pikku yksityskohdissa tulleet kätevimmiksi käyttää. Niitä ei aina tiedosta. Vaikkapa Straton keskimikin "kääntö", viisiasentoinen kytkin, hihnalukot, aktiivisysteemit, preampit... Pintakäsittelyt ovat kestävyydeltään ihan eri luokkaa kuin vaikka vanha sellumaali. Ja varmaan hiilikuituvahvisteet kaulassa parantavat klassikkopuukaulaa.
 
- teräsnauhat ovat kestävämpiä kuin perinteiset alpakasta tehdyt
 
- nykyaikaiseen sähkökitaraan kuuluvat ehdottomasti Syväsen osat: http://www.erikoistuote.fi/
 
- Les Paul/Dan Armstrong -tyyppinen mikkien pikavaihtojärjestelmä
 
- omituiset mikit (Alumitone)... passiivimikki jossa vain yksi kierros "lankaa" ja perässä muuntaja jännitteen nostamiseksi
 
- liukuvia mikkejähän on ollut maailman sivu
 
- Japanilaiset sisäänrakennettuja efektejä käyttäneet soittimet... kitara, jossa on sisäänrakennettu säröpedaali...
 
- pulttikaula, joka ulottuu aina tallaan asti, tunnetaan nimellä "neck through bridge", voi katsoa vaikka jenkkiläisen S.D. Curleen kitaroista ja bassoista miten se menee
 
Ja fox esitti jotain ihan spesiaalia, josta olisi kiva kuulla edes jotain täkyjä. Onnistuisiko?

Yleensäkin kaulat ohenivat, alettiin käyttää ohuempia kieliä - tärkeitä muutoksia.
 
Ergonomia kehittyi asteittain: Telecaster- Stratocaster - Jazzmaster - (myös Gibson SG) - Ovation Breadwinner - ja sitten uusimmat ergonomiset kitarat
 
Nauhojen/otelaudan profiilit hionnat: Radiukset ovat kasvaneet, compound radius, plek-hionta
 
Intonaationparannus-systeemit - ensin tallassa, sittemin satulassa (Earvana, Buzz Feiten)
 
Evertune-talla, robottiviritin.
 
PRS-kitaroissa oli myös muutamia pikku innovaatioita, samoin kuin Parker Fly:ssa, tai ainakin niitä koottiin tiettyyn kitaramalliin
 
Vahvistinten kehitys tietysti myös vaikutti sähkökitaraan.
 
Tärkeimpiä hahmoja minun mielestäni:
 
1) Leo Fender
2) Ted McCarty
3) Les Paul
4) Paul Bigsby
5) Eric Clapton (nykyaikaisen sähkökitaran soiton isä)
6) Ed Van Halen (paremmin intonoiva satula, shred-kitaran soitto ja säätö yleensäkin)

" 1948 Fender Broadcasterin (tuleva Telecaster) ja 1951 Stratocasterin."
 
Näin ajankohdat varmaan menee:
 
" First came Esquire 1950 - some had 2 pickups.
 
Name changed to Broadcaster for the 2 pickup version still 1950.
 
1951 cease and desist from Gretsch for using Broadcaster name, which they owned.
 
Leo has "Broadcaster" clipped off the decals and ends up with a bunch of guitars with nothing but the Fender logo, hence Nocaster.
 
'51 they come up with "Telecaster" and so it goes."
 
Ja Stratocaster 1954.
 
http://www.tdpri.com/threads/what-a … dcaster-nocaster-telecaster.256416/

basisti1971: Ja tekihän nuori William George Perks Jr. (Bill Wyman) -61 tiettävästi ensimmäisenä tempun terävän ja napsi japsibassostaan nauhat veks.
Eikös tuo ole askel taaksepäin? Olen luullut että kehitys kulki pystypassoista Presarityyppisiin nauhallisiin?
 
Hiukan yleisemmin: Alkuvaiheessa *oletettavasti* pystybasson volyymi riitti (akustista kitaraa paremmin) orkesterin muun soiton häiritsemiseen, joten ei ollut niin kova kiirus saada töpseliä seinään.

Kaikkia kitaristeja kiehtova (tai ainakin "tunteita herättävä"..) Gibson Les Paul-malli ei kuitenkaan ollut Lester Polsfussin suunnittelema (paitsi jos kysyttiin herralta itseltään)
vaan useassa lähteessä, mm. Gibsonin 100-vuotishistoriikki, asia on yksiselitteisesti ilmaistu. Suunnittelusta vastasi 4 miehen "tiimi", ite pomo Theodore "Ted" McCarty, kakkosmiehensä ja tuotantopäällikkö John Huis, "wood shop foreman" ja "one guitar player from the final assembly". Näin toteaa Ted McCarty.
Jos Ted McCarty olisi halunnut, tuntisimme tune-o-matic tallan tänä päivänä nimellä "McCarty bridge" mutta ei hän halunnut.. ;)
 
Aika merkittävä "kehitysaskel" on jäänyt kertomatta - löytyy miltei jokaisen soittajan soittimesta sellainen. Voidaan vain spekuloida, mikä olisi ollut "lopputulema" jos Gibson olisi patenttisuojannut moisen keksinnön, ja millainen olisi siitä seurannut lisenssimaksujen ja rojaltien määrä.
Vuosien 1922-24 välillä eräs Orville Gibsonin läheinen ystävä, työtoveri ja muusikkokaveri, 60-vuotias puuseppä Thaddeus "Ted" McHugh teki Gibsonilla 3 uraauurtavaa keksintöä, nimittäin säädettävän kaularaudan, korkeussäädettävän tallan ja banjoihin säädettävän "tension rod'in" eli sen banjon vanteessa olevan tangon. 20-lukulaisista emme myöskään saa unohtaa akustisten puolelta hra. Lloyd Allayre Loaria joka jatsilootien, mandoliinien ym. saralla toi "5-sarjan" soittajien tietoisuuteen, L-5, F-5 ynnä muita.
 
Että kyllähän tuolla Kalamazoossa oltiin jo tuolloin "innovatiivisia".. Olkoonkin, että myöhempien aikojen jutuista ei kovin moni ollutkaan kestävä kaupallinen menestys, jollei oteta huomioon myöskään ei-patenttisuojattua hienoviritin-kieltenpidintä. Tänä päivänähän noita hienovirittimiä löytyy aika monesta tallasta tai pitimestä. OK, ei sitä (ilmeisimmin) oltaisi Gibsonilla voitu patentoidakaan, sehän pohjautuu viuluista tuttuun hienoviritinsysteemiin loppuviimeksi.. ;)
 
Edith Piaf: Jäi mainitsematta että tuo hienovirittimellinen kieltenpidin on tietenkin TP-6

73nd3r: Eikös tuo ole askel taaksepäin? Olen luullut että kehitys kulki pystypassoista Presarityyppisiin nauhallisiin?
 
Hiukan yleisemmin: Alkuvaiheessa *oletettavasti* pystybasson volyymi riitti (akustista kitaraa paremmin) orkesterin muun soiton häiritsemiseen, joten ei ollut niin kova kiirus saada töpseliä seinään.
 
Samoilla linjoilla, Clarence Leo Fenderhän toi "tarkkuus"basson (Precision bass) juuri sen vuoksi, ettei tarvinnut soittaa "sinne päin" vaan otelaudan nauhojen mukaan.. Myös basistin "roudattavuus" ja stageliikkuvuus olivat kuulemma kriteereitä..
Jenkkilän muusikkoin ammattikuntahan tuosta veti "mutkat suoriksi" ja sähköbasso tunnettiin alkuaikoina sopimus- ym. teksteissä ytimekkäästi termillä "fender bass" vaikka olis ollutkin jonkun muun valmistajan sähköbasso.
 
No, yleistäminen on tavallaan selkeää, eikö? Jenkkilästä tuli mieleen, jos pieni kevennys sallitaan, 70- luvun "kopioaikakausi" aiheutti sellaisen, että jenkeissä keinonahkahousut tunnettiin myös nimellä "Ibanez pants". Mistähän tämäkin juontaa juurensa?? =)

Koitin zoomailla, en löytänyt mainintoja seuraavista: Piezomikit ja -tallat, yksi- ja kaksitoimiset kaularaudat, tuplakaularaudat, hiilikuituvahvikkeet. Ynnä kaikki muut aineet mitä on käytetty soittimissa: esim. ebonol, flaxwood, rocklite.
Myös skaalat, bassoja tehdään nykyään jonnekin 37" asti, baritonikitarat menee jo melkein bassoskaaloihin.
Myös kieliä on kehitelty. Sekä kielten rakenteet, että pinnoitteet.
Ja sit on nää:
http://gittlerinstruments.com/

ituvirtanen:
Ja fox esitti jotain ihan spesiaalia, josta olisi kiva kuulla edes jotain täkyjä. Onnistuisiko?
 
Piti hakea oikein netistä faktaa mutta eihän siellä mittää ole.. ;) Kuvan googlella löysin mutta jostain syystä meni tuollaseen osoitteeseen..
https://muusikoiden.net/keskustelu/ … osts.php?c=15&t=156781&o=20
 
Eikäpä siellä mitään kuvalinkkiä ollut. Jos koittais illemmalla uudestaan. Koko intternetissä ko. soittimesta löyty kokonaista 2 kuvaa...
Pallaanpa taajuuksille perattuani arkistot ja kaikki.
 
Lisälisä: Se toinen kuva oli kyllä LP Hyperspeed, mutta oli poistettu koko Hyperspeed ja laitettu "tavallinen talla ja kielet". Kuvia ei ilmeisesti ole "maailmassa" muita kuin tuo mun kuva. Ko. kitaraa ei mulla ole, tosin. Pikkuisen epäilyttää ettei niitä ole kuin "kourallinen" oikeasti olemassa? Tämmöinen laite:
www.lehmo.com/fox/lataamo/LP%20Hyperspeed.jpg
 
http://lehmo.com/fox/lataamo/LesPaul%20PTG.jpg
Tällainen tosin löytyy, Les Paul PTG.. siitäkin sitten enemmän myöhemmin. Noita nyt on pikkuisen lukuisammin, toki.

En tiedä vuotta, mutta ergonomisen kitaran kehitykseen kuulunee Rick Toonen trapezoidal-kaulaprofiili eri variaatioissaan.

joseplluissans: Koitin zoomailla, en löytänyt mainintoja seuraavista: Piezomikit ja -tallat
Ovation 1960-luvun lopulla.
 
yksi- ja kaksitoimiset kaularaudat, tuplakaularaudat, hiilikuituvahvikkeet. Ynnä kaikki muut aineet mitä on käytetty soittimissa: esim. ebonol, flaxwood, rocklite.
Rickenbacker on kaiketi ensimmäisiä tuplaraudan käyttäjiä, olisi voinut olla maininta. Kaksitoimisestakin olisi hyvä etsiä joku tausta. Hagströmin raudasta en ollut kuullut aiemmin.
 
Materiaaleihin olisi hyvä uhrata erikseen yksi kokonainen juttu. Tyydyin puihin ja kuitukompositioihin ynnä perspexiin tässä kohtaa.
 
Ja sit on nää: http://gittlerinstruments.com/ Tuolla lopussa Auerswaldin perässä.

ituvirtanen: Ovation 1960-luvun lopulla.
 
Jälkiasennus-pietsoista tais ensimmäinen olla Barcus-Berryn Hot Dot jotain 70-luvun puolvälin kieppeissä? Ensimmäisiä pietso + tavallinen mikki -kombinaation kaupallisia kitaroita saattoi olla Ibanezin Lonestar LE-520 elektroakustinen. Noita Hot Dotteja tuli aikoinaan laitettua muutama akustisten tallapulikoihin.
Kaupallisesti ensimmäinen pietsomikitetty kitara lienee kyllä Gibsonin C1-E akustinen, ja vuosi oli 1961.
 

Rickenbacker on kaiketi ensimmäisiä tuplaraudan käyttäjiä, olisi voinut olla maininta. Kaksitoimisestakin olisi hyvä etsiä joku tausta. Hagströmin raudasta en ollut kuullut aiemmin.
 
Hagströmmin L-rod muotorauta tais olla ihan vakio koko mallistossa, meidän vokalistin (silloisen) Texan-akkarissa oli moinen. Rickyn tuplarauta -juttu mahdollisti koko "rautapaketin" pudottamisen pois kaulan sisältä, jos toinen rauta oli esmerkiks mennyt poikki tai vioittunut muuten. Raudoista (ja niiden säätämisestä) pitää ehdottomasti nostaa esille James Ormston Burnsin kehittelemä raudan säätäminen kaulan sivusta rungon päästä. Meni aika monta vuotta ennenkuin tuo tuli uudelleen.. Jim Burns oli muutenkin eräänlainen innovaattori, tuolla aiemmin on mainittu että hän kehitteli mm. ensimmäisen aktiivielektroniikkasysteemin. Burns TR-2 bassossakin moinen oli. Ja tämä kaikki jo 60-luvun puolvälissä. Myös Burnsin Boomerang Featherlight vibrato unit on ehdottoman upea "veivitalla", valitettavasti vaan hienomekaanisena laitoksena tais tulla turhan hintavaksi valmistaa. Siitä on sitten "kevytversioita" joitten toleranssit ei oo tiettävästi ihan just. Itse en voi noista sanoa sitä enkä tätä. Tosin joitakin "veivitallasia" Burnseja olen laitellut ja kyllähän ne olivat hyviä.

Seuraa tarinaa Gibsonin Hyperspeed-konseptista. Tiedot pohjaavat joiltakin osin kirjaan "100 Years of an American Icon" eli Gibsonin historiikkiin, osin sitten hatariin muistikuviin, koskapa tuota "rojektia" ei liene laisinkaan dokumentoitu? Ainakaan suht kovalla internetin kaivamisellakaan ei löydy oikeastaan mitään.
Pelaajat kentälle.. Norlin osti vuonna 1973 Moog Music, Inc. nimisen yhtiön eräältä Bill Weytanalta, ja mukana tuli totta kai eräs Robert "Bob" Moog, joka itse asiassa oli myynyt firmansa tuolle mainitulle Weytanalle 1971. Bob Moog toimi Norlin/Gibsonilla ainakin vuoteen 1978 asti, ja suunnitteli kaikenmoista. Muun muassa bassopuolella kaikki tietävät RD Artist-basson (K. Novoselic) jonka sisuskalut on Moogia. Kuten ovat LP Artistin, Firebird II ja jopa ES-mallistossa on Artist. No, R&D -osasto tuossa 80-luvun alkupuolella/puolenvälin maissa kaiveli joitakin Moogin ideoita ja suunnitelmia sekä kehitteli niitä edelleen.
Samaan aikaan Oklahomassa oli kolme Harvardin kaverusta, nimet saattavat olla tuttuja, Juszkiewicz, Berryman ja Zebrowski, hankkineet omistukseensa firman nimeltä Phi Technologies. Muutaman vuoden sisään mainitut kaverukset ostivatkin sitten Gibsonin.
Phi Technologies oli kehitellyt PTM-konvertteria (pitch-to-MIDI) koskapa MIDI-sovellukset olivat kovasti muodissa. Ja nyt kun osana konsernia oli Gibson, sekä käytettävissä joitakin Gibsonin "propellihattu-jaoston" aiempia kehitelmiä, oli luonnollinen jatkumo juonelle kehitellä "jotain mullistavaa". Syntyi Photon System (teeäm) ja kipakasti soitettavat Hyperspeed-kitarat. Myöhemmin sitten käsittääkseni piti tuleman myös "jälkiasennustalloja" ja huomattava valikoima Photon Program Cartridgeja. Tuo PTM-konvertteri/kontrolleri tosiaan pelasi noilla ROM-muisti"kaseteilla". Suunnitelmat olivat, että tuota olisi voinut hyödyntää niin bassolla, kuin kitaroilla, riippumatta siitä oliko kyseessä klasariakustinen eli naikkari, vai sähkis.
Itse en tosiaan tiedä noita laitetun kuin tuollaseen Les Paul-runkoon. Eli LP Hyperspeed-kitaraan. Homman perus on modattu Kahlerin Flyer-talla (Kahler oli osa Gibson-"perhettä") jossa on optotoiminen (infrapuna) heksamikki. Kitarasta lähtee spesiaalikaapeli tuohon Phi Technologiesin valmistamaan PTM Break out Boxiin, jota sitten "hallinnoidaan" 8-nappisella laudalla. Tarjolla on mm. arpeggiator, hold, pitch bend, sekvensseri, transpose/harmonize sekä tietty käyttäjän presetit, midi off/tune ja patch select.
Koko homman piti olla "paketissa" 88-89 vaan ilmeisimmin se sitten "hiljaa haudattiin". Pikku ongelmia tiedän olleen mm. tuon optomikin kanssa lavaolosuhteissa/lavavaloissa, sen lisäksi oli tuo ainainen "liian paljo kamaa sisään/system overload" ja suurin syy tais olla se, että tuo kasa olisi ehken ollut ei-niin-kilpailukykyinen sitten hinnaltaan.
Tuollainen on tuo LP Hyperspeed Photon System, se mitä minä siitä tiedän. Varmaan siitä muutama prototyyppi tehtiin, ainakin yks.. ;)
 
MIDI-soittajat taisivat kuitenkin saada esimerkiks Rolandin kitarasyntikan halvemmalla, tai Ibanezin lavattoman MIDI-kitaran. Ne jotka sitten syvällisemmin halusivat syntikkamaailmaan, heille oli tarjolla "maailman paras" kitarasyna ARP Avatar.
 
Tällainen tarina.

fox: Kaikkia kitaristeja kiehtova (tai ainakin "tunteita herättävä"..) Gibson Les Paul-malli ei kuitenkaan ollut Lester Polsfussin suunnittelema (paitsi jos kysyttiin herralta itseltään)
vaan useassa lähteessä, mm. Gibsonin 100-vuotishistoriikki, asia on yksiselitteisesti ilmaistu. Suunnittelusta vastasi 4 miehen "tiimi", ite pomo Theodore "Ted" McCarty, kakkosmiehensä ja tuotantopäällikkö John Huis, "wood shop foreman" ja "one guitar player from the final assembly". Näin toteaa Ted McCarty.
Jos Ted McCarty olisi halunnut, tuntisimme tune-o-matic tallan tänä päivänä nimellä "McCarty bridge" mutta ei hän halunnut.. ;)
 
Sekä Paul Bigsby, Merle Travis, Les Paul että Leo Fender olivat enemmän tai vähemmän tuttuja keskenään ja vuorovaikutusta varmaan tapahtui suuntaan ja toiseen. Bigsby ja McCarty olivat puolestaan tekemisissä liikeasioissa.
 
Les Paulin merkitys ei ollut suurin, mutta kyllä hänenkin vaikutus varmasti merkittävä on ollut.
 
Les Paul Goldtopin ensimmäisen version kehittäminen ei sinänsä kovin suurta innovaatiota edellyttänyt. Sehän on ihan tavallinen Gibson. Sillä erotuksella että siinä on umpinainen runko, jonka koko on sitten pienennetty, jotta se olisi kevyempi. Les Paul- kitara kehittyi sitten vähitellen, ja joki uusi piirre tuli aina johonkin malliin.
 
Eikös McCarty, tai sitten joku hänen alaisistaan kehitellyt Stratocasterista tutun pleksin, johon voi kiinnittää mikrofonit? Tarkoitus oli kai että kitarat olisi hybrideitä, joista mirkrofonit voi ottaa siksi aikaa pois kun soitetaan akustisesti.
 
Kaikkea muutakin. McCartyn kaudella Gibsonin sähkökitaroiden myynti nousi räjähdysmäisesti, vaikka umpirunkoiset eivät ennen SG :tä hyvin menestyneetkään.

GiovanniDiRondo: Sekä Paul Bigsby, Merle Travis, Les Paul että Leo Fender olivat enemmän tai vähemmän tuttuja keskenään ja vuorovaikutusta varmaan tapahtui suuntaan ja toiseen. Bigsby ja McCarty olivat puolestaan tekemisissä liikeasioissa.
 
McCartyhan sittemmin, lopetettuaan Gibsonilla, osti Bigsbyn.
 
Les Paulin merkitys ei ollut suurin, mutta kyllä hänenkin vaikutus varmasti merkittävä on ollut.
 
Kuitenkin hänen suurin merkityksensä oli äänitys- ja studiotekniikan innovaattorina. Hän itse totesi, vähätellen omaa merkitystänsä tuolla saralla, että "kyllähän joku muu olisi nuokin keksinyt!" Ehkä niin, mutta paljon myöhemmin.
 
Eikös McCarty, tai sitten joku hänen alaisistaan kehitellyt Stratocasterista tutun pleksin, johon voi kiinnittää mikrofonit? Tarkoitus oli kai että kitarat olisi hybrideitä, joista mirkrofonit voi ottaa siksi aikaa pois kun soitetaan akustisesti.
 
Tuo pleksi-juttu oli kyllä perimmäiseltä idealtaan "valmistuksen nopeuttamista ja virtaviivaistamista", ja suora laina Fenderin Leolta. Voihan toki olla tuo akustis-hommakin. Ainakin Gibsonin vanhojen aikojen päätuotantosuunnassa, eli isokoppaisten archtoppien puolella noita pleksijuttuja jossain määrin käytettiin kun eivät oikein uskoneet sähköisiin. Sittemmin homma toki muuttui täysin..
Onhan tietenkin vielä tänäkin päivänä hienoissa orkesterikitaroissa, ja muissakin, noita "mikrofoni-pleksipaketteja" jotka ovat irroitettavissa jos/kun haluaa oikein puhtaasti akustisena käytellä soitinta..
 
Kaikkea muutakin. McCartyn kaudella Gibsonin sähkökitaroiden myynti nousi räjähdysmäisesti, vaikka umpirunkoiset eivät ennen SG :tä hyvin menestyneetkään.
 
Gibsonin tuotannossa ehdoton ja edelleen ylittämätön huippu oli 1965. Ted McCarty lähti (ja osti Bigsbyn) 1965. Sama valmistusmäärien huippu oli monella muullakin jenkkivalmistajalla, "Rahan toivossa" soitinteollisuudessa tapahtui paljon, muun muassa alkuvuodesta 1965 oli Fender CBS:lla ja Avnet oli ostanut Guildin 1966. Mutta suunta oli hyvin äkkiä muuttumassa - eikä asiassa voi ollenkaan vähätellä esimerkiks japanilaisten "vyöryä" markkinoille. Vuosikymmenen vaihtuessa alkoikin sitten ensimmäinen erä pudotuspelissä.. Varsinaisesti nää soitinteollisuuden vaiheet ei kyllä siihen itse soitinten ominaisuuksiin ja kehitykseen liity kuin osittain.

basisti1971: EDIT: Ja tekihän nuori William George Perks Jr. (Bill Wyman) -61 tiettävästi ensimmäisenä tempun terävän ja napsi japsibassostaan nauhat veks.
Aika moni on sittemmin lähtenyt samalle tielle...
 
Anteeksi pilkunviilaus, mutta eikös Wymanin nauhattomaksi värkkäämä soitin ollut ensimmäisiä englantilaisia sähköbassoja, Dallas Tuxedo? Netissä tosiaan puhutaan japsibassosta, mutta se on _VÄÄRIN_!1!1!