Elektroniikka ja soitinrakennus ›

Taannoin bittiavaruuteen kadonnut keskustelu kitaroitten ja bassojen ominaisuuksista tuli otettua osin talteen. Kasasin pikkupaketin historiaa hyödyntäen kommenttien lisäksi muutamaa lähdettä ja verkkoa.
 
***
 
Kaikukopattoman sähkökitaran ja basson historia on lyhyt, käytännössä vajaat sata vuotta. Soittimien taustat sen sijaan ponnistavat satojen vuosien takaa akustisista instrumenteista: kitara luutusta tai jopa harpusta ja basso gambasta. Monikielisiä nauhallisia bassoinstrumentteja on valmistettu jo ainakin 1600-luvulla.
 
- Varhainen sähköinen alku -
 
George Beauchamp ja Adolph Rickenbacker tekivät paistinpannun (frying pan) eli sähköisen lap steelin jo vuonna 1931. Les Paul ilmestyi lavalle 1941 pölkyllään (log). Tuote ei ollut kaupallinen mutta aikaansa edellä. 4 x 4 ratapölkyn ja Epiphonen kaulan ristisiitos sai vielä kylkiinsä muodot, jotta kalikka muistuttaisi kitaraa (Ned Steinberger uskalsi 40 vuotta myöhemmin jättää kyljet pois). Gibsonin edustajat nauroivat härvelille ja ajoivat ulos toimistostaan. Ei ole keksijän elämä helppoa.
 
Clarence Leo Fender (CLF) valmisti 1948 Fender Broadcasterin (tuleva Telecaster) ja 1951 Stratocasterin. Gibson hermostui tästä kovin ja kutsui Les Paulin takaisin suunnittelemaan jotain vastaavaa, josta syntyi sittemmin Gibson Les Paul kaikkine variaatioineen.
 
Fender on kitarana tyypillinen edullisen rakenteen edustaja: kaula ja talla pultataan (kiinnitetään puuruuveilla) koppaan ja osat sovitetaan toisiinsa kasausvaiheessa. Useampi irto-osa on huokea valmistaa, koska yhden viallisen osan voi yksinkertaisesti korvata toisella. Kaikki osat ovat ainakin periaatteessa vaihtokelpoisia keskenään. CLF ymmärsi talouden ehtoja hyvin ja toteutti kiinnostavan, edullisesti valmistettavan instrumentin, joka olisi ostettavissa ilman vuoden palkkaa lompakossa.
 
Elektroniikka piti alkuun sisällään vain yksikelaisia mikrofoneja ja hyvin yksinkertaiset ja huokeat säätimet. Kokonaisedullisesta paketista tuli kuitenkin toimiva, haluttu ja suosittu.
 
Les Paul halusi mahdollisimman pitkän sustainin, joten hän päätti liimata kaulan runkoon. Rakenne on edellistä työläämpi sekä valmistaa että korjata. Fenderin kilpailija halusi surinoita ja murinoita vähentääkseen liittää kaksi yksikelaista mikrofonia toisiinsa rinakkain. Kohinan (hum) leikkaaja (bucker) on epäherkempi häiriöille mutta myös vahvempi ja mittojensa takia tummempi ääneltään.
 
Rickenbacker pähkäili, että kaulan voisi tehdä yhtenäisenä läpi rungon (neck-through-body) ja sarjat/kyljet vain liimata siihen. Rakenne on pulttikaulaista ohuempi mutta entistä vaativampi valmistaa. Adolph R:n soittimissa on muutenkin yllättäviä ratkaisuja, kuten Rick-O-Sound (stereolähtö): mikrofonit voi halutessaan ohjata kahteen eri vahvistimeen tai vaikka efektiin. Kaulat ovat poikkeuksellisesti suoria, eli ne eivät kapene satulaa kohti.
 
Tähän väliin on sanottava, että vaikka sähkökitaraa pidetään vallankumouksellisena, sähköbasso oli sitä huomattavasti enemmän. Jazzkitaroita oli mikitetty jo pitempään mutta siirtyminen kontrabassosta sähköiseen lankkuun oli merkittävästi isompi hyppy. Kitaran mitat ovat muotoutuneet satojen vuosien aikana, nyt kontrabasso pieneni kaikkiin suuntiin yhtäkkiä, kerralla. Koko instrumentti määritettiin uusiksi melko lailla arpomalla ja kokeilemalla. Samoin äänestä tuli ensimmäistä kertaa kantava sähköisen vahvistuksen ansiosta.
 
- Pieniä historiallisia välihuomioita -
 
Gibson valmisti nauhallista nelikielistä mandobassoa 1910-luvulta alkaen parikymmentä vuotta. Audiovox valmisti nauhallista sähköbassoa vuodesta 1936. Ampeg aloitti 1940-luvulla kontrien mikrofonien valmistuksen (amplified peg). Gibsonin ES150 (Electric Spanish, valmistus alkoi 1936) lauloi Charlie Christianin sylissä jo 1930-luvulla, tosin kitaran koppa on ontto, toisin kuin pölkyssä (log).
 
- Kolmen kopla -
 
Mainittuja suuria edelläkävijöitä (Fender, Gibson, Rickenbacker) yhdistää siis se, ettei kukaan ollut ensimmäinen keksintömielessä juuri missään mutta heidän yhdistämänsä kokonaisuudet osuivat hyvään saumaan ja avasivat täysin uutta tietä. Koska big bandeistä siirryttiin kohti pienempiä yhtyeitä, pienemmällä porukalla piti pystyä viihdyttämään isoa joukkoa ihmisiä.
 
Fender puuhasi vapaa-ajallaan vahvistimien ja PA-laitteitten kanssa. 1930-luvun lopulla hän avasi puodin, jossa korjasi soittajien romuja ja myi kaikenlaista musiikkiin liittyvää. 1948 syntyi ensimmäinen lankkukitara ja 1951 sähköbasso. Nauhallisen basson yksi tarkoitus oli tarjota kitaristeille helppo väylä basistiksi ilman, että olisi tarvinnut tutustua kitaraan verrattuna valtavaan, nauhattomaan ja raskassoittoiseen kontraan.
 
Fenderin sähköbasson mensuuri (soivan kielen pituus) on 9 tuumaa kitaraa pitempi ja 8 tuumaa kontran skaalaa lyhyempi, 34". Tulos muodostui useitten kokeilujen perusteella. Leon kaupassa kävi ahkerasti soittajia, joten asiakaskunnasta löytyi riittävästi testaajia ja mielipiteitä, kunnes saundi ja tuntuma vastasi haluttua. Kay seurasi Fenderiä 1952, Gibson 1953 ja Rickenbacker 1957. Kun soittimet oli saatu kooltaan suunnilleen mallilleen, alkoi hienosäätö.
 
- Sekalaisia kehitelmiä -
 
Vaikka kitaroita valmistetaan määrällisesti bassoja enemmän, bassopuolen keksinnöt ovat kolanneet tietä myös kitaroitten kehitykselle. Ehkä bassot ovat ylipäätään vähemmän allergisia pienemmille tahi isommille kehitysaskelille.
 
1956 Danelectro tuo markkinoille baritonikitarat, masoniittikopat ja 24-nauhaiset kaulat.
 
1963 Burns kokeilee aktiivisella elektroniikalla.
1964 Bob Murrell kehittää instrumentin nimeltä Guitorgan, jossa on split fret -kaula ja kuusiääninen polyfonia.
1966 Vox V251 eli Guitar Organ. Kitarasyntetisaattorien epäluotettava esi-isä Guitorganin perässä.
1966 Rotosound aloittaa roundwound-kielien tuotannon. Fender valmistaa ensimmäisen pitkäskaalaisen viisikielisen (vire: EADGC). Ovation kehittää akustisen kitaran puolipyöreällä pohjalla lasikuidusta (Lyrachord). Ampeg aloittaa nauhattoman Ampeg AUB-1:n valmistuksen.
1967 Gene Parsons ja Clarence White kehittävät Stringbenderin (myös nimellä B-bender). Hagström H8:ssa on 2 x 4 kieltä.
1960-luvun lopussa Ovation kehittää pietsomikrofonin akustisille soittimilleen.
1969 Ron Hoag esittelee NAMM:ssa optisen mikrofonin (infrapuna).
 
1970 Akryylinen (perspex) Ampeg Dan Armstrong on kopaltaan läpinäkyvä.
1971 Alembic hioo aktiivista, matalaimpedanssista mikrofonielektroniikkaa ja rakentaa soittimen ulkopuolisen tehonsyötön sekä parametrisen eq:n. Rickenbackerin Rick-O-Sound: mikit voi jakaa kahteen kanavaan.
1974 alumiinikaulainen Travis Bean TB2000. Carl Thompson rakentaa pikkolobasson, jonka viritys on EADG mutta oktaavia ylempänä, kuin kitarassa.
1975 Carl Thompson valmistaa kuusikielinen kontrabassokitaran (viritys: BEADGC).
1976 Alembic valmistaa ensimmäisen viisikielisen basson, jossa on matala B (viritys: BEADG). Geoff Gould (Modulus Graphite) suunnittelee ensimmäiset hiilikuitukaulat (neck-through-body). Alembic puuhaa nauhattoman otelaudan ruostumattomasta teräksestä. Floyd Rose rakentaa lukittavan satulan. EBow julkistetaan. EMG perustetaan. Ampeg ja Hagström kehittävät yhdessä kitarasyntetisaattoria nimeltä Patch 2000.
1977 muotoilija Ned Steinberger suunnittelee Stuart Spectorille ergonomisen soittimen nimeltään Spector NS-1. Floyd Rose suunnittelee uudenlaisen vibratallan/tremolon. Roland valmistaa ensimmäisen kitarasyntetisaattorinsa, GR-500 (Greco Roland) ja bassosyntetisaattorin F (= Fuji) Roland.
1978 Steinberger valmistaa lavattoman basson puusta. Soitin on epäonnistunut mutta päällystäminen lasikuidulla muuttaa ääntä parempaan suuntaan. Kokeilujen jälkeen Steinberger julkistaa lavattoman täyshiilikuituisen basson, jonka virityskoneisto on tallan puoleisessa päässä. Mallit L-1 ja -2 ovat aktiivisilla EMG:illä ja H-1 ja -2 passiivisilla DiMarzioilla.
 
1980-luvun alussa Philip Kubicki rakentaa kontratyylisen jatkon otelaudasta lavan puolelle (Ex Factor). Steinberger kehittää TransTremin, jolla voi laskea ja nostaa virettä kielten välisen vireen pysyessä paikallaan.
1981 MIDI standardoidaan.
1984 otelaudan nauhoja myöten hiilikuituinen Bond Electraglide pitää sisällään täysin digitaalisen ohjauksen (mikrofonivalinnat, säädöt), vaikka äänen tuotto on perinteisen analoginen.
1985 Steve Chick hyödyntää MIDI-viiveen takia split fret kaulaa (vrt. Guitorgan 1964), jossa jokainen otelaudan nauha on katkottu kielten ympäriltä ja kytketty ohjaimeen. Kielen painallus otelautaan kertoo MIDI-järjestelmälle oikean äänen ilman viivettä. Ensimmäiset nopeasti reagoivat MIDI-bassot.
1988 Steve Klein rakentaa ergonomisen kitaran.
 
1990-luvulla kitaramikrofonien muotoisia, soittimiin integroituja versioita EBowsta ilmestyy, kuten Sustainiac.
1992 Alvarez Dana Scoop hurjalla soololovella, pulttikaula puuta tai hiilikuitua, tavattu myös telecaster-henkinen malli.
1996 Little Guitar Works esittelee Torzal Twist -kaulan, joka pituussuunnassa kiertyy 35 astetta.
 
2002 Line6 tuo kauppoihin mallintavat kitarat ja bassot nimellä Variax.
 
- Kaikenlaisia kokeiluja ja onnistumisiakin -
 
- syntetisaattorit/ohjaimet: SynthAxe (1986), Casio MIDI guitar 510 (1987), Industrial Radio, Misa Kitara ja Tri-Bass
- Vigier Nautilus, 19 esiasetusta ja paljon äänenvärin säätimiä
- Lightwave Systems, optiset mikrofonit
- Larry Robinson inlays, upotuksien mestari
- Dingwallin fanned-fret -kaulat, joissa nauhat on ladottu viuhkan muotoon
- Lace sensor -mikrofonit
- heksafoninen mikrofoni MIDI-ohjaukseen
- Auerswald, Lane Poor Minima, Gittler, Stash, Spalt - futuristista puuta, muovia ja metallia
- EBS "phantom power system" pystyy syöttämään vahvistimesta 9 VDC stereokaapelia pitkin soittimelle tai efekteille
- otelautaLEDit ja itsevalaisevat valovärit
- single coil (ja lisänä hurinat poistava dummy coil), humbucker, motherbucker/triple coil
 
Teksti ei ole erityisen kattava mutta kuvastaa, kuinka kaukaa osa uusina esiteltävistä keksinnöistä juonta juurensa. Vuosiluvuissa on hyvinkin heittoja lähteestä riippuen; jokainen keksijä tahtoo olla ensimmäinen laatuaan. Keksintöjä saa lisätä listaan halutessaan, myös sellaisia, jotka eivät ole toteutuneet kuin prototyypin asteella.