IMO vaikka fat possumilla on täysosumia muutamakin kappale, toi on niinkuin yliromanttisoinnin äärimmäisin visio (lue siis, ei kauheesti mun mieleen :). Bluesia voi soittaa vaikka ketään ei olisikaan tappanut, tms. :). Mutta Possumin levyt ovat sentään ainakin toistaiseksi säilyneet vaihtelevina ja mielenkiintoisina niistä löytyy aina semmoinen särmä mikä bluesissa on mielestäni olennaista. Kun taas esimerkiksi Bruce Iglauerin Alligator ei ole kahteenkymmeneen vuoteen suoltanut ulos pääosin tylsää merkonomibluesia missä jokainen artisti on tuotettu kuulostamaan (mielestäni) aivan samalta kuin edellinen. I don't like it but I guess things happen that way. |