Media ja viihde ›

Onhan taas tullut lueskeltua.
 
Antti Tuomainen - Mies joka kuoli
 
Tämä rupesi joulun alla kiinnostamaan. Sai sitä jonottaakin kirjastosta useamman viikon. Antti Tuomainen on huikea kertoja ja osaa käyttää kieltä todella taitavasti. Väliin oli saatu mustahkoon huumoriin verhottuja mielipiteitä ja heittoja, jotka osuivat jonnekin samaan ajatusmaailman itseni kanssa. Harmi, että juonellisesti tarina oli ihan täyttä huttua. Loppuratkaisua lukiessa tuli semmonen ikävä olo, että ei helvetti, tosissaanko tää loppuu nyt näin. Toisaalta suomalainen dekkari ei ole mulle mikään tuttu genre, joten ehkä tää on ihan yleistä. Suositelkaahan joku jotain tosi kovaa suomalaista dekkaria, katsotaan, onko niistä mihinkään.
 
Jonathan Glover - Ihmisyys
 
Piti moinen merkkiteos 1900-luvun moraalihistoriasta lukea. Kirjassa käydään läpi mm. Stalinit, holokaustit ja muut hirviöt, sekä pohditaan, miten sinun ja minun kaltainen tavallinen ihminen voi yhtäkkiä ollakin osallisena moisissa teoissa ja tapahtumissa.
 
Erityisesti 1900-luvun historiasta kiinnostuneena teos sujahti loppujen lopuksi aika äkkiä. Täytyy yhtyä äänitorveksi yleisessä mielipiteessä siitä, että kyllä tämän kirjan pitäisi olla jokaiselle pakollinen luettava mielellään jo peruskouluissakin, varsinkin meidän aikojemme kaltaisina aikoina. Tuskin se tästä helpottuukaan.
 
Günter Grass - Peltirumpu
 
Tämä ei mulla mennyt ihan loppuun asti. Oskar-poika päättää vauvana vihaavansa ihmiskuntaa, putoaa 3-vuotiaana portaista ja lakkaa kasvamasta. 400 sivua taisin saada luettua, sitten Oskarin synkkä ja loistavalla mustalla huumorilla varustettu maailma kävi liian puuduttavaksi ja masentavaksi. Eipä voi silti olla kehumatta ja nostamatta hattua mahtavalle, kertovalle tyylille ja kuivalle, välillä myös mauttomalle huumorille, joka upposi meikäläiseen aika kovaa. Joskus vielä uusi yritys.
 
Neil Peart - Ghost Rider
 
Tämä on kuin moderni Kerouacin Matkalla. Peartin elämän suurien tragedioiden keskellä mies hyppää moottoripyörän kyytiin, ajaen lähes 100 000 kilometriä ympäri Amerikan, pitäen päiväkirjaa ulkoisista ja sisäisistä havainnoistaan.
 
Itse suurena Rush-fanina tietenkin kiinnostuin juuri Rushin takia, ja yhtyeestä harvoin kirjassa mainittiinkaan. Kyllä tämä melko lämminhenkinen ja virkistävä lukukokemus oli, joskin Peartin inside-läppä kaverilleen Brutukselle osoitetuissa kirjeissä alkoi puuduttaa, kun kirjeitä tuli useampi putkeen.
 
Oliver Sacks - Mies joka luuli vaimoaan hatuksi
 
Neurologian ammattilaisen kertomia, ihmisläheisiä tarinoita potilaistaan. Totuus on tarua ihmeellisempää ja aivoissa tapahtuvat häiriöt mitä uskomattomampia. Traagisis, mutta humaanilla tavalla kerrottuja minitarinoita Sacksin potilaista vuosien varrelta. Neuropsykogoliasta tai lääketieteestä ylipäätään mitään ymmärtämättömänä tämän luki mielellään läpi, ja kärryilläkin pysyi suht vaivattomasti.