Kitarat: soittaminen ›

MadMatt: Mielenkiintoista... Luettelisitko muutamia esimerkkejä tähtikitaristien surkeista soololevyistä.
 
No otetaan nyt vaikka se Steve Vain Passion & Warfare tai mikä se nimi oli... laitimmaista tuubaa!

Kefiiri: Ehkä Mpekkanen ei tarkoita sitä, vaan paremminkin sitä, että Sepi hokasi konseptin toimivan kybällä vielä nykyäänkin. Sepin tapauksessa vähemmän tosiaan on enemmän, vaikka Steve Vai tarkkana kaverina onkin huomannut hokeman paradoksaalisuuden.
 
Hyvän kitaristin ei mielestäni tarvitse olla hyvä biisintekijä, soololevyt saavat olla tylsiäkin, riittää jos jossain yhteydessä on saanut jotain tolkullista aikaiseksi. Sen, onko hyvä säveltämään vai ei, ei tarvitse korreloida soittotaidon kanssa mielestäni ollenkaan.
 
Ruonansuu ja "kybällä toimiminen" eivät tosin komputoi missään universumissa.

(: Kuka selittäisi miten Ruonansuu liittyy asiaan?

Kefiiri: No otetaan nyt vaikka se Steve Vain Passion & Warfare tai mikä se nimi oli... laitimmaista tuubaa!
 
Stevie Vain on lukemattomia levyjä suoltanut sooloartisti.. Kysymyshän oli muissa yhteyksissä ja rivimiehinä bändeissä ansioituneuden kitaristien soololevyistä.

Kefiiri: No otetaan nyt vaikka se Steve Vain Passion & Warfare tai mikä se nimi oli... laitimmaista tuubaa!
 
'Sisters' on miun mielestä hieno piisi https://www.youtube.com/watch?v=SeV … mK4&ytbChannel=ledzeppelinfan12

LaMotta: 'Sisters' on miun mielestä hieno piisi https://www.youtube.com/watch?v=SeV … mK4&ytbChannel=ledzeppelinfan12
 
Joo, puhtaasti mielipideasioita.
Esim. Allmusicin sivuilla monen mielestä erittäinkin arvostettu plätty...
 
http://www.allmusic.com/album/passion-and-warfare-mw0000308521

Notefix: Yleensä noista studioketuista puhutaan vähemmän, vaikka heidän soittoaan varmaan kuuluu eniten biiseissä joita radiosta kuuluu.

Ja jenkeissäkin länsirannikon soittajat tuntuvat olevan vähän enemmän tiedossa. Landau, Thompson, Jackon jr, ja Pierce nyt vaan soittavat niin että biisi toimii, mikä on omasta mielestäni tärkeintä.

Mutta pakko mainita itärannikolta sellainen kaveri kuin Dan Warner, joka haitaa isoimmat proggikset NY:n ja Floridan alueella. Ja hyvin hoitaakin.

Tom Bukovac on pirun hieno soittaja lähes kaikissa uudemmissa Nashvillen sessioissa.
 
Neeeeiiiinnnn, grrrrrrr...
 
Landau eilen Oulussa ja parhaillaan Espoossa (Gaddin bändin mukana). Joskus työt tulee hyvien juttujen tielle. Ei toki sovi valittaa, että on töitä, mutta pe-re-se sentään...

MadMatt: Stevie Vain on lukemattomia levyjä suoltanut sooloartisti.. Kysymyshän oli muissa yhteyksissä ja rivimiehinä bändeissä ansioituneuden kitaristien soololevyistä.
 
No okei... mun mielestä Vai on Zappan bändiin eksynyt epämääräinen suhari joka on vahingossa päästetty tekemään omiakin levyjä ;)

Kefiiri: No okei... mun mielestä Vai on Zappan bändiin eksynyt epämääräinen suhari joka on vahingossa päästetty tekemään omiakin levyjä ;)
 
No pientä rajaa vois laittaa provoiluunkin!

Steve vai muuten kertoi joskus jossain haastattelussa, että virtuoosimainen soittaminen voi olla jopa rasite. Jos on pitkään tottunut soittamaan taidokkaasti, niin voi olla ettei aina ole helppoa löytää niitä musiikillisia oivalluksia sieltä yksinkertaisempien soittotapojen joukosta. Jos on siis teknisesti todella taitava ja on myös sillä tyylillä soittanutkin. Miksei olisi, jos se kerran luonnostaan jo taipuu...
 
Steve Vain Passion & Warfare ilmestyi 1990 ja 2000-lluvulla on ilmestynyt kaksi studiolevyä. Erilaisia livejä on kyllä tullut ja varsin ahkerasti on soittaja kierrellytkin. Veikkaisin, että tuota 90 tullutta soololevyn biisejä saa kyllä edelleen soitella aika paljon livenä, vaikka varmasti soittaa uudempiakin biisejä ja mahdollisesti ihan muutakin.
 
Musikaallisuus on siitä veikeä asia, että se soittaminen alkaa ihan jokaisella jostain. Yleensä tykätään jostain esiintyjästä/soittajasta tai bändistä. Sitten kun kehitytään eteenpäin, niin saatetaan ehkä mennä ns. seuraavalla tasolle ja aletaan ottamaan selvää niistä omien soittajasuosikkien esikuvista ja mieluisista soittajista. Näin ollaan päästy musikaalliselle aikamatkalle ja huomataankin kohta, että hyvää musaa on tehty jo hyvin kauan sitten.
Sitä on myös tehty muualla kuin euroopassa ja paljon ennen monenlaisien länsimaisten musatyylien tuloa. Tosin levyjä ei ole tehty vielä kovinkaan kauan, jos musahistoriasta puhutaan. Eli paljon musiikista on kulkeutunut monissa maissa myös ihan suullisen perimän varassa eteenpäin. Nuottikirjoitustakaan kun ei ole ihan joka paikassa harrastettu...
 
Kun aletaan huomaamaan, että lähes 100 vuotta sitten on jo levytetty aikamoinenmäärä erilaisia jazz/blues ja monien muiden roots pohjaisten musatyylien erilaisiin harmonioihin perustuvia kappaleita...Huomaakin helpoisti, ettei sen oman kappaleen tekeminen enää olekkaan ihan niin helppoa, vaikka soittotaito olisikin kehittynyt ihan huomattavasti.
Jos siis haluaa tehdä sellaista musaa, jota ei ole harmonian kannalta jo tehty useita kertoja.
Myöskin kappaleet ovat rakenteelteen aina jotenkin rajoitteisisa. Niissä voi olla rytmiä, väliosaa, kertosäkeistöä, erilaisia teemoja-->Kuitenkin jos jätetään avantgarde-osasto pois, niin ei niitä kappaleitakaan voi tehdä aivan lukemattomilla eri tyyleillä.
Ei ole varmaan mikään ihme, että blues ja rock musasssa on esim. hyvinkin samanlaisia rakenteita.
Kitarasta saa 12 erilaista säveltä ja nuo rakenteet ovat myös sidoksissa jonkinlaiseen matematiikkaan. Joo, ja tiedän, että myös 12 sävelen ulkopuoleltakin löytyy paljon säveliä joita käytetään paljon vaikka intialaisessa taikka arabialaisessa musiikissa.
 
On oikeastaan jonkinlainen paradoksi, että mitä paremmaksi soittaja tulee. Sitä enemmän hän tietää ja osaa kitaran ja muidenkin kielisoittimien erilaista historiaa, niin sen hankalammaksi käy sen uuden ja oman musiikin tekeminen. Jos haluaa olla itselleen rehellinen ja tehdä todellakin uutta soolotuotantoa taikka vain uutta musiikkia, eikä "sovittaa" uudestaan omaksi jo useita kertoja sävelletyjä juttuja. Niin se on lähes mahdotonta.
Varmastikkaan moni ei ehkä huomaisi, vaikka soittaisi jonkin biisin jonka olisi ns. lainannut joltain toiselta ja muokannut sitä omanlaiseksi.
Soittajalle itselleen se voi olla kuitenkin iso asia, mutta toki riippuu soittajasta ja siitä soitettavasta musiikistakin. Kunnianhimokin kun saattaa kasvaa, vaikka sekin voi olla hyvinkin paljon soittajasta kiinni.
 
Moni tuntuu täällä neuvovan, ettei erilaisia skaaloja kannata opetella. Kannattaa kuulemma kuunnella muiden hyvien soittajien soittoja ja ottaa niistä opikseen. En sitten tiedä, mitä ne "hyvät" soittajat ovat kuunnelleet ja sulkeeko erilaisien skaalojen soittaminen tosiaan pois musikaallisuuden. Eikö niillä skaaloilla voi tehdä sellaista musiikkia, että siinä on tunnetta????
Jos näin on(ettei erilaista asteikoista saa kunnollista musiikkia), niin tähän voidaan heti laittaa melkoinen lista soittajista-->Jotka vain soittavat jostain skaalasta sitä sooloa tai jotain muutakin.
Siinä soolossakin voi muuten olla yksi skaala, mutta sitä soitetaan muustakin kuin yhdestä kohtaa. Eikös?
Jos jollain tulee mieleen sellaisia kitaristeja tai muitakin soittajia, jotka ovat tehneet hyviä biisejä ja ne eivät perustu mihinkään astekoihin, niin laittaakaa toki muutamia esimerkkejä? Nyt sitten sellaisia soittajia, jotka ei jossain Youtubessa rämpytä jotain ja "eiku" ja aloitetaan alusta.
Sen soiton täytyy siis svengata ja kyllä siihen noita erilaisia asteikoita yleensä tarvitaan. Niitä tarvitaan myös jos haluaa tehdä niistä niitä omanlaisia kappaleita, vaikka ne olisivatkin jo tavalla tai toisella niin rytmisesti kuin harmonia mielessä tehtykin.
Ei jotain King Crimson taikka Robert Fripp kamaa voi soittaa, jos haistattaa kaikille skaaloille pitkät.
 
Itse voi kuitenkin siiihen vaikuttaa, soittaako niitä skaaloja musikaallisesti.
 
Toki ihmisiähän me vaan ollaan ja vielä kaikki ihan oikeasti erilaisia, sen soittamisen/treenamisen ei tuntuisi olevan ihan niin hankalaa. Jos haluaa tehdä omaa ja uutta musiikkia itselleen. Siitähän sitä on kuitenkin lähdettävä, että itse tykkää tekemisestään. Jos se touhu on soitajalle jotain pakkopullaa, niin kyllä sen myös kuulijakin huomaa.
Soittajan on siis tehtävä omanlaiset versiot niistä jo tehdyistä jutuista eli asteikoista. kappaleiden rakenteeseen hän voi kyllä vaikuttaa, mutta niissäkin vain hyvin rajallisesti.
Derek Bailey soittin aikoinaan paljon monenlaisia jazz-standardeja ja kyllästyi niiden samalaisiin rakenteisiin & sointuhin jne. Hän alkoi soittamaan todella erikoista avatgarde jatsia, jossa hän pyrki siihen ettei mitään toisteta oli sitten kysymys niin rytmin kuin sävelienkään puolella. Useasti hän saattoi soittaa lähes tyhjälle salille jossain jazzklubilla, mutta hän soitti tällä tyylillä todella pitkään.
Hän levytti myös ahkerasti, oli ihan oikeasti todella hyvä kitaristi, mutta soitti kuitenkin aika älyttömän kuuloista kamaa. Teki yhteistyötä mm. John Zornin kanssa. Bailey kuoli 2005(syntyi 1930) ja jos sellainen soitto kiinnostaa, niin tutkikaapa ihan hyvikseen noita levyjä(jos jostain vain niitä löydätte).
Niistäkin kyllä huomaa, että kaiken kakofonisuuden keskellä on myös toistoa.
On oikeastaan todella vaikeaa soittaa, noin miten hän pyrki. Mielenkintoinen asia, mutta ei tuollaista kukaan kuitenkaan jaksa päivätolkulla kuunnella. On se sen verran raskasta kamaa, vaikka aika useasti mennään melko puhtailla soundeilla siinä kitaran soitossa.
Joku levy kuulosti siltä, jossa oli useita raitoja hänen soittoaan kun olisi laitettu jonnekkin pihalle kymmenittäin erilaisia kitaroita ja erilaisissa vireissä(osaa ei ehkä edes viritetty kunnolla). Sitten niitä olisi jonkinlainen joukko kavereita heitellyt pienennillä kivillä ja ihan sattumanvaraisesti olisi kuulunut jotain ääniä. Rytmiä ei, eikä melodiaa...
Jos asteikoiden treenaus ei kiinnosta, niin laittakaapa nimi korvan taakse ja lähtekää tekemään hieman toisenlaista musiikillista uraa.
 
Se miten Baileyn musiikki eroaa noista tiluttajaista on sitten kuulijasta ja soittajasta kiinni. Loppujen lopuksi, minusta, molemmat ovat aika tylsän kuuloisia pidemmän päälle...MIKÄLI NE HYVÄT KAPPALEET PUUTTUVAT.
Tekninen osaaminen, pelkästään ei ole kovinkaan milenkiintoista.
 
Se missä ollaan tultu eteenpäin on se, että nykyään pidetään muitakin soittimia enemmän arvossaan kuin kitaraa/bassoa/rumpua ja sitten sitä bändin laulajaa. Kun tehdään musiikkia jossa on mahdolliseti myös erilaisia instrumentteja, niin silloin voi syntyä jopa jotain uuttakin niistä jo "useaan kertaan soitetuista asteikoista".
Kimmo Pohjonen on mm. tehnyt monelaista musaa ja tiedän, ettei ole tosiaan kitaristi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kimmo_Pohjonen
Jospa joskus tulevaisuudessa olisi enemmän bändejä ja kokoonpanoja, joissa olisi käytetty hieman luovemmin noita soitin valikoimia. Näin saattaisi siitä lopputuloksestakin löytyä jotain uutta.
Tai sitten voi tehdä niinkin että virittää sen normaalin kitaran hieman erilaisesti. Adrian Belew viritti muistaakseni kaikkiin King Crimson The Power To Believe levyn kappaleisiin kitaransa muutoin ihan normaalista, mutta tiputti G-kielen F# säveleksi. Tällainen tiputus tekee kitarasta Oud luuttumaisen soittimen ja muuttaa sen kitaran rytmiikkaa ja sointujakin ihan olennaisesti.
 
Hyviä kitartisteja on vaikka kuinka ja paljon. Liian monesti vaan puhutaan aina niistä jo kaikille tutuista kitaristeista. Osittain se johtuu mediasta, koska jazz/proge ja kansanmusa ei ole sellaista jota soitettaisiin radiossa tai telkkarissa. Jossain dokumentin tai elokuvan musana voi olla taustalla, mutta ei muuten. Eipä noita oikeasti uusia ja erilaisia soittajia sitten voi tavallinen tallaaja oikein mistään löytää. Miten voisi?
Lehdissä ja netissä kun on aina ne samat nimet esillä...

mpekkanen: Derek Bailey soittin aikoinaan paljon monenlaisia jazz-standardeja ja kyllästyi niiden samalaisiin rakenteisiin & sointuhin jne. Hän alkoi soittamaan todella erikoista avatgarde jatsia, jossa hän pyrki siihen ettei mitään toisteta oli sitten kysymys niin rytmin kuin sävelienkään puolella. Useasti hän saattoi soittaa lähes tyhjälle salille jossain jazzklubilla, mutta hän soitti tällä tyylillä todella pitkään.
Hän levytti myös ahkerasti, oli ihan oikeasti todella hyvä kitaristi, mutta soitti kuitenkin aika älyttömän kuuloista kamaa. Teki yhteistyötä mm. John Zornin kanssa. Bailey kuoli 2005(syntyi 1930) ja jos sellainen soitto kiinnostaa, niin tutkikaapa ihan hyvikseen noita levyjä(jos jostain vain niitä löydätte).
 
No nyt tuli ketjun otsikkoon sopiva nimi! Olen tutustunut Baileyn musaan vasta äskettäin. Youtubestakin sitä löytyy. Todella tiukka sälli.
 
https://www.youtube.com/watch?v=mfMVQ-DvAB8

Ilpo Murtojärven nimeä ei liiaksi kuule mainittavan. Pirun tyylikäs ja monipuolinen soittaja.

Joe Moretti taitaa olla täysin unohdettu nimi. Kuitenkin jätkä soitti yhden perusrokin tunnetuimmista riffeistä ja sooloista Johnny Kidd And The Piratesin Shakin All Over piisillä. Luulin kauan aikaa, että se oli Mick Green, joka ne kuviot veteli, mutta eipä ollukkaan. Moretti soitti myös ainakin Vince Taylorin Brand New Cadillac piisillä, josta Renegades muokkasi oman Cadillac versionsa.
 
Johnny Kidd And The Pirates:
 
https://www.youtube.com/watch?v=n327ncoU_ZU
 
Vince Taylor:
 
https://www.youtube.com/watch?v=Dc2pTC0D0j0
 
Moretti oli Skotlannista kotoisin ja toisen soolon alussa Taylor huutaa, Että "Hang it on Scotty". Luulin aikonaan, että kitaristin nimi on Scotty. :-)

Crisu Ristseppä. Radiosta tuli Salomonin "Mentiin seslonkiin", ja ihmettelin tanakkaa kitarameininkiä, joka kuulosti hieman Albert Järviseltä mutta ei kuitenkaan. Googlaten selvisi että säestäjänä toimi Jigsaw-yhtye.

Eräs kitaran soundimaailman uudistajista puuttuu vielä tästä keskustelusta. Link Wray teki jo 50 luvullla aikas brutaalia kamaa.
 
https://www.youtube.com/watch?v=BuAD_sQUgpw

Kyllähän noista vanhemmista kitarasankareista löytyy tosi kovia nimiä vielä tänäkin päivänä.
Bluesin saralla on, minusta, edelleen Elmore James todella upean kuuloista kamaa. Ei pelkästään se kitaran soiton, vaan hänen laulunsa ja kitaran soitto+ muu bändi.
 
Tuossa kun aikaisemmin oli puhetta mm. Steve Vain soitosta. Hän tykkäsi Frank Zappan musiikista jo ennenkuin liittyi hänen bändiinsä. Frank Zappa taas itse mainitsi jossain haastattelussa arvostavansa Elmore Jamesia todella kovaksi bluesmuusikoksi. Näin se homma menee aika nopeasti tuonne perinteisempään osastoon, kun alkaa noita "uudempiakin" kitaristeja ja heidän suosikkejaan kuuntelemaan ja ottamaan selvää, mistä he tykkäävät/tykkäsivät. Toki varmasti Zappa ja Vai ovat saaneet vaikutteita monista soittajista ja näin on varmasti myös Elmoren Jamesinkin kohdalla ollut. Zappa ja Elmore ovat jo poistuneet, mutta heidän musiikkinsa tulee elämään vielä hyvinkin pitkään.
 
Marc Ribot, Eugene Chadbourne ja vaikka Bill Frisell ovat tehneet todella hienoja levyjä, niin soololevyillä kuin toisten muusikoiden kanssa ns. rivimuusikoina.
Nämä kaikki ovat kyllä soittaneet myös hyvinkin kokeellista musiikkia ja sieltä löytyy myös sellaistakin, joka voi olla todella raskasta kuunneltavaa taikka vaikeasti käsitettävää. Hienoja soittajia kuitenkin...

Scott Hendersson...
https://www.youtube.com/watch?v=jHb2UGIYzPM
 
Varmaan kaikille oikeille kitaristeille varsin tuttu kaveri mutta tälläselle vanhalle humppaturakaiselle melko uusi tuttavuus, vetää kyllä makiasti tollasta rujompaa osastoa...

WanhaWetäjä: Scott Hendersson...
https://www.youtube.com/watch?v=jHb2UGIYzPM
 
Varmaan kaikille oikeille kitaristeille varsin tuttu kaveri mutta tälläselle vanhalle humppaturakaiselle melko uusi tuttavuus, vetää kyllä makiasti tollasta rujompaa osastoa...
 
Olen kuullut kaveria kyllä, mutta on se kova joka kerta. Sillä on justiinsa semmoinen tätsi josta mie piän :-) . Ja aina herkullisilla soundeilla soittaa hän.

mpekkanen: Marc Ribot, Eugene Chadbourne ja vaikka Bill Frisell ovat tehneet todella hienoja levyjä, niin soololevyillä kuin toisten muusikoiden kanssa ns. rivimuusikoina.
Nämä kaikki ovat kyllä soittaneet myös hyvinkin kokeellista musiikkia ja sieltä löytyy myös sellaistakin, joka voi olla todella raskasta kuunneltavaa taikka vaikeasti käsitettävää. Hienoja soittajia kuitenkin...
 
Marc Ribot on pirun hyvä laulajakin. Julmetun intensiivinen tulkinta kappaleesta "The Dying Cowboy":
 
https://www.youtube.com/watch?v=tKc8FHMjxJs
 
Katsoin tuon Wanhan Wetäjän linkittämän Scott Henderson -pätkän... on se tajuttoman kova. Eikä missään välissä mene tyhjän jauhamiseksi, aina pukkaa tuoretta ideaa.