Kitarat: kitarakamat ›

Kyllä ainakin 80-luvulla minun tuntemista soittajista ja ihan oikeista muusikoista monikin piti oikeina kitaroina lähinnä vain amerikan kitaroita. Siis nyt sitten tarkoitan ihan sellaisia soittajia, jotka ovat tuon vuosikymmenen jälkeen elättäneet itsensä musiikin tekemisellä.
Kaikki japanin ja puhumattakaan korean kitaroista oli enemmän tai vähemmän oikean soittimien korvikkeita. Enkä sano, etteikö japanissakin olisi silloin ja myöhemminkin tehty ihan hyviä tai jopa erittäin hyviä hintaisekseen. Suurin osa kuitenkin oli aikamoista kuraa..
Ibanezin, kaikki, kitaratkaan eivät olleet mitään laadun mestarinäytöksiä. Ei myöskään ne 70-luvulla tehdyt. Tähän päälle vielä iso kasa sellaisia merkkejä, että osa tosiaan pyytää niistä käytettynä suurempia hintoja kuin muutamia vuosia sitten tehdyistä halvemmista Gibsoneista.
Ei ne Maya, Columbus jne. Soittimet ole oikeasti mistään kotoisin. Jos ei sitten vaihda niihin mikkejä, tallaa, virityskoneistoja, kaulaa ja bodyakin.
 
Joillain vain tuntuu näistäkin "vintage"soittimista olla aika utopistinen kuvitelma, mitä katselee noita hintapyyntöjä. Olipa ne merkit sitten japanissa tai koreassa tehtyjä.
Joitakin Cort ja Samick merkkisiä korealaisia saatetaan vielä oikein hehkuttaa, että ovat niitä parempia ja halutumpia 80-luvun korean tehtaan tuotoksia.
Noista merkeista aika suuri osa myytiin aikoinaan todella halvoilla hinnoilla. Kun musakaupassa olin hommissa, niin ei ne silloin juurikaan ketään tuntunut kiinnostavan. Nyt sitten nämäkin ovat jotain vintagea, joidenkin mielestä ja hintapyynnöt jotain sellaista, ettei kukaan vähänkään asioista perillä oleva maksa pyydettyjä summia.
 
Noista jenkkien vintagemerkkisistä romuista saa ihan rahaa, tai ainakin monet kauppaa kovalla hinnalla jotain originaaliosia.
Huijatuksi tulemisen riski on todella suuri ja vaikka ei huijatuksi tulisikaan, niin ei se 50-luvun hyväkuntoinen paf mikki ole siltikään aina sen rahan arvoinen. Se yksi hyvä kuntoinen mikki kun voi maksaa melkoisen tukun rahaa...
 
Toki ostaahan moni ihan kuormakaupalla pellolle sitä itseään. Lannoitteeksi kylläkin, mutta koko vintage sana on yksi sellainen, jonka avulla myydään hyvin paljon mielikuvia ja muuta sellaista mikä ei ole oikeasti sen rahan arvoista. Ei tietenkään kaikki, mutta normaali soittaja ei siltä osastolta kovinkaan hyviä ostoksia tee. Jos taas sijoittaa oikeasti soittimiin, niin sitten pitäisi olla sitä tietoa. Hieman epäilen, että sitä oikeasti voisi saada ilman omakohtaista soittoharrastusta.
Toisaalta minua ei kyllä haittaa, vaikka joku rahoissa kylpevä laittaa kaikki rahansa kiinni Hondo merkkisiin vintage aarteisiin.
Maailmassa ei ole varmaan mitään sellaista tavaraa/tuotetta, etteikö joku pöllö sitäkin keräisi. Sillä ei ole sen keräilyn kannalta mitään merkitystä, onko se oikeasti järkevää tai muutenkaan hyvä sijoituskohde.
 
Myöskään ne hieman vanhemmat japanin ihan kaikki kitarat, eivät siis ole kuin pelkkää jätettä. Vanhaa voi olla, mutta ei hyvää. Ei edes sellaista, että niistä järkevällä rahalla saisi hyväksi. Sellaista on vintage parhaimmillaan tai pahimmillaa. Ihan miten haluaa itse tarkastella ja myöskin mitä itse luokittelee siihen osastoon ja mitä on valmis mistäkin maksamaan.
Toisen aarre voi olla toiselle ihan täyttä roskaa, mutta luulen että harvempi tekee oikeasti ihan niin hyviä kauppoja kuin kaupantekohetkellä luulee...jos siis on kyse vintagesta.