Aihe: Mesa Boogie Triple Crown
1 2 3 4 5 6 7 8 9
BugBadWolf
01.12.2016 16:43:58
Mr. Speed: No perhana. Jos näin on, että vahvarissa oikeasti etuasteeseen tulee täysin uusi kytkentä eri moodissa, niin seison korjattuna
 
Ovat tuolla Mesan markkinointiosastolla onnistuneet kirjoittamaan aiheesta niin vakuuttavaa tekstiä, että ainakin itse olen jopa kuulevinani nuo erot. Lisäksi tasasuuntaajavaihtoehdot muokkaavat kapineen käytöstä yllättävän paljon (etuastevalinnasta riippuen).
 
... että yritit vakuuttaa Mark V:stä lähtevän soundin kuin soundin...
 
Olen tuossa vähän toisinaan moitiskellutkin V:tä, mutta se ei ilmeisesti ole rittänyt poistamaan uskovaisen leimaa otsastani.
 
Sanoisin näin että V:llä pystyy tuottamaan oikeastaan kaikki yleisimmät värkit varsin uskottavasti. Pidemmälle erikoistuneiden kanssa ollaankin sitten jo hankalamman paikan edessä. Vähintäänkin sellaiset edellyttävät EQ:n asettelemista niin epäortodoksisella tavalla, että loput kanavat jäävät sen suhteen tehdasasetuksen varaan (ja se on osoittautunut omissa touhuissani varsin vaatimattomaksi).
 
Lisäksi Markit (tuossa on yksi kolmosenraatokin) ovat aina vähän sellaisella "in your face" asenteella, eli sellaiset matalagainiset, helposti säröytyvät mutta kevyesti soitettavat soundit ovat vaikeita saada aikaan. Yllättäen niiden kanssa kompuran lisääminen letkaan auttaa.
 
..ja ainakin vähänkään isommilla särömäärillä Mesan tuotteet kautta linjan tuntuvat kompresoivan melkoisen paljon...
 
Niin... Se on paljon kiinni siitä, missä kohdassa sen säröttää ja varsinkin jos ruttua on ketjun joka kohdassa vähän yli tarpeen. Jos hakee selkeyttä ja headroomia säröille, kannattaa jättää mieluummin tavaraa välistä pois. Joka potikan ei tarvitse olla auki ja se EQ:n yleisohje V-tyylistä on yhtä hyvä kuin samanniminen biisi. Sopii vain tietylle käyttäjäkunnalle. Tosiasiassa senkin kanssa kannattaa vain kokeilla ihan leikkailemalla karkealla kädellä taajuusalue kerrallaan pois pelistä. Ei siis kauniita, harmonisia kaaria vaan mieluummin jopa ihan älyttömältä näyttäviä asioita.
 
Presence on V:ssä todella voimakas työkalu. Nelosen kanssa yllättävän erilainen. Sieltäkin löytyy ääriasetuksissa ruttua. Kuten myös EQsta. Jotkut soundit voi toteuttaa avaamalla vain bassoa ja/tai middleä ja presenceä.
 
Perusidea on siis se, että kysymme missä kohdassa ketjua, millä taajuudella ja kuinka paljon haluamme säröttää/kompressoida laitetta. Rakennamme sen perussoundin ja soittotuntuman piittaamatta pätkääkään siitä, miltä laite sillä hetkellä kuulostaa. Kun setup on käsille hyvä, EQ:n kimppuun hoitamaan se äänenväripuoli kuntoon.
 
Helppoa kuin muutamien ex vaimot ;D
En usko että minun juttujani kannattaa ottaa ihan tosissaan. Minä en ainakaan ota ;D
Juzpe
02.12.2016 09:28:41
 
 
Se on paljon kiinni siitä miten selkeästi osaa artikuloida oman soittonsa ja suhteuttaa sen käytössä olevaan soundiin, sekä säätää soundinsa omalle soitolleen sopivaksi.
Töissä "Oikeasti muusikot panee vain kaikkein parhaita naisia" - Laulava Kylätohtori
Joel H.
02.12.2016 11:09:22
Ihan kivan kuuloinen tuo triple crown :) Ite tykkään muuten 5150 soundista, mielestäni melko transparentti ja läsnäoleva.
Thyvon
02.12.2016 13:06:20
Joel H.: Ihan kivan kuuloinen tuo triple crown :) Ite tykkään muuten 5150 soundista, mielestäni melko transparentti ja läsnäoleva.
 
TRIPLE CROWN OFFTOPIC:
Käsittääkseni 5150 perustuu pitkälti Soldano SLO-100 -vahvistimeen. SLO on tosiaan läsnä, keskiääniä riittää. Itselleni transparentti tarkoittaa läpinäkyvyyttä eli vahvistin toistaa hyvin esim. eri kitaroiden soundierot. Kokemukseni SLO:sta on päinvastainen, erot eri kitaroilla oli pieniä, hyvän SLO-soundin sai millä tahansa. Luulen tuon johtuvan paljolti tästä:
 
"Unlike the Fender Bassman and other classic amps created before the era of extreme overdrive, Soldano's third stage includes a plate resistor bypass capacitor with a -3dB cutoff of only 2.2kHz. Any treble from the guitar pickups that manages to run the gauntlet of the upstream grid stopper suffers a substantial cut. The nature of overdrive, however, is harmonic distortion, and this amp creates bucket loads of its own high-frequency content. Soldano's design introduces harmonic distortion generated predominantly by the guitar's fundamental frequencies and low-order harmonics. High frequency content is created by overdriving the amplifier."
 
https://www.ampbooks.com/mobile/classic-circuits/soldano-slo-preamp-6/
Joel H.
02.12.2016 14:03:01 (muokattu 02.12.2016 14:05:12)
Thyvon: TRIPLE CROWN OFFTOPIC:
Käsittääkseni 5150 perustuu pitkälti Soldano SLO-100 -vahvistimeen. SLO on tosiaan läsnä, keskiääniä riittää. Itselleni transparentti tarkoittaa läpinäkyvyyttä eli vahvistin toistaa hyvin esim. eri kitaroiden soundierot. Kokemukseni SLO:sta on päinvastainen, erot eri kitaroilla oli pieniä, hyvän SLO-soundin sai millä tahansa. Luulen tuon johtuvan paljolti tästä:
 
"Unlike the Fender Bassman and other classic amps created before the era of extreme overdrive, Soldano's third stage includes a plate resistor bypass capacitor with a -3dB cutoff of only 2.2kHz. Any treble from the guitar pickups that manages to run the gauntlet of the upstream grid stopper suffers a substantial cut. The nature of overdrive, however, is harmonic distortion, and this amp creates bucket loads of its own high-frequency content. Soldano's design introduces harmonic distortion generated predominantly by the guitar's fundamental frequencies and low-order harmonics. High frequency content is created by overdriving the amplifier."
 
https://www.ampbooks.com/mobile/classic-circuits/soldano-slo-preamp-6/

 
Hyvä luonnehdinta! Tuo oma kommentti oli lähinnä sarkasmia aiheesta kauas livennyttä keskustelua kohtaa ja transperentin heitin vaan hömppäkommenttina:) Btw, tykkään ihan oikeasti sisosta:) Ja mesasta, markkiakin mielellään joskus kokeilisin, jopa sitä vitosta.
BugBadWolf
02.12.2016 14:18:01
Joel H.:...Ja mesasta, markkiakin mielellään joskus kokeilisin, jopa sitä vitosta.
 
Jos ei lähempää löydy testipeliä, niin nokka kohti Janakkalaa ja pääset siitäkin vaivasta :D
En usko että minun juttujani kannattaa ottaa ihan tosissaan. Minä en ainakaan ota ;D
Shredator
02.12.2016 14:46:37
 
 
Joel H.: Hyvä luonnehdinta! Tuo oma kommentti oli lähinnä sarkasmia aiheesta kauas livennyttä keskustelua kohtaa ja transperentin heitin vaan hömppäkommenttina:) Btw, tykkään ihan oikeasti sisosta:) Ja mesasta, markkiakin mielellään joskus kokeilisin, jopa sitä vitosta.
 
Haha meinasinkin tuohon kommentoida ensin että mitä, mutta sitten tajusin että tuon oli pakko olla sarkasmia :) SISO ei kyllä todellakaan ole tunnettu läpinäkyväisyydestään. Kaikilla kitaroilla irtoaa sillä se sama jynkytyssoundi, joka tosin on hyvä siinä omassa jutussaan.
"If everyone is thinking alike, then somebody isn't thinking."
Snapo
02.12.2016 15:05:55
Shredator: Haha meinasinkin tuohon kommentoida ensin että mitä, mutta sitten tajusin että tuon oli pakko olla sarkasmia :) SISO ei kyllä todellakaan ole tunnettu läpinäkyväisyydestään. Kaikilla kitaroilla irtoaa sillä se sama jynkytyssoundi, joka tosin on hyvä siinä omassa jutussaan.
 
Entä jos ei tykkääkään SISOsta? Aina ollu omaan korvaan jotenkin liian tiheä (vrt. Powerball) ja rapsakka särö vaikka metallista tykkäänkin. Jotkut väittää että nauhoittaessa miksaaja saa tehdä keskivertoa enemmän jotta soundi istuu kokonaisuuteen.
"Mitään hyödyllistä tietoa musiikista tai soittimista täältä tuskin oppii, mutta kielioppi väännetään kuntoon vaikka väkisin."
heviäijä
02.12.2016 15:13:07
Munsta siso kuulostaa aina melko tummalta. En tiiä miks.
SOTKEMINEN ON KIVAA SIIHEN ASTI KUNNES PITÄÄ ALOITTAA SIIVOAMINEN!ll Wake up dead, in a plywood bed six feet from rest of your life.
Shredator
02.12.2016 15:24:41
 
 
Snapo: Entä jos ei tykkääkään SISOsta? Aina ollu omaan korvaan jotenkin liian tiheä (vrt. Powerball) ja rapsakka särö vaikka metallista tykkäänkin. Jotkut väittää että nauhoittaessa miksaaja saa tehdä keskivertoa enemmän jotta soundi istuu kokonaisuuteen.
 
Kyllähän se jakaa mielipiteitä. Ite oon pitänyt sitä jotenkin liian tummahkona tai middlevoittoisena. Gainin kanssa saa olla tosi tarkkana ja bändisoitossa tuntuu hukkuvan aina muiden alle. Äiähevisoundin siitä saa kyllä oikein hyvin kun buustaa tubescreamerilla.
 
Mutta kyllä mää SISO:stakin tykkään. Enemmän kuin siitä uudesta EVH:sta.
"If everyone is thinking alike, then somebody isn't thinking."
ÄrGee
02.12.2016 15:25:55
heviäijä: Munsta siso kuulostaa aina melko tummalta. En tiiä miks.
 
POEKAMMM et ole oikeaan sisoon koskenutkaan. Siinä on paljon kaikkea kuten edellä on sanottu. 6L6 putket tekevät siitä neutraaleilla säädöillä tummahkon, mutta silti sirisevän kuuloisen. Mutta kyllä hyvällä kaapilla ja jos ei pelkää keskiääniä, lähtee niin brown soundit kuin djentitkin.
Ibanez-pervo, kamarunkkari kitaristi.
heviäijä
02.12.2016 15:41:50
ÄrGee: POEKAMMM et ole oikeaan sisoon koskenutkaan. Siinä on paljon kaikkea kuten edellä on sanottu. 6L6 putket tekevät siitä neutraaleilla säädöillä tummahkon, mutta silti sirisevän kuuloisen. Mutta kyllä hyvällä kaapilla ja jos ei pelkää keskiääniä, lähtee niin brown soundit kuin djentitkin.
 
No siis unohdin tosiaan mainita etten ole sillä soittanut, monessa tubevideossakin miellyttävämmät soundit lähtee marsusta ja rectosta.
SOTKEMINEN ON KIVAA SIIHEN ASTI KUNNES PITÄÄ ALOITTAA SIIVOAMINEN!ll Wake up dead, in a plywood bed six feet from rest of your life.
Mr. Speed
02.12.2016 16:17:39
heviäijä: No siis unohdin tosiaan mainita etten ole sillä soittanut, monessa tubevideossakin miellyttävämmät soundit lähtee marsusta ja rectosta.
 
Marsut ja Rectot onneks edustaa käytännössä päinvastaisia soundisuuntia. Kannattaa ihan oikeasti testat ite noita koska tubevideoissa soundit on aina mitä on. Lisäksi monesti tubevideoissa jää se konteksti puuttumaan täysin.
heviäijä
02.12.2016 17:08:58 (muokattu 02.12.2016 17:09:12)
Mr. Speed: Marsut ja Rectot onneks edustaa käytännössä päinvastaisia soundisuuntia. Kannattaa ihan oikeasti testat ite noita koska tubevideoissa soundit on aina mitä on. Lisäksi monesti tubevideoissa jää se konteksti puuttumaan täysin.
 
Oon futsinut ihan samaa, varmasti voisin tykätäkkin sisosta jos pääsisin tyyppäämään, monessa videossa siso on melko tasapaksu pötkälesoundinen, kun marsuihin ja rectoihin on laitettu vähän purentaa josta tykkään. Sisossa kuulemma on mitä hienoin särö hevitouhuihin.
SOTKEMINEN ON KIVAA SIIHEN ASTI KUNNES PITÄÄ ALOITTAA SIIVOAMINEN!ll Wake up dead, in a plywood bed six feet from rest of your life.
Snapo
02.12.2016 17:35:57 (muokattu 02.12.2016 17:39:06)
5150:ssa vaan on se että muistikuvieni mukaan mastervola on aika heikko että kotona semmosella ei tee juuri mittään. Mielenkiintoa ei lisää comboversion paino.
 
Mutta joo, varmasti monelle bändille löytyy se parhain komppisoundi tommosesta ja eikös 5150 oo dual recton ohella käytetyin vahvari hevihommissa. Ite olen koneen plugareihin tällä hetkellä erittäin tyytyväinen eli ehkä vaan parempi että jättää sen V:n ja kolmikruunun testaamatta, tulee muuten kalliiks :)
"Mitään hyödyllistä tietoa musiikista tai soittimista täältä tuskin oppii, mutta kielioppi väännetään kuntoon vaikka väkisin."
Shredator
02.12.2016 17:44:25
 
 
Snapo: 5150:ssa vaan on se että muistikuvieni mukaan mastervola on aika heikko että kotona semmosella ei tee juuri mittään. Mielenkiintoa ei lisää comboversion paino :)
 
Jep, paino ja fyysinen koko on infernaaliset. Master volume on luokkaa huonoin ikinä ja looppi äänekäs ja syö soundia. Mutta muuten siis puutteistaan huolimatta mainio. Torilla noita pyörii pilkkahintaan.
"If everyone is thinking alike, then somebody isn't thinking."
VIPMetal
04.12.2016 10:29:55
 
 
BugBadWolf:
Sanoisin näin että V:llä pystyy tuottamaan oikeastaan kaikki yleisimmät värkit varsin uskottavasti. Pidemmälle erikoistuneiden kanssa ollaankin sitten jo hankalamman paikan edessä.

 
Ei saa Markista Rectifieriä ulos. Tästä syystä mulla on Triaxis Rectifierin loopissa kiinni. Ku halusin Recton komppisoundin ja Mark-tyylisen leadsoundin.
"Heroes don't ask why, Soldiers in a straight line" facebook.com/hdawband
Shredator
04.12.2016 12:15:45
 
 
VIPMetal: Ei saa Markista Rectifieriä ulos. Tästä syystä mulla on Triaxis Rectifierin loopissa kiinni. Ku halusin Recton komppisoundin ja Mark-tyylisen leadsoundin.
 
Juu ei saa sitä modern-modin soundia. Rectosta puolestaa saa aika lähelle Markin soundin vintage-modilla. Sillehän se kait perustuukin. Markissa ätäkki on hieman pehmeämpi mutta samalla enemmän "focused".
"If everyone is thinking alike, then somebody isn't thinking."
Guitarfreak
04.12.2016 12:46:21
VIPMetal: Ei saa Markista Rectifieriä ulos. Tästä syystä mulla on Triaxis Rectifierin loopissa kiinni. Ku halusin Recton komppisoundin ja Mark-tyylisen leadsoundin.
 
Joskus meinasin studio preamppia tohon Recton Mark -hätään mut se sit jäi ku se vintage on ihan riittävän hyvä :) ja roudaaminen on kivaa jos samaan räkkiin tökkää kauheasti roinaa. Nyt ku ei tartte erillisiä räkkejä nii on kivaa.
Lelut kallistuu - äijät rapistuu
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)