Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Uuden levyn biisit videomuodossa läpi katsottu, itse levy on Äxästä ennakkotilauksessa, saapunee huomiseen mennessä ja tietty se 3cd versio.
 
Tuomio: Onhan tämä selkeästi parasta 'Tallicaa aikoihin, en uskonutkaan että saisivat vielä jotain näinkin relevanttia aikaiseksi. Oikeastaan kaikki muut biisit iskivät laakista kuin leka, paitsi Here Comes Revenge, Am I Savage ja Murder One, joka hienosta videosta huolimatta oli biisinä melko meh. Kuulun siihen osaan Metallica-fanikuntaa, joka löysi hienoja hetkiä myös paljon parjatuista Loadista ja Reloadista, joskin noiden kahden levyn parhaat biisit yhdistämällä olisi kokonaisuus ollut timanttinen. Hieman liikaa matskua on eksynyt HWTSD:llekin, mutta onneksi valtaosa siitä on juuri niin laadukasta kuin nyky-Metallicalta uskalsin odottaakin, tiesin varsin hyvin ettei sieltä ole uutta Puppetsia tulossa. Kyllä tälle voisi neljä tähteä viidestä antaa jo pelkästään sillä perusteella, että materiaali ei kuulosta väkisin väännetyltä, vaan suurimmaksi osaksi tuoreelta ja orgaaniselta. Me likey. :clap:

Kyllähän tuo toka levy on joka kuuntelulla parempi. Alkaa löytyä mukavasti identiteettiä joka piisistä. Se että ne on midtemposia melkein kaikki antaa alkuun kieltämättä fiiliksen että ne olis samanlaisia kaikki. Ei ne kyllä ole! Saattaa olla että tulee tulevaisuudessa kuunneltua jopa enemmän kun sitä ekaa. Ans kattoo ny ja mukavia tutustumishetkiä itse kullekin

Tilasin levyn ennakkoon ja käyn huomenna hakemassa. Youtubesta tuon olen kerran kuunnellut ja sen perusteella hyvä levy. Halo On Fire on todella hyvä biisi ja on siellä muitakin. Tarkemmin pystyy vasta analysoimaan kun levyn on muutaman kerran kuunnellut. Joka tapauksessa hyvässä iskussa ovat veteraanit.

Bald Anus: Uudessa oli hyvää ainakin Larsin kvantisoidut basarit
 
Mukavaa pitkästä aikaa lukea joku positiivinen kommentti Lerssistä.
Hienoa että ovat tsempanneet soundissa ja soitteloissa, ja lauantaina jyrähtää levy täälläpäin soimaan.

vantage: Mukavaa pitkästä aikaa lukea joku positiivinen kommentti Lerssistä.
Hienoa että ovat tsempanneet soundissa ja soitteloissa, ja lauantaina jyrähtää levy täälläpäin soimaan.
 
Mä luin aluksi että kvantisoidut laserit ja tota hetken aikaa ihmetteli että mitä vittua. Sit hokasin että kyse olikin kvantisoiduista basareista.

vantage: Mukavaa pitkästä aikaa lukea joku positiivinen kommentti Lerssistä.
Hienoa että ovat tsempanneet soundissa ja soitteloissa, ja lauantaina jyrähtää levy täälläpäin soimaan.
 
Tuohan ei mikään kehu ollu... ;)
 
Mutta kyllähän tää nyt sinänsä on Metallican mittapuulla suht onnistunu lätty.

Nonni perkele, 8 vuotta ja 2kk edellisestä. Nyt Äxään ja tien päälle ottamaan tyypit uudesta tekeleestä. Kyä lähtee!

MV: Koko levy varmaan tulossa Spotifyyn?
 
Näköjään löytyy nyt kun kello löi 12.

Kuuntelin levyn Spotifystä. Kyllä tässä mulle vähän semmonen jämäriffien kaatopaikka -meininki valitettavasti on. Öbaut kymmenen biisiä kahestatoista menee perus "dempattua heviriffiä E:stä"-kaavalla ja suurin osa biiseistä on aivan liian pitkiä, kun tarina ei vaan sävellyksellisesti etene.
 
Kirkan sooloista ei voi sanoa paljon muuta kuin sen, että mies suorastaan parodioi itseään: ne kaksi tai kolme iänikuista blueslickiä toistuvat soolosta toiseen, jossain wahin kera, jossain ilman. Lassen bassari-iskut eivät oo kertakaikkiaan missään, fillit ovat kamalaa kuraa ja bassolle ei oo juuri annettu tilaa, niin sävellyksellisesti kuin miksauksellisestikaan. Komppikitarat nyt toimivat tasaisen varmasti, kuten aina. Laulukin on vielä ihan terhakkaa, mutta se ei riitä pelastamaan kokonaisuutta.
 
Hö. Metallica oli mulle todella tärkeä bändi silloin 20-25 vuotta sitten herkässä varhaisteini-iässä ja ekat neljä levyä ovat edelleen tärkeitä. Nyt se kai on viimeistään pakko todeta, että olemme kasvaneet eri suuntiin, koska en koe tarvetta palata tähän(kään) kiekkoon uudestaan, kuten mihinkään muuhunkaan Justicen jälkeen tehtyyn. Ekojen levyjen hohtoa ei mikään vie pois, mutta kovin tylsää jyystöä tämän bändin tuotanto on ollut viimeiset 25 vuotta, vaikka miten koitin avoimin mielin ja korvin suhtautua tähän uutukaiseen.

Kävin oikein kivijalkaputiikista puoliltaöin hakemassa tuon kahden vinyylin levyn ja nyt on kertaalleen kuunneltu läpi. Ensivaikutelma on lähinnä hämmentynyt, johtuen varmaan pitkälti siitä että omaksuttavaa on kertakuuntelulle niin paljon. En siis ollut ennakkoon kuullut kuin nuo kaksi ensimmäistä sinkkua.
 
Parhaimmat palat ovat äkkiseltään Moth, Am I Savage, Halo ja Spit Out The Bone. Confusion tuntui vähän turhalta ja ManUnKind voisi ollakin ihan jees mutta Lars soittaa koko biisin ihme virveliinkompastumiskompillaan niin pilalle että kuunnellessa heräsi lähinnä halu vetää tätä turpaan.
 
Koko levyn mitalla pahimpia kompastuskiviä on Larsin paikoin vähän väkinäisen oloinen kikkailu: pakko yrittää vaikka taidot ei riitä ja omintakeinen luovuuskin jäi jonnekin 20 vuoden taakse. Parhaimmillaan levy on silloin, kun sillä soitetaan nopeasti tai kuulostetaan Loadilta. Ja muutamassa kohdassa Lars jopa yllätti positiivisesti.
 
Tämä tosin on vasta ensimmäinen (ja yllättävän negatiivisen oloinen) tuomio. Pitää ottaa muutama kuuntelukerta lisää alle ja koittaa sitten uudelleen muodostaa mielipidettä levystä. Empä oikein tuolle Mothillekaan aikoinaan ensimmäisellä kuuntelulla lämmennyt, mutta muutaman kerran jälkeen siihen pääsi sisälle ja totesin sen vallan kelpo biisiksi.
 
E: Saundeista voisin sanoa, että muuten minun korvaani ovat ihan jees, mutta virveli on vähän könö ja liian pinnassa ja komppikitarassa saisi olla vähän enemmän munaa. Ei näitä saundeja voi tällaisenakaan kuitenkaan huonoiksi moittia.

Niinkuin muutamat on tuossa yllä maininneet niin ei tätä kerralla tosiaan kannata kuunnella. Vähintään tauko puoliskojen välillä, itsellä kävi niin että koko loppuosa meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos kun ei pystynyt millään sisäistämään kaikkea.
 
PS: Ai että nuo coverit lopussa vain on hienoja, Remember Tomorrowistakaan en ole ennestään kuullut muuta kuin suttuisen Tubessa pyörineen version.

Lassella oli Justicella ihan helkkarin hyviä ja oivaltavia fillejä. Eihän ne kauhean teknisiä silloinkaan olleet, mutta niissä oli semmoista mukavaa rentoutta, kekseliäisyyttä ja samalla kertaa semmoista hauskaa yläasteikäisen yrittämistä, jollaista ei paljon ollut kuultu siihenastisessa metallimusiikin historiassa - eikä myöskään Metallican musiikissa sen jälkeen.

Toteampa vain että kuulostaa jo toisella kuuntelukerralla selvästi paremmalta kun biisit ovat tutumpia ja tuntuvat jäsennellymmiltä.

Jucciz: Metallica oli mulle todella tärkeä bändi silloin 20-25 vuotta sitten herkässä varhaisteini-iässä ja ekat neljä levyä ovat edelleen tärkeitä. Nyt se kai on viimeistään pakko todeta, että olemme kasvaneet eri suuntiin, koska en koe tarvetta palata tähän(kään) kiekkoon uudestaan, kuten mihinkään muuhunkaan Justicen jälkeen tehtyyn.
 
Itte taas olen DM-levyä lukuunottamatta kasvanut kai melkolailla samaan suuntaan bändin kanssa. Justice oli levy, jonka takia aloin soittamaan kitaraa ja tekemään omia biisejä. Muistan että sormet verillä opettelin soittamaan koko levyn läpi ihastellessani harmonioita, puhtaita näppäilyitä ja ennen kaikkea jumalaisia riffejä. Musta levy oli ilmestyessään suuri pettymys, koska olin juuri innostunut tuosta teknisestä ja progehtavasta kamasta.
 
Mutta. Jos nyt pitäisi valita, että mitä Metallica-levyä kuuntelisin mieluiten, niin soittimeen menisi joko uusin levy tai Loadit. Ekoista levyistä Kill Em All. Koska viime vuosina olen huomannut, että musiikissa meininki ja fiilinki ovat nousseet minulle paljon tärkeämmäksi musiikissa kuin se, että on paperilla täydellisempiä sävellyksiä.
 
Eli siis vaikka varsinkin Ride, Master ja Justice olivat rakkaimpia metallilevyjä nuorena, niin nykyään tykkään paljon enempi Metallican sielukkaammista biiseistä niin kuin Bleeding Me, Low Man's Lyric, The Outlaw Torn ja uutena tulokkaana nyt tää Halo on Fire, jotka vetoaa tunteisiin ihan eri tasolla. Justicen kuuntelemisesta en saa nykyään mitään kiksejä, mutta noi biisit saa aina ihon kananlihalle.
 
E: sitäpaitsi kyllä kai Metallican musiikki on jo ekasta levystä lähtien ollut suurelta osin "dempattua riffiä E:stä" ;)

Jos ajattelis että Hardwired ois tullu St Angerin tilalle 2003 niin ois ollu hieman eri meininki.. Onhan tää selkeesti enemmän Metallican kuulonen levy ku Anger ja DM yhteensä.

En ole fani ja nuoruudessani inhosin bändiä. Nyt muuttui suunta.
 
Helvetin kova levy.
 
Arvostan myös heidän tapaa promotoida levyä sekä kuinka paljon ovat nähneet vaivaa itse videoihin.
 
Kyllähän tässä on todella paljon metalliherkkua nieltäväksi.
 
Ehdottomasti tervetullut levy vuonna 2016.
 
Vinyyli menee hankintaan.

Greg Fidelman ei osaa miksata heviä yhtään. Ite ois pitäny tehä.

Olen kuullut kaikki biisit erikseen ja nyt aloin kuuntelemaan kokonaisuutena. Periaatteella levy1 ja levy2 omina kokonaisuuksinaan.
 
Ja kyllä muuten toimii. Tykkään soundimaailmasta ja biisien tunnelmien vaihteluista. Halo on fire on loistava "mid season finale" ja ensimmäisen levyn paras biisi. Muita kohokohtia: Atlas, Rise, Moth into Flame sekä Now That We're Dead
 
Minun osalta lopullinen arvio musasta muotoutuu yleensä vasta pitemmän aikavälin jälkeen, mutta ensimmäiset hetket Hardwiredin parissa ovat olleet erittäin lupauksia herättäviä. Uskon että tämä kokonaisuus kestää kuuntelua paremmin, kuin Death magnetic (josta löytyy minun makuuni muutamia hyviä biisejä, mutta kokonaisuus ontuu)
 
ja nyt levyn2 pariin...

En mitään uutta ...And Justice For Allia biisien laadun osalta odottanutkaan, mutta sovituspuolella olisi kaivannut vähän ryhdistäytymistä. Esimerkkinä mainittakoon ManUNKind. Pituutta biisillä on poskettomat lähes seitsemän minuuttia, ja eväät on kaluttu murusia myöten loppuun kolmen minuutin kohdalla. Saksille olisi ollut tarvetta, sillä menisi jo kestävyysurheilun puolelle kuunnella levy yhdellä istunnolla läpi tällaisenaan.
 
Tuntuu joissain biiseissä myös olevan vähän kummallisen kompuroivia ratkaisuja sävellyspuolella. Halo On Fire rullaa oikein menevästi siihen asti, kunnes kehiin viskataan lepsuudessaan pari sarjatasoa alemmassa liigassa painiva riffi latistamaan tunnelma lähestulkoon täysin. Tulee mieleen jonkun edellisen kirjoittajan mainitsema The Day That Never Comes, jossa hittibiisin ainekset hukataan täysin lopun hutturiffittelyn vuoksi.

Olisin kaivannut Load-/Reload-junttaosaston vahvan edustuksen kustannuksella enemmän Spit out the Bonen ja Atlas, Rise!:n kaltaista pirtsakan energistä meininkiä; näissä bändi tuntuu olevan Hardwiredilla luontevimmillaan.
 
Ehkäpä jotain koukkuja jäi vielä huomaamatta ensimmäisillä kuunteluilla, mutta jäänee ostamatta.
 
EDIT: puhuin paskaa ManUnKindin pituudesta. Korjattu.