Kitarat: soittaminen ›

Siinä vaiheessa kun innostuin jazz-musiikista, oli pakko alkaa opetella teoriaa. Sitä ennen olin vain rämpyttänyt rokkia ja ekat omat kappaleet kun tein, en osannut edes sointuja.

Ahti Tuumiainen: Siinä vaiheessa kun innostuin jazz-musiikista, oli pakko alkaa opetella teoriaa. Sitä ennen olin vain rämpyttänyt rokkia ja ekat omat kappaleet kun tein, en osannut edes sointuja.
 
Eivät alkuperäiset jazzmuusikot olleet mitään teoreetikkoja. Osasivatko edes nuotteja? periaatteessahan jazz on vain turboahdettua bluesia :-D . Toki teoria on hyvästä ja teoriastakin voi johtaa musiikkia ja monet aivan onnistuneesti johtavatkin.

hallu: Eivät alkuperäiset jazzmuusikot olleet mitään teoreetikkoja. Osasivatko edes nuotteja? periaatteessahan jazz on vain turboahdettua bluesia :-D . Toki teoria on hyvästä ja teoriastakin voi johtaa musiikkia ja monet aivan onnistuneesti johtavatkin.
 
Kyllähän minä musiikkia olen aina tehnyt. Mutta jazzia osatakseen on syytä osata sointukäännökset ja moodit yms. Jazz on mielestäni kyllä aika kaukana bluesista, kuin yö ja päivä. Ok, jazz perustuu bluesiin, mutta aivan erilainen on soundimaailma ja soinnutukset yms. Mutta kun opin, että esim. melodiat perustuvat sointuihin, niin johan alkoi avartumaan. 15 vuotta ihmettelin, miksi osaan improvisoida, keksiä hyviä melodioita ihan hatusta ja tehdä omia biisejäkin. Mutta miksi en osaa sointuja enkä pysty improvisoimaan vähääkään monimutkaisempien sointukulkujen päälle. Nyt olen ''valaistunut'', ja soittaminen ja musiikin opettelu ei maistu enää puulta. Ennen aina ihmettelin, miksi tämä soittaminen on niin tylsää; soitan aina samoja fraaseja ja yhtään kappaletta en osannut soittaa kokonaan, ja olin sitä mieltä että teoria on nyhveröitten hommaa. No, opettelin kaiken väärin. Sitten aloin opiskella klassista kitaransoittoa ja oikeaoppisten sormitusten yms. oppimisen myötä kaikki muukin soitto helpottui kummasti. Ja kun osaa nuotit, voi periaatteessa soittaa sellaisia biisejä joita ei olisi ikinä kuullutkaan. Real bookit on kovaa kamaa.

Täältä löytyi kiinnostavaa keskustelua muutaman vuoden takaa: https://muusikoiden.net/keskustelu/ … &t=175753&o=0&#p8632184
 
Ja ehkä tuon voisi nostaa vielä esille, jos ei muuta niin itselleni muistutukseksi: http://www.jazzstandards.com/compositions/index.htm
 
Nimim. "Aihepiiristä hieman kiinnostunut rokkari".

Lukikohan tässä joskus jotain
 
no ei varmaan mitään uutta
 
ja vielä Trumppikin voi meitä

virtuositeetti johtaa helposti maneereihin ja kaavamaisuuteen
 
Paskapuhetta. Myös yllätyksellisyyttä ja hallittua riskinottokykyä improtilanteissa voi treenata. Lisäksi kun musiikillinen kirjasto on riittävän laaja ja sen pläräämiseen tarvittava tekninen osaaminen handussa niin asian kanssa ei ole ongelmaa. Tekninen virtuositeetti ei yksistään riitä tosin, vaan pitää olla myös pelisilmään liittyvää virtuositeettia, jotta saa teknisen osaamisensa hyödynnettyä.
 
että improvisointi ei edellytä teoriaosaamista
 
Ai jaa. Jollain tavalla se musiikki pitää improtessakin hahmottaa. Onko se sama hahmotustapa ja termistö, mikä löytyy alan kirjallisuudesta, on sitten jokaisen itse päätettävissä. Ilman että hahmottaa kontekstin missä soittaa, ei saa aikaiseksi kuin rölöä. Ei improvisointi mitään tuurilla & arvalla hommaa ole. Nimenomaan improtessa punnitaan se, että miten hyvin se musiikin hahmottaminen ja teoriaymmärrys on sisäistetty.
 
Voin kuunnella jazzia tuntematta sen teoriaa ja ymmärtämättä siitä mitään, niin voin kuunnella sitä ja vain tuntuea sen musiikin ja kun tarpeeksi kuuntelen ja tunnen, niin sitten oikeastaan ymmärränkin sitä paljon syvemmällä tasolla kuin mitä voisin mistään kirjasta ja teorioista oppia.
 
Tarkastappa ettei norttiaskiin ole livahtanut naapurin hipinretaleiden käärimiä sätkiä mukaan. Pelkällä tunteella asioita analysoimatta ei pääse sisään mihinkään musiikin tyylilajiin, samoin kuin ei pelkällä analyysilla ilman tunnetta.
 
Seuraavaksi otat youtubesta jonkun about simppelin jazztaustan jossa videon mukana kulkee sointumerkit ja improat siihen päälle. Saat ottaa kolme ottoa ja linkkaat yhden niistä tänne. Keskustellaan sitten siitä hahmotuksesta lisää.

Juzpe: Paskapuhetta. Myös yllätyksellisyyttä ja hallittua riskinottokykyä improtilanteissa voi treenata. Lisäksi kun musiikillinen kirjasto on riittävän laaja ja sen pläräämiseen tarvittava tekninen osaaminen handussa niin asian kanssa ei ole ongelmaa. Tekninen virtuositeetti ei yksistään riitä tosin, vaan pitää olla myös pelisilmään liittyvää virtuositeettia, jotta saa teknisen osaamisensa hyödynnettyä.
 

 
Ai jaa. Jollain tavalla se musiikki pitää improtessakin hahmottaa. Onko se sama hahmotustapa ja termistö, mikä löytyy alan kirjallisuudesta, on sitten jokaisen itse päätettävissä. Ilman että hahmottaa kontekstin missä soittaa, ei saa aikaiseksi kuin rölöä. Ei improvisointi mitään tuurilla & arvalla hommaa ole. Nimenomaan improtessa punnitaan se, että miten hyvin se musiikin hahmottaminen ja teoriaymmärrys on sisäistetty.
 

 
Tarkastappa ettei norttiaskiin ole livahtanut naapurin hipinretaleiden käärimiä sätkiä mukaan. Pelkällä tunteella asioita analysoimatta ei pääse sisään mihinkään musiikin tyylilajiin, samoin kuin ei pelkällä analyysilla ilman tunnetta.
 
Seuraavaksi otat youtubesta jonkun about simppelin jazztaustan jossa videon mukana kulkee sointumerkit ja improat siihen päälle. Saat ottaa kolme ottoa ja linkkaat yhden niistä tänne. Keskustellaan sitten siitä hahmotuksesta lisää.
 
Kiitos, että opetat minulle nöyryyttä. Tokikaan en pahenna enää tilannetta linkkailemalla mitään räpellyksiäni tänne kaiken kansa ilkuttavaksi, vaan myönnän ymmärtäväni erheeni ja häippäsen takkeineni muualle punastelemaan.
 
:-)

hallu: Eivät alkuperäiset jazzmuusikot olleet mitään teoreetikkoja. Osasivatko edes nuotteja? periaatteessahan jazz on vain turboahdettua bluesia :-D . Toki teoria on hyvästä ja teoriastakin voi johtaa musiikkia ja monet aivan onnistuneesti johtavatkin.
 
Kait jazzin "keksivät"? puuvillaa poimivat neekerit jotka ei varmasti osanneet nuotteja, tuskin lukeakaan.
Ja nyt sitä opettaa professorit korkeakouluissa.
 
Mutta jos ei ole musikaalisesti huippulahjakas eikä omalla korvallaan pysty luomaan uutta niin kantsii opiskella teoriaa, sehän on vain sitä että joku joskus on soittanut jotain joka kuulostaa hyvältä ja teoreetikko sitten jälkeenpäin keksii säännön miksi se kuulostaa hyvältä.

baron:
 
Mutta jos ei ole musikaalisesti huippulahjakas eikä omalla korvallaan pysty luomaan uutta niin kantsii opiskella teoriaa, sehän on vain sitä että joku joskus on soittanut jotain joka kuulostaa hyvältä ja teoreetikko sitten jälkeenpäin keksii säännön miksi se kuulostaa hyvältä.
 
Tää teoriaosaaminen on vähän sama asia kuin se, että autokorjaamollakin on kivempi olla duunissa ku sanat "mäntä", "vanne", "pakoputki" ja "tuulilasi" tarkottaa kaikille siellä työskenteleville samoja juttuja....
 
Kiitos, että opetat minulle nöyryyttä.
 
Hyvä jos tekstilläni oli jokin opetuksellinenkin funktio. Päämäärätön huutelu siitä, että teoriaosaamisesta ei ole hyötyä ja virtuositeetti kangistaa kaavoihin on vaan facepalm-kertoimeltaan melko korkeatasoista settiä, joten sitä oli hiukan syytä kommentoida.

Muistaakseni jazz ja sen teoria syntyi New Orleansissa 1800- ja 1900-lukujen taitteessa yhtäältä klassisen koulutuksen saaneiden kreolimuusikoiden ja toisaalta kouluttamattomien plantaasien trubaduurien enemmän tai vähemmän olosuhteiden pakosta syntyneestä yhteistyöstä. Lähde: se telkustakin tullut 10-osainen sarja jazzista.

Gary Enfield: Muistaakseni jazz ja sen teoria syntyi New Orleansissa 1800- ja 1900-lukujen taitteessa yhtäältä klassisen koulutuksen saaneiden kreolimuusikoiden ja toisaalta kouluttamattomien plantaasien trubaduurien enemmän tai vähemmän olosuhteiden pakosta syntyneestä yhteistyöstä. Lähde: se telkustakin tullut 10-osainen sarja jazzista.
 
Teoria?
(lyhyt kirjoitus)

Esim. ennen osasin soittaa vain E-mollista ja A-mollista. Nykyään osaan soittaa monessa muussakin sävellajissa. Ja kitaralla on (perinteisessä) jazz-musiikissa aika erilainen rooli kuin esim. rock-musiikissa, joka on nimenomaan kitaravetoista musaa(yleensä). Jazzissa kaikki soittimet ovat ikään kuin enemmän tasavertaisia. Esim. basso ja rummutkin soittavat sooloja siinä missä muutkin soittimet. Rock-bändissähän taas yleensä kitaristi(laulajan ohella) on se ''stara''.

baron: Teoria?
(lyhyt kirjoitus)
 
Niin, teoria. II-V-I ja sen semmoset, jazzin soitolle ensimmäiset teoreettiset puitteet. Espanjalaisista jutuista paljonkin ponnistavaa.

Gary Enfield: Niin, teoria. II-V-I ja sen semmoset, jazzin soitolle ensimmäiset teoreettiset puitteet. Espanjalaisista jutuista paljonkin ponnistavaa.
 
Ai että Bachia kopioitiin? Tai varmaan ennen Bachiakin tuo oli olemassa?

Juzpe: .............
 

 
Hyvä jos tekstilläni oli jokin opetuksellinenkin funktio. Päämäärätön huutelu siitä, että teoriaosaamisesta ei ole hyötyä ja virtuositeetti kangistaa kaavoihin on vaan facepalm-kertoimeltaan melko korkeatasoista settiä, joten sitä oli hiukan syytä kommentoida.
 
Kyllä oli ja on ollut myös muilla teksteilläsi olen oppinut teikäläiseltä paljon mistä suuri kiitos. Tästä kyseisestä episodista opin, että pitää lukea kunnolla omat tekstini ettei tulisi kirjoitettua ihan mitä sattuu. Minä nimittäin en ole kanssasi eri mieltä vaan hyvinkin yhtä mieltä. Kiteytit ensimmäisessä vastauksessasi juuri sen asian jonka itsekin uskoin sanoneeni. No en sanonut vaan sain ansaitusti korvilleni ja nyt toivon että voimme unohtaa minun koskaan puhuneen läpiä päähäni :-)

Juzpe: Paskapuhetta. Myös yllätyksellisyyttä ja hallittua riskinottokykyä improtilanteissa voi treenata. Lisäksi kun musiikillinen kirjasto on riittävän laaja ja sen pläräämiseen tarvittava tekninen osaaminen handussa niin asian kanssa ei ole ongelmaa. Tekninen virtuositeetti ei yksistään riitä tosin, vaan pitää olla myös pelisilmään liittyvää virtuositeettia, jotta saa teknisen osaamisensa hyödynnettyä.
 

 
Ai jaa. Jollain tavalla se musiikki pitää improtessakin hahmottaa. Onko se sama hahmotustapa ja termistö, mikä löytyy alan kirjallisuudesta, on sitten jokaisen itse päätettävissä. Ilman että hahmottaa kontekstin missä soittaa, ei saa aikaiseksi kuin rölöä. Ei improvisointi mitään tuurilla & arvalla hommaa ole. Nimenomaan improtessa punnitaan se, että miten hyvin se musiikin hahmottaminen ja teoriaymmärrys on sisäistetty.
 

 
Tarkastappa ettei norttiaskiin ole livahtanut naapurin hipinretaleiden käärimiä sätkiä mukaan. Pelkällä tunteella asioita analysoimatta ei pääse sisään mihinkään musiikin tyylilajiin, samoin kuin ei pelkällä analyysilla ilman tunnetta.
 
Seuraavaksi otat youtubesta jonkun about simppelin jazztaustan jossa videon mukana kulkee sointumerkit ja improat siihen päälle. Saat ottaa kolme ottoa ja linkkaat yhden niistä tänne. Keskustellaan sitten siitä hahmotuksesta lisää.
 
Tää on varmaan totta eikä tähän sinänsä mitään lisättävää, mutta jotenkin meikäläisen utopiassa (vai dystopiassa) siintää improvisointi jossa sen kuulee päässään ja ikäänkuin hyräilee soittimellaan tietämättä tuon taivaallista mikä sointu (#11 vai b5#9) onkaan juuri nyt kyseessä.
 
Tai siis tarkemmin ehkä että joku muinainen jazz virtuoosi olisi näin toiminut.
 
Jos nyt tosiaan ajatellaan että pitäisi ruveta laulamaan improa johonkin taustaan niin miettisikö siinä vaiheessa edeltävänkaltaisia asioita? Sointuvaihdoksia, moodeja jne...

baron: Ai että Bachia kopioitiin? Tai varmaan ennen Bachiakin tuo oli olemassa?
 
Käyttäisin sanaa sovellettiin, koska eihän se sitten bachilta kuulostanut. Olen antanut itseni ymmärtää, että I7 IV7 ja V7, joka tuli plantaaseilta oli se, oli se teoreettisesti hankala ja kreolimuusikot, jotka aiemmin elättivät itsensä soittamalla klasaria espanjankieliselle yläluokalle, kaipasivat teoreettista kehystä kun ryhtyivät yleisön vaihtuessa soittamaan mustien pelimannien kanssa. Jos siis muistan oikein. Oli kyllä hyvä sarja se jazz-sarja. Wynton Marsalis oli paljon äänessä.

hallu: Kyllä oli ja on ollut myös muilla teksteilläsi olen oppinut teikäläiseltä paljon mistä suuri kiitos.
 
No OHO. Ole hyvä vaan :D

qal: Tää on varmaan totta eikä tähän sinänsä mitään lisättävää, mutta jotenkin meikäläisen utopiassa (vai dystopiassa) siintää improvisointi jossa sen kuulee päässään ja ikäänkuin hyräilee soittimellaan tietämättä tuon taivaallista mikä sointu (#11 vai b5#9) onkaan juuri nyt kyseessä.
 
Tai siis tarkemmin ehkä että joku muinainen jazz virtuoosi olisi näin toiminut.
 
Jos nyt tosiaan ajatellaan että pitäisi ruveta laulamaan improa johonkin taustaan niin miettisikö siinä vaiheessa edeltävänkaltaisia asioita? Sointuvaihdoksia, moodeja jne...
 
Minä olen ollut aina hyvä improvisoimaan, siis pystyn keksimään melodioita(jopa hyvän kuuloisia) ihan tuosta vaan. Mutta ihmettelin aina, miksi en osaa soittaa esim. improvisoitua kitarasooloa johonkin kappaleeseen, jossa on taustalla useampi kuin yksi sointu. Tai että se kuulostaa huonolta ja käy korvaan. Olen kyllä käynyt kaikki pop-jazz konservatoriot yms akatemiat, mutta en koulussa paljoa viihtynyt. Olen vasta myöhemmällä iällä itseopiskellen alkanut päästä jyvälle asioista. Kyllä ne soinnut ja moodit(vaikka käsite ''moodi'' on mulle vieläkin vähän outo, asteikko olisi tutumpi) pitää vaan osata, jos haluaa oppia soittamaan hyvän kuuloisesti. On varmasti ihan totta, että vanhat jatsi-gubbet ei olleet mitään teoriaguruja, mutta he oli sitten vaan superlahjakkaita, koska juttu soundasi pirun hyvältä ja oikealta. Veikkaan kyllä että siihen aikaan melkein kaikki osasivat nuotit. Nämä tabulatuurithan keksittiin vasta joskus 70-luvulla ja ovat vain kitaristien juttu. Itse kun opin lukemaan nuotteja, en ole sen jälkeen tabulatuureja kaivannut. Päinvastoin. Tosin, jazzia ei soiteta nuoteista. Mutta nuoteista voi opetella melodiat. Toki pelimies vetää nekin korvakuulolta.