Aihe: Minkä kirjan luit viimeksi?
1 2 3 4 5134 135 136 137 138177 178 179 180 181
Funkånaut
03.10.2016 20:51:54 (muokattu 03.10.2016 21:20:17)
 
Aleksandr Solzenitsyn - Ivan Denisovtsin päivä
 
Klassikko, ja aiheesta.
"Ei riitä pelkkä netissä mouhoominen, pitää olla myös kova kullimies ja otollinen Saatanalle." - Vessajono
Funkånaut
04.10.2016 20:41:09
 
Mirkka Lappalainen - Jumalan vihan ruoska - Suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697
 
Kirjassa käsitellään jo nimensä mukaisesti Euroopan historian yhtä tappavimmista nälänhädistä, mitä kuolleiden osuuteen väestöstä tulee. Teoksessa kerrotaan kyseisen nälänhädän taustoista, syistä sekä seurauksista melko eläväisellä (melko makaaberi termi aiheen ottaen) sekä kiinnostavalla tavalla. Lukuisista lähdeviittauksista plussaa, ei olla yhden tutkimuksen varassa. Vaikka ei niitä aiheesta liikaa olekaan.
 
Mielenkiintoinen kirja kiinnostavasta aiheesta, joskin vähäsen kappaleiden sisällössä olisi ollut hiomista. Välillä hiukan sekottaa, kun ollaan loppuvuodessa 1697 ja seuraavaksi taas alkuvuodessa 1696.
 
Mut joo, kokonaisuutena 4+/5.
"Ei riitä pelkkä netissä mouhoominen, pitää olla myös kova kullimies ja otollinen Saatanalle." - Vessajono
reaper666
05.10.2016 14:36:08 (muokattu 05.10.2016 14:39:00)
Funkånaut: Mirkka Lappalainen - Jumalan vihan ruoska - Suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697
 
Kirjassa käsitellään jo nimensä mukaisesti Euroopan historian yhtä tappavimmista nälänhädistä, mitä kuolleiden osuuteen väestöstä tulee. Teoksessa kerrotaan kyseisen nälänhädän taustoista, syistä sekä seurauksista melko eläväisellä (melko makaaberi termi aiheen ottaen) sekä kiinnostavalla tavalla. Lukuisista lähdeviittauksista plussaa, ei olla yhden tutkimuksen varassa. Vaikka ei niitä aiheesta liikaa olekaan.
 
Mielenkiintoinen kirja kiinnostavasta aiheesta, joskin vähäsen kappaleiden sisällössä olisi ollut hiomista. Välillä hiukan sekottaa, kun ollaan loppuvuodessa 1697 ja seuraavaksi taas alkuvuodessa 1696.
 
Mut joo, kokonaisuutena 4+/5.

No voitko referoida asiasta mitään tietämättömälle parilla lauseella, että mikä ton aiheutti. Ihmisiä oli kumminkin aika paljon vähemmän. Ja puolet alueesta oli peltoa eli viljaa yms kaikkea sai, puolet oli järviä, eli sai vettä ja loput vielä metsää mistä sai marjoja ja lihaa. Elikkä mikä ihmeen kato silloin kävi sitten?
 
Edit. Itse sain eilen valmiiksi Stephen Kingin debyytin Carrie. Kummitellut hyllyssä jo pitkään mutta nyt vasta sain luetuksi ekaa kertaa elämässä. Kirja oli hyvä ja siinä ei ollut niitä kaikkia myöhemmin Kingille tutuksi tulleita tyhmiä jaarituksia. Mutta tässäkin käytettiin sanaa "veny"(en tiedä mikä orkkiskirjassa on tälle englanninkielinen vastine) Mutta tämä veny-termiä käyttämällä Carrie sai käytettyä näitä telekineettisiä voimiaan. Voi vittu, että ärsyttää vieläkin VENY veny Onneksi sitä ei sanottu siinä kuin joku pari kolme kertaa.
Funkånaut
06.10.2016 12:58:01
 
reaper666: No voitko referoida asiasta mitään tietämättömälle parilla lauseella, että mikä ton aiheutti. Ihmisiä oli kumminkin aika paljon vähemmän. Ja puolet alueesta oli peltoa eli viljaa yms kaikkea sai, puolet oli järviä, eli sai vettä ja loput vielä metsää mistä sai marjoja ja lihaa. Elikkä mikä ihmeen kato silloin kävi sitten?
 
Äärimmäisen kärjistettynä pari vuotta, jolloin oikein mitään ei saatu kerättyä. Sen vähän, mitä kesäsateet eivät olleet pilanneet tuhosi halla. Ja sitä viljaa ei muualtakaan oikein saatu, kun Baltian alueella melko sama homma eikä nykyisen Ruotsinkaan alueella riesaksi asti saatu kerätyksi.
 
Muita syitä sitten ovat esmes tietty tehoton päätöksenteko (jokainen pikkuasia riippui kuninkaan päätöksestä) ja siihen yhdistettynä Ruotsin kuninkaan sairastelu (harva uskalsi päättää mitään ilman kuningasta, jota ei aina ollut edes tavoitettavissa), köyhyys (iso armeija maalaisten elätettävänä), tehottomat viljelytekniikat, informaation välittämisen ongelmat sekä ravinnonpuutteen aiheuttamat kulkutaudit.
 
Tuohon aikaan ei tietty pahemmin marjoja syöty eikä se lihakaan loputtomasti ilman suolaa (jonka hinta moninkertaistui 1690-luvulla) säilynyt. Kyllä ne metsät ja järvet melko nopeasti syötiin "tyhjiksi" jo ekana vuonna. :)
"Ei riitä pelkkä netissä mouhoominen, pitää olla myös kova kullimies ja otollinen Saatanalle." - Vessajono
jPekka
07.10.2016 20:14:34
 
Funkånaut: Äärimmäisen kärjistettynä pari vuotta, jolloin oikein mitään ei saatu kerättyä. Sen vähän, mitä kesäsateet eivät olleet pilanneet tuhosi halla. Ja sitä viljaa ei muualtakaan oikein saatu, kun Baltian alueella melko sama homma eikä nykyisen Ruotsinkaan alueella riesaksi asti saatu kerätyksi.
 
En ole tuota kirjaa lukenut, mutta 1600-luvun loppuahan on kutsuttu "pieneksi jääkaudeksi". Auringon aktiivisuus oli pitkään alamaissa (ts. ei esimerkiksi auringonpilkkuja) ja sitä myöten auringosta Maahan tullut energia hieman vähäisempää kuin keskimäärin normaalisti. Katovuosia oli tietääkseni ainakin jotakuinkin koko Euroopassa, mahdollisesti muuallakin.
"Te ette pitäisi Nietzschestä, sir. Hänen filosofiansa on pohjimmiltaan epätervettä."
reaper666
07.10.2016 20:31:31
jPekka: En ole tuota kirjaa lukenut, mutta 1600-luvun loppuahan on kutsuttu "pieneksi jääkaudeksi". Auringon aktiivisuus oli pitkään alamaissa (ts. ei esimerkiksi auringonpilkkuja) ja sitä myöten auringosta Maahan tullut energia hieman vähäisempää kuin keskimäärin normaalisti. Katovuosia oli tietääkseni ainakin jotakuinkin koko Euroopassa, mahdollisesti muuallakin.
 
Itse veikkaan että ilmastonmuutos. Sillon vaan Al Gorea vitutti ku ei keksinyt bisnestä siitä. Koska eihän ilmat muutu ilman ihmistä.
Prönts
jPekka
07.10.2016 21:27:42
 
reaper666: Itse veikkaan että ilmastonmuutos.
 
Juu, ilmastonmuutos se oli sekin, mutta nykytilanteesta poiketen jotakin, johon ihmiskunnalla ei ollut kovin isoa osaa tahi arpaa. Ja tilapäisehkö.
"Te ette pitäisi Nietzschestä, sir. Hänen filosofiansa on pohjimmiltaan epätervettä."
Funkånaut
09.10.2016 16:55:51
 
Mirkka Lappalainen - Susimessu - 1590-luvun sisällissota Ruotsissa ja Suomessa
 
Teoksessa käydään läpi tuon ajan kuohuntaa Ruotsissa sekä myös Puolassa, sillä noihin aikoihinhan Ruotsilla sekä Puolalla oli sama kuningas, Sigismund. Lisäksi osoitetaan, kuinka nuijasota oli loppupeleissä vain pieni sivutarina tuon ajan myllerryksissä, kun tarkastellaan Ruotsin (ja sivussa vähän Puolankin) asioita kokonaisuutena.
 
Mielenkiintoinen kirja ja väkisinkin jäi askarruttamaan millaiseksi olisi Suomi muuttunut, mikäli katolisen kirkon sekä Sigismundin suunnitelma Suomen ja Viron liittämisestä Puolaan olisi toteutunut. Ja lähellä se olikin. Mikäli Suomen käskynhaltija Arvid Stålarm sekä kuningas Sigismund olisivat olleet päättäväisempiä, tai Osmaanien valtakuntaa ei olisi yritetty laajentaa entisestään Eurooppaa kohden ja täten sitoen katolisten maiden tuen, niin mahdollisesti Kaarle-herttuan möyhentämisen myötä Suomi olisi päätynyt Puolan haltuun.
 
Se, miten maailma kehittyi, on loppujen lopuksi vain seurausta erinäisistä sattumuksista.
"Nytvtotenq nuortenosasto siis hampurilaisia ja kadonnut pyörä vittu" - haitaripartio
Funkånaut
10.10.2016 18:53:56
 
Jaakko Vesiluoma - Salainen sisällissota
 
Mikä on Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki -järjestö ja mitä tekemistä sillä oli Urho Kekkosen valtaannousun kannalta?
 
Muun muassa tuohon kysymykseen vastaa tämä kirja, jonka pääteema on kertoa kuinka kommunisteista kerättiin tietoa ja miten kommunismia vastaan "taisteltiin" Suomessa toisen maailmansodan jälkeen aina 70-luvun lopulle.
 
Paljon mielenkiintoista tietoa. Jos jotakin huomautettavaa pitää antaa, niin henkilöhakemistoon olisi voinut lisätä selostukset päähenkilöistä sekä toistuvien lyhenteiden selvitykset. Vähän sekavaa, kun samassa virkkeessä voi olla montakin lyhennettä sen lisäksi, että samoista henkilöistä puhutaan vuorotellen koko nimillä ja pelkällä sukunimellä. Helposti tippuu kärryiltä, että mikäs kukakin/mikäkin oli.
 
Suosittelen lukemaan, mikäli aihe (politiikan kiemurat Suomessa toisen maailmansodan jälkeen) kiinnostaa. Muille saattaa olla hivenen raskassoutuista.
"Nytvtotenq nuortenosasto siis hampurilaisia ja kadonnut pyörä vittu" - haitaripartio
Flash
11.10.2016 07:29:17
 
Sami Yaffa - Tie taipuu
 
Hiukan se sekakieli aluksi nyppi, mutta toisaalta näin tulee aidompi vaikutelma, vähän niin kuin istuisi samassa pöydässä kuuntelemassa tarinaa. Ja se kait se varmaan tarkoitus onkin. Mukava saada Yaffan näkökulmaa asioihin ja oppia lisää miehen tekemisistä.
Live Music Is Better!
Funkånaut
14.10.2016 14:50:26
 
Marcus du Sautoy - The Numb8r My5teries
 
Numeroita. Teoksessa käydään läpi matematiikan soveltamista eri aloille käytännön esimerkkien kautta. Ensimmäinen alkulukuihin keskittynyt kappale oli vähän mielestäni pitkäveteinen koska alkuluvut eivät oikein kiinnosta, mutta seuraavat kappaleet (muotoihin keskittyvä, todennäköisyyksiin keskittyvä, koodien ratkonta, ennustaminen) olivatkin sitten oikein hyviä. Opettavainen kirja, täytyy myöntää ja viihdyttävästi kirjoitettu.
 
Suosittelen etenkin heille, joille korkeampi matematiikka on vähän heikko ala. (kuten meikälle)
"Nytvtotenq nuortenosasto siis hampurilaisia ja kadonnut pyörä vittu" - haitaripartio
reaper666
14.10.2016 22:23:56
Funkånaut: Marcus du Sautoy - The Numb8r My5teries
 
Numeroita. Teoksessa käydään läpi matematiikan soveltamista eri aloille käytännön esimerkkien kautta. Ensimmäinen alkulukuihin keskittynyt kappale oli vähän mielestäni pitkäveteinen koska alkuluvut eivät oikein kiinnosta, mutta seuraavat kappaleet (muotoihin keskittyvä, todennäköisyyksiin keskittyvä, koodien ratkonta, ennustaminen) olivatkin sitten oikein hyviä. Opettavainen kirja, täytyy myöntää ja viihdyttävästi kirjoitettu.
 
Suosittelen etenkin heille, joille korkeampi matematiikka on vähän heikko ala. (kuten meikälle)

Vaikuttaa kirjalta joka muakin kiinnostaisi. Mä olen yhen jonkun tyyppisen missä jotain maailman juttuja oli numeroina mutta oli ehkä esoteerisempi.
Funkånaut
18.10.2016 16:02:20
 
Maria Konnikova - Mastermind - How to think like Sherlock Holmes
 
Nimestä voi jo päätellä, mitkä ovat kirjan teemat. Kirjassa käydään läpi hyödyntäen neorotieteiden ja psykologian oppeja, miten aivojaan/ajatteluaan/henkisiä kykyjään voi kehittää syvällisemmäksi ja tehokkaammaksi. Esimerkkeinä käytetään paljon Sherlock Holmes -kirjan kohtauksia, joiden avulla on helpompi hahmottaa ajattelutapojen eroja arkitasolla.
 
Suosittelen lukemaan mikäli aihe kiinnostaa, hyvin oli kirjoitettu eikä liian tieteellisen jargonin täyttämä. Eli pystyy lukemaan, vaikka Holmesit tai tieteiden termistö ei olekaan kaikista tutuinta.
"Nytvtotenq nuortenosasto siis hampurilaisia ja kadonnut pyörä vittu" - haitaripartio
Bullitt
18.10.2016 20:23:07
Tapani Bagge: Pikku enkeli.
 
Ilmeisen tuore romaani todella tuotteliaalta Baggelta. Nyt ollaan kuitenkin tekemisissä ihan uuden dekkarisarjan kanssa rikoskomissario Sundmanin ja kuvitteellisen Elviiran kaupungin esittäytyessä lukijoille ensimmäistä kertaa.
 
Kirja on melko tuttua ja tyypillistä Baggea, eli reippaita juonenkäänteitä, persoonallisia ja elämänmakuisia hahmoja ja pohjimmiltaan lämminhenkistä kuvausta. Kelpo viihdettä siis, ja parisataasivuinen kirja tulikin luettua yhdeltä istumalta. Jos harrinykäs-reijomäki-linjan meininki viihdyttää, niin voin siinä tapauksessa kyllä suositella tätäkin.
Jorma mulahti.
Sergei Fallinen
23.10.2016 11:39:59
Richard H Thaler: Misbehaving - the making of behavioral economics
 
Omaelämäkerrallinen kertomus behavioristisen taloustieteen synnystä ja kehityksestä. Käydään läpi erilaisia tutkimuksia, väittelyitä ja työprojekteja, joissa Thaler on uransa aikana ollut mukana. Oikein hyvä kirja aiheesta kiinnostuneille. Viihdyttävä ja helposti luettava, mutta kuitenkin asiaa piisaa.
Bullitt
25.10.2016 17:33:06
Gary Lachman: Aleister Crowley.
 
Mielenkiintoinen elämäkerta kaikkien ainakin jollain tasolla tuntemasta Crowleystä. Lachman todellakin tuntee aihepiirinsä, minkä huomaa kirjaa lukiessaan. Tietoa on paljon ja monipuolisesti. Lachman ei myöskään ole lähtenyt mihinkään kritiikittömään ihailuun, vaan uskaltaa kyseenalaistaa ja tuoda esille ristiriitaisuuksia Crowleyn opeissa ja teoissa. Tuossa on toisaalta myös kirjan suurin ja jokseenkin ainoa itseäni välillä ärsyttänyt seikka: Lachmanin sinällään ihan asialliset kyseenalaistukset kun tuntuvat välillä olevan sävyltään vähän turhankin pikkunokkelia ja näsäviisaista.
 
Kaikkinensa kuitenkin hyvinkin lukemisen arvoinen teos, josta saa varsin hyvän kokonaiskuvan "maailman moraalittomimman miehen" kiistatta kiehtovan elämän vaiheista. Teksti on myös mukavan sujuvaa ja suomennoskin tuossa Liken kustantamassa suomipainoksessa oli mielestäni asiallinen ja onnistunut.
Jorma mulahti.
Henri Henri Olavi
25.10.2016 17:37:06
Bullitt: Gary Lachman: Aleister Crowley.
 
Aivan hyvä, mutta Crowley-elämänkerroista ehdottomasti tarkin ja kattavin on Richard Kaczynskin "Perdurabo : the life of Aleister Crowley". Suosittelen suuresti, jos tämän hienon ja mielenkiintoisen länsimaisen okkultismin uudistajan elämä kiinnostaa!
ehkä jos jos asia ois niin että tekee paljon ainesta siis akia paljon mutta jos antaa pois niin onko se plajon siis ol? -haitaripartio
Henri Henri Olavi
25.10.2016 18:09:55 (muokattu 26.10.2016 20:41:52)
Bullitt: Mahdetaanko tuossa antaa kovinkin erilainen kuva Crowleyn persoonasta ja edesottamuksista? Tuossa Lachmanin kirjassahan ei varsinaisesti päätä silitelty ja annettiin ymmärtää että Crowley oli ihmisenä pahimillillaan melkoinen egoisti ja mulkvisti. Ehkä enemmän olisin kaivannut tuossa noihin miehen oppeihin perehtymistä, vaikka niistä jonkin verran olenkin jostain lukenut niin edelleen mielikuva on vähän pinnallinen. Miehen (siis Crowleyn) itsensä tekstit taas ovat ilmeisen vaikeaselkoisia, että niistä kylmiltään voi olla vaikea saada kovin kattavaa kuvaa? Ainakin tuo Lain kirja mitä joskus lueskelin oli melko korkealentoista kamaa.
 
Ei erilaista sinänsä, mutta syvempi tutkaus. Mitä tulee Crowleyn omiin teoksiin, niin eivät ne kaikki ole ollenkaan vaikeaselkoisia. Esimerkiksi "The Book of Lies" on hyvin simppeli, kuten on erittäin hyvä ja ytimekäs teos "Kahdeksan luentoa joogasta". Myös eräs "pääteoksista" "Magick (Book 4)" on erittäin suositeltavaa luettavaa. Se voi olla paikoin haastava, mutta jos on alkeet hallussa kabbalasta, yleisestä länsimaalaisesta esoteriasta/alkemiasta ja parista buddhalaisuuden suunnasta, ei siinä ole liikaa haastetta. Paitsi että on; siinähän se Crowleyn juju onkin - tarkoitus on löytää tekstistä essenssi oman itsensä kautta, ei kirjaimen.
ehkä jos jos asia ois niin että tekee paljon ainesta siis akia paljon mutta jos antaa pois niin onko se plajon siis ol? -haitaripartio
Funkånaut
26.10.2016 20:08:13
 
Vladimir Nabokov - Lolita
 
Klassikkokirja. Välistä vähän sekavaa/haastavaa luettavaa mutta lienee tarkoituksenmukaista kertomuksen minä-hahmon (päähenkilön) pään pehmeneminen huomioiden. Mutta, klassikko ja aiheesta.
"Sitä tässä on varmasti tarkoitettu tai ainakin on ollut tarkoitus tarkoittaa. - Janizio
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)