Media ja viihde ›

bedlam: Ite tykkään ekasta Mad Maxista enempi ku kakkosesta. On sekin hyvä toki. Se lopun kostoretki tuntuu vain hieman antikliimaksille, mutta kova leffa silti.
 
Oli se minustakin ainakin huomattavasti parempi kuin mitä muistinkaan. Pitäisi kai katsella taas joskus uudelleen.

Jormaz: Mad Max (1979)
Harvoin sitä tulee katsottua yhtä paskasti käsikirjoitettua ja näyteltyä pökälettä mitä tämä oli. Juontahan tässä sitten oli suunnilleen yhtä paljon kuin Easy Riderissa. Jossain tätä kuvailtiin modernin ajan westerniksi, mikä on helvetinmoinen loukkaus westernejä kohtaan. En anna tällaiselle tökerölle ripulille edes arvosanaa. Vituttaa että meni puolitoista tuntia elämästä hukkaan.
 
Mutta etkö siis tykkää easy riderista? Sehän on siis symbolinen kuvaus eikä sen kummemmin juonella leikkiä. Onhan sen suomalainenkin nimi "matkalla".
Ja siinä käytettiin oikeastikkin huumeita.

reaper666: Mutta etkö siis tykkää easy riderista? Sehän on siis symbolinen kuvaus eikä sen kummemmin juonella leikkiä. Onhan sen suomalainenkin nimi "matkalla".
Ja siinä käytettiin oikeastikkin huumeita.
 
Siitä mä tykkäsin. Siinä ei ollu vaivaannuttavan huonoa näyttelyä ja oli tiedossa että kyseessä on ns. road movie. Lisäksi se on visuaalisesti helvetin komea leffa. Mad Max on leffa josta olisin halunnut pitää mutta jo puolivälissä toivoin että se loppuis. Sillä ei ole kaikessa huonoudessaan edes mitään camp-arvoa. Pienellä budjetillakin on mahdollista tehdä viihdyttäviä leffoja, esim. Bad Taste.

Tyttö nimeltä Varpu
 
Yh-äidin elämä on ratkeamispisteessä, jolloin 12-vuotiaan Varpu-tyttären täytyy olla samaan aikaan sekä lapsi että aikuinen. Isän kaipuu vie matkalle Ouluun, josta faijan löytäminen onkin hankalampaa. Tulossa ovat ratsastuskilpailut, joihin äiti ei töiltään pääse. Isä voisi tulla, jos olisi.
 
Tarina ei ole itsessään mikään varsinainen eepos, jopa novellimainen tuokiokuva, mutta riittävän mielenkiintoinen pitääkseen tunnelman odottavana. Näyttelijäsuoritusten varassa ei siis kokonaan olla, joskin niin Vesala kuin Linnea Skog antavat hienot kasvot ja raamit hukassa oleville ihmisille, jotka sattuvat asumaan saman katon alla ja ovat vieläpä sukua toisilleen. Varpun isän rooli on vahvin kuvaus vakavasta sairaudesta pitkään aikaan suomalaisessa elokuvassa. Olkoonkin että Lauri Maijalan eksentrinen ulkonäkö kantaa jo pitkälle, mutta kovin tarkasti mies saa herätettyä hahmonsa eloon - uskottavasti ja vaivatta. Loppuun istutettu Pekka Strengin Auringon lapsi Sjöroosin ja Vesalan yhteistyönä on hieno ja etenkin arvokas lopetus 2010-luvun suomalaiselle draamalle, joka on Strengin tavoin täynnä valoa silloinkin kun aurinko piileskelee pilvien takana.
 
* * * 1/2

The Shallows
 
!!!HUOM! TÄMÄ SEPUSTUS SISÄLTÄÄ EPÄILEMÄTTÄ SPOILEREITA!!!
 

 
Muikkeli menee äitinsä käyttämälle salaiselle rannalle, jonka nimeä ei paikalliset suostu kertomaan ja surffailee siellä sitten. Mutta kappas, siellähän on kuollut valas ja sen ohessa pahan hajun lisäksi ärrinmurrin-keksejä syönyt valkohai, joka päättää leikkisästi näykätä tätä muikkelia. No, eihän se tietenkään hyvältä tunnu, kuin vain puolesta koko osallistujamäärästä, joten emäntä päättää mennä lepuuttelemaan kivelle, jonka ainoa asukas on lokki, jolla on sijoiltaan oleva siipi. Ajan kuluksi tuo tomeraakin tomerampi emäntä tietty tutustuu lintuun paremminkin, pistää siiven paikoilleen ja jutustelee linnun kanssa samalla, kun se ylikokoinen särki ikävästi pyörii sen pienen turvakiven ympärillä. Heittelisi varmaan solvauksiakin, mokoma, jossei olisi hai.
 
Lopulta emäntä päättää hienosti uida poijulle, joka on lähellä, saa meduusoilta ikäviä pistoja, hallusinoi hetken kuin jack black taikasieniä syötyään ja kelluskeltuaan mansikkamehujoessa isojalan kanssa, ampuu haita hätärakettipyssyllä ja lopulta tekee ko. haille nenäkoruja varten reikiä meren pohjassa olevasta betoniankkurista törröttävillä harjateräksillä.
 
Lopulta muikkeli pelastuu ja hallelujaa, kylläpä on ihanaa surffata teksasissa, kun isäpappa hymyilee kuin stalin konsanaan ja lausuu rohkaisevia sanoja.
 

 
Oli näin b-leffaksi pitkästä aikaa ihan virkistävän viihdyttävä leffa, jolla oli juuri oikean verran kestoa jaksaakseen pitää perseen sohvalla js mielenkiinnon yllä. Arvosanaksi annan 4/5, joka kannattaa mielessä jokaisen suhteuttaa siihen, että b-leffoja ei koske normaalit ns. "oikean leffan" arvostelukriteerit ja fysiikan lait.

Decadetroll: Arvosanaksi annan 4/5, joka kannattaa mielessä jokaisen suhteuttaa siihen, että b-leffoja ei koske normaalit ns. "oikean leffan" arvostelukriteerit ja fysiikan lait.
 
Vaikka kuinka haluaisin fysiikan lakien pätevän kaikissa leffoissakin, niin luulen kuitenkin ymmärtäneeni tarkoituksesi tässä tapauksessa.

Decadetroll: The Shallows
 
!!!HUOM! TÄMÄ SEPUSTUS SISÄLTÄÄ EPÄILEMÄTTÄ SPOILEREITA!!!
 

 
Muikkeli menee äitinsä käyttämälle salaiselle rannalle, jonka nimeä ei paikalliset suostu kertomaan ja surffailee siellä sitten. Mutta kappas, siellähän on kuollut valas ja sen ohessa pahan hajun lisäksi ärrinmurrin-keksejä syönyt valkohai, joka päättää leikkisästi näykätä tätä muikkelia. No, eihän se tietenkään hyvältä tunnu, kuin vain puolesta koko osallistujamäärästä, joten emäntä päättää mennä lepuuttelemaan kivelle, jonka ainoa asukas on lokki, jolla on sijoiltaan oleva siipi. Ajan kuluksi tuo tomeraakin tomerampi emäntä tietty tutustuu lintuun paremminkin, pistää siiven paikoilleen ja jutustelee linnun kanssa samalla, kun se ylikokoinen särki ikävästi pyörii sen pienen turvakiven ympärillä. Heittelisi varmaan solvauksiakin, mokoma, jossei olisi hai.
 
Lopulta emäntä päättää hienosti uida poijulle, joka on lähellä, saa meduusoilta ikäviä pistoja, hallusinoi hetken kuin jack black taikasieniä syötyään ja kelluskeltuaan mansikkamehujoessa isojalan kanssa, ampuu haita hätärakettipyssyllä ja lopulta tekee ko. haille nenäkoruja varten reikiä meren pohjassa olevasta betoniankkurista törröttävillä harjateräksillä.
 
Lopulta muikkeli pelastuu ja hallelujaa, kylläpä on ihanaa surffata teksasissa, kun isäpappa hymyilee kuin stalin konsanaan ja lausuu rohkaisevia sanoja.
 

 
Oli näin b-leffaksi pitkästä aikaa ihan virkistävän viihdyttävä leffa, jolla oli juuri oikean verran kestoa jaksaakseen pitää perseen sohvalla js mielenkiinnon yllä. Arvosanaksi annan 4/5, joka kannattaa mielessä jokaisen suhteuttaa siihen, että b-leffoja ei koske normaalit ns. "oikean leffan" arvostelukriteerit ja fysiikan lait.
 
No oliko siitä linnusta enempää juttua vai oliko vaan joku järjissäpitämiskumppani vai mitä symbolisoi?

reaper666: No oliko siitä linnusta enempää juttua vai oliko vaan joku järjissäpitämiskumppani vai mitä symbolisoi?
 
Se nyt vaan sattu olemaan lintu siellä kivellä. Siiven korjattuaan akka löi sen surffilaudanpätkälle kelluskelemaan ja kun akka ite selvisi rannalle, niin siellä se lintu chillaili auringonpaisteessa. Kaippa se yritti olla jokin voimia antava juttu siellä merellä... Tiedäppä hänestä.

Decadetroll: Se nyt vaan sattu olemaan lintu siellä kivellä. Siiven korjattuaan akka löi sen surffilaudanpätkälle kelluskelemaan ja kun akka ite selvisi rannalle, niin siellä se lintu chillaili auringonpaisteessa. Kaippa se yritti olla jokin voimia antava juttu siellä merellä... Tiedäppä hänestä.
 
Tämmöne Wilson-tyyppinen hahmo.

tomaattiorava: Tämmöne Wilson-tyyppinen hahmo.
 
Nii sitä ajoin takaa tolla viestilläni.

Star Wars: The Force Awakens
 
0,5/5

Teit meistä kauniin
 
2/5

Polisse
 
4/5

Where Eagles Dare (1968)
 
Kova sotaleffaklassikko. Richard Burton ja Clint Eastwood tunkeutuvat natsien hallussa pitämään linnaan ja verilöylyhän siitä syntyy. Perustuu Alistair MacLeanin samannimiseen kirjaan, ja täytyy myöntää että kirjakin on vallan mainio.
 
10/10

Tuomoo: Where Eagles Dare (1968)
 
Kova sotaleffaklassikko. Richard Burton ja Clint Eastwood tunkeutuvat natsien hallussa pitämään linnaan ja verilöylyhän siitä syntyy. Perustuu Alistair MacLeanin samannimiseen kirjaan, ja täytyy myöntää että kirjakin on vallan mainio.
 
10/10
 
Ja Iron Maidenin biisi!

Henri Henri Olavi: Ja Iron Maidenin biisi!
 
Ja Misfitsin!

Henri Henri Olavi: Ja Iron Maidenin biisi!
 
Misfitsillä oli minusta kyllä parempi. Vaikka tuskinpa se(kään) kauheasti tuohon leffaan (tai kirjaankaan) liittyy.
 
E: Olen. Näköjään. Hieman. Hidas. Jälleen.

Florence
 
Maailman huonoimmaksi laulajaksi kutsutun mutta siitä huolimatta sinnikkäästi sopraanon uraa haikailleen miljonääritär Florence Foster Jenkinsin tositarina. Vahvat roolit erityisesti Meryl Streepiltä pääosassa ja Hugh Grantilta, jonka yleensä ärsyttävät maneerit eivät olleet tässä niin ärsyttäviä tai niitä ei ollut niin paljon. Samoin Simon Helberg laulajattaren pianistiksi ajautuvana herkkänä nuorukaisena oli todella mainio.
 
Elokuva olisi ollut helppo rakentaa sen varaan että nauretaan päähenkilön olemattomalle laulutaidolle (Streep esitti tätä ihan loistavasti!), mutta tarinassa oli onneksi myös syvyyttä ja traagisuutta. Enemmänkin kävi sääliksi sympaattisen, merkittävänä taidemesenaattinakin toimineen rouvan kohtalo, kun kukaan ei raaskinut kertoa hänelle laulutaitonsa todellista laitaa ennen kuin "oikea" lehtikriitikko pääsi livahtamaan Carnegie Hallin konserttiin ja kirjoitti tuohtuneena murska-arvion, minkä osittaisena seurauksena laulajattaren muutenkin heikko terveys romahti lopullisesti. Tuli elokuvan yleisfiiliksestä vähän Kuninkaan puhe mieleen. Hieno leffa sekin.
 
5/5
 
Tuossahan tuo laululintunen pistelee Mozartia (aito Jenkins, ei Streep): https://www.youtube.com/watch?v=V6ubiUIxbWE

The Wedding Crashers
 
Mitä saadaan, kun pistetään samaan elokuvaan Bradley Cooper, Vince Vaughn ja Owen Wilson? No 2000-luvun hauskimpiin kuuluva komedia. Aiemmin olen sanonut Adam Sandleria ja Rob Schneideria nykykomedian suuriksi neroiksi. Tämän leffan nähtyäni olen valmis liittämään edellämainitun kolmikon tuolle listalle. Etenkin Vince Vaughnin toilailua katsoessa nauraa koko ajan vedet silmissä. Owen Wilson ei jää kauas taakse. Loistavia näyttelijöitä molemmat.
 
Kyllähän tämä leffa on ihan ehta mestariteos.
 
*****