| Aihe: Ärsyttävät miksaus-/masterointitrendit | 1 |
|---|
|
Niitähän varmasti riittää kaikissa musiikin tyylilajeissa. Aloitan aiheen kahdella itseäni ärsyttävällä ilmiöllä main stream pop/rock musassa.
1. Dynamiikka lytistetään olemattomiin ja kaikesta tehdään hengetöntä äänimakkaraa. Biisit eivät enää hengitä, kun niistä on imetty kaikki ilma pois. (Luulen, että meistä lähes kaikki ovat todenneet saman.)
2. Basso miksataan pyöreäksi huminaksi. Nykyään tuntuu olevan yleinen tyyli, että bassosta leikataan kaikki ätäkki ja sointi. On melkein sama soittaako basisti timessa vai ei, kun siitä tehdään kuitenkin huminaa.
Jopa Toton viimeinen levy on pilattu tällä. Siellä sentään on pidetty soittotaitoa arvossaan. Miltähän mahtoi David Hungatesta tuntua, kun kuuli valmiin levyn. Mieshän pyydettiin vuosien jälkeen sessioihin verestämään vanhoja muistoja. Odotusten vastaisesti basistitaiturin hienosta soitosta ei päästykään nauttimaan. | |
Ite en oo kokenut että bassot miksattaisi nykyään jotenki atakittomiksi, tulisko sulla jotain esimerkkejä mieleen?
---------------
Hip-hop on bassomusiikkia. Valitettavasti suomalaiset eivät ole sitä tajunneet. Suomalaisessa hip-hopissa on aivan liian vähän bassoa ja se ärsyttää minua.
Toinen asia mikä ärsyttää mua on se että kun jokin juttu jossa on akustisia rumpuja on miksattu tosi hyvän kuuloiseksi, jengi ajattelee lähtökohtaisesti että "siinä on varmaan paljon sampleja".
Spede blendaa: https://blend.io/spede |  saastara
17.09.2016 11:17:33 (muokattu 17.09.2016 11:54:48) | |
|
Mä olisin vähän nuuhkivinani, että toi pahin lyttäystrendi alkaa oleen takana päin.. Tai sitten siinä ollaan vaan kehitytty vähän sofistikoituneemmaksi. Toki toi lyttäyshomma on mainstreamimmassa poppiskamassa ja edm:ssä edelleen ihan lapasesta, mutta omaan korvaan noi synkimmät hetket oli enemmän tossa vajaa 10v sitten.. Se oli ihan normihommaa, että rutisi ja kunnolla tämän tästä.
Nykyään se on enemmän semmoista "ohhoh, onpas länässä" tai "kyllä muuten tuuttaa". Enemmän esteettistä juttua, joka on toki omaan makuun välillä aika väsynyttä.. Mutta vähän taaksepäin se meininki oli enemmän semmoista, että aina kun tuli kovempi isku, mentiin matalalle tai lyötiin lattiatomiin niin rusahti särön puolelle ja kunnolla. Tai vielä haikeammin se iski korvaan silloin kun on joku haikea balladihomma, laulaja kiekaisee täysin palkein ja rusahtaa särölle.. Etenkin kotimaiset 10v takaiset hevi- ja rokkilevyt on aika hurjaa kuunneltavaa. Nään sieluni silmin masteroijat itkemässä viskipullon ääressä, nojailemassa lohduttomana pöytiinsä, tuijottaen lasittunein silmin mittareita jotka ei koskaan tule alas sieltä katosta.
Itsellä ehkä ottaa aivoon semmoinen 'lohkominen' joka ainakin modernimmassa rockissa ja hevissä on aika valloillaan.. Sanotaan sitä nyt sitten vaikka bandpassaamiseksi. Semmoinen "basarin napsu on 5khz ja botne 100hz'.. Ja sitten kaikki muu on oikeastaan tapettu jotta muille elementeille jää näennäisesti tilaa.. Joka on sinällään toki ihan validi pointti, mutta se tuntuu menevän usein ihan överiksi.. Mikä on joillekkin toki se tarkoitus ja soundi mitä haetaan.
Mutta etenkin luomummasta tai akkarimmasta kamasta siirryttäessä, se on usein aika brutaalin kuuloista huonolla tavalla se kontrasti. Tuntuu, että jos soittimen soundi on jana A-B, niin siinä janalla on ihan helvetinmoisia kuoppia ja nousuja, jotta saadaan erottelua ja leikkaavuutta ja iskevyyttä ja ties mitä. En tiiä, en osaa oikein sanoiksi pukea.. Usein vaan kuulostaa semmoinen moderni 'miksatumpi' kama siltä, että niistä yksittäisistä soundeista puuttuu aika paljon itseään.. Mutta happamia sanoi kettu. Toisen lämmin ja orgaaninen on toisen tumppu ja lussu.
Eikä tää nyt ole siis mitään luomupuristelua tmv, mä olen kuitenkin henkeen ja vereen bläky- ja sirinäfanaatikko ja kaiken maailman lofi-pulputusten ja soundscapen ystävä, eli mistään kultaisen ajan fiilistelystä ei oo nyt suoranaisesti kysymys.
"As long as there is music I am immortal and I have lived forever if I can remember a song" | |
saastara: En tiiä, en osaa oikein sanoiksi pukea.. Usein vaan kuulostaa semmoinen moderni 'miksatumpi' kama siltä, että niistä yksittäisistä soundeista puuttuu aika paljon itseään.
Tää on oikeastaan kolmas mua ärsyttävä ilmiö. Toki pitää leikellä sieltä sun täältä, jos meinataan saada useampia juttuja mahtumaan, mutta mun mielestä keskialueella on nykyään yleisesti melko ohutta meininkiä. Tavallaan tingitään lihan määrästä. Luultavasti tätä tarkoitit? | saastara
17.09.2016 13:17:47 (muokattu 17.09.2016 13:19:32) | |
|
Timo JM: Tää on oikeastaan kolmas mua ärsyttävä ilmiö. Toki pitää leikellä sieltä sun täältä, jos meinataan saada useampia juttuja mahtumaan, mutta mun mielestä keskialueella on nykyään yleisesti melko ohutta meininkiä. Tavallaan tingitään lihan määrästä. Luultavasti tätä tarkoitit?
Mjuu, jotain tommoista.. Samanlainen ilmiö on toi 'mudan leikkailu', jossa kuopataan tota 200-600hz aluetta vähän kaikesta kun onhan se honon ja muhjuisen kuuloista ja sitten ollaankin helposti tilanteessa, että siellä ei oikeastaan olekkaan enää mitään jäljellä.. Modernit hevimiksaukset särähtää tältä osalta aika usein itsellä korvaan ja tää on ainakin itsellä oma perisynti, mihin tulee helposti vieläkin sorruttua. Leikkaillaan, ja sitten jossain kohtaa pakitellaan takaisin kun huomaa, että on taas mennyt yli.
"As long as there is music I am immortal and I have lived forever if I can remember a song" | |
saastara:
Leikkaillaan, ja sitten jossain kohtaa pakitellaan takaisin kun huomaa, että on taas mennyt yli.
Hah hah! Kuulostaa tutulta. :-D
Muistan kuinka 70-80 luvuilla naurettiin loudnesille ja kotistereoihin liitettäville eqvalisaattoreille, kun jengi väänsi ne sellaiseen hymyyn. Oikeastaan musateollisuus kuitenkin toteuttaa tänä päivänä just sitä. Pitää olla sub-bassoa, jne. |  AoA
17.09.2016 19:14:42 | |
|
Suomalaisissa radiotekeleissä todella usein tapana että laulu on päälleliimattu makkara eli kokonaisuus on sillain aika, enimmäkseen laulupainotteinen ja yleissoundi muutenkin juuri että middlestä on niistetty kaikki ja jäljellä pelkkää sihinää. Toki tuntuu myös että masteroidessa tehdään sitä vielä kaiken päälle lisää. On se jonkinlainen trendi tai standardi. Brittiläiset ja tietenkin:) ruotsalaiset tekeleet on aina paljon tyylikkäämmin toteutettu. Tämä on siis myös tietenkin makuasioita mutta tuli vaan tässä mieleen.. | |
AoA: Suomalaisissa radiotekeleissä todella usein tapana että laulu on päälleliimattu makkara eli kokonaisuus on sillain aika, enimmäkseen laulupainotteinen ja yleissoundi muutenkin juuri että middlestä on niistetty kaikki ja jäljellä pelkkää sihinää. Toki tuntuu myös että masteroidessa tehdään sitä vielä kaiken päälle lisää. On se jonkinlainen trendi tai standardi. Brittiläiset ja tietenkin:) ruotsalaiset tekeleet on aina paljon tyylikkäämmin toteutettu. Tämä on siis myös tietenkin makuasioita mutta tuli vaan tässä mieleen..
Pystytkö tekemään selvän eron mitä on tehty miksauksessa, mitä masteroinnissa ja mikä on radion lähetysprosessorin osuus?
https://www.facebook.com/TheProducersChoice/videos/1080374875380817/
"Ei riitä, että seurataan vain musiikkielämän työtä ja saavutuksia, vaan on jatkuvasti pidettävä silmällä kokonaisorganismia ja puututtava ajoissa virheellisen kehityksen oireisiin." - Herman Kretzchmann: Musikalische Zeitgrafen 1903 | |
AoA: Suomalaisissa radiotekeleissä todella usein tapana että laulu on päälleliimattu makkara eli kokonaisuus on sillain aika, enimmäkseen laulupainotteinen ja yleissoundi muutenkin juuri että middlestä on niistetty kaikki ja jäljellä pelkkää sihinää. Toki tuntuu myös että masteroidessa tehdään sitä vielä kaiken päälle lisää. On se jonkinlainen trendi tai standardi. Brittiläiset ja tietenkin:) ruotsalaiset tekeleet on aina paljon tyylikkäämmin toteutettu. Tämä on siis myös tietenkin makuasioita mutta tuli vaan tässä mieleen..
Suomen kieli on valitettavasti luonteeltaan sellainen että siitä on lähtökohtaisesti vaikeampi saada selvää möykän keskellä kuin esim. Englannin kielestä. Ihan sen takia suomenkielisessä musassa laulu miksataan tosi kovalle.
Lontoon ymmärtäminen perustuu aika pitkälti märkiin konsonantteihin, ns. "tsöhähdyksiin" (esim. sanat kuten Check, Take, tai vaikka Close). Jos ne saa tyylikkäästi esiin laulusta esim. kompuroinnin avulla (mikä ei oikeastaan ole loppujenlopuksi vaikeaa) sanoista saa hyvin selvää vaikka se ei olisi miksattu kovemmalle kuin kaikki muut yhteensä.
Suomen kielen ymmärrys taas perustuu lähes yksinomaan vokaaleihin (kaikki konsonantit lähinnä katkaisuja vokaalien välissä), joten jotta siitä saa selvää, kaikki vokaaliäänteet pitää kuulua tosi selkeästi. Siihen ei oikein auta mikään muu kuin volyymi.
Kun soppaan heitetään vielä ässät joiden painopiste ihan sairaan korkealla, voi vaan todeta että Suomi laulukielenä on ihan jumalattoman vaikea miksata.
--------------------------------------------
Mutta näin ylipäänsä laulujen taso moderneissa miksauksissa on noussut viim. 10-15 vuoden aikana. Eron kuulee hyvin eritoten ns. radiorockissa. Veikkaan että radiorock yrittää siinä seurata tota modernia popmusaa jossa ei ole kitaravalleja ja laulut sen takia kuuluu lähtökohtaisesti lujempaa.
Itseäni tämä kovalle miksattu laulu ei sillä lailla siis ärsytä (ainakaan kitarattomassa popmusassa), IMO laulumusaa ei turhaan kutsuta laulumusiikiksi.
Spede blendaa: https://blend.io/spede | |
Spedemix: Suomen kieli on valitettavasti luonteeltaan sellainen...
Tätä olen miettinytkin, että miksi suomalaisessa laulumusassa on se laulu niin paljon isommalle, mitä englanninkielisessä! Kiitti infosta, ota plussa.
Soita paremmin.
https://www.facebook.com/SoundranchStudio
Edullista äänitys- ja miksaushommia Pohjois-Pohjanmaalla. | AoA
19.09.2016 17:24:21 | |
|
Spedemix: Suomen kieli on valitettavasti luonteeltaan sellainen että siitä on lähtökohtaisesti vaikeampi saada selvää möykän keskellä kuin esim. Englannin kielestä. Ihan sen takia suomenkielisessä musassa laulu miksataan tosi kovalle.
Njoo tätähän kyllä voi testata vaikka soittamalla biisin jollekin joka ei tiedä sanoja, mutta en kyllä ihan täysin tällä selityksellä kuittais asiaa, on siinä paljon myös että mikä on ajan "trendi" suomessa balanssin ja yleissoundin suhteen, tuntuu että tällä hetkellä instrumentit tms. usein jää ohueksi ja vain enemmänkin taustahötöksi suhteessa lauluun. Näin voi käydä kun menee treblen kans överiksi vaikka masteroinnissa, ja näitä eroja kuulee nimenomaan vaikka autoradiota kuunnellessa, jolloin kuulee erilaista musiikkia eri ajoilta ja eri maista, mielenkiintoista miten jotku suomibiisit voi olla ihan sihinää ja laulu euroopan kokoinen suhteessa muuhun pohjaan. Esim. kun mennää vuosikymmenien taakse niin toki koko musiikki ja soundi oli ihan eri, mutta kyllä sieltä silloin paremmin erottui muutakin kuin pelkkä laulu mikä oli enemmän osa kokonaisuutta, kuin päälleliimattuna.
Tää on tietenkin hieman kärjistettyä pohdintaa mutta kuitenni, eikä mitään trendejä vastaan onhan se hyvä että laulu kuuluu jos niin pitää olla :) | |
Miksatessa laulu tuntuu aina joko liian hiljaselta tai liian kovalta. (Varsinkin omaa laulua miksatessa.) Miten siihen balanssiin voikin olla aina tyytymätön. :-D | |
Timo JM: Miksatessa laulu tuntuu aina joko liian hiljaselta tai liian kovalta. (Varsinkin omaa laulua miksatessa.) Miten siihen balanssiin voikin olla aina tyytymätön. :-D
...lopulta masteroijalle vocupit ja vocdownit: "päätä sä!"
"Ei riitä, että seurataan vain musiikkielämän työtä ja saavutuksia, vaan on jatkuvasti pidettävä silmällä kokonaisorganismia ja puututtava ajoissa virheellisen kehityksen oireisiin." - Herman Kretzchmann: Musikalische Zeitgrafen 1903 | |
Jos vaikeaa äänitettävää/miksattavaa kieltä etsitään, niin eiköhän puolan kieli ole aika kärkipäässä. Sellaista erilaisten sihinöiden, suhinoiden, pehmeiden L:ien yms. viidakkoa, etten pitkällä tikullakaan koskisi :o) (koska en osaisi).
Suomen vokaalivoittoisuuden aiheuttamaa volyymintarvetta en olekaan tullut ajatelleeksi. On siinä varmasti perää. Suomalaista s:ää pidän kyllä maailman helpoimpana s:nä.
Tosin, kaikki pohjoismaiset kielet ovat mielestäni samassa kategoriassa suomen kanssa. Englanninkielessä yksi selkeyden tekijä voisi olla myös sanojen kohtalaisen pieni keskipituus.
Asus P5B, E6600 Core 2, E-MU 1820, 2 G RAM, GF 7300, XP, SONAR 8.5
Keski-ikäisellä amatöörillä on se etu, että edessä olevia turhautumisen vuosia on vähemmän. | |
Kalmo: Jos vaikeaa äänitettävää/miksattavaa kieltä etsitään, niin eiköhän puolan kieli ole aika kärkipäässä. Sellaista erilaisten sihinöiden, suhinoiden, pehmeiden L:ien yms. viidakkoa, etten pitkällä tikullakaan koskisi :o) (koska en osaisi).
Tai xhosa. (https://en.wikipedia.org/wiki/Xhosa_language) Niitä erilaisia naksahdusäänteitä on luultavasti aika kuttumaista saada istumaan lauluraitaan... (Taannoin tuli kuunneltua livenä xhosankielistä laulajaa, siitä tuli mieleen).
"Te ette pitäisi Nietzschestä, sir. Hänen filosofiansa on pohjimmiltaan epätervettä." | |
Kalmo: Suomalaista s:ää pidän kyllä maailman helpoimpana s:nä.
Kunhan solisti ei oo pk-seutulainen teinityttö. | |
Heh, aihe nostatti mieleen muistoja siitä kuinka harrastelijaorkesterimme levyä miksattiin. Kitaristi ei ollut ikinä kuunnellut mitään suomenkielistä musiikkia ja laulaja ei taasen koskaan mitään muuta. Laulukieli oli siis luonnollisesti suomi.
Hommahan oli niin että kitaristin mielestä laulu oli sietämättömän kovaa ja peitti alleen kaiken se kitaroinnin. Laulajan mielestä taasen kitaristi oli sietämättömän kovalla peitti alleen laulun aivan täysin. Kun siihen päälle yhdistettiin vielä molempien asennevammaisuus omastasoundistaan ja yleinen tietämättömyys taajuuksista niin olihan se selvää että lopputulos oli huono. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | 1 |
|---|
|
|
