Bänditoiminta ›

Kefiiri: Raskaan rokin visuaalinen standardointi on kyllä todella vankalla pohjalla kun esim. Soundi-lehteä selaa. Joka aukeamalla on kuva mustissa vaatteissa jorottavista partajeesuksista seisomassa mielikuvituksettomassa muodostelmassa naama peruslukemilla.
 
kaljataiteilija: Toisaalta myös tuo niinsanottu "hevi-standari" on luonut tylsän ja mielikuvituksettoman oikotien myös rockmusiikkiin yleisestikin.
 
Onneksi pönötyksen vastavoimana on tämä kikkeliskokkelis-naamanvääntely-osasto, kun tarvitsee antaa vaikutelma raikkaan itseironisesta yhtyeestä, jolta löytyy Sitä Asennetta. Onhan näitä ummehtuneita konventioita vaikka kuinka. Mutta tiätty jos kaikki näyttäisivät erilaisilta, ei kukaan näyttäisi erilaiselta.
 
Toisaalta hyvin hoidetut perusasiatkin, joita tässäkin ketjussa on paljon lueteltu, erottelee jo itsessään aika monista muista, jotka eivät vaan ole viitsineet tai tulleet ajatelleeksi. Tyylinmukainen ja asiallinen pukeutuminen, esiintyminen, logo, promokuvat jne. Jos Trio Partajeesus ei keksi muuta aihetta promokuvalle kuin harmaaseen betoniseinään apaattisesti nojailu, kannattaa siinäkin tapauksessa useimmiten hoitaa kuvaukset jollain muulla tavalla, kuin kysymällä Duo Mooseksen basistia nappaamaan ne kuvat pokkarilla päiväkaljojen jälkeen. Vähintään ei tarvi sitten niin paljoa hävetä, kun isketään se oma promokuva seuraavan kerran keikkajulisteessa sen Nooa Big Bandin isolla rahalla tuotetun spektaakkelin viereen.
 
Aika usein tuntuu tosin myös siltä, että visuaalisen ja imagollisen puolen luovuus ja omaperäisyys kulkee jossain määrin käsikkäin musiikillisen luovuuden kanssa. Jos itse musiikissa on jokin omaperäinen juju, niin herkemmin se sitten ehkä tarttuu muuhunkin yhtyeen tai artistin olemukseen. Tuhansia kertoja kuultua perusrokkia soittava ja menetetystä rakkaudesta laulava yhtye ei siitä juuri kiehtovammaksi idean tasolla muutu, vaikka tekisivät sitä lolitoiksi pukeutuneina. Ainakaan vaikuttamatta samalla teennäisiltä. Ehkä silloin on jopa parempi vaihtoehto köpötellä sinne Soundi-kolleegoiden rinnalle ja kietaista farkut ja musta t-paita ylle, kuin yrittää väkisin ammentaa ytimeltään kaikin puolin mahdollisimman standardista konseptista jotain tavatonta.
 
No mutta eniveis, itse pidän tärkeimpänä ohjenuorana imagon rakentamisessa (ja miksei säveltämisessä ja muussakin tekemisessä) ihan sitä, että asioilla on jokin pointti kokonaisuuden kannalta. Että pystyy itselleen perustelemaan, miksi jokin on toteutettu, niin kuin se on, tai miksi se pitäisi toteuttaa jollakin tietyllä tavalla. Välillä vain pysähtyy miettimään ja kyseenalaistamaan asioita. Toimiva metodi ihan bändin kokoluokasta ja uran pituudesta riippumatta. Jos hevibändi on keksinyt alkaa tekemään musaa Australian aboriginaalien kulttuuriin liittyvällä teemalla, onko välttämättä kokonaisuutta parhaiten tukeva idea kuvata se pakollinen soittovideo vanhassa teollisuushallissa, koska niin kaikki muutkin tekee? Tai miksi kitaristilla on kukkahattu? Eihän kellään muulla oo? Voisko se olla joku kiinnostava statement vai ainoastaan ärsyttävä tyylirikko? Heitetäänkö helvettihin? Vai pitäskö muidenkin hommata samanlaiset? No mutta mites se toimii tässä death metalin kontekstissa? Tai mitä ikinä nyt onkaan tarvetta pohtia, kun pitää silmät, korvat ja mielen avoinna.