Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Burn: En yleensä pidä siitä, että levyt vaativat monta kuuntelukertaa ennen kuin avautuvat. Jotenkin siitä tulee semmoinen olo, että sitä pakottaa itseään tykkäämään jostain.
 
Minusta olisi kovin tylsää jos kaikki musa menis kerrasta tai parista tajuntaan. Ei siinä ole mielestäni aina pakottamisesta kyse, musiikki voi olla hyvää mutta haastavaa, ja aivojen pitää sulatella sitä. Silkkaa psykologiaa siis, ihmismieli on jännä kapistus.

Ei tunnu kyllä lähtevän. Jää heittämällä SLK:n jalkoihin. Ja oikeestaan kaikkien muidenkin. Kuudet raamit vaikuttais parhaalta yksittäiseltä biisiltä.
 
Näin ainaki neljän kuuntelun jälkeen. Pitänee yrittää vielä lisää. Neljännellä kerralla tuntu huonommalta ku kolmannella ja piti oikein sinnitellä ettei lopettanu kesken.

Ekalla kuuntelulla ei vielä päässyt juurikaan hommaan kiinni kun oli niin paljon sisäistettävää. Tässä kohtaa voi jo sanoa että hieno levy kyseessä, kuuntelukerrasta riippuen jotkut biisit potkii enempi ja jollain kerralla taas vähempi. Aukeaa ehkä vaikeammin kuin edellinen levy, mutta hemmetisti hienoja juttuja pitää lätty sisällään. Vieläkin pitää kyllä kuunnella lisää, sen verran vähän pyöräytyksiä on takana.

Hyvä levy! Tykkäsin ekalla kerralla ja tuntuu että paranee joka kerralla...

Blizk: Minusta olisi kovin tylsää jos kaikki musa menis kerrasta tai parista tajuntaan. Ei siinä ole mielestäni aina pakottamisesta kyse, musiikki voi olla hyvää mutta haastavaa, ja aivojen pitää sulatella sitä. Silkkaa psykologiaa siis, ihmismieli on jännä kapistus.
 
Niin no en mä sitä meinannut, että vaadin musaltani yhden ainoan kuuntelukerran, minkä jälkeen päätän onko levy hyvä vai huono. Kyllä mä sen potentiaalin silti huomaan jo parilla ekalla kerralla. Nimenomaan musan haastavuus tekee siitä mielenkiintoisen ja sen, että se kestää kuuntelua. Stam1nan suhteen mahdollisuus on annettu kerta toisensa jälkeen, mutta en tunnu enää löytävän bändin musasta juurikaan mitään itselle mielenkiintoista.

Deus Sex Machina! Nerokasta!

Onpas raikas ja pirteä meno pitkästä aikaa. Mun makuun UKK:n jälkeen on se tietty ote alkanut rakoilla ja Rajan jälkeen levyiltä löytyy enää vain jokunen hyvä biisi. Elokuutiolla ei kuitenkaan tunnu varsinaisia ohilyöntejä olevan ollenkaan. Synan roolin korostaminen maistuu ainakin meikäläiselle tosi hyvin.
 
Tuo sanoituspuoli tässä kyllä hieman tökkii, mutta toisaalta tällä esitystyylillä siitä on kohtuu helppo olla välittämättä.

En oo bändiä kuunnellu n.8vuoteen. Mut englanniksi toimii hyvin, onko tämä Higher uusin sinkku? https://www.youtube.com/watch?v=qJoHESx4xnI
 
jaa näköjään suomeksi myös: kuudet raaamit: https://www.youtube.com/watch?v=Bu_pkzLq9_k
 
alussa vaikutti ihan ok mut kun rupesi huutolaulamaan niin lopetin alle minuuttiin kuuntelun. samanlaista joutavaa huutamista kun 8 vuotta sittenkin.

Angra Mainyu: En oo bändiä kuunnellu n.8vuoteen. Mut englanniksi toimii hyvin, onko tämä Higher uusin sinkku? https://www.youtube.com/watch?v=qJoHESx4xnI
 
Onko siis kukaan ehtinyt sinulle vielä sanoa että olet tosi huono rölöttämään?

Oikein piristävältä kuulosti Elokuutio ekalla pyöräytyksellä, selkeää parannusta pariin edelliseen. Biiseissä on reippaasti toimivaa kokeilua ja freesejä ideoita. Lauluissa on kunnolla rähinää, jampat kuulostavat itseään nuoremmilta. Pitääpä huomenna hakea kaupasta levy.

jogo3000: Onpas raikas ja pirteä meno pitkästä aikaa. Mun makuun UKK:n jälkeen on se tietty ote alkanut rakoilla ja Rajan jälkeen levyiltä löytyy enää vain jokunen hyvä biisi.
 
Samat on aatokset. Mutta, helppopa se on sanoa, meinaan Rajan jälkeen en jotenkin edes yrittänyt tutustua tarkemmin albumeihin. Taisin pitää ns. taukoa koko bändistä.
 
Nyt potkii. Levyn teema ja Hyrden mielipiteet sen taustalla herätti kiinnostuksen ja oli taas Stampan aika. Nyt useiden pyöräytysten jälkeen alkaa biisien luonteet ja erilaiset jipot erottua edukseen. Synahommia kavahdin eka mutta enää ei häiritse, päinvastoin antaa sopivasti väriä moneen biisiin. Raidat 2-7 parasta A-luokkaa, omat suosikit helposti Mätä hohtava omena ja D.S.M. (jonka väliosan tyly funkkibassottelu repsautti aika huolella). Marttyyri ja Kuudet raamit ainoat jotka vielä jääneet etäisiksi. Tunnelmallinen Ikoneklasmia ja hieno Valhe omiaan levyn alussa ja lopussa, irrallisina paloina eivät pääse oikeuksiinsa.
 
On vapaus kuollut
Siis eläköön rakkaat kahleet...
 
Kelpo siitos, 9.

Hyvä levy! Pesee (heh) nosepon ja slk:n heittämällä. Valheen säe on härski almost again kopio! Hieno tarina, mukavia koukeroita ja pätevää paukuttetua.

No, onhan tää nyt ehkä ihan hyvä vaikka aluksi tulikin vähän dissattua. Kaipaan silti sellaisia helppoja ja helposti sisäistettäviä radioralleja jotka nyt aikalailla puuttuu kokonaan tältä levyltä.

Viimeksi jaksoin kuunnella enemmän stam1naa kun se pukkasi ulos s/t levyn, eli 11 vuotta sitten jos nyt en aivan väärin muistele.
 
Nyt muuten nappaa. Pitänee ottaa soittolistalle tämä uusin platta.

M4ss3 m/: No, onhan tää nyt ehkä ihan hyvä vaikka aluksi tulikin vähän dissattua. Kaipaan silti sellaisia helppoja ja helposti sisäistettäviä radioralleja jotka nyt aikalailla puuttuu kokonaan tältä levyltä.
 
Tämä on juuri parasta uudella! Biisit menee kiinnostaviin paikkoihin, eikä pysy vaan peruskaavassa. Esimerkiksi D.S.M.:n härski "disko-osuus" on mitä parasta vaihtelua perinteiselle hevijuntalle. Tällä levyllä on tuoreita ideoita rutosti, kertsit on pienessä roolissa, itse asiassa koko perinteinen ABABB-ajattelu. Hyvä!

Noniin kahden vähemmän kiinnostavan albumin jälkeen palattu Atlantiksen tasolle. Ja onneksi ei ole mitään helppoa radiopaskaa. Sellainen ei Stam1nalle sovi. Maistuu minullekin tietynlainen radiohevi, mutta ei Stam1nan tekemänä. Kyllä on taas mukavaa menoa, ihanan uhkaavaa ja paineistavaa välillä.

Decadetroll: Tätä kun kuuntelee, niin tuleepa väkisinkin mieleen, että on poijaat tainneet HevyDevynsä ja SYLinsä kuunnella. Mikä ei ole kyllä huono asia ollenkaan.
 
Vähissä taitaa Stamppojen tuotokset olla, jossa ei edes jossain muodossa Devynkin vaikutteet kuuluisi. Tosin tuoreimman päätösraita meinasi vähän särähtää korvaan astetta pahemmin, kun säkeistöt menee melkein Almost Againin hengessä.

Räbbänä: Vähissä taitaa Stamppojen tuotokset olla, jossa ei edes jossain muodossa Devynkin vaikutteet kuuluisi. Tosin tuoreimman päätösraita meinasi vähän särähtää korvaan astetta pahemmin, kun säkeistöt menee melkein Almost Againin hengessä.
 
No joo, onhan siinä samaa vibaa. Mutta toimiva biisi kyllä mielestäni, eikä lähelläkään plagiointia sentään. Tätä levyä kun kuuntelee, niin tekee mieli hankkia taas seiskakielinen kitara... Perhana.

Nyt kun katseli nuo bändin biisikohtaiset höpöttelyvideot niin jotenkin biiseistäkin saa enemmän irti. Ihan ok levy tämä kai on. Piilobiisi (näköjään nimeltään Verisateenkaari) oli hyvää hassuttelua.