Aihe: Metallica
1 2 3 4 5343 344 345 346 347497 498 499 500 501
Dropped C
28.02.2016 22:17:09 (muokattu 28.02.2016 22:18:49)
mpekkanen:
E: Vielä noista levyn pituuksista... Niin monet 70 ja 80-lukujen bändit kun aikoinaan julkaisivat sen vinyylinsä, olivat ne pituudeltaan 30-40 minuutin välissä. Suurinosa.
Nyt myöhemmin kun näitä samoja levyja on tehty CD formaattiin, niin niihin on lisätty kaikenlaisia bonus kappaleita+sinkkujen B-puolia. Näin ne vanhemmatkin levyt tuntuvat CD muodossa yhtäpitkiltä kuin uudemmatkin. Tämän lisäksi niistä saattaa olla uudelleen miksattuja versiota, eli niitä samoja levyjä myydään CD muodossa innokkaimille faneille kun niissä uusissa versioissa on joku bonus tms. Samaisesta levystä voi olla siis useita erilaisia CD levyjä, ihan virallisia semmoisia, joissa on hieman eri bonus kappaleet ja jopa sounditkin.

 
Ysärillä kun alkoi tulemaan aika paljonkin näitä 55-70 min pitkiä rieskoja, niin ihan hyviä levyjä olivat, mutta niissä oli monesti myös totaalisen turhia kappaleita mukana ja hyvätkin biisit monesti olivat liian pitkiä, venytettyjä siis. Kuuntele esim. Soundgarden - Superunkown. Huippu lätty, mutta nämä pätee.
phiit
29.02.2016 08:30:43 (muokattu 29.02.2016 08:30:54)
Dropped C: Ysärillä kun alkoi tulemaan aika paljonkin näitä 55-70 min pitkiä rieskoja, niin ihan hyviä levyjä olivat, mutta niissä oli monesti myös totaalisen turhia kappaleita mukana ja hyvätkin biisit monesti olivat liian pitkiä, venytettyjä siis.
 
Ja se että laitettiin joku 20 min tyhjää ja sen jälkeen piilobiisi levyn loppuun :)
~ Musiikin ei tarvitse olla kaunista ollakseen hyvää ~
LyraB
29.02.2016 09:36:35
Nyt on mielenkiintoinen pätkä:
https://www.youtube.com/watch?v=_vplvreijR0
 
METALLICA SPECIAL - MASTER OF HEAVY METAL (RARE) - MAKING OF LOAD
 
Olihan nuo Loadien teko varmaan melkoinen urakka. 27 julkaistua biisiä + raakileet jotka ei biiseiksi yltäneet.
Arkka
29.02.2016 13:14:39
 
 
LyraB: Nyt on mielenkiintoinen pätkä:
https://www.youtube.com/watch?v=_vplvreijR0
 
METALLICA SPECIAL - MASTER OF HEAVY METAL (RARE) - MAKING OF LOAD
 
Olihan nuo Loadien teko varmaan melkoinen urakka. 27 julkaistua biisiä + raakileet jotka ei biiseiksi yltäneet.

 
Plussa. Erittäin mielenkiintoinen pätkä ja kuolin nauruun kertojalle.
Emeritus
29.02.2016 17:10:44
phiit: Ja se että laitettiin joku 20 min tyhjää ja sen jälkeen piilobiisi levyn loppuun :)
Ja 'parhaissa' tapauksissa se piilobiisi ei edes ole mikään biisi, vaan jotain sketsinpoikasta tai muuta täysin turhaa höpöttelyä.
Kaikki tuommoiset lähtee armotta pois kun koneelle levyjä rippaan. Ja ne jotka on oikeita biisejä, pätkin omaksi raidakseen.
Megalomania
01.03.2016 08:56:23
LyraB: Nyt on mielenkiintoinen pätkä:
https://www.youtube.com/watch?v=_vplvreijR0

 
Jep, hauska "dokkari". Viime aikoina on tullut kuunneltua enemmän Loadia ja Reloadia kuin kolmea/viittä ekaa levyä, joista Metallican kuunteluni aloitin. Jotenkin oppinut arvostamaan Loadeja paremmin viime vuosina. Siellä on hyviä biisejä. Death Magneticista en kyllä edelleenkään tykkää. On silläkin hetkensä, mutta ne soundit ei vaan nappaa. St. Anger on kova, vaikka biisejä onkin turhaan venytetty.
"Koska musiikin voidaan havaita koostuvan melodiasta ja rytmistä, on kiinnitettävä huomiota siihen vaikutukseen, mikä niillä on kasvatukseen." Aristoteles
Funkånaut
01.03.2016 12:30:52
 
 
Lennu: 25 myi 19 miljoonaa viime vuonna.
 
Sekin vielä. Kandee tehdä vaan hyviä levyjä niin kauppa käy.
En sitten viitsinyt lyhyen nautinnon takia alkaa kärsimään pallomahasta - vähän sama kuin ilman kumia banemisenkin kanssa, heh. - DM ⚽
Angra Mainyu
01.03.2016 13:09:50 (muokattu 01.03.2016 13:14:26)
Funkånaut: Sekin vielä. Kandee tehdä vaan hyviä levyjä niin kauppa käy.
 
Kyllä!
 
Kuten vanha sananlasku sanoo: Ei miljoona kärpästä voi olla väärässä.
 
Kyllä hyvä musiikki myy.
 
Ei kenenkään itkee ja valittaa että ei nykypäivänä osteta levyjä, Adelen 19 miljoonan levyn myynti kertoo toista. Täytyy vain tehdä hyvää musiikkia niin levyt myy.
 
On totta että myyntimäärät on laskenu, mutta kyllä silti hyvä ja laadukas musiikki edelleenkin myy miljoonia levyjä.
 
Kuulin jostain että uusi Megadeth levy on rikkonut tai rikkoo kohta puolen miljoonan rajapyykin ja odotus on että syksyyn mennessä menisi miljoona rikki.
 
Mut onhan miljoona levyä aika mikki hiiri myynti Adelen 19 miljoonaan verrattuna
Ruutukunkku
01.03.2016 13:38:25
Angra Mainyu: Kyllä!
 
Mut onhan miljoona levyä aika mikki hiiri myynti Adelen 19 miljoonaan verrattuna

 
Miljoonamyynti metallilevylle ei ole todellakaan mikään mikkihiirimyynti. Aika kaukana siitä.
You are number six
Arkka
01.03.2016 13:43:19
 
 
Se, että myydyimmät levyt on hyviä, ei tarkoita sitä, että hyvät levyt myisi vaan, että hyvät levyt voi myydä.
 
Netti on väärällään timanttista omakustannetta, joiden suosion huipentuma on 100 katselukertaa youtubessa, mikä on tietenkin täysin ok. Kaikkien ei tarvi ketkuttaa persettä koko maailmalle. Millanen on ollut Adelen markkinointi verrattuna näihin?
Burn
01.03.2016 15:16:42
 
 
Arkka: ...kuolin nauruun kertojalle.
 
Tulee mieleen joku South Park -hahmo. Mutta juu, ihan mielenkiintoinen joskin lyhkänen pätkä. Nuo Loadin soundit ovat kyllä paikassaan helvetin toimivat. Pitäisi ehkä taas pienen tauon jälkeen kaivaa molemmat levyt esille. Kunhan vain ymmärtää kuunnella niitä yksilöinä, eikä niinkään suorina jatkumoina aiemmille klassikoille, niin edelleenkin ovat oikein hyviä levyjä.
Zed: Ketsuppia käyttävät vain lapset ja vammaiset. LEVELS-EP OUT NOW!
Entropia666
01.03.2016 15:55:03
 
 
Arkka: Se, että myydyimmät levyt on hyviä, ei tarkoita sitä, että hyvät levyt myisi vaan, että hyvät levyt voi myydä.
 
Netti on väärällään timanttista omakustannetta, joiden suosion huipentuma on 100 katselukertaa youtubessa, mikä on tietenkin täysin ok. Kaikkien ei tarvi ketkuttaa persettä koko maailmalle. Millanen on ollut Adelen markkinointi verrattuna näihin?

 
Noissa omakustannehommissa on se että harva bändi ymmärtää oikeesti miten paljon ulkomusiikalista toimintaa menestyvä bändi tarvii toimiakseen. Siks vaikka se matsku oiskin vitun timanttista kamaa, niin eipä siitä hirveesti iloa oo jos kukaan ei sitä kuule.
 
Se että se bändi saa niitä kuulijoita ja ehkä jopa sen levysopparin, vaatii aika paljon hartiavoimia pohjien tekoon. Meikä tutki sainaamattomien bändien markkinointitottumuksia Suomessa mun opinnäytetyössä ja tulis oli kyllä aika surullista luettavaa. Jengi oikeesti luulee että ei tarttee muuta ku sen hittibiisin, vaikka todellisuus on täysin toinen.
Doctrine of Damnation ulkona NYT Inkvisitor || Uusi saitti rokkikuville: H A J E . F I
tender.insanity
02.03.2016 09:55:35
Entropia666: Meikä tutki sainaamattomien bändien markkinointitottumuksia Suomessa mun opinnäytetyössä ja tulis oli kyllä aika surullista luettavaa. Jengi oikeesti luulee että ei tarttee muuta ku sen hittibiisin, vaikka todellisuus on täysin toinen.
 
Löytyisikö luettavaksi? Laita vaikka privalla linkkiä jos ei ole halua laittaa isompaan jakoon.
Burn
02.03.2016 10:45:00
 
 
tender.insanity: Löytyisikö luettavaksi? Laita vaikka privalla linkkiä jos ei ole halua laittaa isompaan jakoon.
 
Etsivä löytää: https://www.theseus.fi/handle/10024/103174
Vessajono: Tämä vetää kyllä ohi jopa siitä kaverista joka aikanaan kun piti kirjoittaa aine jostain tunnetusta romaanista, kirjoitti aineen Mulkosilmä-Asserista.
tender.insanity
02.03.2016 10:48:39
Burn: Etsivä löytää: https://www.theseus.fi/handle/10024/103174
 
Kiitos. Etsivä löytää jos on edes hajua millä nimellä hakea ja millä kielellä :D
Perro Stupido
02.03.2016 11:02:35 (muokattu 02.03.2016 11:02:48)
Entropia666: Noissa omakustannehommissa on se että harva bändi ymmärtää oikeesti miten paljon ulkomusiikalista toimintaa menestyvä bändi tarvii toimiakseen. Siks vaikka se matsku oiskin vitun timanttista kamaa, niin eipä siitä hirveesti iloa oo jos kukaan ei sitä kuule.
 
Se että se bändi saa niitä kuulijoita ja ehkä jopa sen levysopparin, vaatii aika paljon hartiavoimia pohjien tekoon. Meikä tutki sainaamattomien bändien markkinointitottumuksia Suomessa mun opinnäytetyössä ja tulis oli kyllä aika surullista luettavaa. Jengi oikeesti luulee että ei tarttee muuta ku sen hittibiisin, vaikka todellisuus on täysin toinen.

 
Ai eikö se pidäkään paikkaansa että hyvä musiikki löytää kyllä kuulijansa? :D
 
Mulle on uskoteltu näin skenepoliisien ja ug-perttien suunnalta.
Burn
02.03.2016 11:14:40
 
 
tender.insanity: Kiitos. Etsivä löytää jos on edes hajua millä nimellä hakea ja millä kielellä :D
 
Bändin sivuilta nimi, google tulille ja perään opinnäytetyö. Boom!
Vessajono: Tämä vetää kyllä ohi jopa siitä kaverista joka aikanaan kun piti kirjoittaa aine jostain tunnetusta romaanista, kirjoitti aineen Mulkosilmä-Asserista.
tender.insanity
02.03.2016 11:19:17
Burn: Bändin sivuilta nimi, google tulille ja perään opinnäytetyö. Boom!
 
Helpompaa laittaa muut asialle :D
Berzerkowitz
02.03.2016 15:02:15 (muokattu 02.03.2016 15:02:32)
Entropia666: Noissa omakustannehommissa on se että harva bändi ymmärtää oikeesti miten paljon ulkomusiikalista toimintaa menestyvä bändi tarvii toimiakseen. Siks vaikka
 

 
Tosta nyt herää kysymys et kuuntelisko Burzumia kukaan jos Varg ei olis puuhastellut muita juttuja kanssa?-)
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)