Roots ›

PJS: Puhumattakaan siitä, et roots-musa ei oo mitään kitarasoolo, tai ylipäätään soitinsoolo musaa lähtökohtaisesti. Mut Claptonin ja muiden brittiläisten -blues revival hahmojen latuja täälläkin taitaa suurin osa hiihtää.
 
Niin... jostain syystä mustien ameriikkalaisten kansanmusa-bluesista on sukeutunut alalaji joka sisältää valkoisten pippelinhiplaajien hifistelyä. Eikä siinä siis mitään vikaa ole, hyviä soittomiehiä, biisejä ja muutakin settiä sieltä on tullut. Samoin kun tuolta kansanmusasektorilta sekä mustien, että valkoisten ameriikklaisten puolelta. Mutta jeesustelu siitä, että kuinka vaikka Cläpsy tai Stray Cats on true roots-musaa on minusta aika lapsellista. Tai no... ihan yhtä lapsellista kuin Sibeliuksen nimittäminen suomalaiseksi kansanmusiikiksi.

Kas, nythän täältä on siivottu kilpailut pois. Odotan mielenkiinnolla, miten vireä keskustelu itse aiheesta, juurimusiikista, nyt sikiää.

Juzpe: Niin... jostain syystä mustien ameriikkalaisten kansanmusa-bluesista on sukeutunut alalaji joka sisältää valkoisten pippelinhiplaajien hifistelyä. Eikä siinä siis mitään vikaa ole, hyviä soittomiehiä, biisejä ja muutakin settiä sieltä on tullut. Samoin kun tuolta kansanmusasektorilta sekä mustien, että valkoisten ameriikklaisten puolelta. Mutta jeesustelu siitä, että kuinka vaikka Cläpsy tai Stray Cats on true roots-musaa on minusta aika lapsellista. Tai no... ihan yhtä lapsellista kuin Sibeliuksen nimittäminen suomalaiseksi kansanmusiikiksi.
 
Minä en voi hyväksyä bluesin määrittelemistä ainoastaan afroamerkkalaiseksi kansanmusiikiksi. Pidän jazzista varmaan niin paljon juuri siksi, koska minulle se edustaa sitä blueasin osaa joka on murtautunut kaikkinaisesta kulttuuri-imperialistisesta politikoinnista ulos ihmisten pariin ja kieltäytyy alistumasta mihinkään määrittelyihin, vaikka määrittelijänä olisi itse Klaus Järvinen ;-D niin ei edelleenkään heittäydy jazz selälleen tassut kohti taivasta, vaan yhä ilmaantuu tampereeltä joku "jahnukaiset" näyttämään persettä koko kulttuurieliitille :-D.
 
Bluesin perinteisemmällä ja populäärimmällä sektorilla olen ollut näkevinäni samanlaista kurittomuutta ja uhmakkuutta, josta suurin kiitos lankeaa nähdäkseni juurikin pritti-invaasiolle, jonka aallonharjalla oli mm. Erik Clapton (ja moni muu) mutta juurikin valkoiset bluesmuusikot jotka uudistivat koko blueasin käsitteen ja nostivat sen tavallisesta kansanmusiikista maailman musiikiksi ja koko ihmiskunnan omaisuudeksi näyttäen myös esimerrkiä suuri suomalaisille bluesin tekijöille kuten vaikkapa J Karjalaiselle tai Tuomari Nurmiolle, jotka bluesista huolimatta ovat löytäneet omaperäisen ja suomalaisen näkökulman afroamerikkalaisena kansanmusiikkina pidettyyn musiikkiin.
 
Minun mielestä minkään musiikin alistaminen minkään poliittisen "yksinoikeudeksi" on murhaan verrattava rikos sitä itse musiikkia ja kulttuuria kohtaan. Minä ensimmäisenä myönnän ja tunnustan mustien amerikkalaisten kiistattomat ansiot tämän musiikin kehityksessä ja olen kiitollinen heille tästä suurenmoisesta musiikillisesta lahjasta, mutta en tunnusta että he omiastaisivat sen.

Nythän täällä keskustelu alkaa saada jo lähes uskonnollisia piirteitä, kun aletaan perkaamaan, kuka on oikea ja kuka "väärä profeetta". Ei vaan.. kukin kulkekoon itse viitoittamaansa polkua ja kaikille lienee tilaa. Minulle blues on vähän niinkuin nainen. Rakastan naisia, mutta en voi sietää ihan kaikkia.
Henkilökohtaisesti eniten kummaksun kuitenkin ihmisiä, jotka "kuuntelevat" esim bluesia, mutta kun asiasta virittää keskustelua, niin törmää siihen, että itse asiassa "kuunnellaankin laitteita".. Onko bassossa voimaa riittävästi vai pitäisikö hankkia subbari? Onko transientit kohdallaan? Riittääkö kaapelin paksuus tai syökö johdinkapasitanssi yläpäätä... jne. Minulle riittää se sisältö ja siinäkin on valinnanvaraa. Brittiorkestereista arvostan eniten beatleksia ja sexpistolsia...

jaripat: Nythän täällä keskustelu alkaa saada jo lähes uskonnollisia piirteitä, kun aletaan perkaamaan, kuka on oikea ja kuka "väärä profeetta". Ei vaan.. kukin kulkekoon itse viitoittamaansa polkua ja kaikille lienee tilaa. Minulle blues on vähän niinkuin nainen. Rakastan naisia, mutta en voi sietää ihan kaikkia.
Henkilökohtaisesti eniten kummaksun kuitenkin ihmisiä, jotka "kuuntelevat" esim bluesia, mutta kun asiasta virittää keskustelua, niin törmää siihen, että itse asiassa "kuunnellaankin laitteita".. Onko bassossa voimaa riittävästi vai pitäisikö hankkia subbari? Onko transientit kohdallaan? Riittääkö kaapelin paksuus tai syökö johdinkapasitanssi yläpäätä... jne. Minulle riittää se sisältö ja siinäkin on valinnanvaraa. Brittiorkestereista arvostan eniten beatleksia ja sexpistolsia...
 
Minäkin tykkään eniten juuri Beatleksistä ja Sex Pistolsista :-D. Ja sun kirjoituksista, niissä on kyllä pointtia.
 
Laitteista puhutaan siksi, koska ne liittyvät läheisesti kuluttamiseen ja jokaisella elämän alueella näyttää siltä, että ihmiset hakevat elämyksiä ostamisesta ja keskustelevat siitä jostakin syystä keskustelu käy kaikkein kiivaimmin siellä missä puhutaan tavaroiden ostamisesta. Jos katsot noita kamapalstoja niin kyllä siellä nimenomaan haetaan näkökulmia kuluttamiseen. Joko niiin että halutaan jakaa tai verrata sitä tavaran omistamisesta saatavaa elämystä (kaiken maailman kamalistaukset ja "ostin taas kitarakamaa" ketjut) ja sitten jaetaan ja kysytään vinkkejä mitä voisi ostaa seuraavaksi.
 
Kaikkialla näyttää kulkevan laumoittain meitä keski-ikäisiä aika vakaavaraisia työhönsä väsyneitä miehiä joilla ei enää seiso kunnolla ja vaikka seisoisi niin ei enää hotsita, etsimässä jotakin mitä voisi ostaa. Harrastaminen on sitä, että voi kuluttaa. Osteleminen on seksuaalisen turhautumisen masinoimaa sijaistoimintaa jolla ihminen hakee tunnetta siitä, että on vielä elossa kun mikään ei oikein enää tunnu miltään.
 
Tietenkin puhun vain omasta puolestani, minä olen täällä ainoa keski-ikäinen vakaavarainen ostomaanikko, jolla ei seiso. Haluaisin uskoa että nämä ongelmat koskevat muita :-). On täällä myös oikeita muusikoita ja terveesti asioihin suhtautuvia ihmisiä.

^
Taidatpa ollakin ns. "asian ytimessä".. :-
 
En voi kieltää, etteikö tuo kuvauksesi yllä osuisi (melkein kaikilta osin!) minuunkin. En oo itte edes kehdannut noihin kamalistausketjuihin mennä, mutta kun taannoin sain hyvän kimmokkeen "vähentää arsenaalia", niin nyt huomaan, että kyllähän se "tyhjä tila taas täyttyy"...
 
Mun kohdalla se on ehkä sellasta, että jos se on taloudellisesti mahdollista - niin ostan pois ja kokeilen. Jos en tykkääkään - panen taas kiertoon, tai jos tykkään, niin jotain turhempaa saa lähteä. Ei täältä mitään mukaansa saa ja kun appiukkokin aikoinaan "heitti veivin" ja jouduttiin "sitä kamamäärää" perkaamaan ja hävittämään, tuli silloin kyllä vähän fiilis, että ei haluaisi samanlaista perkuutyötä muille itse jättää...
 
Mutta joo... kyllähän toi "ostelu" jonkun tarpeen tyydyttää..?

jaripat: Rakastan naisia, mutta en voi sietää ihan kaikkia.
 
Kauttaaltaan hieno kirjoitus, mutta tykkäsin erityisesti tuosta. Tuota mä oon yrittänyt sanoa ihmisille. Että esim. kantri ja blues kyllä aina kiinnostaa, mutta ei se oo mulle lähtökohtaisesti laadun tae, jos soittajat vonguttelevat dobrolla. Oon mä kuullut sellaistakin kantria ja bluesia, joka on saanut mut skippaamaan seuraavaan biisiin tai toiselle radioasemalle. Nämä toki ovat nyt genrejä, jolle tulee ehkä höristeltyä vähän enempi korviansa, mutta MUSIIKKIAHAN tässä aina kuunnellaan.

Demo Harrison: ............................. mutta MUSIIKKIAHAN tässä aina kuunnellaan.
 
Tämä meinaa aina unohtua kun rootsista puhutaan :-) että se on musaa ei enempää eikä vähempää :-D

Valkoisen miehen bluesrock-kisat. Diu diu.

Presidentti: Valkoisen miehen bluesrock-kisat. Diu diu.
 
Ei me suomessa oikein muuta voida kun me ollaan kaikki valkoisia ;-). Niin tai no nykyisin tietenkin on kirjavampaa, mutta suomalainen blues on vanhempaa perua ja enemmän suomalaisten punaniskojen kuin afrosuomalaisten luomus.