Aihe: Vinkki: Torilla halpaa juuri nyt.
1 2 3 4 535 36 37 38 39153 154 155 156 157
mpekkanen
15.01.2016 12:50:49
Åboensis: Juu, mulla on nimenomaan tuollainen ruusupuuotelaudalla ladattu punainen Tex Mex Strato itselläni. Oikein hyvä keppi jonka ostin aikanaan käytettynä torilta hyvinkin sopuisaan hintaan. Luulisin tuon suhteellisen edullisuuden johtuvan lähinnä siitä, että kyseessä ei ole vielä ns. "oikea" signature -malli, vaan Jimmie "ainoastaan" mainosti Tex Mex -kitaroita ja ne varsinaiset sigut tulivat sitten myöhemmin.
 
Muistelisin, että jossain lehdessä Jimmie kertoi olleensa hyvinkin innoissaan näistä omista signature kitaroistaan ja kehui kovin tuota Meksikon pajan toimintaa. Hän kuulemma halusi hyvän kitaran, johon olisi myös monilla muillakin varaa ja siksi hänen omasta mallistaan ei tehty jenkki signaturea.
Voi olla toki osaksi mainospuhettakin, mutta kyllähän jos oikeasti ajatellaan tätä asiaa blues-musiikin kannalta, niin monesti aikoinaan artistit ovat saattaneet aloittaa aika edullisillakin kitaroilla. Myös soittaneet sellaisilla, mitä ovat saaneet käsiin ja vasta kun on rahaa tullut enemmän keikkailuista on ostettu kalliimpi/parempi kitara. Toki ne soittimet ovat nykyään aivan toisissa hinnoissa, mutta ei ne silloin uutena ole näille artisteille ja muillekkaan olleet samaa hintaa kuin mitä nykyään maksaa esim.50-luvun Fenderit. Aikoinaanhan monet blues muusikot pukeutuivat pukuun ja ei sen kitaran tarvinnut olla monellekkaan aivan tajuttoman kallis tai erikseen hänelle tehty. Tässäkin on tosin poikkeuksia moneenkin suuntaan, mutta hyvin paljon on bluesia soitettu ihan silloisilla kaupasta löytyvillä ns. rivikitaroilla. Olipa kyse sitten Gibsonista, Fenderistä tai jostain muusta.
Sellainen vintage ja CS kitaroiden keräily tuli vasta paljon paljon myöhemmin koko roots osastoon. Näin ajateltuna, tuo saattaa olla ihan hyväkin ja tosi juttu mitä Jimmie kertoili.
 
Ainakin itsellä paras strato mitä olen ikinä kokeillut oli Meksikon tehtaalta lähtenyt Chris Rea malli. Enkä ole hänen mikään super faninsa, se vaan oli ihan tolkuttoman hyvä soitin. Harmittaa, ettei vaan silloin ollut rahoissaan. Nykyäänhän tuokin kitara on jo ihan keräilykeppi.
Kyllä tuolta Meksikon tehtaalta tosiaan tulee hyviä soittimia ja kyllähän näitä Jimmienkin siganatureja on monikin pitänyt varsin hyvänä.
 
Ja paras tele taitaa olla Japanilainen 400 sarjan ESP 80-luvulta, mitä itselle on käsiin sattunut. Hyviä kitaroita on kyllä ollut molempia malleja ihan Fendereissäkin ja jenkeissä tehdyissäkin malleissa, mitä olen itse omistanut.
Kuitenkin ei se kitaran hintalappu ole aina ihan kaikki kaikessa, vaan kokeilemalla voi löytää jopa itselle halvemmasta paremman. Se on ainakin minusta hyvä asia.
Åboensis
15.01.2016 13:04:05
 
 
mpekkanen: Muistelisin, että jossain lehdessä Jimmie kertoi olleensa hyvinkin innoissaan näistä omista signature kitaroistaan ja kehui kovin tuota Meksikon pajan toimintaa. Hän kuulemma halusi hyvän kitaran, johon olisi myös monilla muillakin varaa ja siksi hänen omasta mallistaan ei tehty jenkki signaturea.
 
Jimmiellä on edelleenkin ihan keikkakitaroina nimenomaan pari kappaletta noita Meksikon tehtaalta tulleita signaturekitaroita, joista yksi on relikoitu muistuttamaan herran vanhaa Thunderbirds -stratoa. Tämä käy ilmi mm. seuraavasta juutubipätkästä, jossa roudari esittelee Jimmien kalustoa: https://youtu.be/OzVLHMOe530
"I dont know who they think they are, smashing a perfectly good guitar" - John Hiatt -
mpekkanen
15.01.2016 13:20:05
Åboensis: Jimmiellä on edelleenkin ihan keikkakitaroina nimenomaan pari kappaletta noita Meksikon tehtaalta tulleita signaturekitaroita, joista yksi on relikoitu muistuttamaan herran vanhaa Thunderbirds -stratoa. Tämä käy ilmi mm. seuraavasta juutubipätkästä, jossa roudari esittelee Jimmien kalustoa: https://youtu.be/OzVLHMOe530
 
Kiitos, oli ihan mukava ja mielenkiintoinen pätkä. Tämä Jimmien Vaughan signature on muuten yksi sellaisista kitaroista jota en ole koskaan kokeillut, mutta on ollut jo pitkään suunnitelmissa ainakin kokeilla. Ei ole vaan koskaan tullut vastaan, vaikka on monessakin liikkeessä tullut vuosien aikana käytyä. Aina ovat olleet loppu...
Ei ehkä ole niin uudelle stratolle(eikä oikeastaan muillekkaan kitaroille) tarvetta, mutta voihan noita soittimia kokeilla toki muutenkin.
Siinä on vaan aina pieni riski jos sattuu hyvä soitin kohdalle :)
Shredator
15.01.2016 13:36:33
 
 
Taisi mennä se torilla pyörähtänyt Mesan Rectoverbbi aika vauhdilla (halpa kun oli)? :D
"If everyone is thinking alike, then somebody isn't thinking." Tilutusta: https://www.youtube.com/watch?v=cvKpIDCJw1o
Gary the pine
26.01.2016 13:07:54
Sanoisin että Charvelin kutonen kun on myynnissä hintaan 220e, niin kunnollakaan ei ole liikaa väliä
 
https://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=1089644
Tulin, näin, paskoin housuun.
iec
26.01.2016 14:09:04
 
 
Vanhentunut asia jo, mutta pari viikkoa sitten oli Tori.fi-palvelussa Oulussa myytävänä Gibson Sonex-180 hintaan 100 euroa. Ei ehtinyt kissaa sanoa kun tuo oli jo poistunut torilta. Ajattelin että pitääpä ruokatunnin aikana soittaa tyypille ja käydä ostamassa pois työpäivän jälkeen, mutta kun kävin sivuilla vartin päästä uudestaan oli ilmoitus jo poistettu.
 
-iec
Tieto lisää tuskaa ja turha tieto turhaa tuskaa...Ja niin päin pois...
-Kaihomieli-
26.01.2016 16:23:56
iec: Vanhentunut asia jo, mutta pari viikkoa sitten oli Tori.fi-palvelussa Oulussa myytävänä Gibson Sonex-180 hintaan 100 euroa. Ei ehtinyt kissaa sanoa kun tuo oli jo poistunut torilta. Ajattelin että pitääpä ruokatunnin aikana soittaa tyypille ja käydä ostamassa pois työpäivän jälkeen, mutta kun kävin sivuilla vartin päästä uudestaan oli ilmoitus jo poistettu.
 
-iec

 
Tää meni aivan liian nopeesti.
Itse soitin samantien kun ilmotuksen näin ja oli ehtinyt olla torilla vasta 10min.
Gary the pine
26.01.2016 17:54:28
Onneks molliolli on vierittänyt pellon reunasta lisää kiveä ja hakannut siihen nyt yhden Sonexinkin, että jos meni hyvä diili ohi niin tosta semmosen vielä saa, miinus se hyvä diili...
 
https://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=1088759
Tulin, näin, paskoin housuun.
horseface
28.01.2016 09:56:05
Eikös tämä ole aika "sought after" ja sellaisena varsin edullinen?
 
https://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=1090186
Oli miten oli, näin on!
Shredator
28.01.2016 10:05:29
 
 
horseface: Eikös tämä ole aika "sought after" ja sellaisena varsin edullinen?
 
https://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=1090186

 
Taiwanin versio? Nääh.
"If everyone is thinking alike, then somebody isn't thinking." Tilutusta: https://www.youtube.com/watch?v=cvKpIDCJw1o
ÄrGee
28.01.2016 20:04:26
Puoli-ilmainen Ibanez RGT6EX, Edge III on kyllä huono mutta minkäs teet.
https://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=1085418
Ibanez-pervo, kamarunkkari kitaristi.
heviäijä
28.01.2016 20:18:38
ÄrGee: Puoli-ilmainen Ibanez RGT6EX, Edge III on kyllä huono mutta minkäs teet.
https://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=1085418

 
Mikä tuossa huonoa on? Soittelin kiinteätallaista versiota joskus ja se ei tuntunu miltään se kitara. Tunnottoman oloinen. Voi toki olla säädöissä, vai onko krooninen ongelma noissa.
SOTKEMINEN ON KIVAA SIIHEN ASTI KUNNES PITÄÄ ALOITTAA SIIVOAMINEN!ll Wake up dead, in a plywood bed six feet from rest of your life.
ÄrGee
28.01.2016 22:03:45
heviäijä: Mikä tuossa huonoa on? Soittelin kiinteätallaista versiota joskus ja se ei tuntunu miltään se kitara. Tunnottoman oloinen. Voi toki olla säädöissä, vai onko krooninen ongelma noissa.
 
Juuri itsellä sylissä kiinteätallainen versio :P Edge III on vaikea säätää ja tunnoton, yhden kitaran olen omistanut missä oli kyseinen vempain.
 
Tukkoon lakattu ja EMG 81 ja 85 sen taitaa tehdä. Indonesialaiseksi tämä on hyvinkin jämäkkä, johtuu varmasti neck-thrusta. Säädöissä ei ole valittamista ainakaan tämän yksilön kohdalla, mutta nauhat voisi kyllä hioa. Sen verran tällä on soitettu.
 
Sitä vain ihmettelin, ettei kukaan ole napannut tuota...
Ibanez-pervo, kamarunkkari kitaristi.
Kuha
02.02.2016 20:03:08
 
 
Old Fenders never die
Gabe
02.02.2016 21:47:50
Kuha: Halpa Baja:
 
https://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=1092450&fb=1

 
Oulun lääni, joten lähetys ei onnistu. :/
ÄrGee
02.02.2016 22:07:29
Boss Metalzone 30 eurolla ei päätä huimaa, ostakaa pois :))
Ibanez-pervo, kamarunkkari kitaristi.
-Kaihomieli-
02.02.2016 22:22:03
ÄrGee: Boss Metalzone 30 eurolla ei päätä huimaa, ostakaa pois :))
 
Juum.. Joku vois ostaa nopeesti pois ni saa viikon syödä muutaki ku kynsiä. :D
RaskasMielinen
02.02.2016 23:00:15
 
 
ÄrGee: Omani myin pois neljällä kympillä jokunen vuosi sitten, eikä ole ikävä :D
 
Sama. Liian kliseinen soundi mutta jos metallimusiikin soittamiseen aikoo perehtyä enemmänkin tosissaan, niin kyllähän tuo laite kuuluu niihin aika lailla must tutustuttaviin juuri sen kliseisyytensä takia. Jos kolmella kympillä ostaa, niin veikkaan, että saa omansa takaisin sitten, kun on aika laittaa purkki taas eteenpäin seuraavalle :)
Jack of all trades - master of none
Vilpur1
02.02.2016 23:43:02
Kuha: Halpa Baja:
 
https://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=1092450&fb=1

 
Kävin tänään Äffässä ja siellä uusi Baja kustansi 999€ joten I agree!
I got myself a Cadillac But I can't afford the gasoline
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)