Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Lappis: Tässä alkaa olemaan ensimmäinen kuuntelu kummankin levyn osalta lopussa ja kyllähän tämä armoton pettymys mulle on.
 
Kannattaako mielipidettä kertoa kertakuuntelusta kun kyse Dream Theaterista...tarkoitan siis jos se oli pettymys kertakuuntelulla, mielipiteesi tulee muuttumaan kun maltat kuunnella lisää......Ekan kuuntelun jälkeen itselleni jäi vai muutama kohta mieleen, paikoin puuduttavalta kuulosti mutta nyt kun levy alkaa pikkuhiljaa tulemaan tutuksi, alkaa huomaamaan todellakin että tälle albumille voi ihan huoletta antaa hyvän arvosanan...vaikkakin kakkoslevy ei ole vielä niin tutuksi tullutkaan, ykköslevy tuntuu olevan sittenkin parempi kuin kakkoslevy vaikka se kakkoslevy raskaampi onkin.

fadetoblack_: Kannattaako mielipidettä kertoa kertakuuntelusta kun kyse Dream Theaterista...tarkoitan siis jos se oli pettymys kertakuuntelulla, mielipiteesi tulee muuttumaan kun maltat kuunnella lisää......Ekan kuuntelun jälkeen itselleni jäi vai muutama kohta mieleen, paikoin puuduttavalta kuulosti mutta nyt kun levy alkaa pikkuhiljaa tulemaan tutuksi, alkaa huomaamaan todellakin että tälle albumille voi ihan huoletta antaa hyvän arvosanan...vaikkakin kakkoslevy ei ole vielä niin tutuksi tullutkaan, ykköslevy tuntuu olevan sittenkin parempi kuin kakkoslevy vaikka se kakkoslevy raskaampi onkin.
 
Kyllä tästä saa aika hyvät hatsit ekalla rollilla. Tää on kyllä kevyintä teatteria koskaan? Ei se kaikille pure.

Mestariteoshan se: http://www.imperiumi.net/index.php?act=albums&id=16599

Uudella levyllä Petruccin soolot ovat hienoja. Ne tosin kuulostavat siltä, että Petrucci soittaisi Tony MacAlpinen säveltämiä sooloja.
 
Ilman Rudessia tuloa bändiin tätä levyä tuskin olisi tullut.
 
Kertoo jotain, että Petruccilla, Rudessilla ja Manginilla ei riitä kyvyt tehdä soolouralla elantoa.

Kontiak: Ilman Portnoyn lähtöä bändistä tätä levyä tuskin olisi tullut.
 
Tai ois voinu tulla mutta pelottaa ajatellakin minkälaista jöötiä lopputulos ois ollu.

bedlam: En kyllä silti tiedä ostanko tätä fyysisenä, tekstien lukeminen ei varmaan kuuntelukokemusta paranna.
 
Väärin, sillä nimenomaan tekstejä seuraamalla huomaa kuinka hienosti hahmojen välinen dialogi kuljettaa musiikillisia teemoja. Ei olisi ykköslevy auennut samalla tavalla jos en olisi ottanut jo toisella pyöräytyksellä tekstejä ja biisien synopsista avuksi.

Act 1 kohta kuunneltu läpi, ja lähinnä taustamusana tämä on soinut. Ei tämä ainakaan minuun vielä liiemmälti ole uponnut, vähän itseään toistavaa menoa tässä on ollut, mutta ainakin Rudess on aika hyvin pysynyt aisoissa tähän mennessä. Muutamia hienoja sooloja tähän on mahtunut, mutta mitään sellaista kunnolla päräyttävää ei ole vielä tullut vastaan. Ehkä tämä pitäisi kuunnella sohvan nurkassa keskittyen pelkästään kuunteluun, ja arvioida sitten. Kuitenkin mukavaa vaihtelua muutamaan edelliseen levyyn tämä on.
 
e: tuosta rumpalijutusta, mun mielestä Mangini on vähän liian hajuton ja mauton rumpali tähän bändiin. Hyvin se tonttinsa hoitaa, mutta ei kuitenkaan ole vielä tarjonnut liiemmälti mitään uutta tähän bändiin. Tässä vaiheessa ei enää edes jaksa odottaa mitään eriskummallisia rumpufillejä mihinkään väliin, kun on jo joutunut hyväksymään sen, että niitä ei tule. Toki Portnoyllä homma meni vähän jo "yli" monessakin kohdassa. Kuitenkin, kun kuuntelee esim. Neal Morsen levyjä joilla Portnoy soittaa, paistaa soitossa nykyään jotenkin vapautunut meininki ja niitä ihmeellisiä kikkailuja tulee aina mitä kummallisemmissa paikoissa. Vähän harmittaa kun Manginin tyyli on niin erilainen.

Tuomoo:
 
e: tuosta rumpalijutusta, mun mielestä Mangini on vähän liian hajuton ja mauton rumpali tähän bändiin. Hyvin se tonttinsa hoitaa, mutta ei kuitenkaan ole vielä tarjonnut liiemmälti mitään uutta tähän bändiin. Tässä vaiheessa ei enää edes jaksa odottaa mitään eriskummallisia rumpufillejä mihinkään väliin, kun on jo joutunut hyväksymään sen, että niitä ei tule. Toki Portnoyllä homma meni vähän jo "yli" monessakin kohdassa. Kuitenkin, kun kuuntelee esim. Neal Morsen levyjä joilla Portnoy soittaa, paistaa soitossa nykyään jotenkin vapautunut meininki ja niitä ihmeellisiä kikkailuja tulee aina mitä kummallisemmissa paikoissa. Vähän harmittaa kun Manginin tyyli on niin erilainen.
 
25 vuotta samaa filliä. Eikä ollu koskaan tylsää.

Tuomoo: Kuitenkin, kun kuuntelee esim. Neal Morsen levyjä joilla Portnoy soittaa, paistaa soitossa nykyään jotenkin vapautunut meininki ja niitä ihmeellisiä kikkailuja tulee aina mitä kummallisemmissa paikoissa. Vähän harmittaa kun Manginin tyyli on niin erilainen.
 
Jep, kyllä Flying Colorsin levyilläki kuulostaa kivoilta noi Portnoyn jutut... pääosin. Jotenki tuntuu että sen soitto on vaan alkanu vähän lipsuun. Hmm.

Ianuarius: Jep, kyllä Flying Colorsin levyilläki kuulostaa kivoilta noi Portnoyn jutut... pääosin. Jotenki tuntuu että sen soitto on vaan alkanu vähän lipsuun. Hmm.
 
Ainaki viimesimmällä oli vähän jo liikaaki sitä kikkailua ku piti joka väliin tunkee.
 
Edit: meinaan Winery Dogsia en Flying Colorsia :)

Mitä Portnoyn soittoon Winery Dogsissa tulee niin onhan sen vähän pakostikin kikkailtava kun bändissä on vain 3 hemmoa:P Muuten WD kuullostaisi vähän ACDC:ltä tjsp.
 
edit. Kommentissani saattaa olla hiven sarkasmiakin mukana joten yrittäkää ymmärtää;)... Piis & laav.

bedlam: Mulla tuli enemmän 6 Degreesin kakkoslevy tästä ykkös-CD:stä tyylillisesti mieleen.
 
Olen kuunnellut nyt vasta ton ekan CD:n kertaalleen, mutta täytyy kyllä suuresti ihmetellä että mitä bändin sävellyskynälle on tapahtunut edellisen levyn jälkeen. Tarttuvien melodioiden puute, yritys olla hevi ja Rudessin pilipalitiluttelut ovat olleet viimeisten levyjen suurin ongelma minulle ja tämä levy korjaa kaikki osa-alueet aika täydellisesti. Alkulevyllä melkein jokainen raita esittelee uuden tarttuvan teeman, Rudess on käytännössä melkein koko levyn joko taka-alalla tai sitten pianosaundissa ja heviä on vain ripauksena sopivasti siellä täällä.
 
Miinuksena liiallinen pituus ja että semmosia levyn lopetukselta tuntuvia "kliimakseja" on enemmän kuin Kuninkaan Paluussa.
 
Dorkaa kommentoida yhtään mitään kun on kuunnellut puolet levystä kerran, mutta tän perusteella tämä on ittelle helposti musiikillisesti parasta mitä bändi on tehnyt sitten Six Degrees -levyn. Pelottaa vaan kuunnella sitä kakkoslevyä, jos siellä on Rudessin pelleilyä ja hevirankistelua niin menee fiilikset pilalle.
 
Edellistä levyä kuuntelin kahdesti ja päätin että nyt saa bändin tuotokset minun osaltani jäädä, mutta onneksi tuli tsekattua.
 
Jaa. Pitäisköhän tälle nyt sitten antaa mahdollisuus? Edelliset neljä levyä eivät ole innostaneet meikää pätkääkään mutta tämän kuvailun perusteella saatoin ihan vähän kiinnostua. Ehkä pitää tsekata josko oisivat vihdoin tehneet jotain järkevää musiikin tapaista melodiaköyhän soitinmasturboinnin sijaan niinko wanhoina hyvinä aikoina.

Ennen haukuttiin että Portnoy kikkailee liikaa, nyt haukutaan kun Mangini kikkailee liian vähän.. Sama pätee bändiin yleisestikin, 2000-luvun levyt oli liian heviä, uusi levy liian kevyttä. "Uudella levyllä liian vähän sooloja" jne... Kaikkia ei näköjään voi miellyttää :D

Niinpä. DT taitaa eniten jakaa mielipiteitä Metallican ohella;)... Liikaa kikkailua tai sitten liian vähän kikkailua. Ei koskaan tarpeeksi/sopivasti;). Vaikeaa olla kaikille mieliksi...

Onko muut huomanneet tätä? Facebookissa eräs kaveri oli bongannut yhteyden ja nyt tätä ei saa päästä pois.
 
https://www.youtube.com/watch?v=WHAhZsSbxUc&t=1m27s
https://www.youtube.com/watch?v=vlQKXxm2uSk&t=0m40s
 
arppah8: Jaa. Pitäisköhän tälle nyt sitten antaa mahdollisuus? Edelliset neljä levyä eivät ole innostaneet meikää pätkääkään mutta tämän kuvailun perusteella saatoin ihan vähän kiinnostua. Ehkä pitää tsekata josko oisivat vihdoin tehneet jotain järkevää musiikin tapaista melodiaköyhän soitinmasturboinnin sijaan niinko wanhoina hyvinä aikoina.
 
Täytyy kyllä sanoa, että ekalla kuuntelulla tämä oli parempi kuin kolmannella. Mutta niin on mulla käynyt jokaisen DT-levyn kanssa jo pitkän aikaa. Silti, juuri kuuntelin ykköslevyn läpi ja edelleen pysyn mielipiteessäni että kokonaisuutena ja pelkästään musiikillisesti tää on parasta bändiltä yli 10 vuoteen. Nyt siirryn tokaa kertaa kakkoslevyn kimppuun, saas nähdä.
 
Hoksasin nyt yhden syyn miksi tästä tulee jatkuvasti 6 Degrees mieleen.
https://www.youtube.com/watch?v=0c-hMDZoxsI&t=0m43s
http://www.youtube.com/watch?v=bIsQyhfS-YI&t=2m34s

Regalis Apertura: Mitä Portnoyn soittoon Winery Dogsissa tulee niin onhan sen vähän pakostikin kikkailtava kun bändissä on vain 3 hemmoa:P Muuten WD kuullostaisi vähän ACDC:ltä tjsp.
 
The Policessa oli vain kolme hemmoa. Oliko Copelandin pakosti kikkailtava? Entä Peartin?

Ianuarius: Jep, kyllä Flying Colorsin levyilläki kuulostaa kivoilta noi Portnoyn jutut... pääosin. Jotenki tuntuu että sen soitto on vaan alkanu vähän lipsuun. Hmm.
 
Niin, sama tuonkin kanssa. Muissa projekteissa Portnoyn soitto kyllä kuulostaa pääsääntöisesti kivalta, mutta DT:ssä viimeiset levyt oli kyllä vähän mitä sattuu.

bedlam: Hoksasin nyt yhden syyn miksi tästä tulee jatkuvasti 6 Degrees mieleen.
https://www.youtube.com/watch?v=0c-hMDZoxsI&t=0m43s
http://www.youtube.com/watch?v=bIsQyhfS-YI&t=2m34s
 
Nafaryusin teema. Ei nyt ihan sama ole, mutta rytminen yhtäläisyys on.

fadetoblack_: Kannattaako mielipidettä kertoa kertakuuntelusta kun kyse Dream Theaterista...tarkoitan siis jos se oli pettymys kertakuuntelulla, mielipiteesi tulee muuttumaan kun maltat kuunnella lisää......Ekan kuuntelun jälkeen itselleni jäi vai muutama kohta mieleen, paikoin puuduttavalta kuulosti mutta nyt kun levy alkaa pikkuhiljaa tulemaan tutuksi, alkaa huomaamaan todellakin että tälle albumille voi ihan huoletta antaa hyvän arvosanan...vaikkakin kakkoslevy ei ole vielä niin tutuksi tullutkaan, ykköslevy tuntuu olevan sittenkin parempi kuin kakkoslevy vaikka se kakkoslevy raskaampi onkin.
 
Mä nyt vilpittömästi suosittelen, että keskitytään jokainen siihen, miten itse levynsä/musansa kuuntelee. Tässä on niin monta vuotta musiikin ja Theaterin kanssa pelailtu, että mä kyllä tiedän ensi kuuntelemalla, diggailenko vai en. Ei mulla ole aikaa "kuunnella paskaa hyväksi".
Scenesiä kuulin -99 ihan vahingossa silloisen frendin autossa ja ei siinä mitään useampia kuunteluita tarvittu. Erinomainen musa vie kyllä mennessään heti ilman lisäkokeiluja. Six Degreesiä aikoinaan yritin kuunnella hyväksi, ei onnistunut. myönsin tappioni ja myin levyn.
 
Mulla ei jäänyt yhtään mitään mieleen kuuntelun jälkeen tästä uudesta levystä. Moment of Betrayal levyn selkeästi parhaimpana biisinä ja älyttömästi pianoapimputtelua, akustista, LaBrien yli-imelää kuiskuttelulaulua, yleistä siirappiosastoa ja Manginin paskat saundit ja perusrumpalointi. Yhtään ainoaa kitarariffiä en muista. Kitarariffit, rumpufillit, rytmittelyt, överiksi vedetty kikkailu. Asiat, mistä mä diggailen ja mitä tällä levyllä ei ole.
Jos nyt sovittaisiin, että tämä levy oli mun kohdalla tässä? Ei kait sen muilta pitäisi pois olla.
 
NP: The Winery Dogs
 
Portnoyn saundi edelleen toimii.