Aihe: Basso leuan alla vai munissa ?
1 2
willie
21.12.2015 23:18:00
Katselin jokin aika sitten YouTubesta varsin mainiota puolalaista 80-luvun jaskaa ja siinä basistilla oli instumentti aivan leuan alla. Ergonomisesti se näytti kaikkea muuta kuin järkevältä.
 
Entäs sitten se basson roikotus munissa handut suorana ? Onko basson ja leuan välinen suhde riiippuvainen soitettavan musiikin tyylistä ?
 
Eller hur ?
jukkajylli
21.12.2015 23:28:21
Eihän basso sepaluksen kohdalla ole vielä kovin matalalla. Basso polvissa alkaa olemaan.
Stidi alla.
Vessajono
21.12.2015 23:33:18
Olen sanonut tämän ennenkin ja sanon sen uudestaan: kun päältä tai alta pystyy vilauttamaan mulkkua niin silloin on hyvä.
Dr. Funkenstein: Hattu nousee kyllä teille, jonkunhan ne on ne rahat otettava pois. Nobelaneria ja pitkää ikää sinne. reaper666: ei kauhean vakuuttavaa, että tarvii noin monta kokemusta ennen kuin tajuaa tunkea cheddaria perseeseen.
Funkånaut
21.12.2015 23:34:07
 
 
Vessajono: Olen sanonut tämän ennenkin ja sanon sen uudestaan: kun päältä tai alta pystyy vilauttamaan mulkkua niin silloin on hyvä.
 
Näin ommarjat.
"Kyläkauppias saisi kyllä tarjota minulle hampurilaispihvin kiitokseksi tästä."
deetaili
22.12.2015 05:28:50
Itse tykkään nykyään säätää hihnan niin, että se ei kiristä/roiku kun basso on sylissä istualtaan soitellessa. Näin saa pidettyä saman soittotuntuman asennosta riippumatta (ja vilauteltua peenistä basson alapuolelta, mikä aiemmissa viesteissä oli todettu oleelliseksi)
I used to be a guitarist like you but then I took a bass in the knee
EP
22.12.2015 09:49:13
Mulle on jääny mieleen ruotsinlaivalla vuosikymmeniä sitten eräs ruotsalainen bändi jonka basistin hihna tuli haarojen välistä olkapäälle ja basso siis lähes pystyasennossa.
hallu
22.12.2015 21:31:07
Jos se svengaa, niin ihan sama missä pitää. Itse kylläkin tykkään pitää kitaraa ja bassoa juurikin niin, että hihnan kanssa on istuessa ja seistessa sama soittotuntuma ja kitara aina hihnan varassa.
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka
jukkajylli
22.12.2015 22:23:36
Mä en yleensä käytä bassossa sträppiä jos istun. Siinähän se pysyy polvella ilmankin. No flying vee ei varmaan pysy.
Stidi alla.
Basista
24.12.2015 23:50:26 (muokattu 25.12.2015 19:20:08)
Kyllä se munissa roikkuu. On jotenkin tutun ja turvallisen oloista räplätä sieltä.
Thefish
25.12.2015 13:07:07
Kunhan se on ergonomisesti oikein ettei pääse syntymään turhia lihasjännitystiloja. Mä tykkään pitää sitä niin että asento on sama sekä istuma- että seisoma-asennossa.
"This motherfucker can play AND dance!" - Paul Jackson
Keny
27.12.2015 12:09:22
Thefish: Kunhan se on ergonomisesti oikein ettei pääse syntymään turhia lihasjännitystiloja. Mä tykkään pitää sitä niin että asento on sama sekä istuma- että seisoma-asennossa.
 
Komppaan täysin tota.Vaikka nää on usein huumorijuttuja niin kuitenkin se asento just ettei tuu noit jännityksiä.Näist on tääl väännetty aina et kun on niin rok roikottaa sitä polvissa ja millon mitäkin.Jos tylii on tärkein niin paskaks vaan kädet....sama se.Mut joo ja hihnaa tietyissä bassoissa myös istuen.
Blow wind blow, where ever you may go... - Tom Waits
kojones
29.12.2015 12:35:34
Tykkään pitää oikeaa kättä suorana, eli munissa. Siitä jos vähän nostaa ylös on ranne luonnottomassa kulmassa ja jumissa alta aikayksikön.
jperala
29.12.2015 12:37:04
Mulla on siinä välissä, ei munissa eikä leuan alla. Siinä läskimahan kohdilla.
Yamaha TRBX504
okabass
29.12.2015 12:57:49 (muokattu 29.12.2015 12:58:35)
Minä pidän laukussa, niin ei tuu nikamat ja saranat kipeiks eikä kukaan pääse vit**ilemaan vääristä passoäänistä.
willie
30.12.2015 20:30:23
jperala: Mulla on siinä välissä, ei munissa eikä leuan alla. Siinä läskimahan kohdilla.
 
Samalla korkeudella itsellänikin.
 
Kiitos myös JukkaPenalle mielenkiintoisesta kirjoituksesta.
jukkajylli
30.12.2015 22:00:53
Semmoinen vanhanaikainen lyhyehkö sträppi niin pitkäksi vedettynä kun sen saa, on mulle tyypillinen säätö. Aika usein annan sträpin olla niin kuin se sattuu olemaan.
Stidi alla.
okabass
31.12.2015 16:12:43
jukkajylli: Semmoinen vanhanaikainen lyhyehkö sträppi niin pitkäksi vedettynä kun sen saa, on mulle tyypillinen säätö. Aika usein annan sträpin olla niin kuin se sattuu olemaan.
 
Mikä on "sträppi"? Joku uusi lintulaji? ;)
Dropped C
31.12.2015 16:29:26 (muokattu 31.12.2015 16:32:11)
Tsööts of Misery ja Tatsu Mikami näyttää mallia:
 
www.brooklynvegan.com/img/music/marylanddeathfest/2012/day4/87.jpg
 
Livenäkin nähnyt. Kovasti ihmettelen että se soitto noin sujuu. Tää kundi muistaakkeni vielä kiipeili lavarakenteissa.
kojones
31.12.2015 17:26:22
Dropped C: Tsööts of Misery ja Tatsu Mikami näyttää mallia:
 
www.brooklynvegan.com/img/music/marylanddeathfest/2012/day4/87.jpg
 
Livenäkin nähnyt. Kovasti ihmettelen että se soitto noin sujuu. Tää kundi muistaakkeni vielä kiipeili lavarakenteissa.

 
Juu, käsittämättömän alhaalta vetää kyllä. Ei se mun näkemillä keikoilla kyllä ehkä ihan noin alhaalla kuitenkaan ollu :D
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)