Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Dødheimsgard - A Umbra Omega
Hämmentävä teos jossa osat pääosin nopeasti vilistävät ohi niihin koskaan palaamatta. Tämän takia on hyvin vaikea hahmottaa kappaleita, mutta toisaalta tosi kiinnostava kokonaisuus.
 
Öxxö Xööx - Nämïdäë
Jokin tässä vetoaa. Vokaalit toimii ja tunnetta riittää.
 
Mglaa pitäisi kuunnella, kun on jostain syystä unohtunut.

Olin varma Melioran ilmestyessä, että se on minunkin mielestä vuoden levy, mutta alkuinnostuksen jälkeen tuli niin totaalinen kyllästyminen vain 3-4 kuuntelukerran jälkeen, että en voi sitä listoille nostaa ollenkaan. Ehkä jämäpisteille, mutta tuskinpa, kun en jaksanut kuunnella n. 3kk tauonkaan jälkeen. Moni sanoo, että eka kuuntelukerta kertoo, onko se paskaa vai ei. Enpä henkilökohtaisesti voisi enempää eri mieltä tästä asiasta olla kuin olen.

Ahab - The Boats of the Glen Carrig.
 
Enpä tiiä olenko kokonaisia "raskaan musiikin" levyjä tänä vuonna niin montaa kuunnellut. Seurannut toki kaikenlaista. Tästä levystä täytyy sanoa, että soundit, dynamiikka, sovitukset on kohillaan. Täytyy vain kuunnella siten, että kaikki tapahtuu hitusen hitaammassa ympäristössä. Daniel Drosten laulu on puhtaissa osissa hieman kuivakka, kuoromaisen monotoninen, mutta örinäkohdissa Cthulhumaisen puhutteleva musiikin ja tekstien mielikuvia luovassa merenkäynnissä. Levy jonka jotkut kohdat pakottavat kääntämään nupit kaakkoon. Tuuli käy pohjoisesta! :)

Strumbali: Ahab - The Boats of the Glen Carrig.
 
Enpä tiiä olenko kokonaisia "raskaan musiikin" levyjä tänä vuonna niin montaa kuunnellut. Seurannut toki kaikenlaista. Tästä levystä täytyy sanoa, että soundit, dynamiikka, sovitukset on kohillaan. Täytyy vain kuunnella siten, että kaikki tapahtuu hitusen hitaammassa ympäristössä. Daniel Drosten laulu on puhtaissa osissa hieman kuivakka, kuoromaisen monotoninen, mutta örinäkohdissa Cthulhumaisen puhutteleva musiikin ja tekstien mielikuvia luovassa merenkäynnissä. Levy jonka jotkut kohdat pakottavat kääntämään nupit kaakkoon. Tuuli käy pohjoisesta! :)
 
Tää levy ja koko bändi vain kasvaa levy levyltä. Jo edellinen levy oli timanttia, mutta tässä levyssä mentiin vielä pidemmälle. Todella mahtava levy. Hieno tunnelma, hyvä soundi ja ennen kaikkea musiikki elää! Ei voi olla liikaa olla hehkuttamatta. Tämä, Nilen ja Melecheshin levyt ittelläni top-3 tänä vuonna.

Tässä listaa aikalailla sen perusteella mitkä levyt ovat eniten soittimesa viihtyneet:
 
SHAPE OF DESPAIR - Monotony Fields
- Ehkäpä se vuoden kirkkain timantti. Loistavuutta alusta loppuun. Pelastaa päivän jos toisenkin.
 
SWALLOW THE SUN - Songs From The North I, II, III
- Mitäpä tähän, kunnianhimoinen upea kokonaisuus. Tämmönen pläjäys ilman suurempia heikkoja lenkkejä, aika teko äijiltä. III rieska soinut näistä eniten. II hiljattain myös tiheemmin.
Oli taannoisella Puolan reissulla ihan selkeä reissumusalevy. Josta pääsemmekin seuraavaan...
 
MGLA - Exercises In Futiliy
- Jatkaa samalla korkealla tasolla kuin edeltäjäkin. V biisi, huh! Pitäsi nähä livenä tulevalla Turun saatanallisella keikalla.
 
AMORPHIS - Under The Red Cloud
- Innostu Amorphiksesta taas uuvelleen tämän ja kirjan myötä. Hyvissä uomissa on tästä jatkaa.
 
MY DYING BRIDE - Feel The Misery
- Vieläki vituttaa ku missas keikan! Prkl.

Hmm, vaikeahan näitä on listailla. Pistän nyt kuitenkin jonkinlaisen kolmen kärjen.
 
1: Swallow the sun- Songs From the North I, II, III.
Kaippa tämä nousi itselleni parahaaksi levyksi vuodelle 2015. Jonkun aikaa kesti päästä sisään, mutta oikeastaan ilmestymisestään saakka on ollut jatkuvassa soitossa ja kestänyt sen hyvin. En osaa sanoa, mikä noista levyistä nyt paras olisi. Ehkä eka. Tai kolmas.
Yksittäistä suosikkikappaletta on tältä kokonaisuudelta vaikea löytää, ehkä Empires Of Loneliness
 
2: Ghost- Meliora.
Kyllä tää nyt vaan toimii vaikka olin aluksi todella nihkein asentein ghostia kohtaan. Hyvä kokonaisuus, jonka jaksaa kyllä kuunnella aina uudestaan ja uudestaan. Ilosaarirockin keikka juuri levyn ilmestymisen kynnyksellä boostasi aika kovaa tämän levyn vastsaanottoa itselläni.
Cirice on yksi suosikkikappaleita kautta aikain, selkeästi levyn kohokohta minulle.
 
3: For the imperium- Titans fall.
Vähän tynkälevyhän tämä on... Musiikkikin mennyt mielestäni huonompaan suuntaan tällä uudella levyllä, mutta kyllä tämä silti aivan koko kevään soi soittimessa.
Scripter on yksittäisenä kappaleena tämän vuoden suosikki (Ghostin Ciricen rinnalla), nostakoon se nyt tämän levyn kolmen kärkeen.
 
+ maininta Diablon Silver Horizonille. Soundimaailma oli jotenkin kuivahko ja Rainerin laulut eivät vanhassa loistossaan, mutta kelpo lätty silti ja mukavahan se oli saada uutta Diabloa vuosien jälkeen.
Monia hyviä biisejä. Varsinkin aloitus- ja lopetusraidat. Sanotaan suosikiksi The Call.

"viiden pennin prototype-asennemelodödis" soinut täällä jatkuvalla syötöllä ilmestymisestään lähtien aina, kun sali on kutsunut.
Ensimmäinen pyöräytys meni ihmetellessä, mutta jotain omaa korvaa miellyttävää sieltä tuli alitajuisesti bongattua, kun seuraavalla kerralla kiekko kuulostikin erinomaiselta.
 
Rainerin vokaaleista sen verran, että juuri vokaalit erottavat tämän levyn(ja koko orkesterin) kaikista muista yrittäjistä niin kotimaassa kuin maailmalla.
Käsittämättömän hienoa ulosantia.
Murinaa melodisesti? Kyllä se on mahdollista. Tietenkin jos haluaa vain monotonista huutamista, siinä mielessä Rainerin vokaalit ovat menneet taaksepäin. Ihan musikaalisesta lähtökohdasta ajateltuna mies on kehittynyt valovuosia edellisestä levystä. Saundit ovat järisyttävän hyvät ja luomut, mutta helppo ymmärtää, jos ne eivät nuoremmille aukea luontaisuudessaan ja Diablon edellisten levyjen saundit tietäen. Rummut varsinkin soivat upeasti. Ainoa pieni miinus basson pienuudesta.
 
Muutosta on tapahtunut ja nimenomaan hyvään suuntaan. Konsepti koko levyllä on mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava. Nykybändeistä 99% kirjoittaa pelkkää huttua. Harva uskaltaa haastaa itseään myöskään lyyrisellä saralla. Diablo tekee sitäkin ja sekin menee nappiin.
 
Viimeinen plussa vielä siitä, että Diablo kyllä on muokannut vaikutteensa selkeäksi omaksi jutuksensa. Erittäin itselleen kuulostava orkesteri eikä vähiten Rainerin vokaalien ja "kuulan" melodiatajun takia.
 
Symphony X:n uusinta myös tullut jonkinverran kuunneltua eli se on sitten se tämän vuoden kakkonen

Strumbali: Ahab - The Boats of the Glen Carrig.
 
Enpä tiiä olenko kokonaisia "raskaan musiikin" levyjä tänä vuonna niin montaa kuunnellut. Seurannut toki kaikenlaista. Tästä levystä täytyy sanoa, että soundit, dynamiikka, sovitukset on kohillaan. Täytyy vain kuunnella siten, että kaikki tapahtuu hitusen hitaammassa ympäristössä. Daniel Drosten laulu on puhtaissa osissa hieman kuivakka, kuoromaisen monotoninen, mutta örinäkohdissa Cthulhumaisen puhutteleva musiikin ja tekstien mielikuvia luovassa merenkäynnissä. Levy jonka jotkut kohdat pakottavat kääntämään nupit kaakkoon. Tuuli käy pohjoisesta! :)
 
Ohhoh, tämähän vaikuttaa lupaavalta tuttavuudelta. Ei tule enää niin hirveästi metallia kuunneltua/seurattua, mutta tämä täytynee hankkia!

Osmo: Ohhoh, tämähän vaikuttaa lupaavalta tuttavuudelta. Ei tule enää niin hirveästi metallia kuunneltua/seurattua, mutta tämä täytynee hankkia!
 
Et tule pettymään! Tuota edeltävä levy The Giant kannattaa hommata myös.

santakasa: Et tule pettymään! Tuota edeltävä levy The Giant kannattaa hommata myös.
 
Joo testasin vähän spotifysta ja kyllähän toi vaikuttaa kiinnostavimmalta tuttavuudelta hetkeen! Kuuntelinpa sen jälkeen vähän Ghostin Melioraa ja tuntui tuon jälkeen niin löysältä läpsyttelyltä ettei pystynyt.

Kyllä itseäni vaan tuo Mokoman Elävien Kirjoihin jaksaa ilahduttaa. Ympäri vuoden ollut kuuntelussa säännöllisesti.

Tässä rehellisesti ne levyt joista olen nauttinut eniten tänä vuonna.
 
Helloween - My God Given Right
 
Mielestäni helvetin kova levy. Alkuun oli ehkä hieman hämmentävä, mutta kasvoi mielettömästi ja sisältää yllättäviä ja oivaltavia biisejä. Jaksan edelleen luukuttaa. En ihan ymmärrä, miksi tämä Deriksen vetämä Helloween saa niin paljon kritiikkiä. Omasta mielestäni olisi täydellinen bändi, kunhan jättäisi ne Kisken ajan biisit keikoilta pois.
 
Lamb Of God - Sturm Und Drang
 
Edellinen levy jätti kylmäksi, mutta tästä nautin ja nautin edelleen. Tykkään mielettömästi. Riffittely on erittäin mukavaa ja varsinkin biisi 512 on todella hieno.
 
Apocalyptica - Shadowmaker
 
En ole koskaan tykännyt tästä bändistä, mutta kiitos Spotifyn ja jonkin kuulemani random kappaleen, otin kuunteluun. Todella hieno levy. Mielestäni mukavaa progressiivista rockia hienoilla sävelmillä ja hyvällä laulajalla. Hakkaa Melioran etenkin kestävyydellään. Miksi vertaan Melioraan, niin mielestäni mennään aika samoilla linjoilla sävellyksellisesti. Meliora otti otteeseensa tiukemmin, mutta se ote oli kuin pienen lapsen, joka ei pitänyt. Tämä sen sijaan pitää otteessaan.
 
Iron Maiden - Book Of Souls
 
Palstan kovimmat kriitikot tykkäävät aina haukkua näitä vanhoja jättiläisiä, mutta itse nautin tästä levystä. Ei Maidenin paras levy edes 2000-luvulla, mutta erittäin kiinnostava kokonaisuus. Välillä mennään toki aidan ali, mutta yli 100 minuuttiin mahtuu paljon hienoja kohtia ja biisejä. Ei mitään pikaruokaa, vaan vaatii paneutumista ja perehtymistä. Kestää kuuntelua ainakin täällä. Jos jotakin toivoisin, niin kyllähän nämä voisivat jo jättää sen livenä studiossa soittelun ja hioa taas biisit viimeisen päälle. Se olisi kivaa vaihtelua.
 
Stratovarius - Eternal
 
Mielestäni paras levykokonaisuus Stratoilta uudella aikakaudella. Tykkäsin todella paljon ja tykkään edelleen. Hienoja ja tarttuvia biisejä.
 
Amorphikselle myös erikoismaininta parhaasta levystä Joutsenen aikana, mutta levykokonaisuus jättää edelleen kylmäksi ja Joutsenen ääni ei oikein miellytä. Helvetin kova se Death Of a King. Yksittäisenä biisinä vuoden kovimpia.

Ihan on ollut ok levyvuosi raskaamman musiikin rintamalla, mutta vuoden ehdoton helmi on Ghostin uutukainen.

blessed: Ihan on ollut ok levyvuosi raskaamman musiikin rintamalla, mutta vuoden ehdoton helmi on Ghostin uutukainen.
 
Nopeasti selattuna tämä thread läpi. Niin vuoden paras levy on GHOSTIN levy.
 
:D Näin se maailma muuttuu. Aikaisemminhan se oli Slipknot, Rage Against The Machine tai Red Hot Chili Peppers.

Ghost on kyllä kova. Nerokas yhdistelmä 70-luvun okkultismia hyvillä melodioilla.
 
Kaveri kuitenkin vinkkas Enslaved-tuotoksen "In Times". Yllätti takavasemmalta, tosi vahvaa tavaraa, ylivoimaisesti kovinta koko vuotena näille tylsille korville. Vaikea kategoriaa laittaa, mutta tuosta voi aloitella:
https://www.youtube.com/watch?v=XhbqvYzvxhY

Angra Mainyu: Nopeasti selattuna tämä thread läpi. Niin vuoden paras levy on GHOSTIN levy.
 
:D Näin se maailma muuttuu. Aikaisemminhan se oli Slipknot, Rage Against The Machine tai Red Hot Chili Peppers.
 
Paras raskaan musiikin levy ei ole raskas ja kuumin puheenaihe tällä foorumilla on Metallica. Tervetuloa muusikoiden.nettiin.

Paljon tuli hyviä levyjä tänä vuonna ,mutta raskaan musiikin top 3 menee kokonaan doomille:
 
1. Ahab - The Boats of The Glen Carrig
Progesävyjä ja raskasta doomia poikkeuksellisen omaperäiseen tyyliin esitettynä. Ei vaikea valinta parhaaksi.
 
2. Shape of Despair - Monotony Fields
Angels of Distress oli aikoinaan todella kova funeral doom-julkaisu ja 11 vuoden hiljaiselon jälkeen tämä Monotony Fields maistuu ainakin yhtä hyvälle.
 
3. Swallow The Sun - Songs From The North
Maailman ensimmäinen kuulemani tripla-albumi jos kokoelmia tjms. ei lasketa. Kaikki osat toimivat lähes täydellisesti tuoden uusia puolia esiin Swallow the Sunista. Bändin parhaimpia julkaisuja.
 
Murska-arvioiden virallinen top30 perusteluineen, jos ketä kiinnostaa:
http://murska-arviot.blogspot.com/2015/12/vuoden-levy-2015.html

Trallallaa.
 
1. DHG: A Umbra Omega
 
Tätä levyä oli odotettu vuosia. Vicotnik ehti kahdeksan vuoden aikana ymmärtääkseni tekemään parinkin levyn verran materiaalia mutta hylkäsi kaiken koska ei ollut täysin tyytyväinen. Sinänsä harmillista että uskon kaiken senkin olleen varmasti relevanttia tavaraa mutta kun tämä levy on sellainen kuin on niin sillä ei oikeastaan ole mitään merkitystä. Ja millainen levy on sitten kyseessä? No, sellainen että eihän tällaista vastaavaa ole, lähimpänä on ollut ehkä Vicotnik itse Ved Buens Endessä ja siitäkin on jo 20 vuotta aikaa. Ja A Umbra Omega on myös paljon enemmän.
 
A Umbra Omegalla ei ole rajoja. Intro + 5 biisiä, kestoa 67 minuuttia. Kappaleet ovat todellisia järkäleitä joiden sisällä tapahtuu paljon eikä niillä ole juuri tekemistä minkäänlaisten kappalerakenteiden tai muidenkaan sääntöjen kanssa. Eläväiset rummut, uskomattoman hienoja sävelkulkuja punovat kitarat ja niiden välissä ja monesti omaa elämäänsä elävät bassokuviot sekä lukemattomat muut soittimet luovat tunnelman jossa on jotain totaalisen perustavanlaista väärää. Tämän toismaailmallisen ja vinoutuneen pohjan päällä on Aldrahn.
 
Aldrahnin tulkinta hakee täysin vertaistaan. Monipuolinen, suorastaan mielipuolisen sairas ja erittäin vakuuttava tulkinta kutoo kokonaisuuden yhteen tavalla jota ei ole ennen kuultu. Mies eläytyy kryptisiin teksteihin niin että jokaisella fraasilla, sanalla ja äänteellä on oma tarkoituksensa.
 
Täysin totaalisen uniikki levy jolle mikään muu kuin sen oma olemassaolo ei anna sen ansaitsemaa kunniaa ja arvoa. Aivan kuten juuri se mitä se itse edustaakin.
 
2. Arcturus: Arcturian
 
Sitä luuli ettei Arcturus enää tee uutta levyä enää koskaan. Onneksi tekivät sillä Arcturian on monimuotoisuudessaan hyvin lähelle parasta mitä Arcturus on tehnyt.
Levyn biisien välillä on varianssia hyvinkin paljon mutta siitä huolimatta jokaisesta kappaleesta huokuu bändille ominainen henki lävitse. On konepohjaista, hitaasta tanssittavaan vaihtelevaa mutta silti hyvin synkkäsävyisenä pysyvää tunnelmointia, avaruuden mittaamattomuuden saavuttavia eeppisiä sfäärejä ja raakaa rutistusta sekä kaikkea muuta siltä väliltä ja sen ulkopuolelta.Ja kyllä, Simenin vokaalit ovat monipuolisemmat ja paremmat kuin koskaan ja kantavat häiriöttä levyn alusta loppuun.
 
Erinomaisuudelle on lähestulkoon mahdottoman vaikeaa löytää edes sopivia sanoja. Tämä on parhaita levyjä mitä on tullut ties kuinka pitkään aikaan, mestariteos jonka sisällössä ei juuri rajoja ole eksymättä omasta viitekehyksestään yhtään mihinkään.
 
3. Moonspell: Extinct
 
Kuten moni myöhemmin tällä listalla mainittava orkesteri, myös Moonspell oli alisuoriutunut edellisellä levyllään. Extinct sisältää kauniita ja surullisia kappaleita ihmiskunnan ja maapallon elämän tuhosta.
 
Fernando Ribeiro tulkitsee näitä apokalyptisia tekstejään vahvasti eläytyen tulkinnan vaihdellessa kuiskailusta räkäiseen rähinään. Riffit, melodiat ja synamatot soljuvat täydellisesti eikä biiseissä tai koko levyssä ole kertakaikkiaan mitään liikaa tai liian vähän.
 
Levystä voisi jaaritella pitkät tovit mutta tyydytään toteamaan että tämä on Moonspellin pitkässä ja vakuuttavassa albumikatalogissa vähintään kärkisijojen tuntumassa. Vahva kokonaisuus joka kestää kuuntelua yhä uudelleen ja uudelleen.
 
4. CMX: Mesmeria (myös vuoden paras kotimainen julkaisu)
 
Jälleen parin hyvän/ok -levyn jälkeen CMX:ltä tulee loistava levy. Biisit ovat tarttuvia sekä polveilevia ja sanoitukset ovat täynnä mystiikkaa ja esoteerisia viittauksia. Tavallaan voisi todeta että Mesmeria on jonkinlainen risteymä useampaa CMX-levyä ja se on monin tavoin hyvin läheistä sukua Aion-levylle.
 
Mesmeria on musiikillisesti kohtuullisen riisuttua ja siinä on keskitytty olennaiseen unohtamatta kuitenkaan bändille ominaisia ratkaisuja. Samaan tapaan myös tekstit ovat jossain määrin selkeämpiä mutta kuitenkin yhtä kryptisen monitulkintaisia kuin ennenkin. Levy kasvaa kuuntelijan päälle, biisit takertuvat sisuksiin syvemmälle ja syvemmälle ja kuuntelukertojen myötä teksteistä ja sävelkuluista tuntee löytävänsä paljon kuuntelijalle omakohtaista sisältöä.
 
Mesmeria on hyvin lähellä täydellisyyttä. Jokainen kappale toimii sellaisenaan loistavana timanttina yksittäin ja levy on kokonaisuutena erinomaisesti rakennettu. Se soljuu kappaleesta toiseen sujuvasti ja levyllä on riittävästi vaihtelua. Tekstit ovat niin korkeaa tasoa kuin ehkä suomen parhaalta tekstittäjältä voisi ylipäänsä odottaakaan.
 
5. Napalm Death: Apex Predator - Easy Meat
 
Todella intensiivinen, tekninen, brutaali, vihainen ja virheetön sekä samalla bändin kolmen parhaan levyn joukossa ellei jopa paras. Ottaen huomioon että bändillä on noin 35 vuotta ikää ja jäsenetkin viisissäkymmenissä niin voisi tämän sanoa olevan jopa poikkeuksellista.
 
Levyn biisit osuvat sopivan ajankohtaisesti arkipäivään joka puolella teemojen ollessa mm. jokapäiväisen riiston kritisointia mikä lämmittää sisälläni asuvan korporaatioylivaltaa ja jatkuvan kasvun taloutta vihaavan pienen umpivasemmistolaisen roihuavaa liekkiä.
 
Levyn parhaimmistoa on vaikea eritellä sillä kompleksinen ja dynaaminen raasto on niin tasaisen vahvaa mutta parhaimpina iskuina suoraan päin naamaa toimii esimerkiksi erinomaisella videolla varustettu Smash a Single Digit, How the Years Condemn, Beyond the Pale, Dear Slum Landlord...melkein biisi kuin biisi.
 
6. Marduk - Frontschwein
Levy jatkaa Mardukin noin 15 vuotta jatkunutta todella korkeaa tasoa. Ei yhtään heikkoa biisiä vaan tasaista vääntöä alusta loppuun. Mortuusin monipuolinen vokaalityöskentely on yhä kaikkein korkeinta eliittiä.
 
7. Paradise Lost: The Plague Within
Suunta oli ollut jo vuosia kohti rankempaa ilmaisua ja oli vain ajan kysymys koska sieltä tulee levyllisen verran doom/deathia. Nyt tuli ja lopputulos on raskainta Paradise Lostia yli 20 vuoteen. Pari täytebiisiä oli eksynyt sekaan mikä vähän syö kokonaisuutta.
 
8. Secrets of the Moon - Sun
Musiikillinen muutos aiempaan on ollut kohtuullisen suuri mutta tunnelma ja sisältö ei ole muuttunut mihinkään. Tarttuvaa ja sysimustaa metallia jos edes metalliksi voi enää kutsuakaan. Kuuntelua vasta vähän takana, olisi voinut yltää top5:n ajan kanssa.
 
9. Mgla - Exercise in Futility.
Tyly ja synkkä albumi joka on Mglan ensimmäinen täysosuma. Kuten Mardukin uusimman kohdalla, ei tälläkään ole yhtään heikkoa biisiä ja joukossa pari vuoden parhaimmistoa tavoittelevaa biisiä.
 
10. My Dying Bride - Feel the Misery
Levyä kuunnellessa tulee mieleen MDB:n kulta-ajat. Parin heikomman kokonaisuuden jälkeen bändi on suoltanut tasaisen varmaa ja helposti tunnistettavissa olevaa doom/deathiaan eikä tämäkään levy ole poikkeus.
 
Ja näin loppuun on todettava että ikävästi on jäänyt Enslavedin viimeisin levy lähestulkoon kokonaan kuuntelutta vaikka kyseessä on pitkäaikainen suosikkini.

Ghost - Meliora
Cain's Offering - Stormcrow
Stratovarius - Eternal