Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Swallow the Sun ei ole mielestäni tehnyt tähän mennessä yhtään heikkoa kiekkoa, mutta on myönnettävä, että suhtauduin tähän siitä huolimatta pienellä skeptisyydellä, sillä triplalevy kuulosti ajatuksena melkoiselta riskiltä. Nyt olen ehtinyt pari kertaa kuunnella koko teoksen läpi, ja päällimäisenä ajatuksena on tyytyväisyys siihen, että bändi on lähtenyt kevyemmille linjoille. Luin Imperiumin haastattelusta (http://www.imperiumi.net/index.php?act=interviews&id=1973), että Kotamäki on itse jopa kyllästynyt örinälauluun, ja olen kyllä sitä mieltä, että tällä hetkellä hänen puhtaat vokaalinsa kuulostavat tuhat kertaa paremmilta kuin harsh vocals -osastonsa.
 
Elikkäs mielestäni ykköskiekonkin parhaita juttuja ovat juurikin nimenomaan kliinit laulut. Oli tosiaan mukava huomata, että StS on vienyt myös tätä "perus"ulosantiaan kevyempään suuntaan, sillä se selvästi toimii bändille. Toivon, että kehitys pysyy tällaisena jatkossakin! Opeth vaipui läpsyttelemään keskivertoa 70-luvun progepastissia jätettyään hevihommat vähemmälle, mutta vaikuttaisi siltä, että Swallow the Sun kykenisi hoitamaan muutoksen tyylikkäästi. Esimerkiksi Rooms and Shadowsin kertosäkeen laulumelodiat ovat huikeaa kuunneltavaa.
 
Myös tuota kliiniä fiilistelylevyä leimaa luonnollisesti tunnelmalliset melodiat ja Kotamäen kuulas ääni. Toimii varsin hyvin, VAIKKAKIN on mainittava, että koko eepoksen nimibiisin kertsi kuulostaa lauluäänen, -melodian ja suomenkielisten lyriikoiden yhteisvaikutuksesta siltä kuin se olisi suoraan joltain Essi Wuorelan joululevyltä. Itselleni "hieman" hienosti rakennettua tunnelmaa rikkova mielleyhtymä. No, eipä kai sillä niin väliä, muillehan tuo on arvioiden perusteella vaikuttanut maistuvan. Samaan syssyyn on vielä viitattava tuohon Imperiumin haastatteluun sen verran, että en allekirjoita lainkaan Kotamäen väitettä siitä, että englanniksi voisi laulaa korneja juttuja kuulostamatta kornilta verrattuna suomenkielisiin lyriikoihin. Väitän sen johtuvan lähinnä siitä, että kyseessä ei ole kirjoittajan äidinkieli. Natiiville englannin puhujalle moiset raapustelut saattavat kuulostaa yksinomaan naurettaville. Ja vähän ehkä muillekin.
 
Kolmoskiekko jyrää paikoitellen erittäinkin hyvin. Silti, vaikka levy massiivista ja raskassoutuista toki välillä onkin, ei tämän kohdalla ihan varauksetta voida mielestäni puhua täysverisestä funeral doom -teoksesta. "Genreuskovaisuudelle pyh", saattaisi joku sanoa. Minä sanon, että juuh, ehkä niinkin, mutta jos mainostetaan, että nyt tehdään funeral doom -levy, niin sitten sitä kyllä odottaa puhdasta funeral doomia! No, nillittäminen sikseen, kyllähän tämä jyrinä maistuu. Vaikkapa Empires of Lonelinessin puheosuudet aiheuttivat jo toisella kuuntelulla kylmät väreet.
 
Tulihan tuossa nyt hieman ruikutettuakin, mutta kokonaisuudessaan vaikuttaa teos päätyvän ehdottomasti plussan puolelle! Aika ja kuuntelukerrat näyttävät, mihin tämä pläjäys lopulta sijoittuu yhtyeen katalogissa, mutta voin sanoa tässä vaiheessa olevani jopa positiivisesti yllättynyt. Massiivinen teos, jonka kuuntelee kestostaan huolimatta mielellään ihan putkeenkin.