Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Sergei Fallinen: Tottahan tuokin, mutta ei silti tule mieleen yhtäkään bändiä, jonka musiikin taso olisi ikinä missään tai koskaan latistunut yhtä alas kuin missä Dream Theater on tällä hetkellä.
 
Mä nyt en jaksais näihin sun väsyneisiin provoihis enää mennä mut viimeisin levy oli parasta DT:tä sitten Train of Thoughtin että haista nyt vaan jo vittu ja mee himaas tai Hurriganes-ketjuun.

Vessajono: Mä nyt en jaksais näihin sun väsyneisiin provoihis enää mennä mut viimeisin levy oli parasta DT:tä sitten Train of Thoughtin että haista nyt vaan jo vittu ja mee himaas tai Hurriganes-ketjuun.
 
Hurriganes nyt on ihan hassutteluketju, mutta täällä olen käsittääkseni ollut koko ajan faktalinjalla ja puhunut sellaisesta bändistä jota oikeasti olen kuunnellut paljon ja josta ymmärrän yhtä sun toista. Olen saanut paljon hyvää palautettakin suorapuheisuudestani plussien muodossa, joten uskoisin että täällä edelleenkin kaivataan toisinajattelijan välillä kärkeviäkin kommentteja. Jos sinä pidit viimeisimmästä levystä, sinulla on siihen oikeus, eikä minun ole tarkoitus henkilökohtaisesti ketään loukata musiikkimaustaan. Mutta myönnät varmaan itsekin, että 90% DT-faneista piti sitä melko kurana? Siihen peilaten bändillä ei missään nimessä mene tällä hetkellä erityisen hyvin.

Sergei Fallinen: Mutta myönnät varmaan itsekin, että 90% DT-faneista piti sitä melko kurana? Siihen peilaten bändillä ei missään nimessä mene tällä hetkellä erityisen hyvin.
 
Linkkejä tutkimuksiin tai artikkeleihin, joissa osoitetaan, että 90% DT-faneista piti viimeistä levyä melko kurana. En minä toki väitä että se Awakelle vetäisi vertoja tai että bändi ylipäätään olisi enää samassa terässä kuin 1992-2003 mutta jonkinlainen virkistävä tuulenhenkäys on kahdella edellisellä levyllä kuitenkin ollut aistittavissa.
 
Octavarium, Systematic Chaos ja Black Clouds nimittäin mun nähdäkseni ovat se kaikista surullisin huumorimusiikin aallonpohja, joka taivaan kiitos katkesi Portnoyn lähdettyä lätkimään.

Vessajono:
 
Octavarium, Systematic Chaos ja Black Clouds nimittäin mun nähdäkseni ovat se kaikista surullisin huumorimusiikin aallonpohja, joka taivaan kiitos katkesi Portnoyn lähdettyä lätkimään.
 
Tietysti olen samaa mieltä tästä, kuten varmaan kaikki, mutta kyllä se parempi tuulahdus senkin jälkeen on ollut verrattain vieno. Jonkun mielestä on epärealistista odottaa uutta Awakea tms, mutta minä en kyllä käsitä miksi pitäisi tyytyä vähempään. Ei nämä nyt mitään vanhuksia vielä ole, eivätkä narkkareita tms. Kyllä parempaan pitäisi pystyä.

Nyt on albumilla sitten nimikin: The Astonishing.
 
https://fbcdn-photos-c-a.akamaihd.n … 47_4a58893214e1925978d01acea67014dd

Saunatakki: Nyt on albumilla sitten nimikin: The Astonishing.
 
https://fbcdn-photos-c-a.akamaihd.n … 47_4a58893214e1925978d01acea67014dd
 
Onpas hämmästyttävää.

Mulle tuo edellinen levy toimi huomattavasti paremmin kuin A Dramatic Turn Of Events josta ei jäänyt oikein mitään mieleen... Saas nyt sitten nähdä pannaanko The Ashtonishingilla piirun verran paremmaksi vai ei?

En tajua miks jengi dissaa Octavariumia aina.
 
Onpa kyllä jäätävä tuo tulevan levyn nimi. huh huh.
 
Dramatic oli oikein kelpo levy, edellisestä ei jääny muuta mieleen kun Behind The Veilin kertsi, joka on hyvä.

pehko: En tajua miks jengi dissaa Octavariumia aina.
 
Koska se on todennäköisesti huonoin ikinä tehty levy?

Sergei Fallinen: Koska se on todennäköisesti huonoin ikinä tehty levy?
 
Ei, kyllä Black Clouds & Silver Linings on vielä huonompi.

Vessajono: Ei, kyllä Black Clouds & Silver Linings on vielä huonompi.
 
Nojaa. Mielipideasia, josta ei voi kiistellä. Mutta jos joku pitää kumpaa tahansa hyvänä, silloin on väärässä.

Vessajono: Ei, kyllä Black Clouds & Silver Linings on vielä huonompi.
 
Mä joudun tunnustamaan, että annan jonkinlaisen arvon myös Black Clouds & Silver Liningsille, koska se on ensimmäinen bändin levy, johon tuli tarkemmin tutustuttua. Toki olin tiennyt Dream Theaterin jo kauan ennen tuon levyn ilmestymistä, kun moni kaveri bändiä kuunteli, mutta mulla oli aina jonkinlainen inho bändin tuotoksia kohtaan, en oikeastaan voinut sietää koko bändiä lainkaan. Muistan sitten erään kesäillan vuodelta 2009, kun ajelin autolla jonnekin, ja radiosta tuli DT:n coveri To Tame a Landista. Tuo coveri kuulosti melkoisen hyvältä radiosta kuultuna, ja heti perään tuli A Rite of Passage, ja sekään ei kuulostanut yhtään pöllömmältä, joten otin levyn silloin kuunteluun, ja siitähän se sitten lähti. Sen jälkeen on tullut muutenkin bändiin tutustuttua enemmän. Vaikka tuolla levyllä on muutama todella paha hutikappale, on sillä siltikin omissa silmissä oma arvonsa.
 
Vähän samaan tyyliin meni Iron Maidenin kanssa, ensimmäinen levy johon tuli tutustuttua tarkemmin oli Dance of Death albumin ilmestyessä, ja siitäkin levystä pidän edelleen jossakin määrin, vaikka levy muuten on yksi heikkotasoisimmista Maidenin levyistä. Se oli kuitenkin "se ensimmäinen".

Falling into Infinity on mielestäni se heikoin, jos debyyttia ei oteta laskuun, Dramatic taas paras. Kaikissa albumeissa on paljon hyvää, että vaikka FII onkin mielestäni heikoin, se on silti hyvä. Tällä hetkellä kuuntelisin mielummin Black Clouds and silver liningsiä ja Octavariumia kuin Images&wordsia, enää ei vaan jaksa vaikka historiallinen klassikko I&W onkin.

Kyllä se maku muuttuukin. Oon aina pitänyt A Change of Seasonsia bändin parhaana tuotoksena, mutta en ollu kuunnellu sitä pariin vuoteen. Sitten se sattui tuleen jollain Spotifyn soittolistalla. Kuuntelin vaan että ai tämmönenkö tämä oliki. :D On se vieläki ihan hyvä, mutta ei oikein säväyttäny samalla tavalla. Kuulosti vähän kömpelöltä jotenki.

Soitin just Erotomanian bassokitaralla.
 
Hitto että osaa olla Portnoyn soitto epämusikaalista kolistelua.

Jucciz: Soitin just Erotomanian bassokitaralla.
 
Hitto että osaa olla Portnoyn soitto epämusikaalista kolistelua.
 
Vaikka Portnoyta aina pidin syynä miksi bändin musiikki vajosi alas, niin kyllä soittonsa oli huomattavasti persoonallisempaa kuin Manginin. Ikäväkseni ostin sen vähän aikaa sitten ilmestyneen liven ja siltä odottamani Space-Dye Vestin osasi Mangini pilata täysin irvistelemällä ja pelleilemällä settinsä takana. Ei mitään ymmärrystä biisin vaatimalle tunnetilalle.

bedlam: odottamani Space-Dye Vestin osasi Mangini pilata täysin irvistelemällä ja pelleilemällä settinsä takana. Ei mitään ymmärrystä biisin vaatimalle tunnetilalle.
 
Edit: poistettu Space-Dye Vest dissaus vaikka paska biisi onkin :)
 
Mikea ja Mikea on turha vertailla toisiinsa, molemmat erinomasia soittajia. Mangini vain soittaa paljon enemmän kuin Portnoy joka oli enemmän showmies.

bedlam: Vaikka Portnoyta aina pidin syynä miksi bändin musiikki vajosi alas, niin kyllä soittonsa oli huomattavasti persoonallisempaa kuin Manginin. Ikäväkseni ostin sen vähän aikaa sitten ilmestyneen liven ja siltä odottamani Space-Dye Vestin osasi Mangini pilata täysin irvistelemällä ja pelleilemällä settinsä takana. Ei mitään ymmärrystä biisin vaatimalle tunnetilalle.
 
Silloin kun ne ton keikalla veti niin odotin pelonsekaisella kauhulla millä tavalla Rudess myrkyttää sen. Kieltämättä yllätyin kun ne myrkyttäjät olikin Petrucci ja Mangini.

VIPMetal: Mutta kyllähän Scenes, Six degrees ja varsinkin Train of thought iski ilmestyessään kasseille.
 
Semmonen vaaran tuntuhan tässä on puuttunu pitkään. Ja uuden luominen.
 
E: On kyllä pieni pettymys, ettei tulevan levyn biisejä tulla Suomessa esittämään (ainakaan tämän tiedon valossa)
 
Noi 3 on kyllä ne kovimmat lätyt heittämällä, ei yhtään täytebiisejä saati edes heikkoja seassa.
 
Nyt toivos että jättäsivät vaan sen turhan hittihakusuuden vähemmälle, mieluummin vaan lisää niitä pitkiä progejärkäleitä. Ei tänkään bändin tarvi enää kellekään nöyristellä.