Kitarat: kitarakamat ›

iec: No kyllä se vain on kuitenkin niin, että osaavan opettajan opissa oppii soittamaan kitaraa paremmin kuin itse opetellen. Tai ainakin se oppiminen käy helpommin ja nopeammin. Toki aina voi opetella ihan itsekin kirjojen ja youtubevideoiden avulla, eipä siinä mitään. Se on vain erilainen tie osaamiseen. Ja entä jos kaveripiirissä kaikki ovat yhtä surkeita soittajia kuin itse, niin koita siinä sitten opetella kavereilta soittotekniikkaa...
 
Huomaan kyllä viikoittain, että oma lapsi oppii ihan toisella tahdilla soittamaan kitaransoiton opettajan avulla, kuin mitä itse olen oppinut ihan itsekseni. Toki lapseni voi olla jo heti lähtiessä minua lahjakkaampi. Sitä on vaikea sanoa vielä tässä vaiheessa, mutta nopeasti tuntuu oppivan kun on kunnollinen opettaja.
 
-iec
 
Mun eka kosketus kitaraan oli 13-vuotiaana. Porukat sano sillo että opettele ite soittamaan, katotaa maikkaa sit jos kiinnostaa enemmän. Välineenä oli iskän wanha ja kohtuu paska telekopio.
 
Kun lähtökohtana oli se että tiesin suunnilleen mitenpäin kitaraa pidetään kädessä ja että sitä soitetaan plektralla, niin omakohtainen opettelu ei kantanut juurikaan hedelmää. En osannu virittää sitä vehjettä, en vaihtaa siihen uusia kieliä enkä lähteä lähestymään asiaa oikein miltään järkevältä kantilta. Kirjastosta kokeilin lainata jotain aiheeseen liittyviä oppaita, mutta ei sekään auttanu koska kitara ei ollut vireessä ja opit oli nuoteista joita ei osannut lukea. Homma kuoli pystyyn.
 
7 vuotta myöhemmin havahduin siihen että nyt on pakko tehdä jotain asian hyväksi että homma lähtee eteenpäin. Palkkasin kaverin maikaks ja pääsin hommaan käsiksi. Sen jälkeen mulla oli vielä kaksi muutakin maikkaa joiden avulla sai perusteet haltuun. Nyt taasen oon pyöritelly mielessä uuden maikan hommaamista että sais homman uudelle tasolle.
 
Maikan ottaminen on kyllä ehdottoman perusteltua, kun sitä pyörää ei tarvia keksiä uudestaan ja oppii heti oikeat tekniikat eikä tarvitse jälkeenpäin opetella uusiksi mitään radikaaleja itseopittuja mokia.

Itse olen käynyt muutamalla "perinteisellä" opettajalla jossa homma toimi käytännössä niin, että opettaja näytti jotain ja antoi jonkun jostain kirjasta kopioidun biisin harjoittelumateriaaliksi ja sitten kotiin treenaamaan.
 
Kyllähän siinä jotain oppi, mutta nykyisellä opettajalla on selkeä ohjelma rytmi, soolo, tekniikka ja teoria tunneille ja tunneilla treenataan kyseisten ohjelmien mukaan oman tason vaatimalla tasolla, niin että minä soitan ja opettaja korjaa virheitä.
 
Eli tunnit on enemmänkin treenikertoja. Tätä tukee vielä se, että homma toimii pienryhmissä (neljä ukkoa soittaa luurit päässä ja opettaja kiertää kaikkien luona) kuukausiveloituksella ja tunteja on joka päivä klo 16:00 - 21:00 ja voit käydä siis niin monella tunnilla viikossa kun kunto kestää.
 
Olen vuodessa oppinut enemmän, kun edellisinä vuosina yhteensä...

Olisikohan syytä sitten katsella sen soitonopettajan kanssa kitaran säätämistä ja muuta teknistä puolta. Aloittelijana tuli kyllä laiminyötyä kitaran huoltoa nykyisestä näkökulmasta katsottuna. Kielet vaihtuvat nykyään vähintään kerran kuussa.
 
Onneksi oli aloittaessa tuttuja ketkä soittivat myös, eli niiltä oppi kaikenlaista niin soittamisesta kuin soittimistakin. Alkuvaiheessa kävin musiikkiopiston kitaratunneilla, joissa yleensä oli opettajana konservatorion pop/jazz puolta käyvä tai sieltä valmistunut kitaristi.
 
Yli kymmenen soittovuoden jälkeen en osaa tarpeeksi teoriaa ja muutama kitaratunti jonkun ammattilaisen opastuksellakin tekisi hyvää, jotta soittamisen viimeiset ongelmakohdat saataisiin paikannettua. Musiikki on ikuista oppimista, eikä se pääty koskaan jos vain jatkaa soittamista.

iec: No kyllä se vain on kuitenkin niin, että osaavan opettajan opissa oppii soittamaan kitaraa paremmin kuin itse opetellen. Tai ainakin se oppiminen käy helpommin ja nopeammin. Toki aina voi opetella ihan itsekin kirjojen ja youtubevideoiden avulla, eipä siinä mitään. Se on vain erilainen tie osaamiseen. Ja entä jos kaveripiirissä kaikki ovat yhtä surkeita soittajia kuin itse, niin koita siinä sitten opetella kavereilta soittotekniikkaa...
 
Huomaan kyllä viikoittain, että oma lapsi oppii ihan toisella tahdilla soittamaan kitaransoiton opettajan avulla, kuin mitä itse olen oppinut ihan itsekseni. Toki lapseni voi olla jo heti lähtiessä minua lahjakkaampi. Sitä on vaikea sanoa vielä tässä vaiheessa, mutta nopeasti tuntuu oppivan kun on kunnollinen opettaja.
 
-iec
 
Ite sitä on opeteltu levyiltä ja esim Guitar World lehtien avulla kun niitä käyty kirjastoissa kopioimassa kopiokoneella. Ei sillon (ja tää oli vasta '91) ollu mitään Youtubeja saati Internettejä edes vielä käytettävissä. Jostain videoilta yritti bongailla miten soittavat ja kun rahat riitti tuli ostettua mm Marty Friedmanin opetus VHS :P Kyllä sitä itekin oppii hienosti, kaveripiirissähän kaikki soittajat oli erilaisia, yks fanitti vaan Ynkkää, toinen jotain blackmetallia, ite lähdin Metallica/Megadeth linjalta eteenpäin ns perushommista jotka otin ekana haltuun.
 
Itellä ollu muutamia nuoria kitaraoppilaita joita oli äärimmäisen mukava opettaa, löyty sisästä paloa ja kun hanskasivat tabit niin alko jo opettaa mulleki biisejä mitä halusivat ite oppia :D Sit vaan hieman hiottiin tekniikkaa jne oikeammaks.
 
Tapojahan on yhtä monia kuin ihmisiä, lopputulos monesti kaikilla kuitenki se sama jos vaan se oma kiinnostus riittää.

Täytyypä sittenkin vähän perustella aikaisempaa. Itse asiaa en tyrmää mutta se miten se on esitetty häiritsee.
 
Virhe nro 1. Kitaratuntien ottaminen tyypilliseltä kitaransoiton opettajalta.
 
Tämän kappaleen tarkoitus tuntui olevan se, että ilman jonkinlaista musiikkipedagogin koulutusta ei pystyisi kitaransoittoa opettamaan. Vastaan että paskat. Valitettavasti se sen-ja-sen-asian opettaminen joko on luontaista tai sitten ei ole. Tutkinto nostaa sitä perustasoa jonkin verran mutta se ei lahjattomasta opettajasta tee kaikkitietävää. Tai sen puuttuminen ei todellakaan nollaa lahjakkaan opettajan osaamista.
 
Kitaraopettaja on ehdottomasti kätevä, aluksi, opettamaan perusteet ynnä muut ja jos opettaja opettaa mitä sattuu, sitten on voitu saada pitkäaikaistakin vahinkoa aikaiseksi. Itse olen täysin itseoppinut ja aivan satavarmasti olisi oppimiskäyrä ollut jyrkempi ja lyhyempi jos olisin oppia saanut. Lopputulokseen olen kuitenkin tyytyväinen vaikka olikin helevetin pitkä ja kivinen tie.
 
Lisäksi muutkin asiat vaikuttavat; valitettavasti 70v. blues-Veijo ei ole välttämättä se innostavin tai paras opettaja 13v. hevi-Petterille. Siinä oppii sen, miten päin kitaraa pidetään. Mahdollisesti senkin että minne reikään tapit työnnetään. Ja joltiseenkin, siinä se sitten olikin. Kun aletaan viidettä viikkoa peräjälkeen opettelemaan nuoteista sorminäppäiltyä love me tender:iä niin äkkiä hevi-Petteriltä loppuu innostus. En ole kokenut mutta olen nähnyt. Kaikkien alojen mestarit ovat harvassa joten soitonopettajaa valittaessa kannattaa miettiä myös sitä opettajan soittotyyliä ja -tekniikkaa.
 
Opettajalle tärkeintä on jokaisen oppilaan "lukeminen" yksilönä, ei se tutkintojen määrä tai laatu.
 
Virhe nro 2. Itseoppiminen tai kavereilta oppiminen.
 
Sitten kun on opittu miten sitä kitaraa PITÄISI soittaa, kannattaa alkaa miettimään MIKSI sitä soittaa, MITEN sitä haluaa soittaa ja miten sitä itsensä on parasta soittaa (tämä ei suinkaan aina ole sinnepäinkään kuin mitä opettaja on neuvonut). Tottakai ihminen saa koiranpennun tavoin seurata opettajan auktoriteettia vuosikausia ja tehdä kaiken kuten hän mutta mitä se tekee musikaaliselle vapautuneisuudelle, luovuudelle ja - ennen kaikkea - omalle tyylille? Väitän että kun alun vaikeuksista on selvitty, kunnollinen itseoppiminen on yksiselitteisen paras tapa.
 
Tämä tietysti vaatii sen, että itsellä on riittävästi motivaatiota eteenpäin menemiseen. Uusien juttujen keksimiseen. Sen asian jatkuvaan analysointiin että "voisiko tämänkin tehdä jotenkin paremmin" ja nimenomaan omalla kohdalla? Ja pitää silloinkin mielessä että kyseessä eivtä ole mitkään absoluuttiset totuudet. Kaikkein tärkeintä kuitenkin 2 asiaa:
1. Aina kun keksit jotain uutta, MIETI TARKKAAN ennen kuin alat soveltamaan sitä käytäntöön - miten paras tehdä ja miten istuu omiin tassuihin. Muutoin tulee kämmejä
2. Muista palata aina silloin tällöin noihin vakiintuneisiin käytäntöihin ja kriittisesti etsiä vikoja omasta soittamisesta - onko tässä ja tässä virhe? Usein soittotaitoinen kaverikin voi auttaa vikojen osoittamisessa, itsellänikin ollut useita joista tullut huomautus - osa on sitä omaa juttua, loput olen korjannut
 
Virhe nro 3. Netistä tai kirjoista opettelu.
 
Mjoo. Mutta vedoten kohtaan 2, mitäs sitten kun itseltä (ja kavereilta) on ideat loppu? Eikös netti ja kirjat ole kerrassaan ihan mainio laari ammentaa uusia ideoita ja miettiä miten niitä saisi integroitua siihen "omaan juttuun"? Vai pitäisikö luottaa siihen että kaikki OIKEAT, hyväksytyt ideat tulevat koulutetulta kitaransoiton opettajalta? Tsiisus. Miettikää kuinka monta asiaa kitaransoitossa on tapahtunut kun jotain on tehty siten miten sitä ei olisi "saanut" tehdä?
 
Jos onnistuin vaahtoamaan noin paljon jo mielestäni harhaanjohtavista otsikoista, yleisön hyvinvointia ajatellen en mene sen tarkemmin kappalekohtaisiin yksityiskohtiin. Jäi vaan ketuttamaan. Vähän huono foorumi vaahdota kun täällä ei aloittelijoita juurikaan pyöri, mutta jos joku sellainen sattuu tämän tekstin joskus lukemaan niin KYSEENALAISTA ennen kaikkea kitaraopettajasi, sen jälkeen itsesi.
 
Ja nuo virheet, noh, lyhyenä yhteenvetona, mielestäni kannattaa oppimispolku toteuttaa näin:
1. Kitaratuntien ottaminen itselle hyvältä kitaransoiton opettajalta, jonka jälkeen
2. Itseoppiminen (ja lisäksi kavereilta oppiminen) johon täydennyksenä
3. Netistä tai kirjoista opettelu (täältä ne lisäideat)
 
Loppu on pelkkää fiilausta, höyläystä ja loputonta luuppia.

Täytyypä sittenkin vähän perustella aikaisempaa. Itse asiaa en tyrmää mutta se miten se on esitetty häiritsee.

Virhe nro 1. Kitaratuntien ottaminen tyypilliseltä kitaransoiton opettajalta.

Tämän kappaleen tarkoitus tuntui olevan se, että ilman jonkinlaista musiikkipedagogin koulutusta ei pystyisi kitaransoittoa opettamaan. Vastaan että paskat. Valitettavasti se sen-ja-sen-asian opettaminen joko on luontaista tai sitten ei ole. Tutkinto nostaa sitä perustasoa jonkin verran mutta se ei lahjattomasta opettajasta tee kaikkitietävää. Tai sen puuttuminen ei todellakaan nollaa lahjakkaan opettajan osaamista.

Kitaraopettaja on ehdottomasti kätevä, aluksi, opettamaan perusteet ynnä muut ja jos opettaja opettaa mitä sattuu, sitten on voitu saada pitkäaikaistakin vahinkoa aikaiseksi. Itse olen täysin itseoppinut ja aivan satavarmasti olisi oppimiskäyrä ollut jyrkempi ja lyhyempi jos olisin oppia saanut. Lopputulokseen olen kuitenkin tyytyväinen vaikka olikin helevetin pitkä ja kivinen tie.

Lisäksi muutkin asiat vaikuttavat; valitettavasti 70v. blues-Veijo ei ole välttämättä se innostavin tai paras opettaja 13v. hevi-Petterille. Siinä oppii sen, miten päin kitaraa pidetään. Mahdollisesti senkin että minne reikään tapit työnnetään. Ja joltiseenkin, siinä se sitten olikin. Kun aletaan viidettä viikkoa peräjälkeen opettelemaan nuoteista sorminäppäiltyä love me tender:iä niin äkkiä hevi-Petteriltä loppuu innostus. En ole kokenut mutta olen nähnyt. Kaikkien alojen mestarit ovat harvassa joten soitonopettajaa valittaessa kannattaa miettiä myös sitä opettajan soittotyyliä ja -tekniikkaa.

Opettajalle tärkeintä on jokaisen oppilaan "lukeminen" yksilönä, ei se tutkintojen määrä tai laatu.
 
Aika pitkälti samaa mieltä. Opettajan tärkein ominaisuus on kyky inspiroida, innostaa ja motivoida oppilasta. Pitää kuunnella ja katsoa, mitä oppilas haluaa soittaa ja pyrkiä etenemään oppilaan halujen ja ominaisuuksien ehdoilla. Tämä on vähän sellainen juttu, että joko sen osaa tai ei osaa, mutta opettajan musiikillisilla kyvyillä ei tämän kanssa ole juurikaan tekemistä.
 
Tietenkin sen verran pitää olla osaamista, ettei mitään yksiselittäistä huuhaata ala opettamaan. Mutta toisaalta, jos nyt opettaa vaikka aloittelijaa, niin ei sen opettajankaan tarvitse mikään Sibelius Akatemian priimus olla, riittää, että pystyy innostamaan, motivoimaan ja inspiroimaan.

Virhe nro 2. Itseoppiminen tai kavereilta oppiminen.

Sitten kun on opittu miten sitä kitaraa PITÄISI soittaa, kannattaa alkaa miettimään MIKSI sitä soittaa, MITEN sitä haluaa soittaa ja miten sitä itsensä on parasta soittaa (tämä ei suinkaan aina ole sinnepäinkään kuin mitä opettaja on neuvonut). Tottakai ihminen saa koiranpennun tavoin seurata opettajan auktoriteettia vuosikausia ja tehdä kaiken kuten hän mutta mitä se tekee musikaaliselle vapautuneisuudelle, luovuudelle ja - ennen kaikkea - omalle tyylille? Väitän että kun alun vaikeuksista on selvitty, kunnollinen itseoppiminen on yksiselitteisen paras tapa.

Tämä tietysti vaatii sen, että itsellä on riittävästi motivaatiota eteenpäin menemiseen. Uusien juttujen keksimiseen. Sen asian jatkuvaan analysointiin että "voisiko tämänkin tehdä jotenkin paremmin" ja nimenomaan omalla kohdalla? Ja pitää silloinkin mielessä että kyseessä eivtä ole mitkään absoluuttiset totuudet. Kaikkein tärkeintä kuitenkin 2 asiaa:
1. Aina kun keksit jotain uutta, MIETI TARKKAAN ennen kuin alat soveltamaan sitä käytäntöön - miten paras tehdä ja miten istuu omiin tassuihin. Muutoin tulee kämmejä
2. Muista palata aina silloin tällöin noihin vakiintuneisiin käytäntöihin ja kriittisesti etsiä vikoja omasta soittamisesta - onko tässä ja tässä virhe? Usein soittotaitoinen kaverikin voi auttaa vikojen osoittamisessa, itsellänikin ollut useita joista tullut huomautus - osa on sitä omaa juttua, loput olen korjannut
 
Itse olen itseoppinut. Soitin monta vuotta yksinäni opetellen levyiltä korvakuulolla ja joskus satunnaisesti kopioitiin kirjastosta tabulatuureja, mutta niitä oli todella vähän tarjolla - varsinkaan itseä kiinnostavasta musiikista.
 
Varmasti olisi helpottanut, jos olisi ollut opettaja heti alussa. Ei olisi tarvinnut keksiä pyörää uudestaan. Ja kun myöhemmin otin muutamia tunteja, niin olihan se huikeaa, kuinka helposti kaiken oppi verrattuna siihen, että yksin tahii tabulatuurien kanssa...
 
Toisaalta korvakuulolta opettelu on hyvä asia ja kehittää korvaa. Samoi nuotit kannattaa opetella, koska kyllä niistä usein jossain kohtaa on hyötyä. Myös tabujen kanssa, koska niistähän näkee ajat. Itse soitin pianoa, niin tuli siinä sivussa opeteltua.
 
Mutta kyllä nuotit ym ovat myös hyödyllisisä. Niillä saa vaikeampia juttuja hanskaan ja samalla kehittyy ja saa uusia ideoita soittoon. Monipuolinen oppiminen lienee parasta.

Virhe nro 3. Netistä tai kirjoista opettelu.

Mjoo. Mutta vedoten kohtaan 2, mitäs sitten kun itseltä (ja kavereilta) on ideat loppu? Eikös netti ja kirjat ole kerrassaan ihan mainio laari ammentaa uusia ideoita ja miettiä miten niitä saisi integroitua siihen "omaan juttuun"? Vai pitäisikö luottaa siihen että kaikki OIKEAT, hyväksytyt ideat tulevat koulutetulta kitaransoiton opettajalta? Tsiisus. Miettikää kuinka monta asiaa kitaransoitossa on tapahtunut kun jotain on tehty siten miten sitä ei olisi "saanut" tehdä?

Jos onnistuin vaahtoamaan noin paljon jo mielestäni harhaanjohtavista otsikoista, yleisön hyvinvointia ajatellen en mene sen tarkemmin kappalekohtaisiin yksityiskohtiin. Jäi vaan ketuttamaan. Vähän huono foorumi vaahdota kun täällä ei aloittelijoita juurikaan pyöri, mutta jos joku sellainen sattuu tämän tekstin joskus lukemaan niin KYSEENALAISTA ennen kaikkea kitaraopettajasi, sen jälkeen itsesi.

Ja nuo virheet, noh, lyhyenä yhteenvetona, mielestäni kannattaa oppimispolku toteuttaa näin:
1. Kitaratuntien ottaminen itselle hyvältä kitaransoiton opettajalta, jonka jälkeen
2. Itseoppiminen (ja lisäksi kavereilta oppiminen) johon täydennyksenä
3. Netistä tai kirjoista opettelu (täältä ne lisäideat)

Loppu on pelkkää fiilausta, höyläystä ja loputonta luuppia.
 
Kuten yllä kirjoitin, niin monipuolisesti eri vaihtoehtoja käyttäen - ei niitä kannata vastakkain pistää, koska ne ennemmin tukevat toisiaan.
 
Ja se on tietysti totta, että asiat kannattaa tehdä omalla tavalla eli niin, mikä itseä kiinnostaa ja tuntuu luontevimmalta...

Nyt alkaa olla muusikoiden.nettiä parhaimmillaan, eli on tullut aika hyviä perusteluja eri jäseniltä liittyen kitaransoiton opetteluun. Ymmärrän nyt itsekin paremmin jäsen Azlagin aiemmat kommentit ja pointin.
 
-iec

Meillä oli kotona balalaikka ja mandoliini, jolla isä opetti lähinnä jotakin ukko-nooaa ja hänen omia pimputuksia yhdellä kielellä. Kovasti teki mieli kitaraa ja sainkin sellaisen halvan paskan toiselta joka ei koskaan oppinut mitään. Eipä siitä mitään tullut, samaa pimputusta vain eri vehkeellä.
 
Kaveri (hieman kaukaisempi) soitteli sähkökitaraa ja lupautui opettajaksi. Sille piti ihan maksaa jotakin. No käytiin läpi osat ja viritykset. Eka oppi oli E-duuri. Sitä hankasin kotona ja takaisin ei ollut tulemista, jos se ei tullut "puhtaasti". Tulihan se ja seuraavaksi A-duuri, C ja G etc.
 
Alkoi jo harmittamaan, että soitetaan jotakin kun osasin jo ne aika hyvin. Eka biisi (ehkä 5. tai 6. tunti) oli Nousevan auringon talo. Jätkä soitti sen ja minä heti perässä. Vähän tökki ja kotona harjoittelin. Ihan kivasti muuten, mutta jokin kuulosti väärältä. Hain kirjastosta kirjoja ja keksin, että näitä sointuja on duurin lisäksi muitakin. Vaikkapa molli. Kuulosti paremmalta, kun kokeilin näitä eri kohtiin.
 
Opinhan minä "alkeet" ja yhden biisin väärin. Kaverille ei olleet tuttuja edes 7-soinnut. Minä taas jo vetelin vaikka mitä. Kohta homma menikin toisinpäin ja minä opetin kaverille uusia kappaleita ja rokissa tarvittavia voimasointuja. Hommahan lähti sitten "käsistä" kun sain oman sähkökitaran ja siihen vahvistimen ja säröä.
 
Olisihan se ollut kiva, jos olisi ollut oikea opettaja mutta mielestäni tämä meni tällä tavalla ihan hyvin. En väitä että osaisin paljonkaan, mutta tähän asti on riittänyt itselle. Toki tekniikassa ja muussakin olisi korjaamista - paljonkin, mutta harrastuksen kannalta sellainen hae/löydä, kokeile/oivalla on oikein antoisaa.
 
Kyllähän opiskella kannattaa, ei sen puolesta. En kuitenkaan varauksetta sitä kaikille suosittele saati vaadi. Aivan yhtä hyvin voi oppia itsekin, ainakin jos on intoa, vähän käden taitoa, musiikkikorvaa ja asennetta.

Herramatti: Moi. Totas 18v poika alotin soittaa n 4v sitten. Me ostettiin faijan kanssa sellane aloittelija pakkaus line6 spider iv 15 ja ESP ltd m50. On hallinnassa kitaran soittelu skaaloja osaan läpi kaikkiin perus ja barre sointuja. Eli on aika helppoa nyt tä aloitteli vaihe on menny ohi.
 
Noh, siinä line6 on 4 kanavaa , 1clean, 2cruch , 3 metal, 4 insane. Soitan yleensä 1 tai 4 koska noi muut on ihan hirveetä paskaa :D. Niin ongelma on: soundi. Eli en tiedä missä ongelma on, kun yritän harjoitella vähän tollasta tilutusta, nii aina ku vaihan kieltä niin ne äänet menee päällekkäin ja pitää hirveen särön. Tai jos vaihan kieltä nii se ääni jää elämään ja sillonki ne käy ikävästi toistensa päälle vaiks hiljennän sen, en osaa selittää.
 
Niin ostin tollasen boss ds1 pedaalin (olin kattonu YouTubesta demoja) ja olin helpottunut. Mutta kun alottelin soittaa nii suoraan sanoen siinä oli ihan samat ongelmat siinä äänessä kun line6 ja se kuulosti kaukaiselta halvalta paskalta! Huonommalla mitä kaikki lime6 yhteensä ;( oon muutenkin harkinnut ostaa uuden vahvistimen.
 
En oo koskaan vaihtanut kieliä tai laskenut. Eli missä on ongelma, halvassa kitarassa, halvassa vahvistimessa, soittotaidossa, kielien vanhuudessa tai korkeudessa, mikeissä, niinku missä! Apuva!!
 
Ei sun kannata niitä kieliä laskea. Tuosta LTD M-50 mallista voi päätellä että niitä on kuusi.

lavaamo: Ei sun kannata niitä kieliä laskea. Tuosta LTD M-50 mallista voi päätellä että niitä on kuusi.
 
EEIISSSSS :D

Hughess & Kettner, Granmeister 36. Olisko jollakin antaa kokemuksia/ vinkkejä jumalattoman ylikorostuneeseen kirkkauteen. Tuntuu jotenkin että vahvistin vaan ei syty, vähän kuin viiveellä ottaa vastaan kielen kosketuksen ja ulostulema helkkarin kireä, säröinen, todella epämiellyttävä. Vahvistin huollettu, putket vaihdettu, kaiutin vaihdettu ja vaikka mitä ja siitä huolimatta soundi on kamala. Gaini mitätön, Treple ja middle lähes nollissa. Basso täysillä.

Immonha: Hughess & Kettner, Granmeister 36. Olisko jollakin antaa kokemuksia/ vinkkejä jumalattoman ylikorostuneeseen kirkkauteen. Tuntuu jotenkin että vahvistin vaan ei syty, vähän kuin viiveellä ottaa vastaan kielen kosketuksen ja ulostulema helkkarin kireä, säröinen, todella epämiellyttävä. Vahvistin huollettu, putket vaihdettu, kaiutin vaihdettu ja vaikka mitä ja siitä huolimatta soundi on kamala. Gaini mitätön, Treple ja middle lähes nollissa. Basso täysillä.
 
Video kertoo enempi kun tuhat sanaa. Eli jos saat juutuubiin hyvänlaatuisia esimerkkiä nii vois vähän perata tilannetta.

Immonha: Hughess & Kettner, Granmeister 36. Olisko jollakin antaa kokemuksia/ vinkkejä jumalattoman ylikorostuneeseen kirkkauteen. Tuntuu jotenkin että vahvistin vaan ei syty, vähän kuin viiveellä ottaa vastaan kielen kosketuksen ja ulostulema helkkarin kireä, säröinen, todella epämiellyttävä. Vahvistin huollettu, putket vaihdettu, kaiutin vaihdettu ja vaikka mitä ja siitä huolimatta soundi on kamala. Gaini mitätön, Treple ja middle lähes nollissa. Basso täysillä.
 
Kuulostaako se suunnilleen samalta kuin nettidemoissa jne. eli tiedät, ettei ole rikki? Ei tuttu laite mulle, mutta noilla kokemuksilla vaihtaisin varmaan vahvaria. Tokihan siinä voi koklaa vaikka jotain EQ-pedaalia efektilenkissä (itellä toiminut MXR M108 ihan ok), niin saat säädettyä huomattavasti paremmin kuin perus kolmen potikan tone stackillä. Joku parametrinen EQ vois olla kova jos siinä on selkeesti joku ongelmataajuus.

Gaini mitätön, Treple ja middle lähes nollissa. Basso täysillä.
 
Rikki se taitaa olla. Mikään normistyrkkari ei tarvitse noin älyttömiä säätöjä ollakseen tavanomaisella toiminta-alueellaan.

Immonha: Hughess & Kettner, Granmeister 36. Olisko jollakin antaa kokemuksia/ vinkkejä jumalattoman ylikorostuneeseen kirkkauteen. Tuntuu jotenkin että vahvistin vaan ei syty, vähän kuin viiveellä ottaa vastaan kielen kosketuksen ja ulostulema helkkarin kireä, säröinen, todella epämiellyttävä. Vahvistin huollettu, putket vaihdettu, kaiutin vaihdettu ja vaikka mitä ja siitä huolimatta soundi on kamala. Gaini mitätön, Treple ja middle lähes nollissa. Basso täysillä.
 
Kaiuttimet vaihevirheessä?

Immonha: Hughess & Kettner, Granmeister 36. Olisko jollakin antaa kokemuksia/ vinkkejä jumalattoman ylikorostuneeseen kirkkauteen. Tuntuu jotenkin että vahvistin vaan ei syty, vähän kuin viiveellä ottaa vastaan kielen kosketuksen ja ulostulema helkkarin kireä, säröinen, todella epämiellyttävä. Vahvistin huollettu, putket vaihdettu, kaiutin vaihdettu ja vaikka mitä ja siitä huolimatta soundi on kamala. Gaini mitätön, Treple ja middle lähes nollissa. Basso täysillä.
 
Vahvistin on siis sinulle tuttu ja sitten veit sen huoltoon ja takaisin tullessa se on muuttunut tuollaiseksi? itse olisin sijassasi yhteydessä huollon tehneeseen liikkeeseen, että voisivat korjata tilanteen. Toki putkissa on kuulemma tsoundieroja ja kajareissa nyt varsinkin mutta ei vahvistimen luonnettaan kokonaan pitäisi muuttaa..... ja tuo mainitsemasi viive vaikuttaa vähän epäilyttävältä.