Lape500 05.09.2015 09:39:14 | |
---|
Löysin aiheesta aiempia keskusteluja, mutta niissä oli usein se ongelma että linkit olivat usein vanhentuneita ja tuotteet valmistuksesta poistuneita, joten laitetaanpas uusi pystyyn: Minulla on tällä hetkellä sellainen tilanne että minun pitäisi pystyä ympäri vuoden kuljettamaan gibsonin les paul studiota ja nylonkielistäni viikoittain pyörän selässä. Ei kuitenkaan huvittaisi lähteä kuljettelemaan lähemmäs tuhannen euron kitaroita missään kämäisissä normi gigbageissä. Onko kellään kokemuksia/suosituksia hyvistä "kovahkoista" laukuista, joissa olisi riittävästi eristettä/pehmustetta, jotta niissä kitaroita kehtaisi kuljettaa. Budjetti on "riittävä", kuitenkaan mitään 200e per laukku ei oikein kiinnostaisi maksaa, kun noita kuitenkin pitäisi kaksi ostaa, eikä oikein tulojakaan mahdottoman paljoa näin lukio-opiskelijana ole. |
novo 05.09.2015 10:11:04 | |
---|
Kunnolla topattu gigbag, esim. Hagströmin moisen omistin joskus taannoin ja tykkäsin kovin. Landstr: "En kuitenkaan osaa selittää asioita niin, että ne tuntuisivat järkeviltä, joten annan olla."
vvaltsu:"Mä teen koko loman duunia ja luen siinä samalla kolmeen syksyn YO-kokeeseen. Kun on selkärankaa ja kanttia, niin.." |
madu 05.09.2015 10:28:58 | |
---|
|
Lape500 05.09.2015 10:49:24 | |
---|
|
AngieRainbow 05.09.2015 10:58:05 | |
---|
What we've got here is... failure to communicate. Some men you just can't reach, so you get what we had here last week, which is the way he wants it. Well, he gets it! N' I don't like it any more than you men. |
Åboensis 05.09.2015 12:15:14 | |
---|
Lape500: Vähän on turhan kalliita budjettiin, vaikka varmasti hyviä ovatkin "Köyhän kannattaa ostaa parasta" opetti jo wanha kansa jälkeläisiään ;D. Itseäkin vähän hirvitti pistää kovan laukun hintaa mokomiin pehmeisiin pusseihin, mutta olen ollut enemmän kuin tyytyväinen Monoihini. Eli ovat kyllä joka euron väärtejä, enkä tarvitse/ käytä viimeistä caseani käytännössä enää lainkaan. "I dont know who they think they are, smashing a perfectly good guitar" - John Hiatt - |
hallu 05.09.2015 13:03:10 | |
---|
Lape500: Vähän on turhan kalliita budjettiin, vaikka varmasti hyviä ovatkin Tuossa asiassa kannattaa varmaan pistää budjetti kuntoon. Huomaathan, että Pauluksen lapa on erityisen altis joten laukku mieluiten viimeisen päälle. Säästää sitten jossakin muussa..... vaikka ruuassa. Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka |
PRS:n selkäreppu on aika hyvä. Rockbagit on aivan hanurista ja vaarallisen huonoja. On vaikeaa olla heviuskottava kun on niin hemmetin söpö. -Shemhamforash |
Lape500 05.09.2015 13:38:49 | |
---|
hallu: Tuossa asiassa kannattaa varmaan pistää budjetti kuntoon. Huomaathan, että Pauluksen lapa on erityisen altis joten laukku mieluiten viimeisen päälle. Säästää sitten jossakin muussa..... vaikka ruuassa. Noitakin pitäisi kuitenkin ilmeisesti ostaa kaksi niin ei vaan löydy oikein sitä 500e mikä siihen vaadittaisiin :C Mikä on seuraavaksi paras vaihtoehto hinnoissa alas mentäessä? |
hallu 05.09.2015 14:13:30 | |
---|
Lape500: Noitakin pitäisi kuitenkin ilmeisesti ostaa kaksi niin ei vaan löydy oikein sitä 500e mikä siihen vaadittaisiin :C Mikä on seuraavaksi paras vaihtoehto hinnoissa alas mentäessä? Kova kotelo ja köytät sen remmeillä selkään. Ei sille oikein mahda mitään, että juo halvat pussit eivät suojaa ihan samalla tavalla. Tuo thomannin pussi tuossa vähän ylempänä linkitettynä on ihan jees, mutta varovaisemmin sitä pitää kuskata ja muista varoa sitä Lespan lapaa (ei nojalleen seinää vasten etkä kolhi sitä mihinkään.). Niin ja vettä nuo halvat ratkaisut ei pidä joten sateella muovisäkki päälle. Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka |
Mr. Speed 05.09.2015 14:14:34 | |
---|
hallu: Tuossa asiassa kannattaa varmaan pistää budjetti kuntoon. Huomaathan, että Pauluksen lapa on erityisen altis joten laukku mieluiten viimeisen päälle. Säästää sitten jossakin muussa..... vaikka ruuassa. Tossa kannattaa muistaa se, että jos turvat tulee niin paljonko se hyväkään puolikovalaukku suojaa? Onhan noita lapaliitoksia katkennut kovienkin laukkujen sisään. |
Lape500 05.09.2015 15:15:56 | |
---|
Onko jollain tuota akustisen keissiä? Jos on niin pystyykö siinä kuljettamaan sähkökitaraa turvallisesti? |
Metalkallo 05.09.2015 15:37:40 | |
---|
Eikös akustisen laukut oo hieman isoja sähkikselle? Heiluu siellä sisällä jos liikaa tilaa. Järki joskus jäässä mutta tukka yhä päässä...Vieläkin. |
JHL 05.09.2015 15:47:11 | |
---|
Monocase. Yli neljä vuotta takana ympärivuotista sähkiksen roudailua fillarilla ja vaikka millä, ei ongelmia. |
hallu 05.09.2015 16:35:44 | |
---|
Mr. Speed: Tossa kannattaa muistaa se, että jos turvat tulee niin paljonko se hyväkään puolikovalaukku suojaa? Onhan noita lapaliitoksia katkennut kovienkin laukkujen sisään. Joo mutta mä näin juutuubissa videon missä lespauli paiskattiin toisesta kerroksesta asfalttiin tuollaisen monocasen sisällä ja siihen ei tullut naarmuakaan joten kyllä se tyhjää parempi on. Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka |
Åboensis 05.09.2015 17:18:54 | |
---|
Lape500: Noitakin pitäisi kuitenkin ilmeisesti ostaa kaksi niin ei vaan löydy oikein sitä 500e mikä siihen vaadittaisiin :C Mikä on seuraavaksi paras vaihtoehto hinnoissa alas mentäessä? 299e riittää ;D. http://www.customsounds.fi/monocase-dual-electric-case-m80.html Mulla on tuollainen ja hyvin pelittää. Kaks kitaraa kulkee selässä näpsäkästi keikalle kulkupelillä kuin kulkupelillä ja kädet jää vapaaksi muun kaman roudaamiseen. Aikuisten oikeasti toimiva ratkaisu. Ja ei, mulla ei ole minkäänlaista sopparia Custom Soundsin kanssa enkä ole sukua omistajille XD. "I dont know who they think they are, smashing a perfectly good guitar" - John Hiatt - |
Lape500 05.09.2015 17:56:23 | |
---|
Åboensis: 299e riittää ;D. http://www.customsounds.fi/monocase-dual-electric-case-m80.html Mulla on tuollainen ja hyvin pelittää. Kaks kitaraa kulkee selässä näpsäkästi keikalle kulkupelillä kuin kulkupelillä ja kädet jää vapaaksi muun kaman roudaamiseen. Aikuisten oikeasti toimiva ratkaisu. Ja ei, mulla ei ole minkäänlaista sopparia Custom Soundsin kanssa enkä ole sukua omistajille XD. ei taida oikein akustinen tuohon mahtua? |
tuquoque 05.09.2015 18:24:06 | |
---|
Monocase taitaa tosiaan olla ainoa pehmeäkuorinen, joka oikeasti suojaa lespan kaulaa. Mutta voihin sitä riskilläkin mennä, kunhan vakuutukset on kunnossa. m. |
Åboensis 05.09.2015 21:40:35 | |
---|
"I dont know who they think they are, smashing a perfectly good guitar" - John Hiatt - |
vilippon 05.09.2015 21:59:21 | |
---|
niin,siitä nyt tuli tämmöne |